Company of Heroes 2 (PC)

28.06.2013 18:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Relic Entertainment
Julkaisija: Sega
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows Vista tai uudempi, 2 GHz Intel Core2 Duo, 2 Gt muistia, 512 Mt näytönohjain, 30 Gt levytilaa
Pelaajia: 1, 2-8 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.companyofheroes.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Toinen maailmansota oli yleisestikin eräs ihmiskunnan historian synkimmistä hetkistä, mutta erityisen pikimustaa oli itärintamalla. Siellä ihmisyyden rippeetkin hävisivät kammottavan sodan syövereihin.

Itärintama ei toki ole pelien aiheena mitenkään hirveä juttu, sillä Stalingradin raunioissa on käyty useasti aiemminkin. Mutta harvoin näin hyvän pelin merkeissä.

Heti alkuun pieni tunnustus: en ollut alun perin Company of Heroesin suunnaton ystävä. Kyllähän se ihan asiallinen peli oli, mutta kärsi liikaa RTS-taudista. Relic oli oikonut liikaa realismin mutkia tehdäkseen pelistään suurta yleisöä kosiskelevan ja tuloksena oli vähän pliisu pelikokemus. Tosin suosittu sellainen, sillä moninpeliin löytää yhä runsaasti peliseuraa, joten ehkä olen mielipiteineni vähemmistössä.

Nyt Relic on kuitenkin onnistunut erinomaisesti, sillä Company of Heroes 2 ottaa juuri sen mittaisen askeleen kohti realismia, että tulos on erinomainen sotakokemus niin taktiselta kuin audiovisuaaliselta puolelta tarkasteltuna.

Sotarikosten maailmanennätys

Suhtauduin Company of Heroes 2:een etukäteen aika skeptisesti, sillä ennakkomainonta näytti viittaavaan siihen perinteiseen valkopyykkisuuntaan. Siihen, missä puna-armeija oli kokoelma sankarillisia urhoja, jotka jalosti taistelivat pahiksia vastaan. Oikeastihan itärintamalla pahiksia riitti joka poterossa ja sankarit olivat vähissä.

Olikin piristävää huomata, että trailerit olivat harhaanjohtavia. 15 tehtävän mittainen yksinpelikampanja kertoo tarinan nuoresta neuvostoluutnantista, joka on erinäisistä syistä päätynyt sodan päätteeksi Siperiaan vankileirille. Miksi ja miten, se selviää takautumien kautta kuvatuissa tehtävissä, joskin aihepiiriin yhtään tutustuneet arvaavat kyllä ykkösellä ne syyt.

Mutta ei peli muutenkaan peittele tai kiertele puna-armeijankaan onnistumisia. Jo alkuintrossa ammutaan sotavankeja, päästellään perääntyviä neuvostojoukkoja konekiväärillä ja muutenkin tehdään kaikkea sitä, mistä ajankohta on yleensäkin tunnettu.

Ilahduttavasti yksinpeli ei ole vain kokoelma tylsiä bottimatseja, vaan ihan erikseen suunniteltuja ja monipuolisia tehtäviä. Joskus puolustetaan perääntyen asemia, toisinaan vaikka edetään tarkka-ampujien kanssa lumisissa metsissä etsimässä aukkoja saksalaisten puolustuslinjoista. Jokaisessa tehtävässä on oma jujunsa, mikä pitää mielenkiintoa yllä paljon paremmin kuin monissa RTS-peleissä yleensä.

Kierosti kaikki yksinpelin tehtävät on myös suunniteltu opettamaan pelaajalle moninpelissä tarvittavia taitoja. Jos läksy ei ihan ykkösellä uppoa tai haluaa muuten vain lisää sisältöä, tarjolla on myös kokoelma irrallisia skenaarioita, joissa pääsee harjoittelemaan kunnolla eri osa-alueita. Eräässä putsataan Katyusha-patterien ja tiedustelevan jalkaväen avulla Stalingradia, toisessa taas harjoitellaan saksalaisten riveissä blitzkriegiä.

