UUSIMMAT

Conflict of Heroes: Storms of Steel (PC)

08.05.2014 15:26 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Western Civilization Software / Academy Games
Julkaisija: Matrix Games / Slitherine
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670K, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 1 GHz prosessori, 1 Gt muistia, 128 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, -2 (samalla koneella, lähiverkossa tai internetissä)
Pelin kotisivu: Conflict of Heroes: Storms of Steel
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Toisesta maailmansodasta on tehty pelejä ihan kotitarpeiksi. Pidit sitten lauta- tai videopeleistä, valinnanvaraa löytyy. Mutta entä jos pidät lautapelien videopeliversioista? Niitäkin löytyy!

Tuorein yrittäjä tällä oudon spesifisellä markkina-alueella on Conflict of Heroes: Storms of Steel, joka pyrkii tuomaan legendaarisen lautapelin tietokoneiden ruudulle. Ja onnistuuhan se kohtalaisesti.

Olen odotellut innolla Conflict of Heroes: Storms of Steelin videopeliversiota, sillä peli on mainio, mutta en löytänyt siihen peliseuraa. Miltei 100 euron hintainen lautapeli vain seisoi hyllyssä pölyttymässä, kunnes joku Boardgamegeekissä spottasi sen ja osti sen pois. Toivottavasti sai hyvän kodin.

Haluaisin niin mielelläni nyt myös sanoa, että kaupat kannattivat jo senkin takia, että nyt julkaistu tietokoneversio lautapelistä olisi selvästi originaalia parempi, mutta niin ei nyt aivan ole. On siinä silti paljon tehty oikeinkin.

Kursk murskaksi

Tässäpä triviatipsi moisesta pitäville: historian suurin panssaritaistelu käytiin heinäkuussa 1943 Kurskin lähistöllä. On sekin tietenkin juttu, mistä pieni kaupunki Neuvostoliiton kaakkoiskulmassa voi jäädä historiankirjoihin.

Saksalaiset ja neuvostoliittolaiset kasasivat taistelukentän vastakkaisille laidoille niin hirvittävät määrät joukkoja ja kalustoa, että matsin tulos tulisi väistämättä vaikuttamaan koko sodan lopputulokseen. Ja niinhän siinä kävi: saksalaiset puskivat päätään neukkujen linnoituksiin, menettivät valtavan määrän kalustoa ja miehiä, eivätkä sitten oikein koskaan enää siitä toipuneet. Nyt itse kukin voi joko perspektiivistä riippuen oikaista virheet, elää uudelleen nämä kunnian hetket tai mitä sitten sotapeliltään odottaakaan.

Conflict of Heroes: Storms of Steel on pelinä todella mielenkiintoinen. Yksikkötason heksapeli ei ole mitään perinteistä vuorottelua, vaan perustuu mielenkiintoisen aktivointisysteemin ympärille. Pelaajat voivat vuoron perään aktivoida yksiköitään ja tehdä niillä yksittäisiä toimia tai passailla vuoroaan antaen näin kaverille lisää köyttä itsensä hirttämiseksi ja toivottavasti kaapata aloitteen itselleen.

Laaja ja kilokaupalla paksua pahvia sisältävä lautapeli tarjosi valtavat määrät erilaisia yksiköitä ja kalustoa, joilla käydä uudelleen taistelun ratkaisuhetkiä. Vaikka ”heksat” ja ”kilokaupalla pahvia” saavatkin varmasti monet kuvittelemaan jotain hirvittävän monimutkaista ja sekavaa, Storms of Steelin suurin voitto oli nimenomaan se, miten intuitiivinen ja helposti opittava peli oli.

Valtavien armeijoiden sijaan pelissä ottivat yhteen pienet porukat ja yksittäiset pelit eivät pyrkineet mallintamaan kokonaisia taisteluita, vaan niiden pieniä osia. Ehkä yhdessä skenaariossa vaikka kuvattiin puolen tusinan saksalaisvaunun hyökkäystä kukkulalle, toisessa vaikka muutaman ryhmän välistä taistelua pienestä farmista.

Mukana on paljon elegantteja oivalluksia. Yksiköiden vahingoittaminen tapahtuu nostelemalla sokkona pussukoista vahinkolätkiä, joiden sisältöä vastapelaaja ei näe, ennen kuin yksikkö yrittää aktivoitua. Tuhosiko osuma Tiger-vaunuun sen tykin vai onko se oikeasti vahingoittumaton? Kohtahan se vanjalle selviää! Toisaalta samalla henki oli aina herkässä, sillä jos vahingoittunut yksikkö – vaikka vahinkolätkä olisi oikeasti tyhjä – saa lisää vahinkoa, se tuhoutuu.

Yksiköiden vuoroittainen aktivointi on myös mitä mainioin idea. Peli tuntuu nopeatempoiselta ja jokainen valinta – aktivoinko nyt tämän yksikön vai tarvitsenko vielä tuota toista – tuntuu merkitykselliseltä. Mekaniikat ovat hyviä ja peli tuntuu koko ajan loogiselta, johdonmukaiselta ja reilulta.

