Commander: Europe at War (PC)

13.12.2007 13:35 Jukka O. Kauppinen

Panssareita ja heksoja, siinä kaksi taikasanaa joilla virtuaalikenraalit saadaan liikkeelle. Matrix Gamesin julkaisema reipas strategiapeli kuvaa Euroopan sotanäyttämöä 1939-1945 väliltä, jolloin koko manner ja suuri osa muutakin maailmaa nytki saksalaisen korpraalin johtamassa nukketeatterissa.

Commander: Europe at War on uusi ja tervetullut tulokas kevyehköjen heksastrategioiden harventuneeseen perheeseen. Se ei yllä aivan genrensä kirkkaimpaan kärkeen, mutta tarjoaa pelureille monta mukavaa iltaa strategisten karttojen äärellä.

Jäykkää historiaa

Commander: Europe at Warin kerrotaan olevan ensimmäinen osa Slitherine Softwaren uuteen strategiasarjaan. Eurooppa sotanäyttämönä onkin perinteinen ja tuttu ympäristö komentaa bittijoukkojaan. Mutta myös kulunut, etenkin jos peli seuraa vanhojen strategioiden luutuneimpia kaavoja orjallisesti.

Ikävä kyllä kaavat ovat tälläkin kertaa hyvässä muistissa. Pieni mahdollisuus tapahtumien suurempaan variointiin olisi paikallaan, mutta ei.

Kuvaanpa tilannetta esimerkeillä. Esimerkiksi Paradoxin rempsakoissa Heart of Iron -strategioissa sotimisen rinnalla on myös täysimittainen talous-, tiede- ja ennen kaikkea diplomatiajärjestelmä. Peliin oli koodattu tiettyjä historiallisia peruslinjoja, jotka eivät kuitenkaan välttämättä toteutuneet. Jos jotkut asiat eivät toteutuneet tai valtioiden väliset suhteet kulkivat omia polkujaan, ei historiasta tuttuja asioita välttämättä tapahtunut. Esimerkiksi eräässä pelissäni Saksa liittoutui Puolan kanssa, valtasi Balkanin mutta toista maailmansotaa ei koskaan syttynyt. Ranska ja Britannia olivat Saksa-Puolan kanssa hyvää pataa, silloinkin kun nämä hyökkäsivät 1943 kesällä Neuvostoliittoon.

Toinen esimerkki on Commanderin lähisukulainen Strategic Command 2. Vaikka siinäkin on erittäin pinnallinen diplomatiajärjestelmä, niin toisiin valtioihin pystyi silti vaikuttamaan. Ehkä Saksan sota Neuvostoliittoa vastaan ei sytykään kesällä 1941. Ehkä USA ei liity sotaan akselia vastaan, ainakaan heti. Ehkä Turkki tai Espanja liittyvät vapaaehtoisesti Saksan aseveljiksi.

Mitään tällaista ei Commanderissa ole. Kaikki historialliset tapahtumat on upotettu pelin ytimeen. Halusit tai et, Italia liittyy Saksan rinnalle keväällä 1940, Saksan ja Neuvostoliiton sota syttyy kesällä 1941 ja USA liittyy sotaan joulukuussa 1941. Ei mitään Heart of Ironin kaltaista täydellistä diplomaattista vapautta tai Strategic Commandin kevyttä diplomatiaa. Tällainen jäykkäniskaisuus syö jälleenpelattavuutta ja mielenkiintoa. Pahasti.

Ach, der panzer

Kun suurilta diplomaattisilta linjoilta siirrytään varsinaiseen peliin, kuva kirkastuu. Pelattavuus on kohdallaan ja strategiointi toimii. Mittakaavakin on aiheeseen sopiva – pelaaja komentaa armeijakuntia ja ilma-armeijoita sopivasti abstrakteina kokonaisuuksina. Eurooppa, Atlantti ja itärintama ovat sopivan kokoisia ja helposti hallittavia, kun panssari-armeijat, moottoroidut jalkaväkiarmeijat sekä ihan perinteiset kauramoottorin voimalla marssivat armeijakunnat hiipparoivat eestaas suurella sotalaudalla.

Pakettiin on nivottu myös yleisellä tasolla kuvattu ilmasota hävittäjä-, rynnäkkö- ja strategisten pommikoneiden ilma-armeijoilla. Nämä voivat osallistua taistelutehtäviin maa- ja meririntamilla, sekä pommittaa myös vastustajien sotateollisuutta.

Tapahtumat etenevät verrattain rivakasti, muutaman viikon mittaisilla vuoroilla, joiden mittaan sekä akselin että liittoutuneiden pelaajat liikuttavat vuorotellen joukkojaan, pistävät resurssipisteitä tutkimukseen, täydennyksiin sekä uusien yksiköiden ostoon.

Pelaamista voi kuvailla miellyttäväksi ja kiinnostavaksi, joskin ainakin heksastrategiaveteraanille tarjolla ei ole oikeastaan mitään uutta. Liikuttelu- ja taistelumekaniikat ovat tuttuja niin monesta aiemmastakin pelistä, eikä merisodan hieman laajempi kuvaaminen nyt niin erikoista ole. Onhan toki mielenkiintoista yrittää torpata Venäjän saattueita tai Yhdysvalloista Britanniaan saapuvia lendlease- ja joukkojenkuljetuksia, mutta merisota tuntuu turhankin päälleliimatulta. Siinä olisi ehkä enemmän järkeä, jos pelissä olisi mahdollista välttää kahden rintaman sotaa ja panostaa tosissaan myös länsirintamaan. Tällaisenaan vain ei oikein puraise.

