UUSIMMAT

Close Combat: Cross of Iron (PC)

09.03.2007 18:06 | Muropaketin toimitus

Pc-pelaajien keskuudessa legendaarisen Close Combat -sarjan uusin osa  vinkeä tapaus. Se ei ole oikeastaan uusi peli vaan modernisaatio vuonna 1999 julkaistusta Close Combat III: the Russian Frontista.

Kokemus on miellyttävä, niin sarjan vanhoille kuin nykyisillekin ystäville. Reaaliaikaisesti toteutettu toisen maailmansodan realismipainotteinen strategia toimii edelleen mitä parhaimmin. Taistelutanner on kaunis – ja julma.

Cross of Ironin modernisointi jatkaa Matrix Gamesin vanhojen strategiaklassikkojen modernisointisarjaa, josta monien muidenkin pelitalojen olisi syytä ottaa oppia. Matrixin strategia on hankkia haltuunsa tunnettujen, jo markkinoilta kadonneiden pelien oikeudet ja päivittää alkuperäinen pelirunko nykykoneille. Lähtökohta on siis vanhan, hyväksi todetun pelin siirtäminen nykyaikaan, hienoisten päivitysten kera mutta ilman radikaaleja muutoksia.

Esimerkiksi taannoinen The Operational Art of War III oli suoranainen palvelus strategisti-ihmiskunnalle. Kertaalleen yhteensopivuusongelmien ja antiikin suohon hautautunut strategia modernisoitiin toimimaan Windows XP:ssä. Samalla peliä päivitettiin, siihen tuli uusia ominaisuuksia ja tekoälystä tuli kerrassaan hirmuinen.

Close Combatin suhteen tilanne on jotakuinkin sama. Peli on entisensä, vanha peluri muistaa jopa monet kartoista. Mutta voihan omg, peli toimii nykokoneissa. Näytön resoluutionkin voi määritellä miten vain haluaa – enää ei tarvitse katsella DOS-ikkunaa 640×480-tarkkuudella. Nettimoninpeli löytyy.

Retroarvostelua

Silti itse peli on niin tuttua kamaa, että peliarvostelun voisi koostaa lainauksina allekirjoittaneen vanhoista Close Combat -jutuista. Kokeillaanpa.

Close Combat, 1996:

Close Combat on tosistrategistien Command & Conquer. Reaaliaikaiselle, pienen mittakaavan historialliselle strategiapelille jossa tapahtumat sijoittuvat yleensä alle kilometrin säteelle ei parempaa ympäristöä olisi juuri voinut keksiä.

Mittakaavassaan CC osoittautuu tuoreutta ja pikkutarkkuutta henkiväksi. Pelaaja kontrolloi joukkojaan joukkue/tankkitasolla, tekoälyn huolehtiessa yksittäisten miesten toilailuista. Sotilaat koettavat etsiytyä itse suojaan/hyvään ampuma-asemaan, ja osaavat toimia vihollistulessa rajoitetun oma-aloitteisesti. Tekoälyssä ei ole hirveää moittimista, joskin äijät joskus toikkaroivatkin vihollistuleen.

Hengissä selvinneet ja hyvin pärjänneet miehet keräävät kokemusta ollen siten seuraavissa taisteluissa himpun kovempia jääkäreitä. Peräkkäiset tehtävät koostavat kampanjan, jonka kuluessa pelaajan on syytä huolehtia miehistään. Pahat tappiot heijastuvat heti seuraavassa tehtävässä, eikä täydennysten saapumisesta ole koskaan takeita.

Käyttöliittymältään peli on riisuttu. Käskykanta koostuu komennoista liiku, liiku nopeasti, ammu, levitä savuverho, piiloudu ja puolustaudu. Komennot riittävät erinomaisesti, tekoälyn huolehtiessa pienemmästä detaljista, kuten levittäytymisestä ja maastoutumisesta vihollistulessa.

Erityisesti CC ansioituu tunnelman luonnissa. Ääniefektit huutoineen ovat jämäköitä ja kymppiin osuvia. Pikkutarkka grafiikka, jossa kuvataan niin panssarivaunun tornin kääntymiset kuin miesten hidas ryömiminen ja kiväärin suuliekki, vievät pelaajan väkisinkin tapahtumisen keskelle.

