Chaos Legion (PS2)
eDomen arvostelussa Playstation 2:n Chaos Legion
Capcomin tuorein Playstation 2 -julkaisu Chaos Legion jatkaa Castlevania- ja Devil May Cry -sarjojen viitoittamalla tiellä. Kyseessä on taistelupainotteinen toimintapeli, joka asettaa yksinäisen sankarin ottamaan mittaa pahuuden voimista. Sen visuaalinen tyyli on paljon velkaa goottilaisromantiikalle hahmojen pitkiä, valkeita hiuksia ja samettivaatteita myöten. Valitettavasti yhtäläisyydet loppuvat ennen aikojaan eikä tulokas pysty tarjoamaan yhtä viihdyttävää pelikokemusta kuin esikuvansa.
Melodraamaa alusta loppuun
Pelin tapahtumat pyörähtävät käyntiin, kun nuori soturi Sieg lähetetään etsimään vanhaa ystäväänsä Victor Delacroix’ta. Tämän epäillään varastaneen kielletyn Apocrypha of Yzarc -teoksen ja surmanneen sen vartijan. Kaikki viittaa siihen, että Delacroix on joutunut pimeyden valtaan ja ryhtynyt etsimään keinoa Azrailiksi kutsutun pahan hengen vapauttamiseksi. Seuraa pitkä ajojahti, jonka aikana pelaajan on raivattava tiensä lukemattomien demonisten olentojen lävitse ja selvitettävä, miten ystävysten välit rikkonut kuolemantapaus liittyy muihin tapahtumiin.
Melodramaattista ja melko suoraviivaista juonta kuljetetaan eteenpäin pelkästään välivideoiden avulla. Niinpä varsinaisten kenttien aikana keskitytäänkin yksinomaan toimintaan eli käytännössä hirviöiden lahtaamiseen. Mitään aivoja rasittavaa paketista on siis turha etsiä, vaan suurimman osan peliajasta sankarilla on edessään kymmenien vihollisten muodostama verenhimoinen seinämä. Sen pilkkomiseen käytetään pääasiassa miekkaa, jota Sieg heiluttelee erittäin laajassa kaaressa. Iskut leikkaavat vaivatta vastustajien lävitse, joten yhdellä lyönnillä on helppo vahingoittaa useampaakin hirviötä. Tämä tekee vihollislaumojen tuhoamisesta kiitettävän vauhdikasta ja sujuvaa.
Leegioiden rinnalla
Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkästään maallisiin apuvälineisiin, sillä Sieg pystyy turvautumaan myös Legioneiksi kutsuttujen maagisten olentojen apuun. Nämä ovat eräänlaisia demoneja, joiden käyttö- ja elinvoimana toimivat kuolleista vihollisista vapautuvat sielut. Pelistä löytyy seitsemän erilaista Legionia, joihin pääsee käsiksi vähitellen seikkailun edetessä.
Kullekin tehtävälle voi valita mukaansa kaksi olentoa, joista jokaisella on pari erilaista toimintavaihtoehtoa. Assault-moodissa ne parantavat Siegin voimia ja antavat hänen käyttöönsä yhden suoraviivaisen erikoishyökkäyksen. Force-tilassa otukset manifestoituvat sankarin rinnalle ja ryhtyvät kurittamaan vihollisia omatoimisesti. Tämä helpottaa etenkin suurimmista hirviölaumoista selviämistä, vaikka maagisten olentojen rinnalla taisteleminen vähentääkin päähenkilön omia kykyjä.
Legioneiden avulla peliin on myös saatu tavallista enemmän jatkuvuutta, sillä ne kehittyvät taisteluista saatavan kokemuksen myötä. Sen avulla voi parantaa mm. apulaistensa hyökkäys- ja puolustusvoimaa sekä näiden erikoiskykyjen tehokkuutta. Tämä yhdistettynä eri Legioneiden erilaisiin ominaisuuksiin antaa pelaajalle mukavasti mahdollisuuksia oman pelikokemuksensa muokkaamiseen ja pieneen taktikointiin. Etenkin tietyt loppuvastustajat kaatuvat selvästi tehokkaammin oikeiden kumppaneiden avulla.
Jäykkyys vaivaa
Tulokkaan heikkoudet löytyvät toteutuksesta, joka kärsii liian suoraviivaisesta ja itseään toistavasta lähestymistavasta. Hyvä esimerkki tästä on mielikuvitukseton kenttäsuunnittelu, joka heittää pelaajan eteen yksinkertaisia, vihollisten täyttämiä alueita toisensa jälkeen. Koska näiden läpäiseminen ei tarjoa mitään erityisen suurta haastetta, pelaajan ei tarvitse esitellä kaikkia taitojaan ja koko peli vajoaa nopeasti monotonisen nappien hakkaamisen asteelle.
Hirviöiden kukistamisen helppous johtaa myös siihen, että seikkailun läpäisemiseen kuluu vain viitisen tuntia. Tämän jälkeen tarjolla on vielä paljon tekemistä Legioneiden kouluttamisessa sekä tilaisuus kokeilla läpipeluuta naispuolisella Arcialla, joka on erikoistunut tuliaseiden käyttöön. On kuitenkin hieman kyseenalaista, kuinka moni oikeasti jaksaa palata pelin puuduttaviin kenttiin vielä toisen kerran.
Pelattavuutensa suhteen Chaos Legion jää jonkin verran jälkeen parhaista toimintapeleistä. Sen peruskontrollit ovat yksinkertaiset ja helposti omaksuttavat, mutta esimerkiksi väistöliikkeisiin tarvitaan tattiohjaimen lisäksi kahta eri nappia. Niinpä niihin tulee kiihkeiden taisteluiden aikana turvauduttua suhteellisen harvoin, mikä tekee pelistä entistäkin suoraviivaisemman. Kontrollisysteemiä vaivaa myös lievä jäykkyys, joka ilmenee mm. siten, ettei sankari osaa lopettaa tai muuttaa kerran aloittamiaan liikkeitä. Tämän vuoksi nopeatempoisiin muutoksiin ei voi reagoida välittömästi, vaan vihollisten liikkeitä joutuu seuraamaan pienellä viiveellä.
Sama jäykkyys on iskenyt kyntensä myös pelin visuaaliseen toteutukseen. Sen kaikki hahmot on mallinnettu erittäin yksityiskohtaisesti ja tyylikkäästi, mutta valitettavasti niiden animaatio jättää paljon toivomisen varaa. Sankari juoksee kuin peltipalttoon rasittamana eikä vihollisten liikkeistäkään löydy minkäänlaista sulavuutta. Myös pelimoottorin lyhyehkö piirtoetäisyys jättää sellaisen vaikutelman, että pelin viimeisteleminen on jäänyt hieman kesken. Sen sijaan valaistusefektien käyttö on paikoitellen erittäin tyylikästä eikä äänimaailmastakaan löydy valittamisen aihetta.
Chaos Legion on pohjimmiltaan varteenotettava toimintapeli, jonka vahvuuksiin kuuluvat palkitseva Legion-systeemi, reipas tunnelma ja tinkimätön tyylitaju. Se kuitenkin kompastuu liian suoraviivaiseen ja yksioikoiseen toteutukseen, joka tekee hirviöiden lahtaamisesta pidemmän päälle erittäin puuduttavan kokemuksen. Niinpä satunnaista toimintapeliä itselleen etsivien kannattaakin kääntää katseensa jonkin muun pelin puoleen ja jättää Chaos Legion lajityypin ylimpien ystävien kokeiltavaksi.
