UUSIMMAT

Dante’s Inferno (PS3, Xbox 360)

08.02.2010 17:05 | Tero Lehtiniemi

Dante Alighieri oli keskiajalla vaikuttanut runoilija, jonka tunnetuin teos oli varmasti Jumalainen näytelmä. Sen ensimmäinen osa, Inferno, kuvaa runoilijan matkaa läpi Helvetin eri tasojen.

Dante’s Inferno on parhaiten hyytävistä Dead Space -kauhuräiskinnöistä tunnetun Visceral Studiosin näkemys Danten matkasta. Koska kaunopuheinen runoilija ei ole toimintasankarina sieltä vetovoimaisimmasta päästä, on pelin suhteen otettu varsin suuria erivapauksia. Ja tietysti tissejä.

Pelin Dante on synneissä kylpevä ristiretkeläinen, jonka Beatrice-rakas on tämän reissussa ollessaan julmasti surmattu ja joutunut helvettiin. Dante ei luonnollisesti tällaista sulata, vaan lähtee Orpheuksen hengessä hakemaan morsmaikkua pois alamaailmasta.

Luvassa on kymmenisen tuntia God of Warin hengessä tehtyä toimintaseikkailua. Apunaan Dantella on jättimäinen viikate ja taikaristi, josta lähtevät valonsäteet toimivat pelin kaukotaisteluaseena. Näiden lisäksi tarjolla on myös kourallinen erilaisia loitsuja.

Vanha vihtahousu ei luonnollisesti katsele valtakuntansa portteja kolistelevan, murhanhimoisen Jumalan soturin touhuja hyvällä. Dantea vastaan lähetetäänkin kaikkea mitä Helvetin armeijasta suinkin löytyy. Vaikka vastaantulevia demoneja teoriassa onkin aika monta erilaista, käyttäytyy suurin osa niistä liian samalla tavalla, ja kuolee samalla kombolla. Bayonettan pirullisten ja välistä suorastaan epäreilujen mutta runsaasti vaihtelua tarjoavien pahisten jälkeen Dante’s Infernon tarjonta tuntuu aika suppealta.

Ikuinen kärsimys

Graafiselta ulkoasultaan peli on suurin piirtein sitä, mitä helvetiltä voisi kuvitellakin. Eri kuolemansyntien mukaan teemoitetut helvetin tasot ovat kyllä vaikuttavaa katseltavaa, mutta tumma väripaletti alkaa pidemmän päälle tympimään. Saisiko olla ruskeaa, ruskeampaa ruskeaa vai ruskeampaa ruskeampaa ruskeaa?

Väripaletin yksitoikkoisuus iskee vielä pahemmin vasten kasvoja kun päästään tasoloikka-osuuksiin. Ensinnäkin peli tarjoaa kaikkien pelaajien suosikkiviihdettä, tasoloikkaa äkkikuolemauhkan alla samalla kun taivas on täynnä demonien tulipalloja.

Ja jotta tämä ei olisi vielä tarpeeksi, tasoloikkakontrollit ovat lievästi sanottuna puutteelliset. Danten loikat ja tuplaloikat tuntuvat välillä onnistuvan ihan puhtaasti siitä riippuen huvittaako peliä vai ei. Loikissa apuna käytettävän ketjun kanssa spedeily taas antaa harmaita hiuksia varsinkin silloin, kun ilmalennon aikana pelimoottori päättääkin ampua ketjun taaempaan kohteeseen, ei edempänä olevaan.

Lisäksi kaiken kruunaa se, että peli käyttää ennalta asetettuja kamerakulmia. Vuonna 2010. Miten tämä on mahdollista? Välillä loikkien suhteen korkeuseroja on täysin mahdotonta hahmottaa, äkkikuolemat vaanivat joka kulman takana ja kun puutteelliseen näkyvyyteen yhdistetään epävarmat hyppyominaisuudet, voi arvata että latausruutu tulee aika tutuksi.

