Uusimmat

Colin McRae DiRT (PC, 360)

11.06.2007 13:39 Mikko Rekola

Skottilaisen rallilegendan ja Codemastersin yhteinen taival jatkuu ainakin vielä yhden pelin verran. Sarjan kuudetta osaa on odotettu jo useamman vuoden ajan. Miten uuden konsolisukupolven tehot on onnistuttu hyödyntämään? Entä millainen on ennakkoon hehkutettu vauriomalli?

 Vuonna 1998 keskinkertaisesti menestynyt rallikuski ja Codemasters julkistivat yhteisen projektin. Kumppanukset lupasivat tarjota kotisohville ennennäkemättömän rallielämyksen, joka olisi ennen kaikkea realistinen. Myös lupaukset hajoavista autojen osista ja vaihtuvista sääolosuhteista kuulostivat mainioilta. Pelin ilmestyttyä alkoi menestystarina, joka etsii vielä tänäkin päivänä vertaistaan offroad-ajopelien rintamalla.

Viiden osan aikana on nähty ties kuinka monta erikoiskoekilometriä ja useita kymmeniä erilaisia menopelejä. Codemasters päätti kuitenkin hidastaa pelisarjan jatkoa viidennen osan jälkeen. Osasyynä oli pelaajilta tullut negatiivinen palaute. Autojen käyttäytyminen hypyissä oli muuttunut kaameaksi, monet vihasivat myös ruudunpäivityksen hidastavaa törmäysefektiä. Pelisarjalla ei ollut ehkä enempää tarjottavaa sen hetkisille konsoleille.

Colinin olikin hyvä aika palata maisemiin uusien pelivehkeiden rantauduttua. Vaikka mies ei ole enää ehkä se optimaalisin keulakuva päätoimisen ralliuran päätyttyä, olivat molemmat osapuolet silti halukkaita jatkamaan elämysrintamalla. Lukuisat kehitystunnit ja herra McRaen konsulttiapu ovat vihdoin ohi, sillä peli ilmestyy kauppojen hyllylle sopivasti rallin MM-sarjan kesätauolla.

Serpo kuusisataa ja jouhee

 Pelisarjan likaisin versiokin perustuu uratilaan. Tavoitteena on kiertää ensin yksittäisten maiden rallisarjoja ja edetä kohti lisensoimatonta rallin maailmanmestaruutta. Matkan varrella tutuiksi tulevat erilaiset autoluokat etuvetoisista nelivetoisiin. Ensimmäisissä kisoissa on haettava tuntumaa ja otettava vastaan pienemmätkin palkinnot. Kun uudistunut pelimekaniikka juurtuu selkäytimeen voi lisätä kaasua.

Kaikki rallikuskit rakastavat kovan vauhdin ja tiukkojen tilanteiden lisäksi mahdollisuutta taktikoida. Erikoiskokeen väliajat jäävät lähimuistiin ja vauhtiaan säätelee tilanteen mukaan. Parhaat kuskit tuntevat tarkkaan omat rajansa ja onnistuvat rytmittämään vauhdin oikein. Vauhdin sääteleminen on haasteellista, mutta sitä on helppo käyttää onnistuneen ajomallin vuoksi.

Yksityiskohtaisesti mallinnetut autot näyttävät upeilta. Maalipinnat kiiltävät ensimmäiselle pikataipaleelle lähdettäessä, mutta ajan myötä pinnalle kertyy rapakerroksia ja renkaiden pinnat kuluvat. Kehittäjät ovat kiinnittäneet huomiota pieniin yksityiskohtiin, sillä jokainen mutteri ja nappula on oikealla paikallaan. Oletuksena kuljettaja ajaa autoaan takaviistosta auton takaa. Mielenkiintoisin vaihtoehto on siirtyä auton sisään ja ratin taakse. On elämys nähdä kuinka mittarit reagoivat kuskin ohjeisiin ja kuulla kartanlukijan täsmälliset nuotit pelkääjänpaikalta.

Meno on tuntumaltaan huippuluokkaa. Jarrut ovat tehokkaat ja nelivetoisen kilpaohjuksen turbon pörinä nostattaa adrenaliinia. Ajotuntumaa on muutettu huomattavasti sarjan edelliseen osaan verrattuna. Nyt auto on suoristettava mutkiin ja oikeat ajolinjat nousevat pääosaan. Silti auton hallitsemisessa on mukana tuttua vanhaa meininkiä, johon vain Colin pystyy. Haasteellisuus ei ole kuitenkaan lisääntynyt vallattomasti, sillä pelimoottori antaa pienet virheet anteeksi. Simulaattorikuskit eivät ratkaisusta pidä, mutta muut pelaajat arvostavat pientä armollisuutta.

