Brothers in Arms: Hell’s Highway (PC, PS3, 360)

Toinen maailmansota on viihdeteollisuuden runsaudensarvi. Aihetta käsitteleviä elokuvia, sarjoja ja pelejä ilmestyy edelleen jatkuvalla syötöllä. Elokuvapuolella on viime aikoina alkanut esiintymään jo merkkejä paremmasta, mutta pelit ovat jääneet yhdentekevien skriptiräiskintöjen tasolle. Aihepiirillä ei uskalleta edes herkutella, vaan lajityyppi on jumahtanut ilmeisen pysyvästi jenkkinäkökulmaan ja Normandian maihinnousun jälkeisiin tapahtumiin.

Tässä kapeakatseisessa ja ankeassa joukossa on vuoden 2005 jälkeen ollut yksi iloinen poikkeus: Gearboxin Brothers in Arms -sarja. Kuten lähes samanniminen televisiosarjakin, toi BiA inhimillistä ja saippuamaista aspektia perinteisesti niin kasvottomaan ja tympeään sotimiseen, jossa juoni oli vain keino sitoa räiskintäepisodit loogiseksi tai lähes loogiseksi kokonaisuudeksi. Nyt sarja on viimein saapunut uuden sukupolven konsoleille, mutta millä eväillä?

Pelin päähenkilö on sarjan ensimmäisen pelin tapaan Matthew Baker, nyt ylikersantiksi ylennettynä. Pelin tapahtumat seuraavat Bakerin ja tämän johtaman 101. divisioonan edesottamuksia operaatio Market Gardenin aikaan. Tapahtumat pyörivät pääosin Eindhovenin kaupungin valtauksen ja sen puolustamisen ympärillä. Pelin nimi juontaa historiansa Eindhoveniin johtavasta kapeasta rintamalinjojen läpi tunkevasta kaistaleesta, jota varuste- ja ammuspulasta kärsineet liittoutuneet joutuivat puolustamaan saksalaisten II SS Panzer Corpseja vastaan.

Kuten tavallista, iso osa pelin viihdyttävyydestä on edelleen sotilaiden välisissä henkilökemioissa ja jännitteissä. Persoonapuolella homma pyörii varsin pitkälle Bakerin mielenterveyden ympärillä: sodan aikana nähdyt kauheudet ja Bakerin ylitunteileva persoona johtavat henkisiin ongelmiin, jotka pahimmassa tapauksessa voivat romuttaa tämän johtamis- tai taistelukyvyn. PTSD on sotapeleissä sen verran vähän käsitelty aihe, että sen esittely on paitsi ajankohtaista, myös varsin tuoretta.

Ainoa isompi moka henkilöiden suhteen on se, että aikaisempia sarjan pelejä pelaamattomille henkilöhahmot avataan varsin tunteettomasti ja huonosti. Uusi pelaaja onkin auttamattoman pihalla, kun peli lähes järjestäen olettaa että aikaisemmat tapahtumat ovat tiedossa..

Annan teille mukautetun huokkauskäskyn

Elämä Hell’s Highwayn juoksuhaudoissa on astetta miellyttävämpää kuin sotamies Väätäisellä kuuluisassa Kummelit-sketsissä. Ammuksia piisaa ja tehtävästä riippuen Bakerin mukana häärii yksi tahi useampi ryhmä, joiden käskyttäminen on pelin kohokohta. Perinteisesti skriptiräiskinnöissä mukana roikkuvat oman puolen sotilaat ovat puoliturhaa tykinruokaa, joka ei saa mitään aikaiseksi ja joka ei juuri kiinnosta vihollisen joukkoja. Ei tällä kertaa.

Ryhmien käskyttäminen ja niiden luova käyttäminen ovat etenemisen ja hengissä pysymisen kannalta olennaisessa asemassa. Jos ei muuten, niin linjojen takana ramboilukin helpottuu kun osa teutoonien huomiosta on keskittynyt marjapuskan takana tuliluikkujaan heiluttavaan rynnäkköryhmään. Käskytettävien hyvinvoinnista täytyy kuitenkin pitää huolta, ja reittivalinnoissa kannattaa olla huolellinen.

Pääosin sankarit osaavat etsiä reittinsä uuteen asemapaikkaan ihan fiksusti, mutta tähän ei kannata luottaa. Mihinkään kovin suureen tunteiluun ei miestappioiden edessä kuitenkaan tarvitse sortua, rintamalla kaatuvat sotilaat palaavat henkiin yleensä seuraavassa tallennuspisteessä.

