Crysis 2 (PC, PS3, Xbox 360)

02.04.2011 13:00 Juho Anttila

Tekijä: Crytek
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD 5830
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP SP3, Windows Vista tai Windows 7, 2 Ghz Intel Core 2 Duo tai 2 Ghz AMD Athlon 64X2 prosessori, 512 Mt näytönohjain, 2 Gt tai enemmän muistia (Vistalla 3 Gt), 9 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 6-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://crytek.com/games/crysis2
Arvostelija: Juho Anttila

Valtakunnan virallisen grafiikkademon jatko-osa on peli, josta lähes jokaisella on ollut mielipide jo etukäteen. Vuoden odotetuin tai kokeilematta konsoloitua lannoitetta. Valinta on vapaa.

Spekuloinnin aika on lopulta ohi. Crysis 2 on rysähtänyt vihdoin niin konsoleille, tietokoneille kuin myyntilistojen kärkeenkin. Paratiisisaaren sijaan pelikenttänä on nyt urbaani viidakko. Nanopuku 2.0 on täällä.

Alkuperäinen Crysis oli niin komea peli, että moni unohti graafisesta loistosta tohistessaan teoksen pelilliset ansiot. Valinnanvara ja laajat kentät maistuivat, lopputasojen aivopierut ja suppea tarina sen sijaan eivät. Konsolit ja kaupunkiympäristö herättävät skeptisiä ajatuksia avoimuuden suhteen. Jatko-osan tarinalta sen sijaan on lupa odottaa paljon, onhan kynäilijäksi palkattu ihan aito tieteiskirjailija, Richard Morgan.

Synkkä, urbaani viidakko

Etukäteislupausten mukaisesti Morgan on tehnyt Crysis 2:sta rutkasti esikuvaansa synkeämmän saagan. Tylyn alun jälkeen suunta on vain syvemmälle helvetin pimeyteen. Outo epidemia kaataa kansaa kuin heinää, armeija ja kylmä megakorporaatio käyvät nokkapokkaa ja kaiken keskelle tärähtää täysimittainen muukalaisinvaasio. Kyllä, sori vaan toiveikkaat, muukalaisten hyökkäyksestä kertovassa pelissä on tälläkin kertaa mukana avaruuden muukalaisia.

Keskelle länsimaista suurkaupunkia iskevässä katastrofissa on kieltämättä rutkasti entistä enemmän potkua. Skenaario tuntuu korealaisten paikallisia ongelmia henkilökohtaisemmalta. Tuho on totaalista, jälki on armotonta. Eihän teksti nytkään mitään Shakespearea ole, mutta parannus edelliseen on kiistaton.

Graafinen ulkoasu ja muuttunut ympäristö jaksavat puhuttaa. Etenkin Crytekin ilmoitus DirectX 11 -tuen jättämisestä pois ainakin pelin julkaisuversiosta on herättänyt ansaittuakin kritiikkiä. Kuinka voidaan kehua seuraavan sukupolven pelimoottorilla, jos uusinta teknologiaa ei hyödynnetä ja asetuksia pääsee säätämään muutenkin vain ylätasolla? Sinällään huvittavasti nimetyt asetusvaihtoehdot ”high”, ”higher” ja ”extreme” eivät riitä millään hienosäätäjille.

Pikseleitä laskematta ja efektejä tieteellisesti analysoimatta on joka tapauksessa todettava, että jo DirectX 9 -versio Crysis 2:sta näyttää hillittömän hyvältä. Tuhon kohtaama kaupunki huokuu epätoivoa ja uhkaa. Toiminnan räjähtäessä efekti-ilotulitus hivelee silmiä. Tai hivelisi, jos siihen ehtisi kiinnittämään huomiota. Tunnelma pysyy tiiviinä, rentoutumaan pääsee vain silloin, kun tekijät antavat pelaajalle tietoisesti siihen mahdollisuuden. Mikä parasta, peli myös pyöri ainakin testikoneella moitteetta, vaikka käyttöönsä valitsi korkeimman detaljiasetuksen.

