UUSIMMAT

Child of Eden (Xbox 360)

15.06.2011 16:00 | Heikki Takala

Tekijä: Q Entertainment
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360, Kinect
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://child-of-eden.uk.ubi.com/
Arvostelija: Heikki Takala

 

Joskus vastaan tulee pelejä, jotka vaativat tavalla tai toisella uudenlaisia määritelmiä. Sellainen on myös Child of Eden. Sitä voisi kuvailla musiikkipeliksi, mutta vain tuskin. Räiskintäkään ei tee oikeutta kokemukselle, ja musiikkiräiskintä kuulostaa vain typerältä. Pelin luova nero Tetsuya Mizuguchi on määritellyt tuotoksensa synesthesiaksi, joka on sekoitus näkö- kuulo- ja tuntoaistien sekamelskaa.

Itse en kuitenkaan usko liian hienoihin määritelmiin. Siispä, normaali tallaajan kielellä: jos konemusiikkiyhtye The Prodigy olisi peli, se olisi Child of Eden. Jos joku peli vaatii tajuntaa laajentavia aineita, se on Child of Eden. Jos jokin peli ON tajuntaa laajentava aine, se on Child of Eden. Jos psykedelia pitäisi määritellä uudestaan, Child of Eden olisi sanakirjan ensimmäinen viittaus.

Toim. huom: CoE on peli, josta kuvankaappaukset eivät anna minkäänlaista vaikutelmaa. Viralliset traileritkin vain jonkinlaista. Pelasimmekin Childia useamman ihmisen voimin valkokankaan ääressä, nauhoittaen pelimeininkiä. Tuskinpa arvosteluun upotetutut videotkaan antavat kovin täsmällistä kuvaa siitä tunnelmasta, mitä pelin uumeniin sukeltaminen tarjoaa, mutta ehkä ne antavat jonkinlaista eteeristä fiilistä touhusta. Pelasimme Childia videotykin, hyvän äänentoiston sekä Kinect-liikeohjauksen avulla. Laittakaa toki koneesta volaa lisää, niin kuulette musiikit paremmin. (JOK)

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Psykedeelistä kauneutta

Child of Edenin sekavuus ei ole yllätys. Pelin pääsuunnittelijan edellinen tuotos oli Rez, joka paljastuu pienen tonkimisen jälkeen Child of Edenin esi-osaksi. Peli ei tätä vaivaudu juurikaan selittämään. Enemmänkin teos luottaa pelaajiinsa ja siihen, että ostaneet ovat luultavasti pelanneet myös edellistä. Tai ihastuessaan jopa ostavat sen, eli Rez HD:n Xbox Live Arcadesa. Mutta selvyyden vuoksi, Child of Edenin juoni kertoo viruksen saastuttamasta tekoälyprojektista. Jos virukset saadaan niitattua ulos Edenistä, se pystyy tuottamaan Lumin. Lumi on  – paitsi kaunis aasialaistyttönen – myös ensimmäinen ja ainoa tekoälyjen koskaan luoma ihmispersoonallisuus.

Pelaajan roolia tarinassa ei koskaan kerrota, eikä siihen ole tarvettakaan. Pelasta Lumi – pelasta maailma, suosittua sarjaa lainatakseni. Matka Edenin läpi on niin lumoava, että taustalla kummitteleva juonen tynkä saa jäädä omaan arvoonsa. Itse matka on tärkeämpi, mutta millainen matka se on?

Jos Edeniä pitäisi kuvailla, sen voisi sanoa olevan kokoelma upeita psykedeelisiä maailmoja, joita yhdistävät erilaiset portaalit ja teemat, aina kauneudesta intohimoon. Maailmojen taide on nimensä mukaista. Siinä missä intohimo palaa punaisena, kauneus käsitetään kukkina ja sudenkorentoina. Mutta kuvailu kalpenee itse pelin rinnalla.

Child of Edenin sanoiksi pukeminen on kuin kuvailisi Salvador Dalin The Persistence of Memory  -taulua (suom. Muiston pysyvyys) niin, että ”siinä on sellasia valuvia kelloja.” Kenties taidekriitikko pystyisi parempaan, itse en. Tässä on kuitenkin yritykseni: Edenin maailmaan sukeltaminen on kuin irtautuisi tavalla tai toisella koko ympäröivästä maailmasta, kulkisi huikeaa vauhtia pitkin surrealistista äänien ja kuvien yhteen nivoutunutta putkea pitkin kohti kliimaksia, jonka jälkeen saat pisteitä.

