Damnation (PC, PS3, 360)

14.08.2009 16:45 Juho Anttila

Pelien modaaminen on hieno harrastus. Potentiaaliseen lähdemateriaaliin tehdyt muutokset vaihtelevat pikkuviilauksista täysimittaisiin uusiin peliprojekteihin saakka. Monelle modiharrastus toimii myös astinlautana ihan oikeisiin töihin.

Joskus oikein onnistunut modi herättää julkaisijoiden huomion ja muokataan aidoksi julkaisupeliksi. Kukapa ei muistaisi Counterstriken voittokulkua. Toisella puolella vaakaa löytyy sitten vaikkapa Damnation.

Blue Omega Entertainmentin ensimmäisen ja viimeisen oikean peliprojektin piti olla mullistava uuden sukupolven räiskintäpeli. Steampunk-henkinen maailma, huimia moottoripyöräkohtauksia ja ennen kaikkea akrobaattista kiipeilyä taisteluun yhdistävää vapaata pelaamista. Resepti kuulosti niin maukkaalta, että itsekin erehdyin hypejunaan odottamaan jotain hienoa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Kehitysstudio laittoi lapun luukulle pian pelin valmistumisen jälkeen. Damnationia pelatessa ymmärtää hyvin, miksi.

Näin siistiä ja upeaa se on. Teoriassa.

Harmaata ja ruskeaa

Hampurilaisteorian mukaan huonot uutiset on syytä ympäröidä positiivisilla huomioilla. Damnationin kunniaksi voidaankin lukea sen jylhät pelialueet. Kentät ovat kookkaita ja etenemisreiteissä on välillä mukavasti valinnanvaraa. Ikävä kyllä kehut on lopetettava tähän, jotta asiaa riittäisi lopussa vielä toiseksikin sämpyläksi.

Pitkän syntilistan läpikäyminen on hyvä aloittaa graafisesta ulkoasusta. Kuten yllä jo mainitsinkin, pelin kentissä riittää kokoa ja maisemissa piirtoetäisyyttä. Se ei vain lohduta, kun lopputulos on pahimmillaan ruma kuin se korppikotkan vähemmän mairitteleva puolisko. Väripaletti koostuu suuren osan aikaa arviolta kolmesta erilaisesta harmaasta ja noin kahdesta ruskeasta.

Jos värien puute tympii, ei tekstuuripuolella ylletä sen parempaan suoritukseen. Karkeata ja epäselvää, hyi! Puolivälin tuolla puolen nähdään sentään muutaman kentän verran melkein nättiäkin grafiikkaa. Maistuuhan se maksalaatikkokin, jos on ensin syönyt viikon koiran ruokakupista.

Hahmomallit ovat elottomia pökkelöitä. Ei lienekään yllätys, että ääninäyttely seuraa samaa linjaa. En osaa päättää, kumpi ahdistaa enemmän. Tökerö ylinäyttely vai ala-asteen ainekirjoituksen tasoa tavoittelevat mukakovat repliikit. Pahan teollisuusmogulin kampittamiseen keskittyvän juonen suurissa linjoissa ei ole kauheasti vikaa, mutta ne onelinerit. Voi elämä!

Pahvimaaleja roiskimassa

Damnationin pahin niiaus nähdään silti audiovisuaalisen toteutuksen sijasta taisteluissa. Perusasiat eivät toimi. Kun minä ammun pahaa miestä, tahdon, että saan osumasta asianmukaisen palautteen. Nytkähdyksen, näyttävän veriroiskeen tai mitä tahansa sellaista, jonka perusteella keskushermosto voi korjata tähtäystä.

Damnationin viholliset kököttävät valtaosan aikaa paikallaan, vaikka niskaan sataisi lyijyä, kranaatteja ja pieniä apinoita. Roiskimisen tarkkuutta saa vain arvailla, mosuri kaatuu aikanaan, jos kaatuu.

Vihollisten tekoäly bugittaa myös ankarasti. Ei ole lainkaan tavatonta löytää vartijaa, joka pyörii paikallaan y-akselinsa ympäri siihen saakka, kunnes haulikon laukaus herättää pakkoliikkeisen pamputtajan. Jos herättää. Jotkut viholliset eivät herää henkiin, vaikka viereen putoaisi flyygeli. Jotkut ilkiöt osaavat sentään suojautua, mutta sen kummempia älynväläyksiä on turha odottaa. Taisteleminen tuntuukin usein pelkältä pahvimaalien ammuskelemiselta.

Tekoälystä puheen ollen, sankarillamme on läpi pelin mukanaan vähintään yksi apuri. Yllättäen kavereista on jopa apua, sillä vaikka ne jumiutuvatkin välillä mystisesti paikoilleen, osaavat liittolaiset huisan teleporttaamisen taidon. Ei väliä, vaikka asetoveri jäisikin jälkeen, kohta hän ilmestyy kuin tyhjästä takaisin nenän eteen.

Kaverin voi myös antaa ihmispelaajan ohjattavaksi. Jaetun ruudun moninpeli on mainio idea, mutta valitettavasti jaettu tylsyys on tuplasti tylsää. Co-op-testisessio loppui lyhyeen, kun pelaaminen ei vain ollut hauskaa edes kahdestaan.

Tom(b) Raider

Kolikon toinen puoli, kiipeily ja hyppeleminen toimii sentään paremmin. Aluksi huteralta tuntuneeseen ohjaukseen tottui ajan myötä, mutta esikuvansa tasolle Damnation ei silti pääse sitten millään. Lierihatun jumppahetket kumartavat syvään Tomb Raiderin suuntaan, mutta alkuperäisen pelin innovatiivisuudesta jäädään valovuosien päähän.

Taistelemiseen nähden rauhallisemmista osioista pystyy välillä jopa nauttimaan, mutta ei kokemus niidenkään myötä yllä kuin hädin tuskin tyydyttävälle tasolle. Edes etukäteen kovasti mainostetut moottoripyöräajelut eivät riitä nostamaan Damnationia kehnouden suosta. Ne kun eivät helppoudessaan tarjoa juuri minkäänlaista haastetta.

Mutta mihin unohtui vältä-peukalo? Damnation on kieltämättä peli, jota en kehtaisi suositella kenellekään. Silti Blue Omega Entertainmentin joutsenlaulusta huokuu sympaattinen tosissaan yrittäminen. Tiimillä on riittänyt ideoita ja työtä on selvästi ainakin koetettu tehdä suurella sydämellä. On suorastaan valtava harmi, että taidot ja resurssit eivät tällä kertaa riittäneet amatöörien puuhastelua kummempaan tuotokseen.

Lopputuloksena on peli, joka ei lunasta oikeastaan yhtäkään suurista lupauksistaan, mutta ylittää surkean unohduksen riman hiuksenmitalla. Vaikka välillä turhautti niin, että Xboxin ohjain meinasi lähteä televisioruutua tavoittelevalle paraabeliradalle, jaksoi pelin silti painia loppuun saakka. Jos ei muuta, niin kestoa seikkailulla sentään riittää hitusen nykyistä toimintapelien standardimittaa pidemmäksi aikaa.

Tekijä: Blue Omega Entertainment
Julkaisija: Codemasters
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-2 samalla konsolilla, 2-8 verkossa
Pelin kotisivu: http://www.damnationthegame.co.uk
Juho Anttila

Lisää aiheesta

Damnation-ennakko (PC, PS3, 360)

Villi länsi oli videopeleissä pari vuotta sitten todella kova juttu ja näyttäisi nyt tekevän uutta tulemistaan. Codemastersin tuleva Damnation ei kuitenkaan tyydy pelkkään villiin länteen, vaan sekoittaa mukaan steampunkia ja yliluonnollisia ilmiöitä.

Maailma on siis mitä erikoisin, mutta tärkeintähän on, millainen itse peli on. Ennakkoversion perusteella voisi todeta, että muutamalla hyvällä idealla varustettu kolmannen persoonan räiskintäpeli. Pärjääköhän näillä eväillä?