Conflict: Vietnam (pc, PS2, Xbox)

Lähi-idän sotkujen jälkeenkin seitsemänkymmentäluvun molemmin puolin taisteltu Vietnamin sota on amerikkalaisten sotilasoperaatioista epäonnistunein. Samalla, ja ehkä juuri siksi, Vietnam on yksi eniten dokumentoiduista ja elokuvatuista sodista. Ei siis ihme, että peliteollisuuskin haluaa osansa kakusta. Outoa onkin vain, että skenaarioon sijoittuvien pelien virta alkoi tosissaan vasta viime vuonna. Tärkein syy odotteluun kaikista lienee peliteknologiassa, joka on vasta viime vuosina luonut mahdollisuuden viidakkoympäristöjen toteuttamiseen aluskasvillisuuksineen päivineen.

Tuorein Vietnamin kahnauksia kuvaavista peleistä on SCin julkaisema Conflict: Vietnam. Pivotal Gamesin Conflict-sarjaan kuuluvassa pelissä ohjataan neljän amerikkalaissotilaan joukkoa kolmannesta persoonasta. Pelin alussa seurataan vitsikkäästi Cherryksi nimettyä tulokasta, jonka kanssa tutustutaan kotitukikohtaan. Harjoituksien jälkeen tavataan oma joukko ja lähdetään töihin. Eräs tehtävistä kuitenkin päättyy ennen kuin se ehtii alkaakaan vietcongien tulitettua kuljetushelikopteria. Niinpä pelaaja huomaa olevansa joukkioineen viidakon vanki.

Joukon ohjaaminen toimii konsolilla kohtuullisen helposti. Ohjattavaa hahmoa voi myös vaihtaa yksinkertaisesti. Järkevämpää onkin antaa sotilaiden seurata yhtä hahmoa ja vaihtaa toisiin hahmoihin tarpeen mukaan lennossa. Hyökkäystilanteessa on käytännössä pakko kuitenkin luottaa koneen tekoälyyn, sillä paukuttelun ohessa ei komenteluun ole paljoa aikaa. Valitettavasti koneen ohjaamat sotilaat eivät ole älyn jättiläisiä. Onneksi hahmot eivät kuole suoraan, vaan tipahtavat valittavina maahan menettäen pikkuhiljaa viimeisetkin voimansa, jos ensiapua ei anneta.

Kenttiin sisältyvät tietyssä järjestyksessä suoritettavat päätehtävät sekä bonustehtävät, joihin törmää edetessään tiettyä kautta. Molempien tehtävien suorituksesta palkitaan kentän lopussa pisteillä, joilla voi nostaa sotilaiden ase-, räjähde- ja lääkitsemistaitoja. Pelin voi tallentaa kenttien välissä ja vain rajoitetusti kentällä, mikä on epäilyttävän halpa tapa nostaa pelin vaikeustasoa ja haasteetta, ilman että varsinaista pelin pituutta tarvitsisi kasvattaa. Neljällätoista tasollaan Conflict: Vietnam onkin kohtuullisen nopeasti läpipelattu kokemus.

Kuten monissa muissakin aihealueen sotapeleissä, Conflict: Vietnamissakin käytetään surutta viihdeteollisuuden, eritoten elokuvien, levittämää kuvaa Vietnamin sodasta. Niinpä välianimaatioiden dialogi kuulostaa moneen kertaan kuullulta. Esimerkiksi jo pelin ensimmäinen tehtävä on kuin Platoonista napattu. Lainaamisella on puolensa ja puolensa, mutta tässä tapauksessa tuntuu kuin pelistudio olisi vain mennyt sieltä mistä aita on matalin.

Lukuun ottamatta sotilaiden raivostuttavan ala-arvoista ääninäyttelemistä, Conflict: Vietnamin äänisuunnittelu musiikkeineen on pelin parhaiten toteutettu osuus. Tehostepuolella etenkin lähellä tapahtuvan räjähdyksen aiheuttama lyhytaikainen tinnitus on toteutettu hienosti. Tunnelmaa haetaan myös muutamilla lisensoiduilla aikakauden rock-klassikoilla, kuten Rolling Stonesin Paint It Blackilla ja Jefferson Airplanen White Rabbitilla. Vaikka kappaleet ovat sinänsä maukkaita, on kuitenkin helpottavaa huomata, ettei radio raikaa viidakon keskellä hiipiessä.

Conflict: Vietnam ei edusta viidakkografiikan realistisuudellaan tai muiltakaan osin sotapelitrendin parhaimmistoa. Onnettomasti suunnitellut kentät rajoittavat jopa videopeliksikin liian epärealistisella tavalla. Vietnamin viidakot ovat oikeasti varmasti paikoitellen läpipääsemättömiä, mutta pelissä etenemisen estävät saniaispensaat vaikuttavat vähintäänkin epäuskottavilta.

Kenttien rakenne ei myöskään ansaitse kehuja. Tiukasti samaa, käsikirjoitettua rataa kulkevat kentät ovat joka kerta täysin samanlaisia, vietcongien hyökkäyspaikkoja myöten. Tämä yhdistettynä tunnelimaiseen kenttäsuunnitteluun ja omien sotilaiden epätasaiseen tekoälyyn merkitsee usein ensiapulaukun käyttöä siihen malliin, että luulisi pelin kertovan lääkintäjoukoista.