Luojan kiitos lässähtäneestä lopusta, sillä Child of Eden on myös peli, vaikka se yrittää huijata pelaajan luulemaan muuta.

LSD-Levyraati

Taidepläjäyksissä on yleensä se ongelma, että ne joko peittävät, tai yrittävät peittää itse pelin alleen. Joskus visuaalisuus on itsetarkoitus, ja toisinaan se tukee muita osa-alueita. Child of Eden kuuluu jälkimmäisiin, vaikka onkin vaikea erottaa missä taide loppuu ja peli alkaa. Kaikki nivoutuu yhteen kauniiksi sikermäksi, mutta pohjimmiltaan kyse on silti musiikin rytmiin tapahtuvasta räiskinnästä. Ensiksi on mainittava, että pelattavaa on valitettavan vähän. Edenissä on vain viisi maailmaa, ja tarkoitus on takoa niitä läpi niin kauan, kunnes kaikki palkinnot on ansaittu ja joka ikinen piste-ennätys murskattu.

Itse mekaniikka on yksinkertainen. Pelaaja ohjaa joko liike-ohjaimella tai padilla suudulla olevia tähtäimiä, ja ampuu kutakuinkin kaikkea mikä liikkuu. Pelkällä padilla pelaaminen on tuskastuttavan tylsää, eikä Edeniä ole edes tarkoitettu pelattavaksi niin. Ja sivuhuomautuksena, edes 40′ tuumainen töllö ei tuntunut enää miltään videotykin jälkeen.

Videotykki ja Kinect antoivat pelille sen sijaan heti uudet puitteet, ja tekivät selväksi minkälaisen laitteiston peli vaatii toteuttaakseen luojansa visiota. Sanalla sanottuna kalliin. Tämä ei tarkoita etteikö pelistä voisi nauttia myös ilman suurta ruutua. Kokemus ei vain ole sama. Sen sijaan äänentoiston pitää olla kunnossa. Television ovikellokaiuttimilla Edeniä on turha tutkia.

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Siinä missä grafiikat ovat vielä psykedeelinen koriste, itse musiikki nivoutuu eläväksi osaksi Edeniä ensi metreiltä lähtien. Musiikeista vastaavat Genki Rockets -niminen yhtye, jota pelin pääsuunnittelija luotsaa. Vaikka en tekno-miehiä olekaan, tunnistan hyvän musiikin kun kuulen sitä. Child of Edenin jumputukset käyvät läpi koko spektrin, aina agressiivisesta trancesta letkeään ambienttiin. Raidat ovat kautta linjan laadukkaasti tuotettuja, ja ansaitsevat paikkansa myös asiasta kiinnostuneiden levyhyllyssä.

Musiikkia käytetään älykkäällä tavalla pelillisenä elementtinä. Edenin asujaimiston ampuminen tuottaa erilaisia ääniä, jotka nivoutuvat osaksi musiikkia. Itse koin tämän olevan itse pelin pääasiallinen tarkoitus, vaikka pisteiden keruu näytteleekin suurta osaa pelissä – niin kuin kaikissa muissakin raiteilla kulkevissa shmupeissa.

Pisteitä heruu niin erilaisista komboista, kuin esineiden ja power-uppien keräämisestä ja oikeanlaisesta käyttämisestä. Pisteiden tarkoitus on lähinnä esitellä taitoja muille pelaajille leaderboardien kautta, sekä kerätä palkintoja ja saavutuksia. Pisteet ovat kuitenkin sivuseikka itse pelin rytmin ohella, joka kannustaa suoriutumaan aina paremmin.

Kun oikean rytmin löytää, huomaa nopeasti että vihollisten ampuminen tuottaa musiikkiin uusia elementtejä, kuten rumpuja ja hienovaraisia synamattoja. Tämä muuttuu nopeasti päämotivaatioksi pelaamiselle. Toki kentän läpäisystä palkitaan milloin milläkin palkinnolla. Näihin kuuluvat niin musiikkivideot kuin erilaiset otukset Lumin puutarhassa, mutta ne muuttuivat yhdentekeviksi itse kokemuksen rinnalla. Olkoonkin että erilaiset musiikkivideot ovat visuaalisesti kaunista katseltavaa.

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Pientä epäilystä herättää kuitenkin se, kuinka pitkälle vain viisi eri maailmaa riittävät. Toisin kuin Rezissa, Child of Edenin vaikeusaste ei skaalaudu pelaajan taitojen mukaan, ja vaikeusasteita on vain kaksi. Kentissä ei puolestaan ole juurikaan dynamiikkaa, joten huikean pitkä-ikäiseksi peliä ei uskalla povata. Mutta se vähä mitä on tarjolla, toimii hienosti. Toivottavasti Eden saa tulevaisuudessa lisäosia ladattavan sisällön muodossa.

