Uusimmat

Bulletstorm (PC, PS3, Xbox 360)

02.03.2011 18:11 Miikka Lehtonen

Tekijä: People Can Fly / Epic Games
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows Vista / 7, nopea tuplaydinprosessori, 256 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.bulletstorm.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Älyttömyys. Jotkut pelit kaihtavat sitä ja yrittävät olla mahdollisimman uskottavia, realistisia ja vakavia. Jotkut taas flirttailevat älyttömyyden kanssa, mutta harva mainstream-peli uskaltaa todella heittää aivojaan narikkaan.

Painkillereistä tutun People Can Fly –studion tuore Bulletstorm ei tyydy pelkkään heittoon, vaan tuikkaa narikan tuleen ja potkaisee sen liekehtivänä kalliolta, huutaen perään herjoja. Ja sitten se pistää vasta älyttömäksi.

Jos muistellaan Painkilleriä, ainakin minulle se pelin ensimmäinen ja tärkein muistikuva liittyy aseistukseen. Pelin aseet kun olivat paljon perustason haulikko / rynnäkkökivääri / sinko –kombinaatiota mielenkiintoisempia. Pelistä löytyi muun muassa ase, joka ampui viholliset seinään naulitsevia jättimäisiä vaarnoja. Ja sekös hienoa oli!

Tämän jälkeen onkin hieman yllättävää, että Bulletstormin aseet eivät pääasiassa ole hirveän ihmeellisiä, vaan lähtevät juuri sille räiskintäpelien peruslinjalle, mitä nyt väliin mahtuu teollisuusluokan superpora ja räjähtäviä bola-ammuksia räiskivä pyssy.

Bulletstormin tapauksessa se luovuuden huikeus ei tule mielikuvituksellisesta asevalikoimasta, vaan siitä, miten niitä käytetään. Sillä Bulletstormissa headshoteja ampuva on säälittävä luuseri. Todellinen mies ampuu palavaa vihollista munille, heittää kaulan ympäri miinan ja potkaisee poloisen kaveriensa keskelle, räjäyttäen koko köörin ulos lähimmästä ikkunasta. En keksinyt tätä esimerkkiä. Näin oikeasti tapahtuu ja usein.

Blah blah, avaruusmerirosvot

Bulletstormin juonen voi tiivistää yhteen näin: avaruusmerirosvot, pieleen mennyt keikka, pakkolasku vihamieliselle planeetalle ja sitten kaikki menee päin persettä. Enempää juonesta ei tarvitse tietää, sillä se on pelissä sivuseikka. Löyhät tavoitteet kuljettavat piraattejamme paikasta ja tapahtumasta toiseen, mutta pelin todellinen stara on aina ja ikuisesti sen sisältämä toiminta.

Jo ennakkoon mainostettiin, että pelin teema on kill with skill. Ja niin se onkin. Jos ammut kaverin sarjalla hengiltä, saat 10 pistettä. Jos ammut päähän, saat 25. Jos kiskaiset kaverin huoneen toiselta puolelta tappituntumalle sähköruoskasi kanssa ja sitten potkaiset tämän seinässä roikkuviin korkeajännitejohtoihin, saat 100 pistettä. Jos kyseessä oli tempun ensimmäinen esitys, saat paljon enemmän.

Niinpä pelin teemana onkin jatkuvasti etsiä uusia ja ihmeellisiä tapoja tappaa vastaantulijoita. Potkut päin ympäristön vaaroja kombotettuna vaikka kevyeen käristykseen ja pieneen munalaukaukseen tuovat aina ensi kerralla paljon pisteitä, mutta myöhemmillä toistoilla paljon vähemmän.

Skillshoteja on joka aseelle reipas listas, eikä niistä kannata ottaa stressiä: pelaa rennosti ja hölmöillen niin pointseja kyllä kilisee, vieläpä mukavan ilahduttavista asioista. On aina kiva huomata, että kehitystiimin mielikuvitus on yhtä häiriintynyt kuin minunkin, kun ”räjähtävä bola kaulaan ja munapotkulla horisontissa siintävän lihansyöjäkasvin kitaan” tuo erityisen ja ainutkertaisen saavutuksen, sekä runsaasti pisteitä. Ja mitä näillä pisteillä sitten tehdään? Ostetaan tietenkin lisää, parempia ja suurempia aseita!

