Brütal Legend (PS3, Xbox 360)

31.10.2009 15:00 Miikka Lehtonen

Mitä tapahtuu, kun samaan pakettiin lyödään suunnittelijalegenda Tim Schafer, metallilegendat Ozzy Osbourne ja Lemmy Kilminster, sekä näyttelijäle… elokuvista tuttu Jack Black? Voisi kuvitella, että täyttä kaaosta, mutta todellisuudessa tuloksena on jotain aivan muuta.

Tällä kertaa se aivan muu ei ole Monty Python, vaan peli, joka yhdistelee Fable-henkistä kevyttä toimintaa, avointa maailman tutkimista ja RTS-taistelua isoon metallinhehkuiseen pataan. Tervetuloa metallimiehen päiväuneen ja arvostelijan painajaiseen.

Metalli on minulle tärkeä asia, sillä se on ollut suosikkimusiikkiani siitä lähtien kun nuorena poikana sain käsiini AC/DC:n Back in Black –levyn. Olin myyty siltä istumalta ja olen siitä lähtien kuunnellut eniten juuri hevimusiikkia. Iron Maiden, Judas Priest, Black Sabbath, Slayer, Metallica (vanha Metallica), Deep Purple… Harva on se päivä, jolloin nämä sulosoinnut eivät täytä asuntoani.

Vaikka Ozzy Osbourne, Bruce Dickinson, Rob Halford ja Steve Harris ovatkin minulle miltei pyhiä nimiä, pystyn silti tiedostamaan että metallin maailmaan mahtuu paljon naureskelemisen arvoista. Epätoivoisen macho-henkiset levykannet ja sanoitukset, turhan kovaan pahisimagoa tavoittelevat muusikot ja monet muut tällaiset jutut ovat vitsejä, joilla metallista pitämättömät kuvittelevat voivansa herjata metallia, mutta kukaan ei naura niille kovempaa kuin aito metalhead.

Suonette anteeksi pienen jorinan, sillä metallimuisteoilla on pointtinsa: minä olen juuri se henkilö, jolle Brütal Legend on tehty. En toki kirjaimellisesti (vaikka salaa toki toivonkin, että Tim Schafer katseli valokuvaani peliään kirjoittaessaan), mutta moinen kokemuspohja on sellainen, jonka päällä istuva henkilö voi lopettaa arvostelun lukemisen tähän paikkaan ja suunnata kauppaan: olipa Brütal Legend mitä tahansa muuta, se on puhdas rakkaudenosoitus metallille ja niille ihmisille, jotka tekivät siitä maailman hienointa musiikkia. Tulet rakastamaan sitä. Te muut? Jatkakaa lukemista.

Schaferin Tim

Kirves laulaa …

Nyt kun metallimiehet moshaavat tietään kohti lähintä pelikauppaa, voimme puhua itse pelistä. Brütal Legend on todellakin melkoinen sillisalaatti, sillä tarjolla on jos jonkinlaista erilaista pelitilaa. Tuntuu siltä, että Double Finen iloisilla veijareilla oli ideoita kolmeen erilaiseen peliin, joista päätettiinkin sitten kasata yksi iso pakkaus.

Brütal Legendin kunniaksi on todettava, että ainakin peli yrittää laskea pelaajan varovasti maailmaansa. Peli alkaa normaalina mätkintäpelinä, jossa piestään kirveen ja salamoita ampuvan kitaran (palaan siihen myöhemmin) kanssa kumoon saatanallisia kultisteja. Okei, tätähän meille aluksi mainostettiinkin. Hetken päästä pelimaailma kuitenkin aukeaa ja pelaaja pääsee kruisailemaan autollaan ympäri metallin maailmaa. Avointa tutkimusmatkailua, kerättäviä bonuksia ja tekemistään odottavia sivutehtäviä. Okei, nyt alkaa jo vähän pelottaa mutta yritetään kestää.

Oudon cocktailin viimeinen osa heitetään tehosekoittimeen parin tunnin pelin jälkeen kun pelaaja siirretään yllättäen pienistä mätkyttelyistä keskelle eeppisiä vääntöjä, jotka ovat yhdistelmä RTS:ää ja pelin alusta tuttua mätkintää. Kuulostaako sekavalta? Sitä se myös, piru vie, on.

Pelin onneksi kaikki sekalaiset ideat onnistuvat lopulta nivoutumaan ainakin jollain tasolla yhteen. En sanoisi, että liitos on täysin saumaton tai peli ongelmaton, mutta kokonaisuutena peli on palkitsevaa. Taistelu on tyydyttävää ja kontrolleista löytyy kaikki 3D-mätkintään tarvittavat komponentit. Upean metallin maailman tutkiminen on hauskaa ja kerättävien bonuskilkkeiden rytmitys on juuri kohdallaan: aina tekee mieli yrittää vielä yhtä tehtävää tai hakea yhtä bonusesinettä.