Reaaliaikaisuus realistisessa strategiapelissä ei yleensä ole kovin iloinen asia, mutta CC:n se sopii. Nopeuden voi säätää sopivaksi ja komentojen jako on nopeaa. Pelaaja vain nappaa yksiköstä kiinni hiirelä, annetaan käskyn ja kohteen – ja vot, vihollinen pelkää. Taistelujen nopeudesta huolimatta realismi on vahva sana. Esimerkiksi aseiden kantamat ovat järkeenkäyvät, tankit mallinnetaan eri kulmista ja panssarin kaltevuudenkin perusteella. Sotilaiden persoonallisuudet, pelkuruus, paniikki, haavoittumiset jne. tekevät kokonaisuudesta tavallista inhimillisemmän.

Noin siis 1996, ylisanoja löytyi jo sarjan esikoispelistä.

Entäpä mitä kirjoitin Cross of Ironin esikuvasta, Close Combat III:sta, vuonna 1999?

Toiminta on yhä reaaliaikaista taktista joukkuetason strategiaa, mutta nyt kohteena on Saksan ja Neuvostoliiton itärintama 1941-1945 välillä.

Sarjan aiempia osia pelannut on Close Combat 3:ssa heti kotonaan. Pelattavaksi löytyy yksittäistehtäviä, peräkkäisistä tehtävistä koostuvia operaatioita ja useista operaatioista koostuvia kampanjoita. Molempia osapuolia voi pelata.

Kokemuksena Close Combat 3 on monipuolinen. Osapuolet eroavat toisistaan merkittävästi. Pelkät kalustovaihtelut eivät paljoa paina, vaan myös joukkojen kokemus, moraali ja johtajien kyky vaikuttavat merkittävästi yhteenottojen kulkuun. Esimerkiksi ensikertalaisilla miehitetyssä tankissa miehistö ei juurikaan osaa toimia yhdessä. Sotilaat ovat samalla yksilöitä, joiden käyttäytymistä ei aina voi ennakoida. Joskus he toimivat oma-aloitteisesti, joskus pakenevat asemistaan vihollistulen rapautettua hermot. Joukkojen toiminta ominpäin niin hyvässä kuin pahassakin on yksi Close Combat -sarjan helmistä.

Pitkien kampanjoiden aikana käyttöön tulee uutta kalustoa kivääreistä ja pst-aseista panssareihin, mikä elävöittää pelaamista. Ja koska sotilaan tie on pitkä, kolutaan taistelutantereita aina Puolan ja Ukrainan tasangoista Stalingradin kaduille – ja lopulta palataan samaa reittiä takaisinpäin aina Berliiniin.

Pelaaminen on ihmeen palkitsevaa. Tilanteet ja voimatasapaino heittelevät jatkuvasti puolelta toiselle pitäen kiinnostusta yllä. Taistelujen tulosten laskenta on toteutettu erittäin hyvin. Etenkin pidempien operaatioiden (sarja peräkkäisiä taisteluja) ja kampanjoiden (sarja peräkkäisiä operaatioita) yhteydessä pelaaja saa nauttia varsin historiallisesta meiningistä. Taistelukentältä ei ole pakko poistua sotilaallisena voittajana, vaan tappioiden tuottaminen ja vetäytyminenkin voi edesauttaa omaa menestystä. Variaatiotakin on runsaasti – sama taistelu voi päättyä peräkkäisillä pelikerroilla täysin eri tavoin.

Realismi on tärkeässä asemassa. Jalkaväestä, tankeista ja tukiaseista koostuvaa joukkoa saa holhota tarkasti, sillä tulituki, ampumasektorit, piiloutuminen, ja väijytykset ovat elinehtoja. Huolimaton eteneminen johtaa yleensä tuhoon. Realismitasoa on nostettu. Harkitsevaisempia taktiikoita, suojaa, hyviä asemia ja malttia käyttämällä menestys on kuitenkin mahdollista – jopa veli venäläiselle saksalaisrynnäkön iskiessä valmistautumattoman puna-armeijan niskaan 1941.

Vain tekoälyn rajoittuneisuus häiritsee, sillä sen taktiikat ovat turhan usein vähintään arveluttavia. Huolettomasti siihen ei silti voi suhtautua, ja joskus se myös jyrää pelaajan yli. Tilanteet ovat kiinnostavia ja jopa hämmästyttäviä, kuten tapaus jossa telaketjunsa menettänyt tankkimiehistö ryntää vaunustaan ulos ja tuhoaa sinkoryhmän lähitaistelussa! Mikä peli muka kykenee kuvaamaan sotaa näin ainutlaatuisesti ja tunnelmallisesti?