Jos joku ei sitä vielä tajunnut, Bulletstorm ei ole peli lapsille. 18+ on kannessa ihan syystä, sillä verta lentää enemmän kuin Iwo Jimalla konsanaan. Peli tekee myös kiinnostavia asioita kirosanoilla, mutta homma menee välillä vähän turhankin överiksi.

”Dicktits” on hauskaa sen kerran kun sen kuulee, mutta kun joka välissä huudetaan ”I’m gonna murder your dick” –tason settiä, huumorin käyrä ei ole ihan niin lennokas kuin kehitystiimi olisi ehkä toivonut. Huumori onkin parempaa silloin kun tiimin verbaaliakrobaatti on lähetetty kahville ja muut ovat kirjoittaneet hauskaa fyysistä komediaa.

Nnoin 10-tuntinen yksinpeli sujahtaa läpi riemukkaasti ja hauskasti, joskin kivuttomasti. Bulletstorm ei nimittäin ole vaikea peli, mutta ei se toisaalta yritä sitä ollakaan. Pointti ei ole hissutella seinän takana kyttäämässä headshoteja, vaan liukua vihollisten keskelle potkimaan ja repimään näitä helikopterin lapoihin ja kätevästi sijoitettuihin tuulettimiin. Vaikeus tuleekin siitä klassisesta highscoren tavoittelusta ja sillä tiimalla minulla riittääkin vielä puhuttavaa.

Muutakin kuin kampanja

 Tarinatila ei ole suinkaan Bulletstormin ainoa tai välttämättä edes pääasiallinen houkutin. Tarjolla kun on pari lisätilaa, jotka ottavat siitä ”vielä pari pistettä enemmän” –mekaniikasta kaiken irti. Echoes on yksinpelattava pisterohmuilu, jossa pelataan läpi muutaman minuutin kohtauksia yksinpelin varrelta. Tavoitteena on vain ja ainoastaan napata mahdollisimman hyvä pistemäärä hyödyntäen alussa käteen lyötyjä aseita ja kentän mahdollisuuksia.

Pisteistä pidetään kirjaa paitsi lokaalisti, myös netin välityksellä, sillä kaikista kentistä ja kokonais-pätemisestä pidetään omia highscore-listoja, joissa voi selvästi katsella, miten kova jätkä lopulta onkaan.

Moninpelikin löytyy, mutta ei sellaisena kuin jotkut ehkä odottivat. Pelissä ei nimittäin taistella lainkaan toisia pelaajia vastaan. Tiettävästi deathmatch-tyyppistä moninpeliä yritettiin, mutta sitä ei saatu toimimaan kovin hyvin. Menetys ei ole mielestäni kummoinen.

Tilalla on kovasti horde-tilaa muistuttava moninpelin muoto, jossa neljä pelaaja kohtaa aalto aallon jälkeen kovenevia vihollislaumoja. Muun pelin tavoin kyse ei ole selviytymisestä, vaan enemmänkin siitä, että kierros kierrokselta vaadittava pistepotti nousee ja nousee. Ja kyse on myös yhdestä, pitkästä sessiosta, joten skillshoteista saa maksimipisteet vain kerran. Niinpä mielikuvitusta koetellaan.

Hauskuutena co-opiin on tungettu mukaan erityisiä co-op-skillshoteja, joissa yhden pelaajan pitää vaikka potkaista vihollinen ilmaan, toisen kiinnittää tähän pommi ja kolmannen potkaista ressukka kaveriensa niskaan. Näin kilahtaa tilille aimo määrä pisteitä.

Mukana on myös kevyttä hahmonkehittelyä, sillä tasojen noustessa saa uusia, joskin täysin kosmeettisia varusteita ja ”shit yeah, dickheads!” –tyyppisiä herjahuutoja, joilla voi sitten viihdyttää koko porukkaa. Hauskaa touhua, jonka parissa vierähtää varmasti pari viikkoa mukavissa merkeissä.