Viisisataa ja paha töyssy

Kuten elämässä yleensä myös ralleissakin tulee virheitä. Joskus mutka valahtaa pitkäksi tai kuski kuulee väärin kartturin nuotin. Näitä tilanteita varten on suunniteltu uusi vahingonmallinnus. Kolarointi on menestymisen kannalta vaarallista, mutta parit hyvät mällit on vedettävä vain ulkoasun vuoksi. Kolarit ovat yksinkertaisuudessaan visuaalista ilotulitusta.

Irtonaisia osia on varmasti satoja ja ne lähtevät irti aivan tosielämän tavoin. Vauriomallinnus on hämmästyttävän tarkka. Erilaisia vääntymiä, murtumia, halkeamia ja hankaumia on lukemattomia. Ja mikä parasta, suuremman kolarin tuntee ohjaimessaan. Pienet vahingot saadaan yleensä hoidettua ajopäivän tauoilla, mutta isommat törttöilyt syövät ikävästi pistepussia.

Lisenssisyiden vuoksi mukana ei ole kaikkia MM-sarjan ajokkeja. Skodan ja Fordin menopelit loistavat poissaolollaan. Muiden merkkien ajokit ovat puolestaan maalipinnoiltaan kakkostallien väreissä. Uusimman Ford Focuksen puuttuminen kismittää, sillä olisi ollut mukavaa päästä ajamaan Marcus Grönholmin tämänhetkisellä ajokilla. Tilanteen pelastavat kuitenkin muut kilpailuluokat kattavine ajokkeineen.

Codemasters päätti tehdä Dirtistä pelisarjan laajimman tuotoksen, joten mukaan liitettiin perinteisen rallin lisäksi muita kilpailuluokkia. Pelistä löytääkin muun muassa myös rallicrossia, ylämäkiajoa ja aavikkorallia.

Uudet pelimuodot eivät yllä aivan perinteisen rallin tasolle, mutta tarjoavat mukavasti vaihtelua. Samalla pelimoottorilla toteutetut luokat toimivat hieman yskähdellen, sillä useamman kilpailijan änkeäminen radalle hidastaa ruudunpäivitys. Vaiva ei kuitenkaan ole loppupeleissä vakava.

Pitkä aukee ja maali

Pelin toimivuuden ollessa hyvässä kuosissa katseet kääntyvät ulkoasun puoleen. Ralleja ajetaan maailman eri kolkissa. Värimaailmat ovat täyteläisiä ja kevyt reunanpehmennys näyttää upealta. Valitettavasti koko pelin ulkoasullista potentiaalia ei ehdi ihastelemaan, sillä sekuntikamppailu vie huomion pois ohi vilistävistä maisemista. Parasta erikoiskokeissa on niiden monipuolisuus. Jokainen pätkä erottuu selvästi joukosta ja kahta samankaltaista erikoiskoetta ei löydy.

Kun uran monipuoliset haasteet on selvitetty voi uusia kokemuksia haistella Xbox Liven kautta. Valitettavasti testin aikana osa moninpeliominaisuuksista oli poissa käytöstä päivityksen vuoksi. Kilpaileminen perustuu kuitenkin tuloslistoihin, joihin voi kellottaa omat pohjat. Eli mies miestä vastaan pelattavaa moninpeliä ei valitettavasti nähdä.

Colin McRae Dirt on ensimmäinen uuden sukupolven rallipeli. Se onnistuu vastaamaan odotuksiin erinomaisesti. Helposti opittava, mutta silti haastava pelattavuus on kokonaisuuden selkäranka. Luurangon päälle on koottu upean näköinen kokonaisuus, lähes 50 erilaista autoa ja täsmällinen nuotitus. Peli ei ole simulaatio, mutta se tarjoaa erinomaisen katsauksen tämän hetkiseen ralliin lähihistorian ohella. Lisenssipuutteista huolimatta Colinin paluu on monille vuoden ajopeli.

 

Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Tulossa: PS3 (syksy 2007)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.suomi.ea.com/games/10415/

 

Lue lisää eDomesta

Colin McRae Rally 2.0 (PC, PSX)

Colin McRae Rally 3 (PC)

Colin McRae Rally 04 (PC, PS2, Xbox)

Colin McRae 2005 (PSP)