Jotain on kuitenkin uhrattu konsoleiden alttarille. Alueet ovat ensimmäisen Crysiksen alkupään kenttiä suppeampia. Tämä ei ole yksinomaan huono asia, mutta tähän palaamme hieman alempana. Myös tuhoutuvan ympäristön kohdalla on tehty uhrauksia, vaikka romua saakin yhä halutessaan aikaiseksi.

Mainitsinkin jo tiiviin tunnelman. Siitä saa kiittää myös äänimaailmaa, joka on mitä mainioin. Itse Hans Zimmerin säveltämä teema on synkän komea eivätkä Borislav Slavovin pelinaikaiset musiikit jää paljoa jälkeen. Maailmanloppu tunkee aivojen perukoille myös korvakäytävien kautta.

Vähemmän, mutta onko se enemmän?

Crysis ei ollut hiekkalaatikko, vaikka siltä sellaistakin odotettiin. Crysis 2 on tätä vielä vähemmän. Matka kulkee raiteilla, usein myös sananmukaisesti rännissä. Pelillä on kuitenkin jännittävä tapa avata silmien eteen laajempi alue aina, kun tiedossa on tavallista uhkaavampi tilanne. Putkessa kuljetetaan juonta, mutta taistelutilanteessa pelaaja pääsee valitsemaan itse reittinsä ja lähestymistapansa.

Pelin itseoikeutettu tähti, nanopuku, määrittelee mahdollisuudet. Supersotilaan työasu taitaa tutut konstit. Häiveominaisuus tekee sankarista varsinaisen predatorin, haarniskamuoto suojaa kovemmaltakin iskulta ja antaapa puku myös kyvyn hypätä korkealle ja lyödä lujaa.

Kaikki toiminnot kuluttavat energiaa, joka palautuu vasta, kun lisäavut käännetään pois päältä. Taistelut muodostuvat varsinaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi pelaajan syöksyessä vihollisten kimppuun ja piiloutuessa taas nurkan taakse lataamaan pattereita. Tulevaisuuden supersotilas tuntuu hyvältä hyppysissä. Ominaisuudet saa käyttöönsä yhdellä napinpainalluksella ja tuhon kylväminen luo sellaisen voiman tunteen, jonka saavuttaakseen kilpailijat joutuvat istuttamaan sankarinsa vähintään tankin ohjaimiin.

Toimintakohtaukset varioivat paljolti samaa peruskaavaa, vaikka yllätyksiäkin annostellaan sopivasti. Ensin tutkitaan tilanne kiikareiden avulla, merkitään kiinnostavat kohteet ja näkyvillä olevat viholliset. Fiksu asuste antaa myös ehdotuksia lähestymistavasta, mikä voi tuntua turhaltakin auttamiselta. Tämän jälkeen toteutetaan suunnitelma. Rynniäkö suoraan päälle, hiipiäkö tykkitornille vai kiertääkö sivustaan. Valinta on pelaajan oma.

Taitava hiippailija voi ohittaa leijonanosan tulitaisteluista tyystin. Vaikeammilla vaikeustasoilla taktikointi on jo pakollista. Suoraan päälle ryysimällä tulee vain paha mieli ja paluu edelliselle tallennuspaikalle. Näistä puheen ollen, pikatallennusmahdollisuutta ei ole, vaan PC-pelaajatkin joutuvat tyytymään tarkistuspisteisiin. Näiden sijoittelu on suurimman osan aikaa reilua. Jännittämään joutuu, mutta ei sentään palaamaan liian kauas taaksepäin. Toki mukaan on mahtunut muutama keskisormen kohotuskin.

Kaupunkiympäristö tuo mukanaan myös korkeuserot. Taistelun siirtyessä aidosti kolmiulotteiseen tilaan myös vaihtoehtojen määrä kasvaa. Aina tästä ei oteta kaikkea irti, mutta parhaimmillaan tarjolle työnnetään todella mielenkiintoisia ja intensiivisiä tilanteita.

Nanopukuaan voi myös entisestä poiketen päivittää. Tapetuilta muukalaisilta saa kerättyä eräänlaisia nanohiukkasia, joita voi vaihtaa päivityksiin. Näitä voi olla käytössä kerrallaan neljä, yhtä monesta eri kategoriasta. Näin myös pukuaan pääsee muokkaamaan lähestymistapansa mukaiseksi.