Let’s get military!

 Pohdin ja painin pitkään itseni ja Bulletstormin kanssa tätä arvostelua kirjoittaessani. Onko kyseessä peukku-tason peli vai ei? Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän matkan varrelta osui muistiin hienoja ja hauskoja hetkiä. Pelin puhtaan omaperäinen asenne ja oikeasti oivaltava idea muuttaa FPS-räiskintä arcade-henkiseksi pistejahdiksi, jollaista en muista nähneeni kuin ainoastaan Bizarren The Clubissa, pelastavat lopulta päivän.

Bulletstorm on aivan täysin älytön peli – ja tämä on siis hyvä juttu. En vertaisi sitä edes Arnoldin wanhoihin toimintaleffoihin, sillä ne ovat vakavia draamoja peliin verrattuna. Älyttömät kohtaukset seuraavat toisiaan ja panokset kasvavat hitaan alun jälkeen jatkuvasti ja räjähdysmäisesti. Ja uudelleenpeluuarvoakin löytyy kiitettävästi, kiitos echojen ja hauskan moninpelin.

Ei siitä mihinkään pääse: Bulletstorm on juuri sellainen tuore ja raikas tuulahdus, jota ydinpommien ja venäläisten terroristien keskellä möyrivä FPS-genre tarvitseekin. Unohda Master Sergeant Shooter Sergeantit ja pidä välillä hauskaa!

 

Toinen mielipide

Ylivakavien räiskintäpelien maailmassa on välillä hauska nähdä meininkiä, joka vetää touhun täysin läskiksi, mikä on vieläpä sovisti sanottu kun pelissä on Fat Princessin parissa työskennellyttä porukkaa.

Epic Gamesin Cliff Bleszinski on kova jätkä. Hemmon kädenjälki näkyy niin kovissa nimissä, että jo itsessään hänen urotekojensa takia kaikkien puolalaisten tekemät irc-kanavien kaappaukset ja monet muut muut väärinteot voisi antaa anteeksi. Eikä hän edes ole puolalainen. Gears of War  on yksi nykyisen konsolisukupolven kovimmista pelisarjoista, ja onneksi kolmososaa odotellessa ei tarvitse olla aivan kuivin suin.

People Can Flyn ja Epic Gamesin Bulletstorm esittelee rääväsuisen, kauttaaltaan rakastettavan hahmogallerian, jonka jäsenistä kaikki ovat joko perverssejä, väkivaltaisia sadisteja, juoppoja, tai muuten vain kiroilevia hulluja. Yleensä kaikkia näistä ja hyvä niin.

Väkivaltaisten jengien ja mutanttien kansoittamaan entiseen lomaparatiisiin sijoittuva science fiction -räiskintä eroaa kilpailijoistaan sillä, että se pisteyttää pelaajien suoritukset. Vihollisten perinteinen ampuminen ei juuri nettoa valuuttana toimivia taitopisteitä, vaan pääsääntöisesti mitä inspiroivampi teloitustapa, sitä suurempi pistesaalis. Pääosin varsin pätevän asevalikoiman lisäksi apuna on energialasso, jolla voi esimerkiksi napata juoksevia vihollisia kiinni tai pudottaa esteitä näiden päälle.

Tällaisten eväiden varaan rakennettu toiminta on vedetty asiaankuuluvasti överiksi. Liukujen, potkujen, painoaaltojen ja vastaavien avulla toisinaan epätoivoisen suuriksi kasvavat vihollislaumat lähetetään toinen toistaa väkivaltaisempiin kuolemiin, ja silvottujen, lävistettyjen, käristettyjen tai poltettujen vihollisten määrää on turhaa alkaa edes laskea.

En muista koska olisin nauranut pelin ääressä yhtä paljon kuin Bulletstormia pelatessani. Mustaakin mustempi huumori yhdistettynä toimivaan äksöniin luo lopputuloksena hyperväkivaltaspektaakkelin, jollaiselle ei löydy vertoja.

PC-pelaajilla on Bulletstormissa selkeä etu, koska monet vaikeammista skillshoteista on padilla huomattavasti hankalampi suorittaa. Perinteinen headshotti kun ei ole vielä mitään. Taitopistejärjestelmän kehittäminen on ikävä kyllä jäänyt hieman puolitiehen: sen olisi ilmeisesti tarkoitus rohkaista eri aseiden käyttämiseen, mutta ikävä kyllä pari asetta valikoimasta on selkeästi ylitse muiden, eikä päivitettävää ole niin paljon että aseita tarvitsisi tämän takia ruveta vaihtelemaan.

Bulletstormin meriitiksi voinee laskea myös sen, että vaikka peli on toiminnaltaan täysin putkimaista ja sijoittuu pääsääntöisesti karuihin kaupunkimaisemiin, toiminnan vauhdikkuus ja yhä uudet tavat toteuttaa ihmisen toisiksi vanhinta viettiä pitävät meiningin mielenkiintoisena aivan loppuun saakka. Näillä eväillä toivottavasti homma saa jatkoa myös tulevaisuudessa, ja onneksi pelin loppu myös lupailee sitä. Jatko-osassa hyvää skillpoint-järjestelmää toivottavasti vielä jalostetaan paremmaksi.

Tero Lehtiniemi

 

Kolmas mielipide

Taustatarina on uskomattoman typerä ja vuotaa kuin seula. Hahmot ovat idiootteja eikä yhtäkään keskustelua käydä ilman tarpeetonta kiroilua ja hävyttömyyksiä. Kaiken lisäksi koko peli on täysin lineaarinen putki  ilman minkäänlaista juonenkäännettä. Ehkä juuri tämä tekee Bulletstormista niin viihdyttävän.

Bulletstorm ei yritä olla tarinaltaan mitään erikoista. Kehittäjä on selkeästi nähnyt vaivaa  mahduttaakseen jokaisen räiskintäpelin kliseen mukaan tarinaan, ja yksinpeli toimii parodiana aikalaisistaan. Huumori on kuitenkin niin pitkälle vietyä, että se alkaa väkisinkin naurattamaan. Mutta vaikka kirjoituksen taso on joko anaalista – tai nerokasta katsannosta riippuen, visuaalinen anti on aina upeaa. Tarina on adrenaliinin täytteinen matka läpi erilaisten ympäristöjen sekä tapahtumien, ja massiivisten välinäytösten. Itse asiassa Bulletstorm onnistuu siinä mihin vain parhaat pystyvät, joka on hengästynyt olotila jokaisen kentän päätteeksi.

Idiotismi toimii tässä tapauksessa pelin parhaaksi, sillä hahmojen suoraviivainen luonne ei jätä juuri  varaa suvantokohdille. Kun päähahmon käsketään olemaan hiljaa, hän romahduttaa kokonaisen rakennuksen maahan. Ja kun peli alkaa jakamaan pisteitä välipomon perseelle potkimisesta ja sen jälkeen saman ruumiinosan ampumisesta, jokainen tietää olevansa tekemisissä jonkinlaisen hybridin kanssa, jossa yhdistyvät niin Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger kuin Duke Nukem.

Tästä johtuen peli vetää sisäänsä. On yksinkertaisesti hauskaa nähdä mitä macho-miehet keksivät seuraavaksi. Luulin nähneeni kaiken kunnes pääsin ohjastamaan massiivista robotti T-Rexiä joka on varustettu lasereilla. Ja edellinen olkoot anekdootti johon koko pelin voi tiivistää. Bulletstorm on viihdettä, se on keskenkasvuisen pojan fantasia jossa kaikki on paremman kuvauksen puutteessa älyttömän siistiä. Ja jossa sankari voittaa aina pahan. Se on myös kieron koukuttava, sekä monimutkainen.

Bulletstormia voi pelata kahdella tavalla. Ensimmäinen on tähdätä ja ampua, jolloin peli jaksaa kiinnostaa noin puoli tuntia. Toinen on syleillä pelin pistejärjestelmää, joka kannustaa kokeilemaan jokaista pelin asetta, sekä tanssimaan luotibalettia vihollisten ympärillä.

Arsenaali on mielikuvituksellinen, ja sisältää kahdeksan erilaista tuliluikkua. Alkaen rynnäkkökivääristä , päättyen Penetrator nimiseen poria ampuvaan kaivostyökaluun, jonka nimi jo implikoi sen tarjoavan huomattavan määrän alapäähuumoria. Alkuvaiheessa peli tarjoaa käytettäväksi myös eräänlaisen ruoskan, jolla vihollisia pystyy vetämään lähelleen. Ruoskan myötä peli esittelee myös pistejärjestelmän, joka määrittelee koko loppukokemuksen täysin erilaiseksi.

Kill With Skill on pelin sisäinen pistejärjestelmä. Se palkitsee pelaajaa jokaisesta taposta, joka tehdään normaalista poikkeavalla tavalla. Sisäinen tietokanta sisältää kuvauksen kaikista erilaisista tavoista käyttää aseita, joka muuttaa suurimman osan taisteluista eräänlaisiksi puzzleiksi. Toki neljä kaukaisuudessa häämöttävää vihollisista voisi tiputtaa laukauksella päähän. Mutta eikö olisi mukavampaa räjäyttää koko poppoo ilmaan, ja jonglöörata ruhoja haulikolla? Palkinto? 500 pistettä, ja arvonimi The Juggler.

Ja katsohan vain, puussa lepää kasvi joka ei muistuta mitenkään ihan vähää naisen intiimejä osia. Mitäköhän tapahtuu jos syötän sille ensin vihollisen ja jälkeenpäin kranaatin? Täysin oma lukunsa on saavutus 4th of July sekä Shish Kebab.

Kill With Skill -pistejärjestelmä on intuitiivinen. Kun Bulletstormin kieron huumorin alkaa sisäistämään, pelaaja alkaa alitajuisesti kokeilemaan erilaisia asioita aseillaan.  On yksinkertaisesti jännittävää nähdä mitä milloinkin tapahtuu. Entä jos ammun vihollista sukuelimiin kun olen kitannut pullon viinaa? Pakkohan siitä on saavutus saada! Ylivoimaisesti hauskinta pelissä on sitoa vihollinen lentävällä miinalla, potkaista tämä muiden sekaan ja räjäyttää se. Erilainen palkinto on saatavilla kun asian tekee toisinpäin.

Pisteytys kannustaa kokeilemaan pelin jokaista asetta, joita voi pitää mukana kolme kerrallaan. Tämä piristää pelityyliä entisestään. Kun useimmissa peleissä suunnittelu pakottaa käytännössä siirtymään aina vahvempii aseisiin, Bulletstormissa variaatio on pelin suola. Tärkeintä on se, että aseita haluaa vaihdella, toisin kuin monissa muissa räiskinnöissä joissa on yleensä parasta pitäytyä niissä tuliluikuissa jotka tarjoavat parhaat selviytymismahdollisuudet.

Bulletstorm ei oikeastaan keksi itse yhtään mitään. Gears of War, The Club, Painkiller ja Duke Nukem ovat tehneet kaiken pelissä nähdyn jo aiemmin. Mutta kukaan ei ole keksinyt pakata kaikkea yhteen siistiin pakettiin. People Can Fly saa olla ylpeä saavutuksestaan, sillä se on onnistunut tekemään räiskimestä jälleen hauskaa.

Heikki Takala

 

Lisää aiheesta

Bulletstorm kaupoissa – missä meidän lihakilomme ja hylsymme?

Epic trollaa urakalla Call of Duty -faneja

Psykologi: Pelit kasvattavat raiskaajasukupolvea

Lue myös

Alpha Protocol (PC, PS3, Xbox 360)

Dead Rising 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Dead Space 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Saw II (PS3, Xbox 360)

Vanquish (PS3, Xbox 360)