Crimson Tears (PS2)

On vuosi 2049 ja paikka autioitunut Tokio. Kolme mutatoideiksi kutsuttua androidia huomaa olevansa keskellä outoa tapahtumasarjaa, jossa heidät luoneella tohtorilla on oma roolinsa. Kolmikko päättää ottaa asioista selkoa tutkimalla ulottuvuussokkeloa, tai kuten pelimaailmassa tavataan sanoa, luolastoa.

Kauniit ja rohkeat mutanttiandroideilla

Koska peli on Japanista, anime-tyyliin kuvatut hahmot ovat karrikoituja ja tarina paksua melodraamaa yllättäviksi tarkoitetuilla juonenkäänteillä. Naisandroideilla on taas yhtä vähän vaatteita kuin katutytöillä – seikka joka tuskin ihmetyttää animea vähänkään tuntevia. Kaikki pelihahmot ovat sinänsä upeasti toteutettuja cel-shade –tekniikkaa käyttäen, niin välianimaatioissa kuin itse pelissä.

Upean grafiikan ja korkealentoisen draaman alta paljastuu vanhan kunnon Gauntletin perillinen mätkintäpelien pelimekaniikalla varustettuna. Androidit käyttävät taisteluissa potkujen ja lyöntien lisäksi erilaisia lyömä- ja ampuma-aseita. Kahden taistelunapin avulla voi suorittaa monipuolisia komboja.

Mutatoidella on lisäksi biomekaanisia erikoisaseita ja -kykyjä. Valitettavasti niiden käyttö saa robotin ennen pitkää ylikuumenemaan, mikä taas haihduttaa elinvoimaa vauhdikkaasti. Samanaikaisesti tosin hyökkäysvoima kasvaa moninkertaiseksi. Ylikuumenemisen voi lopettaa jäähdytystarpeilla, joita löytää luolastoista tai niiden välissä kaupungilta.

Luolastoja on kahdeksan ja ne koostuvat kolmesta tasosta ja pomotaistelusta. Tasojen rakenne vaihtelee satunnaisesti, mutta niiden asutus ei: mekaanisia ja eläviä vastustajia vyöryy päälle tiuhaa tahtia. Sokkeloihin voi mennä kerrallaan vain yksin. Jos androidin voimat loppuvat kesken, voi tämän koittaa pelastaa toisella hahmolla tietyn aikarajan sisällä. Epäonnistunut pelastusyritys johtaa löydettyjen tavaroiden ja aseiden menetykseen.

Metsästys ja keräys

Kuten muissakin perinteisissä luolastojensiivouspeleissä, myös Crimson Tearsissa parasta ovat löydetyt tavarat ja hahmojen keräämä kokemus. Tavarat vaihtelevat aseista ja lisäavuista sekalaisiin hyödykkeisiin, joita yhdistelemällä saa käyttöönsä voimakkaampia aseita. Lisäapuja ja aseita voi myydä ja ostaa kaupungissa luolastojen välissä. Kokemuksen kautta hahmot taas nousevat tasoilla ja oppivat uusia taistelukomboja ja kestävät paremmin iskuja. Peruskauraa siis.

Toteutus on muuten toimivaa, mutta kameraa kehitettäessä pelitiimi on lähtenyt lomalle. Yhdestä kuvakulmasta kuvaava kamera jättää piiloon strategisia kohtia ruudusta. Vihollinen yllättääkin välillä ikävästi kun kameraa ei voi ohjata itse.

Crimson Tears ei ole varsinaisesti huono peli, mutta sen yleinen keskinkertaisuus ja itseään toistava rakenne puuduttavat hyvin nopeasti. Jonkinlainen yhteispelitila olisi ollut hieno lisä – nyt pelistä ei löydy moninpelitukea missään muodossa. Nopeatempoinen hutkinta on tällaisenaan hauskaa lyhyen aikaa, mutta lopulta jokaiselta osa-alueelta jää kaipaamaan reippaasti enemmän.