Intensiivistä ja tiukkaa

Vaikka hiekkaa onkin siirretty laatikosta nettivalittajien alushousuihin, on Crysis 2 silti edeltäjäänsä parempi peli. Se, mitä menetetään tiukemmin rajatuilla alueilla voitetaan takaisin intensiivisempänä toimintana ja parempana rytmityksenä. Suunta on koko ajan eteenpäin. Turha haahuilu jää vähemmälle tarinan heittäessä peliin tiukan tilanteen toisensa jälkeen.

Vihollisten tekoäly toimii kohtuullisesti, mutta virheiltäkään ei olla vältytty. Varsinaiset hölmöilyt ja skripttausvirheet on onneksi laskettavissa yhden käden sormin. Illuusio säilyy pääosan ajasta, mikä on tärkeintä.

Yksinpelikampanjalla on kestoa pelitavasta ja vaikeustasosta riippuen kymmenkunta tuntia. Refleksihirviöt ja sisältöturistit juoksevat kokemuksen läpi toki vauhdikkaamminkin. Kestoa riittää silti lajityyppinsä kuninkaisiin verraten mukavasti, ja mikä tärkeintä, täytemateriaalia ei mukaan ole juuri mahtunut. Jo pelkkänä yksinpelikokemuksena Crysis 2 nouseekin vahvaksi haastajaksi menestyneemmille pelisarjoille.

Modern Warfare nanopuvulla

Crytek on panostanut myös vahvasti moninpeliin, joka maistuu enemmän kuin vähän Modern Warfarelta. Moni lopettaa lukemisen viimeistään tähän kohtaan. Turhaan, sillä pelillä on myös omat ansionsa, jotka luovat kokemukselle kiinnostavaa omaa identiteettiä.

Esikuva näkyy ennen kaikkea pelin huimana tempona. Kuolema korjaa kokemattoman sekunneissa. Nappi otsaan ja kuolonkameraa katselemaan on tuttu kokemus ensimmäisten pelituntien aikana. Pelin hienouksien oppimiseen menee hetki jos toinenkin.

Kuten yksinpelissä, myös moninpelissä nanopuku nousee pääosaan. Oikeita ihmisiä vastaan taistellessa energianhallinnan optimointi on entistä kriittisempää. Milloin piiloudun, milloin taas turvaudun haarniskaan ja onko nyt oikea hetki tuhlata energiaa lämpönäköön? Tilanteet voitetaan tai hävitään sekunnin murto-osissa näiden valintojen mukana.

Tutunoloisista pelimuodoista löytyy niin kuolonottelua kuin lipunryöstöäkin. Crash Siten on ehkä kiinnostavin tuttavuus. Kaksi joukkuetta kamppailee satunnaisiin paikkoihin ilmestyvien kontrollipisteiden hallinnasta. Intensiivistä ja jännittävää. Extraction asettaa toisen joukkueen puolustamaan kahta tärkeää esinettä. Toisen joukkueen tehtävänä on näiden varastaminen. Onnistuneesta suorituksesta palkitaan parannetuilla puvun ominaisuuksilla. Assault on taas Crysiksen näkemys Counter-Strikestä.

Kenttäsuunnittelu on parhaimmillaan silloin, kun korkeuseroilla uskalletaan leikkiä kunnolla. Useampaan kerrokseen jakautuvilla alueilla kokemus nouse aivan omanlaisekseen, kauas esikuviensa yläpuolelle. Valitettavasti mukaan on sattunut muutama tylsempikin kartta, joiden kohdalla pelin omat vahvuudet eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa.

Koukuttava kokemuspistejärjestelmä on myös paljon velkaa Modern Warfare -sarjalle. Melkein mistä tahansa, mitä pelaaja tekee, kerätään pisteitä ja tilastoja. Kokemusta kertyy niin yleisesti kuin myös puvun eri osa-alueille. Hiippailusta tykkäävä saa käyttöönsä nopeammin häiveominaisuuksia parantavia bonuksia, kun taas suoran toiminnan miehillä myös haarniska päivittyy vauhdikkaammin.