Apujoukkojen käskyttämisen, saksalaisten asemoitumisen ja huomattavan ylivoiman vuoksi pelin tempo on todella hidas. Asemesta toiseen pikkuhiljaa eteneminen on yleensä kannattavin etenemisreitti, sillä Baker ei kestä kovinkaan paljoa vahinkoa. Ei-niin-realistisesti sankarimme kuitenkin regeneroituu huippukuntoon parissa sekunnissa, kunhan saa olla hetken rauhassa. Peliä ei siten voi kutsua kovin realistiseksi ainakaan perustasolla, mutta toisaalta harvemmin pelejä sen takia pelataan. Suojien takana kyräily ja sieltä tulittaminen on tehty poikkeuksellisen hyvin, tehden maastossa etenemisen ja sisätilatappelut huomattavasti aikaisempaa miellyttävämmiksi.

Sodan raakuuden kuvaamisessa peli jää hiukan puolitiehen. Komeat pääosumat ja esimerkiksi useamman hunnin kerralla teilaavat kranaatti-iskut palkitaan asianmukaisilla veri- ja hidastusefekteillä, mutta mihinkään irtojäsenillä ja suolenpätkillä käytäviin kaaosbakkanaaleihin ei valitettavasti päästä.

Muuten tekninen toteutus on kohtuullista. Peli käyttää muokattua Unreal 3 -moottoria, mitä on sinänsä hiukan vaikea uskoa, koska esimerkiksi Unreal Tournament 3 ja Mass Effect loihtivat samoilla lähtökohdilla huomattavasti sulavampaa ja kauniimpaa grafiikkaa. Ruma peli ei missään tapauksessa ole, mutta ero muihin UE-peleihin on selkeä. Vielä harmittavammaksi eron tekee se, että ruudunpäivitys tökkii toisinaan ihmeellisesti. Ääninäyttely toimii ja patrioottihenkinen musiikki on teemaan sopivaa, totta kai.

Rimaa hipoen

En perinteisesti juuri ole piitannut skriptäiskinnöistä, joten jos yksi niistä saa pidettyä edes hetken otteessaan, jotain on tehty oikein. Apujoukkojen käskyttäminen on hoidettu yksinkertaisesti ja toimivasti, tuoden perinteiseen sotimiseen uudenlaisen ulottuvuuden. Tehtäviltä voisi tietenkin toivoa hiukan suurempaa vaihtelua, mutta kaikkea ei voi saada.

Pari juttua jäi kismittämään. Oli sitten kuinka realistista tahansa, on peli allekirjoittaneen makuun ehkä liiankin hidastempoinen. Puskissa ja muurien takana kykkiminen ja jyvätähtäimellä horisonttiin sihtailu eivät ole ihan sitä pelin parasta antia, mutta onneksi vauhdikkaampiakin jaksoja löytyy.

Ilmeisesti Xbox 360 -versiosta johtuneessa laiskuudenpuuskassa tulitusnäppäin on siirretty R2:een, eikä vaihtaminen onnistu. Vanha koira ei opi uusia temppuja, ja arvatkaa kuinka monta kertaa R1:een pakotettu kranaatinheitto aktualisoitui jaloissa tai muuten väärässä paikassa pyörivänä ikävänä yllätyksenä?

Lisäksi pitää Jukan tavoin avautua siitä, kuinka lajityyppi on jumahtanut osapuolten ja skenaarioiden osalta syvään, syvään suohon. Miksi aina sama iänikuinen jenkkinäkökulma, jossa kaikkivoivat amerikkalaiset pelastavat omista asioistaan huolehtimaan kykenemättömät eurooppalaiset pälkähästä. Missä pelit saksalaisten, japanilaisten tai neuvostoliittolaisten sotilaiden näkökulmasta tai esimerkiksi Afrikan rintamalta? Luulisi että pikkuhiljaa voitaisiin alkaa käsittelemään tapahtumia myös toiselta puolelta, tapahtumista on kuitenkin jo yli kuusikymmentä vuotta aikaa.

Brothers in Arms: Hell’s Highway on kaavoihinsa kangistuneen skriptiräiskintägenren priimakamaa, jonka luulisi uppoavan lajityypin ystäviin. Toisaalta se ei kyllä räjäytä tajuntaa millään tasolla. Tällä kertaa armo käy vielä oikeudessa, mutta neljättä kertaa näillä eväillä tuskin enää pärjätään. Ainakin minä kaipaisin pikku hiljaa jo vähän uutta näkökulmaa ja jotain täysin toisenlaista kokemusta.

Tekijä: Gearbox
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Playstation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1-20
Pelin kotisivu: http://brothersinarmsgame.us.ubi.com

Lisää aiheesta

Brothers in Arms: Hells Highway -ensikosketus – taktista räiskintää länsirintamalla

Brothers in Arms: Hell’s Highway – uusia kuvia ja video

Lue myös

Mercenaries 2 (PS3, 360)

Pure (PC, PS3, 360)

Super Smash Bros. Brawl (Wii)

Syphon Filter: Dark Mirror (PSP, PS2)

The Witcher Enhanced Edition (PC)

Warhammer Online: Age of Reckoning (PC)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 5)