Tällaisten fundamentaalitason ongelmien rinnalla pelin muut pikkuongelmat tuntuvat aika pieniltä. Ristihyökkäykset ottavat kohteikseen mitä huvittavat, eivät esimerkiksi niitä lentäviä pikku pirulaisia joiden tuhoamiseen ne on tarkoitettu, ja esimerkiksi torjunta-väistö-liikkeiden suorittamisessa ei päästä lähellekään lajityypin vaatimaa tarkkuutta. Ero esimerkiksi Bayonettan kontrollien tarkkuuteen on suorastaan järkyttävä. Ja jos Bayonettan QTE:t olivat ärsyttäviä, Danten tapa viljellä Press X not to die -kohtia on suorastaan infernaalinen.

Vaikka pelissä on enemmän vikaa kuin keskimääräisessä synnintekijässä, on siinä kuitenkin jotain, mikä pitää otteessaan. Danten Infernon visualisointi on toteutettu mielenkiintoisella tavalla, väkivaltaa ja kiinnostavia ominaisuuksia piisaa ja lisäksi peli esittelee suhteellisen tarpeettomasti mutta aina niin ilahduttavasti varsin mittavan määrän naisten maitorauhasia.

Jos Dante’s Inferno olisi julkaistu viime vuoden puolella, siihen varmasti suhtautuisi hieman paremmin. Nyt Bayonettan ja God of Warin seurassa sen surkea kamera, hirveät platform-osuudet ja ongelmat kontrolleissa tekevät siitä tylysti väliinputoajan. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin kerrottava, että ärräpäistä ja kasvaneesta murhanhimosta huolimatta pelasin pelin läpi käytännössä yhdeltä istumalta. On vaikea sanoa merkitseekö se sitä että jotain on tehty oikein, vai sitä että peli on liian lyhyt. Ehkä molempia.

 

Tekijä: Visceral Games
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PSP, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1 (2 tulevan DLC:n jälkeen)
Pelin kotisivu: http://www.dantesinferno.com
Tero Lehtiniemi

 

Toinen mielipide

Kun lähdetään kopioimaan parasta, ei ole varaa hissutella. Dante’s Infernon tekijöiltä ei olekaan puuttunut itseluottamusta. Vähintäänkin erikoinen mainoskampanja ryyditti hauskalla tavalla ihan selvän God of War -kopion julkaisua ja kas, lopputulos onkin teknisesti vallan oiva. Jotain silti puuttuu, mutta mitä?

Ehkä kyse on pelimaailmasta. Kuten Terokin ehti mainitsemaan, manala on helvetin tylsä paikka. Värimaailma on väärällä tavalla masentava eikä mielikuvituskaan pääse valloilleen kuin joidenkin pomojen kohdalla. Kadotettujen sielujen joikhaaminen käy myös äkkiä hermoille ja pelialueet sekoittuvat toinen toisiinsa.

Voisi kuvitella, että Luciferin valtakunta tarjoaisi valtavasti mahdollisuuksia irrotteluun, mutta Dante’s Inferno todistaa toisin. Haaste on luoda ympäristö, joka on aidosti kamala ja ahdistava, mutta samalla mielenkiintoinen. Konservatiivisista suunnitteluratkaisuista voidaan toki syyttää lähdeteosta, mutta kun klassikkotekstistä ei sisällön puolelta olla säästetty kuin nimi, on vaikea nähdä syytä luovuuden rajoittamiselle.

Onhan kyse silti pohjimmiltaan perusvarmasta hack’n’slash-mäiskeestä, jossa verta lasketaan kiitettävään tahtiin. Ilman vertailukohtaa voisi puhua jopa hyvästä pelistä. Valitettavasti uusin God of War tekee kaiken paremmin. Sodan jumalaan verrattuna Danten henkilökohtainen ristiretki kärsii laimeudesta ja huonosta suunnittelusta.