Storms of Steel oli – ja on – mitä mainioin strategialautapeli. Jos vielä omistaisin sen ja löytäisin itselleni pelikavereita, kirjoittaisin mielelläni siitä pitkän, hehkuttavan ja suosituspeukkuun päättyvän arvostelun Domen lautapeliosioon.

Videopeliversion vastaanotto on kuitenkin hieman köyhempi. Ja syy siihen löytyy toteutuksesta.

Suutari pysyköön lestissään

Storms of Steelin videopeliversio pyrkii mallintamaan kaiken ylläolevan tietokonepeliksi. Ja siinä myös onnistuu, ainakin sisällöllisesti, sillä videopeli on lautapeli. Samat säännöt, samat yksiköt, samat hienot jutut ja sama sisältö. Valitettavasti vain huomattavasti vähemmän intuitiivisesti esitettynä.

Siinä missä lautapeli on tyylikäs ja selkeä, kiitos suurten ja mainiosti asiat esittävien pahvinappien, videopeliversio nojaa suttuisiin ja kämäisiin 3D-grafiikoihin, joista saa silmät sirrittäen arpoa, onko tämä yksikkö nyt kenties porukka panzergrenadiereja, pioneereja vai mitä. Ja onhan se myös todettava, että Pentium II –tason grafiikat eivät nyt vain näytä kovin edustavilta.

Tämä ei toki ole strategiapelissä mikään hirvittävän oleellinen juttu, mutta onpa juttu kumminkin. Valitettavasti se on myös oire suuremmasta ongelmasta, sillä muunkaan pelin toteutus ei ole aina niin intuitiivinen tai toimiva kuin voisi toivoa.

Vaikka ruudulla onkin koko ajan periaatteessa kamalat määrät informaatiota, oleelliset jutut hukkuvat helposti. Tutoriaali opettaa pelaamisen pohjat, mutta ei selitä asioiden syy ja seuraus –suhteita. Moni jopa aivan perustason juttu jää totaaliseksi mysteeriksi, jos yrittää pelata peliä sellaisenaan, sen omilla ehdoilla.

Ongelma ei ole fataali, sillä mukana tulee 66 sivun sääntökirja, joka yrittää parhaansa mukaan paikkailla aukkoja, mutta yleisvaikutelma pelikokemuksesta on, että Storms of Steel olisi ehkä kaivannut lisää viilailuaikaa. Tästä kielivät myös monet epäjohdonmukaisuudet. Kun esimerkiksi hyökkään yksikölläni toisen kimppuun, peli sanoo, että minulla on vaikka 28% mahdollisuus onnistua. Itse hyökkäys kuitenkin tehdään heittämällä kahta kuusisivuista noppaa ja tulokset saa lukea vierittelemällä ruudun alalaidassa kamalaa vauhtia rullaavaa combat logia.

Mutta. Paljon on tehty myös oikein. Kun alkujärkytyksestä pääsee yli – tai on pelannut lautapeliä sen verran, että osaa itse täyttää aukkokohdat – tarjolla on oikeasti ihan hauska ja kiehtova strategiakokemus. Yksikkövalikoima on kattava, skenaarioita on paljon ja ne ovat vieläpä sen verran vaihtelevia ja taktisesti kiinnostavia, että niiden parissa on hauskaa.

Tarjolla olisi ollut myös moninpeli, jota voisi pelata joko samalla koneella vuorotellen, lähiverkossa tai Matrix Gamesin serverien välityksellä. Jostain syystä arvostelukappaleella ei kuitenkaan nettiin päässyt, eikä peliseuraa olisi muutenkaan ollut yksinäiselle arvostelijalle tarjolla, joten minkäs teet. Tekoäly toki yrittää parhaansa ja tarjoaa välillä ihan toimivaa vastusta, mutta ei se nyt ole sama asia. Alkuunkaan. Storms of Steel on sen verran hyvin rytmitetty ja tiivistunnelmainen peli, että se on tehty koettavaksi toisen pelaajan kanssa.

Mitä siis jää käteen? Erinomaisen pelin tietokoneversio, joka kärsii rosoisesta toteutuksesta ja viimeistelyn puutteesta sen verran, että se ei nyt ihan lautapelin sfääreihin nouse. Toisaalta se maksaa murto-osan lautapelin hinnasta, sisältää samat jutut ja hienoudet ja toimii vaikka yksin aamukolmelta. Nämä ovat toki muikeita bonuksia. Sanotaan siis vaikka, että tuloksena on ihan asiallinen strategiapeli, joka olisi pienellä viilailulla voinut olla erinomainen. Ja hei, ehkä sitä viilailua tulee päivitysten muodossa?

 

Lisää aiheesta

Armada 2526 + Supernova DLC (PC)

Command: Modern Naval Air Operations (PC)

Germany At War: Operation Barbarossa 1941 (PC)

Panzer Corps (iOS)

Lue myös

Battlefield 4: Naval Strike DLC (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Final Fantasy X/X-2 HD Remaster (PS3, PSV)

Octodad: The Dadliest Catch (Linux, Mac, PC, PS4)

Retry (iOS)

The Banner Saga: Chapter 1 (Mac, PC)