Okei, sivutehtävät toistavat nopeasti itseään ja osa niistä olisi pitänyt kylmästi jättää yhden kerran keikoiksi, mutta silti. Jopa ne paljon parjatut RTS-taistelut toimivat, joskin ne vaativat pelaajalta pientä henkistä säätöä.

Kukaan ei varmastikaan odottanut, että pelin puolivälissä se muuttuu yllättäen Fable-tyyppisestä toimintaropeilusta kevyeksi strategiapeliksi, jossa pelaajan pitää komentaa armeijoitaan taistelukentällä samalla kun tämä itse mätkii helvetin legioonia kumoon. Schafer kumppaneineen piti idean poissa mainoksista ja hyvä niin. Paperilla turhan sekavalta ja kömpelöltä kuulostavat taistelut ovat lopulta ihan hauska lisä peliin.

Ensin pitää kuitenkin unohtaa, että kyse on edes mistään RTS:stä ja yrittää tajuta, että lopulta kyse on vain pelin perusmekaniikan laajennuksesta. Mikromanageroinnin sijaan ideana on vain pistää rokaten ja tykittää vihollisia kumoon sooloilla samalla kun olkapäilläsi istuva rokkimimmi lanaa näitä suoraan helvettiin tykkinsä avulla. Uusi Starcraft? Ehkä ei, mutta Starcraftissa ei ole Lemmyä, joten se häviää automaattisesti.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että Brütal Legend kurottaa liian pitkälle eikä aina yllä aivan tavoitteeseensa, mutta yhtäläisesti on todettava, että loppupelissä sillä ei ole yhtään mitään väliä.

… ja Lemmy myös

Jos Brütal Legend on pelisuunnittelultaan rosoinen tapaus, käsikirjoituksensa ja tunnelmansa puolesta se on täysi timantti. Jos Tim Schafer jotain osaa, niin kirjoittaa mainioita hahmoja, erinomaista dialogia ja hauskoja vitsejä. Tällä kertaa aiheena on vieläpä ollut hänelle niin rakas metalli, mikä näkyy ja kuuluu kaikkialta.

En tiedä, mistä edes aloittaisin. Hehkuttaisinko erinomaista soundtrackia, josta löytyi monia vanhoja suosikkejani ja uusia tutustumisen kohteita? Puhuisinko pelimaailmasta, jonka jokainen nurkka, kulma ja kivenlohkare sisältää hauskoja ja oivaltavia viittauksia klassisiin levynkansiin tai musiikkivideoihin? Vai ylistäisinkö erinomaisia hahmoja, jotka onnistuvat yhtä aikaa naureskelemaan metallikliseille ja tekemään kunniaa äänirooleihin palkatuille metallilegendoille?

Jospa toteaisin vaikka näin: en muista, koska olen viimeksi pelannut peliä, joka teki minut yhtä iloiseksi kuin Brütal Legend. Tämä voi kuulostaa oudolta, sillä onhan pelin aihepiiri roudan jäystämä ja veren tahraama. Siitä huolimatta kaikkialta paistaa läpi aito tekemisen ilo. Käsikirjoitus on – kuten jo totesin – loistava. Tim Schafer on yleisestikin pelimaailman parhaita kirjoittajia ja tällä kertaa mies on päässyt vuolemaan tarinaa aiheesta, joka on hänelle rakas.

Metallimiehenä arvostan toki pelin nerokkaita vitsejä ja hauskoja yksityiskohtia tavallista enemmän, mutta uskon että vaikka koko genrestä juuri piittaisikaan, huumorista saa paljon irti. Se on nimittäin aidosti hauskaa, tarinankerronta sujuvaa ja tunnelma sen verran onnistunutta että pelin pariin oli pakko palata jatkuvasti uudelleen, vaikka pelilliset ongelmat olisivatkin painaneet mieltä.

Aihe on ollut selvästi rakas myös peliin palkatuille näyttelijöille ja miksipä ei olisi, sillä ovathan he ytimeensä asti metallimiehiä. Lemmy Kilminster on basisti, joka parantaa haavat ja herättää kuolleet bassonsa sulosoinnuilla. Ozzy Osbourne on – tietenkin – metallin sanansaattaja, joka asuu laavan ja jättiläisten täyttämässä ahjossaan, jossa hän takoo autoihin uusia pakoputkia ja opettaa metallia arvostaville uusia taisteluliikkeitä.