Päivitysten avautumisjärjestykseen voi myös itse vaikuttaa. Valmiiksi valittujen päivitysten sijaan käyttöön saa pisteitä, jotka voi käyttää vapaasti haluamiinsa varusteisiin, kunhan vain kokemustasoa löytyy riittävästi. Näin kokemusta saa muokata entistä paremmin omaan pelityyliinsä sopivaksi.

Moninpeli on paitsi toimivaa, myös hauskaa. Nopea tahti saa ottamaan vielä sen yhden matsin, tunnit kuluvat kuin huomaamatta ja yöunet jäävät vähäisiksi. Vertailussa kilpailijoihinsa Crysis 2 ei joudu häpeämään hetkeäkään. Tai ei joutuisi, ellei moninpeliä oltaisi julkaistu pahasti keskeneräisenä.

Itse pelattavuudessa ei löydy juuri valittamisen paikkaa, mutta kehykset vuotavat. Huijaaminen on ollut suuri ongelma, johon Crytek on kuitenkin tarttunut jo kovalla kädellä. Sen sijaan monilla pelaajilla on yhä vakavia ongelmia perustoiminnallisuuksien kanssa. Jotkut ovat menettäneet jo saavuttamiaan kokemustasoja, toiset eivät pääse kirjautumaan moninpeliin lainkaan. Moninpelivalikossa valitut päivitykset eivät tallennu lainkaan, vaan soturinsa kustomointi on tehtävä jollekin varsinaiselle peliserverille kirjautuneena. Välillä palvelin ei vain suostu käynnistämään peliä, vaikka pelaajia on selvästi riittävästi.

Crytek tekee ainakin oman ilmoituksensa mukaan jatkuvasti töitä virheiden korjaamiseksi ja pelin foorumeilla on esitetty useita keinoja kiertää ongelmia. Lupaukset tulevasta eivät kuitenkaan riitä, kun tarkastelun alla on se, mitä peli on juuri nyt. Pahimmillaan jatkuvat ongelmat karkottavat pelaajat pelin parista, mikä vaikuttaa jäljelle jäävien pelikokemusta heikentävästi, vaikka virheet korjattaisiinkin.

Ilman moninpelin ikäviä ongelmia Crysis 2 olisi selvästi suosituspeukalon arvoinen suoritus. Intensiivinen ja teknisesti oiva yksinpeli ei ehkä vastaa kaikkien odotuksiin, mutta edustamassaan lajityypissä se kuuluu itseoikeutetusti parhaimpien suoritusten joukkoon. Myös moninpeli on, siltä osin kuin se toimii, erinomaista hupia. Jos ja toivottavasti kun Crytek saa pakettinsa kasaan myös verkkopelin puolella, on käsissä jopa pieni helmi. Sitä odotellessakin rahansa voisi käyttää aika paljon huonommin. Crysis 2 on ennakkopelkojen vastaisesti erinomainen räiskintäkokemus.

Richard Morgan

Wikipediaa lainataksemme:

Richard K. Morgan (s. 1965, Lontoo, Iso-Britannia) on brittiläinen tieteiskirjailija.

Morgan opiskeli Queens’ Collegessa Cambridgessa, ja valmistuttuaan hän opetti työkseen englantia. Hänen esikoisromaaninsa Muuntohiili ilmestyi 2002, jonka jälkeen hän ryhtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Muuntohiili voitti Philip K. Dick -palkinnon. Morgan on palkittu myös Arthur C. Clarke -palkinnolla romaanista Black Man, sekä John W. Campbellin muistopalkinnolla romaanista Market Forces. Hän oli vuoden 2011 Finnconin kunniavieras

Takeshi Kovacs -romaanit

Muuntohiili. (Altered carbon, 2002.) Suomentanut Einari Aaltonen. Like scifi. Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-973-5.