Ja ajatelkaas. Vanhoja arvostelutekstejä mutta ei noihin tarvitse paljoakaan lisätä. Ne pätevät edelleen. Pelit ovat kehittyneet mutta Close Combatit olivat aikanaan niin hyviä pelejä, että ne eivät ole vanhentuneet. Kilpailijoitakaan ei ole oikeastaan ollut. Ihme ja kumma.

Takaisin nykypäivään

Vaikka Cross of Ironin pohja on vuodelta 1999, niin kauniisti pikselöidyt kartat viehättävät edelleen ja yksiköt animaatioineen miellyttävät silmää. Grafiikkaa on taidettu tehdä jonkin verran uusiksikin, esimerkiksi kranaattien iskemät näyttävät muisteltua komeammilta.

Sotiminen toimii. Pienten ryhmien, enimmilläänkin satakunnan miehen johtaminen taisteluissa maistuu hirvittävän, pelottavan hyvältä. Taktinen suunnittelu, hivuttautuminen, rynnäköinti, väijytysten luonti tai niihin joutuminen iskee kuin se kuulu miljoona volttia. Kumma kyllä yksikään muu peli ei ole kyennyt luomaan toista tällaista pienen mittakaavan taktista strategiaa yhtä toimivasti. Kenties täydellistä on vaikea haastaa.

Pelin laaja kalustovalikoima ja pitkät kampanjat tarjoavat pitkäjänteisille pelaajille edelleen maukasta haastetta. Sotilaat keräävät kokemusta taistelujen myötä ja siinä missä hermoheikko juuri koulutuksesta linjaan heitetty osasto tai eläkeläisreserviläiset ryömivät piiloon muutaman laukauksen jälkeen, kestää kokeneempi osasto raskaampaakin tulta ennen kuin pokka pettää. Erilaisten jalkaväkiosastojen, kranaatinheittimien, panssaroitujen ajoneuvojen ja tietenkin panssarikaluston yhdistelmät luovat peliin monipuolisuutta ja joustavuutta. Erilaisilla kokoonpanoilla pelitaktiikat muuttuvat väkisinkin mittavasti.

Vain tekoäly vähän rassaa. Vaikka sen pitäisi olla esikuvaansa parempi, niin välillä kyllä yskityttää. Tekoälyn ohjaamat panssarit pyörivät paikallaan ja ajelevat edestakaisin. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Tekoäly ei edelleenkään osaa taktikoida ja kierrellä kunnolla. Aika hyvin se silti pärjää. Omat panssarit sentään ovat aika hyvässä kuosissa, eivätkä yleensä tee mitään totaalisen idioottimaista. Ihmisvastustaja olisi edelleen paras, mutta Cross of Iron tuntuu olevan aika nihkeä palomuurien suhteen. En saanut kollegan kanssa pelejä näkemään toisiaan sitten millään netin yli, vaikka miten aukaistiin portteja palomuureihin. Ehkä se toimii jollakulla muulla paremmin. Ja varmastikin viimeistään lähiverkossa.

Parasta kevytstrategiaa. Suosittelen lämpimästi.

Netistä löytää paljon lisäkarttoja ja modeja googlailemalla.

 

Tekijä: Atomic Games / CSO Simtek
Julkaisija: Matrix Games
Testattu: pc
Saatavilla: pc
Laitevaatimukset: Windows 95 tai uudempi, 133 MHz, 32 Mt muistia
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.matrixgames.com/games/game.asp?gid=335

Jukka O. Kauppinen

 

Toinen mielipide

Cross of Iron on todellakin kuin raikas nostalgiatuulahdus. Olin aikanaan intohimoinen Close Combat -fani, mutta pelisarja on jäänyt vuosien varrella tien sivuun yhteensopivuuksien muuttuessa aina vain huonommiksi. Vaikka Cross of Iron on ”vain” vanha peli päivityksillä, kunnon yhteensopivuuksilla ja modernien näyttöjen resoluutioilla, peli toimii. Sota on yhtä hauskaa ja jännittävää kuin ennenkin.

Cross of Ironista löytyy myös koukkuja pitkiin sessioihin, sillä pelin suuremmat kampanjat ovat todella huikeita kokemuksia. Olin jo unohtanut, miten hienoa on johtaa joukkonsa vihreistä morteista kaiken nähneiksi veteraaneiksi. Ja miten paljon se harmittaa, kun kivenkova eliittiyksikkö jää mottiin ja tuhoutuu.

Vaikka tänä vuonna tullaan julkaisemaan monta mielenkiintoista strategiapeliä, Cross of Iron on jo nyt kova ehdokas lajityyppinsä vuoden parhaiden joukkoon.

Miikka Lehtonen

Close Combat -suosikkisi?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat