Crazy Taxi: Fare Wars (PSP)

Segan päätös muuttaa pähkähullu taksikaahailu taskukokoon oli monille suuri uutinen. Sopiiko legendaarinen kolikkopeli taskukokoon? Entä miten taksit saa vauhtiin PSP:n piskuisella analogitatilla?

Leijonanosa PSP:lle julkaistuista ajopeleistä on vanhojen pelisarjojen käännöksiä. Niiden laatu on pääsääntöisesti ollut välttävää. Tällä kertaa kohteeksi on joutunut Segan kultakimpale 2000-luvun alusta.

Aikoinaan pelihalleista vauhtiin päässyt sarja nosti Segan ja pelistudion Hitmakerin osakkeita pelaajien silmissä. Ohjaustuntuma oli näppärä yhdistelmä Sega Rallyn ja Daytona USA:n väliltä. Monien unelma toteutui, kun pelaajalle annettiin vielä mahdollisuus kaahata vapaasti suurkaupungissa. Ihanuus kruunattiin kirkkailla maisemilla ja verrattomalla vauhdin tunteella.

Pienoiskokoon kääntynyt rahan metsästys on saanut lisänimen Fare Wars, joka sisältää sekä San Fransiscon kaduilla kaahailua tarjoavan sarjan ensimmäisen osan sekä New Yorkin pyörteisiin vievän jatko-osan. Uudistukset rajoittuvat uuteen moninpeliin ja muutamaan minipeliin. Nyt voi pelata kaveria vastaan verkossa tai vaihtoehtoisesti taistella paremmuudesta vuorotellen samalla konsolilla. Vuorottelu on hyvä idea ja näin hupia voi jakaa vain yhdenkin konsolin voimin.

Pelaaja ei voi yhdistää sarjan osia, vaan konsolin pärähtäessä käyntiin valitaan kohdekaupunki. Molemmat kaupungit tarjoavat oman kuljettajakvartetin. Jokaisella ehdokkaalla on omanlaisensa auto ja eri vahvuudet. Näin pelaaja voivat valita parhaiten itselleen sopivan yhdistelmän kaupungin ja ajotyylin mukaan. Esimerkiksi New Yorkin ruuhkassa nopeudella ei ole niinkään väliä, vaan tukevammalla kärryllä voi puskea eteen ilmestyvät autot pois tieltä.

Tutut ja tutummat nakit

 Pelaaminen ei ole muuttunut seitsemän vuoden aikana juurikaan. PSP:n piskuinen analogitatti suoriutuu menopelien ohjaamisesta tyydyttävästi. Koneen olkapainikkeet toimivat erinomaisesti kaasuna ja jarruna. Pakin käyttäminen on maallikolle hankalaa, sillä se ei tapahdu yhdestä painikkeesta. Ensin on väännettävän veto pakille ja sitten painettava kaasua oikean auton tavoin. Ehkä aavistuksen liian monimutkaista arcadepeliin, mutta toisaalta tämä onkin pelin ainoa realistinen asia.

Kummassakin kaupungissa on tarjolla kaksi erilaista pelimuotoa. Yleinen perusidea on tietysti kuljettaa mahdollisimman monta asiakasta nopeasti asiakkaan vaatimaan kohteeseen. Liksa paranee jos matkan aikana onnistuu temppuilemaan, kuten liukumaan taksillaan sivuttain tai loikkimaan. Nopeus on silti tyylikkyyttä tärkeämpää, sillä yleensä juuri aika on kortilla. Alkuperäisten taksamittaria vastaan ajettavien taksikeikkojen lisäksi tarjolla on myös niin sanottuja minuuttinakkeja. Eli aluksi määrätään työaika ja minuuttimäärän puitteissa on hankittava mahdollisimman paljon kahisevaa.

Taktikot löytävät lisää vaihtoehtoja erilaisista asiakkaista. Kuskattavien päällä olevat kursorit kertovat minkä pituinen matka olisi luvassa. Näin pelaaja voi pelata halutessaan varman päälle ottaen vain lyhyitä kuskauksia. Pidemmät keikat kuitenkin tuottavat paremmin. Yleensä onkin fiksuinta aloittaa pelituokio pitkistä kuljetuksista ja siirtyä hiljalleen lyhyempiin.

San Fransiscon kaduilla kaasuttelu tuntuu yhtä hyvältä kuin kolikkopelissä aikoinaan. Korkeuserot mahdollistavat muhkeat hypyt ja värimaailma on Kalifornian parasta antia. Peli pyörii nätisti ja pätkimättä, mutta samalla se on selvästi karsittu versio esikuvastaan. Jatko-osa on sen sijaan aivan erilainen tapaus. New Yorkin kadut ovat ruuhkaisia ja ruudulla tapahtuu jatkuvasti paljon enemmän kuin länsirannikolla.

Harmillisesti kehittäjät ovat ottaneet idän suurkaupungin toteutuksen turhan tosissaan. Ulkoasu on toimiessaan erinomainen, mutta suuria tekstuureja vaivaa bugisuus. Yleensä talot haihtuvat olemattomiin ja pahimmassa tapauksessa myös asfaltti katoaa mustaan aukkoon. Jatkuvasti toistuvat grafiikabugit tekevät jatko-osasta pelikelvottoman.

Epävakaa erityisautoilu

Ensimmäisen Crazy Taxin käännös on tuttu ja turvallinen.  San Fransiscoa pelailee mielellään, eteenkin pienemmissä annoksissa. Mutta liian pitkissä pelituokioissa rämäpäisyyden vetovoima haihtuu. Sen sijaan jatko-osassa mennään mönkään.

Bugit tekevät New Yorkin kaduilla ajelusta helvetillisen kokemuksen. Niinpä monilta jää varmasti huomaamatta kehittäjien suurin oivallus: pelaaja voi näet soittaa pelin taustalla omaa musiikkiaan muistikortilta.

Segan uusin taskukäännös aiheuttaakin sekavia tunteita. Puolet pelistä on viihdyttävää kaahailua, mutta puolet valuu hukkaan tekniikkaongelmien vuoksi. Täysihintaiseksi peliksi käännöskukkanen on aika arvokas, mutta alelaarista tämä kannattaa kotiuttaa mukaan jo moninpelin ja musiikkimahdollisuuksien vuoksi.

Tekijä: Sniper Studios
Julkaisija: Sega
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/games/game_temp.php?game=crazytaxifarewars