Broken Angels (2003)

Woken Furies (2005)

Muut romaanit

Market Forces (2004)

Black Man (2007)

Sarjakuvaromaanit

Black Widow: Homecoming (2005)

Black Widow: The Things They Say About Her (2006)

Toinen mielipide (Xbox 360)

Tarina on kauniisti sanottuna sekava ensimmäisen neljän tunnin ajan. Crysis esittelee jatkuvasti uusia päähenkilöitä, jotka kaikki vaikuttavat tietävän enemmän Alcatrazizta sekä puvusta kuin hän itse. Kliseiltä ei vältytä, ja mukaan on saatu mahtumaan niin piinkovia entisiä kenraaleita, virkaintoisia sotilaita kuin salaliittoteorioista kiinnostunut nörtti. Juoni alkaa hitaasti, ja se myös pysyy sellaisena pitkän aikaa. Alcatraz on monesta muustakin tarinasta tuttu hämmentynyt päähenkilö, jolla on aina enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Valitettavasti kysymyksiä on jo puolivälissä niin paljon, että ensimmäiset alkavat unohtumaan kun uusia sikiää oikealta ja vasemmalta. Ja vasta pelin viimeinen kolmannes alkaa esittämään myös joitakin vastauksia, valitettavasti tähän mennessä oli jo unohtanut kysymykset. Enkä vähiten visuaalisen loiston takia.

Crytek väittää polleasti tehneensä kaikkien aikojen kauneimman pelin, uskon väitteen ilman mukinoita. Siinä missä juoni on ajoittain vähän mitä sattuu, visuaalinen estetiikka on ällistyttävää. Peliin malllinnettu New York on huikean näköinen, ja peli leikittelee sen kuvastolla usealla eri tavalla. Romahtavat pilvenpiirtäjät ja tuhoutunut vapaudenpatsas ovat vain joitakin ikonisia hetkiä, jotka peli tarjoaa. Ja pelaajat uskovat.

Crysiksen graafinen ohjaus nojaa vahvasti realismiin, hiiteen tunnelmavalaistus. Pääosa pelistä tapahtuu auringonvalossa, ja sen kimpoilu erilaisilta pinnoilta on aina yhtä kaunista katseltavaa. New York antaa mahdollisuuden erilaisiin ympäristönvaihteluihin, ja matkan taittuessa läpi urbaanien ympäristöjen sekä keskuspuiston, ei voi kuin ihmetellä kuinka taitavaa väkeä Crytekilla on töissä. CryEngine 3 ei ole mikään yhden tempun ihme, ja se pystyy renderöimään massiivisia ympäristöjä Alcatrazin silmien eteen. Näitä käytetään myös pelillisenä elementtinä, ja tässä peli poikkeaa putkessa juoksevista kilpailijoistaan.

Crysis 2 saa napin rintaansa siitä, ettei se pakota Alcatrazia etenemään ohjaajan päättämää reittiä. Useimmat ulkotiloista ovat avaria, ja lähestymistapoja on aina useita. Peli tekee tämän vielä selväksi nanopuvun visiirin kautta, joka esittää hudinsa kautta erilaiset järkevät vaihtoehdot eri tilanteiden lähestymiseen.

Itse olen sen kaltainen pelaaja joka juoksee aina ase tanassa vihollisen kimppuun, ja selviää vain juuri ja juuri tulitaistelusta. Puvun ansiosta lähestymistapa on täysin validi. Nanopuvun ominaisuuksiin kuuluvat niin häive kuin panssarivaihtoehdot, eri kustomointivaihtoehdoilla. Mahdollisuuksia on rajattu sitten ensimmäisen pelin, ja esimerkiksi yli-inhimillinen juoksuvauhti on karsittu kokonaan pois, samoin on käynyt maksimaaliselle voimalle. Sen sijaan nämä ovat omalla tavallaan suoraan puvussa. Juokseminen ja pomppiminen kuluttavat suoraan puvun energiaa, niin tekevät myös autojen kenkiminen vihollisten niskaan.

Itseäni tämä ei juuri jäänyt kaivelemaan, sillä pukua pystyy päivittämään pelin kuluessa. Päivityksiin kuuluvat niin nopeuden nosto, kuin tehokkaampi häive. Mahdollisuuksien luulisi riittävän tekemään jokaisen pelikokemuksen omaksi, sillä kaikkiin päivityksiin ei varaa tule olemaan. Ja jos joudut kokemaan samanlaisia ongelmia pelin tekoälyn kanssa kuin minä, ei ehkä myöskään tarvetta.