Onneksi maasodan toimivuus pitää otteessaan senkin edestä – ja jotain mielenkiintoista sinnekin on löytynyt. Itärintaman talviolosuhteet huomioidaan joukkojen liikkumis- ja taistelukyvyssä. Erityisesti huonon sään aiheuttamat keliolosuhteet vaikuttavat dramaattisesti joukkojen liikkumiskykyyn. Jos tiet ovat mutavelliä, niin eivätpä panssarit tai motorisoidut joukot suuremmin juhli.

Pelaajan täytyykin huomioida sääolosuhteiden vaikutukset operaatioihin. Suuret operaatiot kannattaa ajoittaa hetkiin, jolloin niitä voi oikeasti suorittaa. Alkutalvesta on turha aloittaa massiivista höökyä panssarivoimin, jos joukot hyytyvät ennen maalia. Moskova 1941, mmm?

Vielä mielenkiintoisempi ominaisuus löytyy öljytalouden huomioinnista. Öljy, tuo maailmaa pyörittävä jalo neste. Se pyörittää myös sotakoneiston rattaita ja muodostuu etenkin akselivalloille äärimmäisen ratkaisevaksi tekijäksi. Historiallisestikin Saksan öljytuotanto oli aina pullonkaula sotajoukkojen operoinnissa ja sen totisesti huomaa. Aktiivisten sotatoimien aiheuttama polttonesteiden kulutus ylittää dramaattisesti Saksan tuotannon, joten ennemmin tai myöhemmin löpö yksinkertaisesti loppuu. Ja ilman löpöä panssarit ja moottoroidut armeijakunnat seisovat, ubootit kelluvat Atlantilla avuttomina ja sotalaivasto hörppii teetä satamassa. Taivaskin on tyhjä, siniset pilvet ja viholliskoneet pois lukien.

Polttoaine pakottaakin pelaajan oikeasti miettimään. Mitkä operaatiot ovat oikeasti tärkeimmät? Säästääkö bensaa nyt, myöhempää varten? Vallatako Moskova vai eteläisen Venäjän öljykentät? Tiukkoja haasteita.

Toinen vekkuli innovaatio on täydennysjoukoista. Jostainhan ne uudet yksiköt ja vanhojen täydennyksen revitään. Mitä suurempi armeija ja mitä suuremmat tappiot, sitä enemmän tarvitaan joukkoja ja sitä nopeammin päädytään kaapimaan sakkoja pohjalta. Värväys laajenee, lopulta etulinjaan lähetetään vanhuksia ja Hitler Jugendin esiteinejä. Sehän tekee hyvää yksiköiden laadulle.

Löytyypä pelistä myös tekninen tutkimus ja joukkojen kaluston päivittäminen. Ne ovat ihan toimivia ominaisuuksia, jotka tuovat taistelukentälle väriä ja harkintaa.

Hyvin menee mutta

Eli hyviä ideoita löytyy ja pelattavuus on kondiksessa. Tarjolla on siis mitä erinomaisin sotastrategia?

Ei aivan, mutta melkein. Jäykkäniskaisen historiatulkinnan ohella Commanderissa on yksi perustavanlaatuinen puute: surkea tekoäly.

Tekoäly kyllä hyökkäilee aggressiivisesti mutta niin kovin kaavamaisesti ja itsepintaisesti. Se ei vain osaa. Joskus se toki onnistuu yllättämään ja äkilliset syöksyt selustaan voivat hämmentää ihmispelaajaa, joka odottaa jotain aivan muuta. Yleisesti ottaen tekoälystä ei silti ole mitään vastusta.

Afrikan sota ratkeaa yleensä muutamassa kuukaudessa ihmisen voitoksi, pelasi kummalla puolella tahansa. Ensimmäisessä vuoden 1941 koepelissäni murskasin Saksan itärintaman joukot täydellisesti jouluun mennessä ja Puna-armeija oli jo Puolan rajalla. Liittoutuneita pelaavalla tekoälyllä on onneton taipumus tehdä maihinnousu Normandiaan heti ensimmäisten jenkkijoukkojen saavuttua – yksikkö yksiköltä, Dieppe kerran kuukaudessa. Eräässäkin pelissä olen jo kahden vuoden ajan tuhonnut brittien ja jenkkien armeijoita Normandian rannikolla yksi toisensa perään – päästän aina yhden tai kaksi yksikköä maihin, sitten tuhoan ne, täydennän joukkoni ja tuhoan seuraavat maihinnousijat. Eihän se nyt näin saisi mennä…

Commander: Europe at War onkin selkeästi kaksinpeli. Yksinpeliä pelaa paremman puutteessa, mutta karu tekoäly ja sen tietty saamattomuus vievät pelaamiselta terän. Kaksinpelinä samalla koneella tai internetin yli hommassa voi sen sijaan olla todella mehevää meininkiä. Pelissä on hyvä ja luistava pelimekaniikka, minkä lisäksi erityisesti öljyn/reservien kulutus vaikuttaa tuntuvasti pelaajan strategioihin. Tämä tasapainoilu onkin piristävä uutuus heksasodintaan, mutta olisi silti mukavaa jos peli tarjoaisi yksinpelissä jonkinlaista järjellistä haastetta.

Tekijä: Firepower Entertainment / Slitherine Software
Julkaisija: Matrix Games
Testattu:
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows 98/ME/2000/XP tai uudempi, Pentium 4 1,4 GHz, 512 Mt muistia
Pelaajia: 1-2 – moninpeli samalla koneella (hotseat), PBEM, internet
Pelin kotisivu: http://www.matrixgames.com/games/game.asp?gid=344