Moninpeli on monille se todellinen houkutin, joskaan sitä ei arvosteluversion kanssa kamalasti päästy pelaamaan. Onneksi moninpelibeta pyörii ja sen kautta kävi selväksi, että kyllähän se yhä toimii. Pelata voi joko ihmisiä tai tekoälyä vastaan, yksin tai tiimeissä. Kaverin kanssa pelattu 2v2 tietokonetta vastaan onkin mainio tapa opetella pelin saloja.

Pelasi ketä vastaan pelasi, kyseessä on resurssinhallinan ympärillä pyörivä sota. Pitkin karttaa on kiintopisteitä, joita valtaamalla voi tuottaa itselleen vaikka lisää bensaa tai ammuksia, joita taas sitten tarvitaan perus-moubeja kovempien vehkeiden osteluun. Joskus taistelut päättyvät toisen osapuolen tukikohdan tuhoamiseen, toisinaan taas siihen, että toinen osapuoli pitää voittoon tarvittavia kiintopisteitä tarpeeksi kauan hallussaan.

Teknisesti valitettavaa ei betan aikana ollut, mitä nyt serverit kyykkäsivät pariin otteeseen. Tällöinkin pystyi pelaamaan itse kasatuissa porukoissa, mutta kokemuspisteet ja sitä kautta hankittavat uudet lelut jäivät vain haaveeksi.

Stalinin urkujen tahtiin

Kuten jo alussa vihjaisin, Relic on ottanut Company of Heroes 2:n myötä sellaisen askeleen takaisin kohti realismin syliä, etten oikein kehtaisi peliä enää RTS:ksi edes sanoa. Termi kun kantaa mukanaan mielikuvia kivääritulessa räjähtävistä tankeista ja muista älyttömyyksistä, joita Company of Heroes 2:ssa ei nähdä.

Eihän tässä toki kyse mistään hardcore-simusta ole, mutta sen verran realistisesta pelistä kuitenkin, että sota tuntuu sodalta. Panssarivaunuja tuhotaan vain tarpeeksi tehokkailla PST-aseilla ja silloinkin realistisesti: KV-1 ei paljon hetkahdakaan, kun lyhytputkinen Panzer IV kolkuttelee sitä etupeltiin. Jos aikoo tehdä jälkeä, täytyy päästä taakse ja lähelle. Silloinkin sormet kannattaa ristiä.

Taistelun tunnelma on muutenkin kohdallaan. Hyvä fysiikkamoottori pitää huolen siitä, että koko maailma on tuhottavissa, kunhan aseet ovat tarpeeksi jykeviä. Kranaatit lennättävät hiekkasäkkejä ja miehiä ilmaan samalla kun tykistö lanaa kumoon kokonaisia kortteleita ja muuttaa katuja kraateripelloiksi. Savun joukosta erottuvat vain liekinheitinten ja polttopullojen lieskat samalla kun todella munakkaat aseäänet ja eri osapuolten taisteluhuudot täyttävät ilman. Tunnelmassa siis löytyy.

Taktiikat ovat myös samaa tasoa. Stalingradissa riittää sen verran romua ja rauniota, että tulitaistelut käydään yleensä suojasta suojaan, jolloin suoranaiset osumat ovat harvassa ja yksiköt pääasiassa vain kaivautuvat syvemmälle asemiinsa ja menettävät taistelukuntoaan. Niinpä ideana onkin yrittää painaa päitä alas vaikka konekiväärien avulla samalla kun rynnäkköjoukot koukkaavat sivustaan tai painavat kranaattien ja palopullojen tukemana suoraan yli. Ei kannata kuitenkaan kuvitella, että Company of Heroesin taistelut olisivat jotain lelupyssysotaa: poteroon osunut kranaatti tai liekinheittimen suihkaus lähettää kerralla puoli ryhmää alakertaan.