Vihollisen tekoälystä liikkuu täysin päinvastaisia tarinoita. Jotkut eivät näe vihollisten liikkeissä mitään ongelmia, toiset postaavat videoita kuinka idiootit pyörivät Alcatrazin ympärillä kuin päättömät kanat, tietämättä mitä tehdä. Kuulun jälkimmäisiin. Xbox 360 -version tekoälyttömyyttä katseli ensin huvittuneena, hetken kuluttua tuskastuneena. Toivoisin että voisin sanoa ongelmien toistuvan vain puolet ajasta, valitettavasti tekoälyn toiminta toistuu samankaltaisena jokaisessa tilanteessa, ja sen maneerit ovat aina ennakoitavissa. Tämä on sääli, sillä pelialueet tarjoavat ympäristöjensä puolesta joitakin mielenkiintoisia tilanteita joita on tällaisenaan vaikea hyödyntää.

Crysis 2 vie puvun ominaisuudet myös moninpeliin. Hyvässä ja pahassa. Häive-ominaisuudet tuntuvat olevan päivän sana useimmissa otteluissa, mutta onneksi ominaisuus ei toimi yhtä hyvin ihmisiä kuin tekoälyä vastaan. Häiveen ollessa päällä puusilmäkin näkee ilmaa taittavat ääriviivat pelaajien juostessa pitkin avoimia kenttiä, liikkumatonta kohdetta ei sen sijaan aina tunnista.

Onneksi moninpeliä on tasapainotettu järkevämmin kuin yksinpeliä, ja pelaajien henki lähtee huomattavasti nopeammin kuin yksinpelissä. Tästä johtuen moninpelin oppimiskäyrä on huomattavasti jyrkempi kuin esimerkiksi Call of Dutyssa, ja ensimmäiset tunnit kuluvat lähinnä hengissäpysymisen harjoittelemiseen. Itse nautin eniten tiimissä pelattavista alueen puolustamiseen perustuvista pelimoodeista, mutta moninpelissä on jokaiselle jotain niin deathmatchin kuin capture the flagin muodossa.

Crysis 2 on ristiriitainen kokemus. Se ei aivan onnistu karistamaan yltään teknologiademon leimaa, sillä vaikka tekniset meriitit ovat loistavat, itse peli on vaillinainen. Crysis 2 on kaikesta rummutuksesta huolimatta jossain määrin keskinkertainen räiskintäpeli. Tekoälyn ongelmat ovat todella suuria, ja juonenkuljetukseen olisi pitänyt panostaa nykyistä enemmän. Tästä huolimatta se on silti varsin hyvä välipala niille, jotka ovat jo kyllästyneen Call of Duty-sarjan jatkuvasti paikoillaan polkevaan pelimekaniikkaan.

Heikki Takala

Lisää aiheesta

Crysis (PC)

Kun Crysiksen päältä riisuu kaiken kohun konetehosta ja unohtaa viime vuonna riehuneet markkinointipuheet, mitä jää jäljelle? Onko Crysis oikeasti pelaamisen arvoinen peli vai hypetettiinkö taas aivan turhaan?

Crysis 2 -haastattelu – Crysis 2 on rujompi ja tummasävyisempi

Crysis oli peli, joka puhuttaa ja jakaa mielipiteitä tähän päivään saakka. Graafinen ilotulitus ja lannistavat laitevaatimukset loivat kokemuksen, jota käytetään tietokoneiden suorituskyvyn mittarina tänä päivänäkin. Toisaalta peliä syytettiin myös epätasaisesta kenttäsuunnittelusta ja kehnosta juonesta.

Piti ykkösestä tai ei, Crysis 2 on joka tapauksessa nimike, jota odotetaan ja seurataan. Pääsimme kysymään pian julkaistavan pelin kehittäjiltä, millä eväillä vanhaa mainetta aiotaan kasvattaa.