Jopa Jack Black on kerrankin elementissään. Yleisesti en pidä miestä juuri minään, koska Jack Black on lähes kaikissa rooleissaan Jack Black. Hahmon nimi vaihtuu, mutta elkeet eivät ja valitettavasti miehen friikkisirkus oli nähty jo aikaa sitten. Tim Schaferilla voisi olla uraa ohjaajana, sillä mies on saanut Blackista irti tämän uran parhaimmistoon kuuluvan suorituksen. Tulkinnassa yhdistyy juuri sopiva määrä yliampuvaa paatosta ja kepeää huumoria, tietenkin metallirakkauden värittämänä.

Palaan jälleen arvosteluni alkuteemaan. Rakastan metallia. En voisi siis mitenkään olla rakastamatta Brütal Legendiä. Jos metalli on sinulle lähellä sydäntä, tulet myös rakastamaan peliä. Metallia vihaaville voi jäädä käteen tyhjä arpa, mutta toisaalta jos lähdet Iron Maidenin keikalle, on aivan oma vikasi jos petyt kun siellä ei soitettukaan Sandstormia.

Tekijä: Double Fine
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-16 (netissä)
Pelin kotisivu: http://www.brutallegend.com
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide

Brütal Legend on objektiivisuuteen pyrkivälle arvostelijalle hankala pala. Tarina on lyhyenpuoleinen ja teos kärsii monista avointa maailmaa hyödyntävien pelien helmasynneistä, päällimmäisenä itseään toistavat sivutehtävät. Puhumattakaan taktisista lavataisteluista, jotka tuntuvat välillä kaoottiselta säheltämiseltä.

Vaa-an toiselle puolelle ladataan kuitenkin sellainen määrä painavaa asiaa, että kriitikon on pakko nostaa kädet pystyyn. Demonien teurastamista valtavalla kirveellä ja tulta ja ukkosta sylkevällä kitaralla. Panttereita, jotka ampuvat silmistään lasersäteitä. Puita, jotka kasvavat olutta. Kromia ja moottoripyöriä. Eeppisyyttä.

Tim Schaferin tiimi on kiteyttänyt yhteen pakettiin kaiken sen, mistä perinteisessä aidossa metallissa on kyse. Maailma, johon päähenkilö joutuu, voisi näyttää monen silmiin helvetiltä, mutta me Judas Priestin ja Black Sabbathin sävelten tahtiin kasvaneet olemme heti kuin kotonamme. Tätähän se on, jylhiä maisemia ja metallisia hirviöitä maailmassa, jossa oikealla musiikilla on hurjaa alkukantaista voimaa.

Ehkä hienointa Brütal Legendin tarinassa on se, kuinka vakavasti lähdemateriaaliin suhtaudutaan. Hahmot ja tapahtumat voivat olla yliampuvia ja usein hyvin hauskojakin, mutta huumori syntyy aitoudesta, ei stereotyyppien pilkkaamisesta. Peli on kuin Spinal Tapin vakavammin otettava isoveli, joka lähti huumorirockin sijaan fantasiamaailmaan takomaan aitoa metallia.

Iso kiitos tunnelmasta kuuluu loistavalle äänimaailmalle. On suorastaan huvittavaa, että bändipelien luvattuna aikana vuoden kirkkaasti paras soundtrack löytyy pelistä, joka ei ole muovisoittimia nähnytkään. Loistokkuus ei rajoitu listalta löytyvään yli sataan aitoon hevikappaleeseen, vaan myös suoraan peliä varten sävelletty taustamusiikki toimii kuin Marshall-valli metallipäähän. Ääninäyttelykin on suorastaan timanttista eikä vähiten studioon raahattujen hevilegendojen ansiosta.

Brütal Legend tarjoaa myös verkkopelaamista tarinastakin tuttujen taktisten lavataisteluiden muodossa. Vaihtelua löytyy kaksintaisteluista parhaimmillaan neljän hengen tiimien välisiin yhteenottoihin. Pelaaminen on vauhdikasta ja toiminta tauotonta, joskin usein myös sangen kaoottista. Lavataisteluiden käyttöliittymä kun ei lähtökohtaisesti tue kovin hienostuneita strategisia manöövereitä.

Valitettavasti Xboxilla toimiva moninpeli tuntuu olevan tällä hetkellä PlayStation 3:lla enemmän tai vähemmän rikki. Yhteyttä vastapelaajiin ei palomuuriin tehdyistä aukoista huolimatta tunnu saavan aikaiseksi juuri mitenkään ja jos pelin jollain ilveellä saa aloitettua, on lagi hirmuista. Foorumiviestien perusteella en ollut ongelmani kanssa yksin. Harmin paikka, toivottavasti asiaan saadaan pikaisesti korjausta etteivät sonyttajat jää rannalle soittelemaan.

Juho Anttila