Mukavana uudistuksena Company of Heroes 2 mallintaa myös talvisodankäynnin erityispiirteitä. Jokia ja vesialueita voi ylittää jäitä pitkin vaikka panssarivaunulla, kunhan kantti kestää. Ja kunhan kukaan ei murra jäätä ympäriltä vaikka kranaattien avulla. Joissain kentissä talvi yltyy niin äkäiseksi, että tuulensuojasta pois lähtevät yksiköt alkavat saman tien jäätyä ja liikaa pihalla kekkuloituaan kuolevat pakkasenpuremaan. Ja tietenkin lumi on myös ikävä alusta liikkumiselle: voi sitä harmia kun syvässä lumessa vyötäröään myöten rämpivät ressukat tulevat vastatusten MG-42-pesäkkeen kanssa. Siinä ei enää kovin nopeasti livistetäkään kohti kotia vaan jälki on rumaa.

Suurin taistelusysteemin harmi on se, että peli vaatii aika paljon mikromanagerointia. Pääasiassa tämä ei ole toki mikään heikkous, mutta joskus yksiköt kyllä saisivat olla vähän fiksumpia. Syö miestä, kun koko itäinen rintama romahtaa sen takia, että yksi kämäinen mopo kurvasi rintamalinjan taakse ja röpötteli rauhassa toiseen suuntaan tähdätyt konekiväärit ja PST-tykit kappaleiksi. Moninpelissähän tämä ei toki ole mitenkään kamala juttu, koska se koskee yhtäläisesti molempia osapuolia, mutta tekoälyä vastaan pelatessaan saa kyllä aika usein revetä turhan moneen paikkaan yhtä aikaa.

Pelaamisen arvoinen

Company of Heroes 2 on erinomainen peli, josta jo pelkästään tekoälyä vastaan pelaava saa mukavasti vastinetta rahoilleen. 15 tehtävän mittainen kampanja, haastetehtävät ja bottimatsit viihdyttävät helposti pari viikkoa, jonka jälkeen voikin sitten sukeltaa moninpelin maailmaan. Pienen betailun perusteella sekin on todella addiktiivista ja hauskaa puuhaa, ainakin jos löytää tasoistaan seuraa. Itse pääsin pari kertaa ottamaan kunnolla turpaani selvästikin betan alkuajoista asti pelanneilta, jolloin kyyti oli tietenkin todella kylmää.

On todella mukava nähdä, miten Relic jatkuvasti hioo ja kehittää kaavaansa. Turhan RTS-henkinen Company of Heroes sai jatkoa erinomaisesta Dawn of War II:sta ja nyt ollaan tavallaan menty taas hieman eteenpäin. Mittakaava on yhä pieni, mikromanagerointia tarvitaan aktiivisesti ja kaikkiin pelin osa-alueisiin on kiinnitetty taas todella paljon huomiota.

Tuloksena on peli, joka varmasti viihdyttää kaikkia hieman kevyemmän strategian tai toisen maailmansodan ystäviä, sekä varmasti konvertoi myös monia sellaisia, joita kumpikaan aihepiiri ei ole aiemmin tippaakaan kiinnostanut. Sitten vain odottelemaan, mitä Relic tekeekään seuraavaksi. Saksalaisiin keskittyvä lisälevy vai Dawn of War III? Molemmat kelpaisivat!

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Company of Heroes (PC)

Relicin luoma Company of Heroes on täyteenahdetussa genressäänkin kuitenkin massiivinen, äärimmäinen luomus. Toisen maailmansodan taistelut kuvataan naksustrategiassa hämmästyttävän visuaalisesti ja vetävästi.

Company kuvaa länsirintaman taisteluja ja aloittaa, mistäs muustakaan, Normandian maihinnoususta. Löysät vedetään pois jo alussa. Omaha Beach -maihinnousuvyöhykkeelle sijoitettu hyökkäys jää jälkeen vain Saving Private Ryan -elokuvan alkukohtaukselle. Tulta ja tulikiveä, todellakin.