Ei kaikille

Child of Eden on virheetön. Ainakin omassa kontekstissaan. Itse pelimekaniikka toimii hienosti, vaikka vain kaksi asetta ja smart-bomb saattavatkin olla joillekin liian vähän. Sitä ei voi kuitenkaan suositella kaikille, minkä johdosta sille täytyy antaa hämmentynyt Kokeile-peukku. Child of Eden on kuin vahva alakulttuuri-elokuva. Se kaipaa ymmärrystä pelaajaltaan, ja kokemuksesta nauttiminen vaatii tiettyjen kysymysten sivuuttamisen tyystin.

On kuitenkin melko turvallista sanoa, että Rezista näuttineet saavat rahalleen vastinetta. Pelin suosion kannalta olisi joka tapauksessa mukava nähdä demon julkaisu jossakin vaiheessa, ellei sellainen ole jo tekstin julkaisuhetkellä saatavilla. Varsinkin Kinectin omistajille tämä on herkkupala jumppapelien kansoittamalla alueella.

 

Virallisia CoE-trailereita Domen videokanavalta:

 

Toinen mielipide

Child of Eden on lumoava teos. Uskomaton, mukaantempaava, erilainen. En tiennyt varmuudella etukäteen mitä on luvassa, kun laitoin ensimmäisen kerran Xboxin päälle ja odotin intron alkamista videotykin ruudulla. Ensimmäisen pelikerran jälkeen tiesin, että olin saanut juuri sitä, mitä olin toivonutkin. Jotain aivan muuta.

Pelasin videotykin loitsiman laajakankaan edessä. Volyyminappi hivuttautui hiljalleen yhä kovemmalle. En pelannut peliä. Olin pelissä. Mitä suurempi ruutu, mitä voimakkaammin iskevä musiikki, sitä enemmän olimme yhtä. Visuaalien magia ja upeasti pelitapahtumiin nivoutuvan teknojumputuksen isku johtivat minua yhä lähemmäs taianomaista zonea.

En edes kokeillut pelata padilla. Se on nähty ja koettu. Varmasti peli toimii hienosti padillakin, toimihan myös Rez HD. Mutta Child of Eden kannattaa kokea Kinectillä, sillä sen avulla on mahdollista kokea jotain uutta.

Testautin Child of Edeniä laajakankaalla ja Kinectillä kaikkiaan viidellä muullakin henkilöllä. Näistä Domen vakituinen avustaja Eric Hartin oli pelannut Reziä aiemminkin, tietäen heti mistä on kyse. Muista testaajia osa ei pelannut normaalisti lainkaan, parin ollessa puhtaasti PC-pelaajia, joille näppäimistö ja hiiri ovat ainoita oikeita peliohjaimia. Mutta kellekään pelin oppiminen ei tuottanut ongelmia. Ei edes sille neitokaiselle, jota opastettiin ainoastaan ”mene siihen screenin eteen ja pelaa”. Sitten hänen piti itse selvittää miten Kinectillä ohjattiin valikoita, valittiin kenttä, aloitettiin peli ja pelattiin. Okei, se verran vielä autettiin, että ”vasen käsi ampuu eri aseella kuin oikea.”

Ja mikä hienointa, kaikki tajusivat pelin. Kaikki tykkäsivät. Kaikki halusivat pelata lisää.

Child of Eden. Nerokas, vetovoimainen, upea. Ei peli. Elämys. Mutta ei kaikille. Ei ainakaan niille, joiden mielestä kaikki on jo keksitty ja koettu, tai jotka haluavat vain pelata samaa peliä uudelleen eri tekstuureilla. Ehei. Child of Eden on jotain uutta. Etenkin kun sen kokee kunnolla. Isolla näytöllä, äänentoistolla, mieluusti Kinectillä. Jos pelaat kotona, telkkarilta, tee itsellesi palvelus ja käytä edes kuulokkeita. Ja väännä volaa.

Jukka O. Kauppinen

 

Lue myös

Brink (PC, PS3, Xbox 360)

Dungeon Siege 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Dynasty Warriors 7 (PS3, Xbox 360)

inFamous 2 (PS3)

L.A Noire (PS3, Xbox 360)

Men of War: Assault Squad (PC)

Thor: God of Thunder (PS3, Xbox 360)

 

Keskustelu

Muropaketin uusimmat