Yleisen ankeuden lisäksi pahimmaksi haukotusten herättäjäksi nousee rytmitys. Äkkikuolemistakin on valitettu ja löytyyhän niitäkin, mutta erityisesti aina samaa kaavaa seuraavat taistelut harmittavat. Ensin kimppuun syöksyy yksi hirviö, kun tämä on tapettu, nostetaan panoksia lyömällä pöytään kaksi samanlaista kavereineen. Tämä toistetaan niin monta kertaa, että haukotusmittarista loppuu pian asteikko tykkänään.

Dante’s Infernosta puuttuu ennen kaikkea se alkuvoimainen, vihan ruokkima energia, jota jokainen God of Warin kohtaus suorastaan pullistelee. Virkamiesmäinen lopputulos viihdyttää pahimpaan nälkään, mutta jättää jälkeensä tyhjän tunteen. Kirja on tälläkin kertaa parempi kuin peli, vaikka edustaakin tyystin eri lajityyppiä.

Juho Anttila

 

Lue myös

Army of Two: The 40th Day (PS3, Xbox 360)

Dark Void (PC, PS3, Xbox 360)

Darksiders (PS3, Xbox 360)

Divinity 2: Ego Draconis (Xbox 360)

EA Sports Active: More Workouts (Wii)

Lego Rock Band (PS3, Wii, Xbox 360)

Mario & Sonic at the Olympic Winter Games (Wii)

Mass Effect 2 (PC, Xbox 360)

 

Keskustelu

”Saisiko olla ruskeaa, ruskeampaa ruskeaa vai ruskeampaa ruskeampaa ruskeaa?”
Which good level you remember from Quake? The brown castle, the dark brown castle or the other brown castle?

:D

@3 :p Tissit ovat kaunis asia ja voivat ilahduttaa siinä missä kaunis maisemakin pelissä eikä siinä mielestäni mitään väärää ole.

Ja jos Bayonettan QTE:t olivat ärsyttäviä, Danten tapa viljellä Press X not to die -kohtia on suorastaan infernaalinen…. Jaahas on tainnut Tero katellut zero punctuationia :D

@10 olen kukkahattusetä ja iltani menee tuollaisista pilalle. Nytkin puren nyrkkiä ettei tulisi itkuhuutoa

@3 .. no ei ehkä kypsin mahdollinen kritiikki, mutta miten se on sinulta pois? Älä lue, jos häiritsee.

”Lisäksi kaiken kruunaa se, että peli käyttää ennalta asetettuja kamerakulmia. Vuonna 2010. Miten tämä on mahdollista? ” käyttää God of War sarjakin eikä se yhtään haittaa?

On se kumma, kun mikään ei kelpaa. Kautta aikojen on tullut luettua artikkeleja eri kirjoittajilta, joissa ruikutetaan, kun peleissä ei ole tissejä ja nyt kun niitä on niin ei sekään ole hyvä. Tai pikemminkin nyt sitten on kiva vähätellä mainitsemalla kuinka tarpeettomia ne ovat ja saman tien itketäänkin toisen pelin itsesensuurin päälle (ja sit jos kiroillaan, ni oho, sekin on turhaa… mutta sen puutteestakin muistetaan mainita…).

Huumorin? Missä kohtaa tuossa lauseessa oli huumoria? Ehken ymmärrä paskaa huumoria sitten.

Ei helvetti, miten masentavaa lukea aikuisen (vai?) ihmisen kirjoittamana tällaista. Pikselitissitkö ilahduttavat? Miten säälittävää.

Miten säälittävää kun jotkut eivät ymmärrä huumorin päälle.

@4
Hyvä peli mutta perkeleellinen pettymys kun olen tätä odottanut siitä asti kun ensimmäiset uutiset tulivat nettiin. Vituttaa rankasti mutta minkäs sille mahtaa. Jos tykkäät väkivallasta ja siisteistä comboista niin on tämä peli sinua varten.

”isäksi peli esittelee suhteellisen tarpeettomasti mutta aina niin ilahduttavasti varsin mittavan määrän naisten maitorauhasia.”

Ei helvetti, miten masentavaa lukea aikuisen (vai?) ihmisen kirjoittamana tällaista. Pikselitissitkö ilahduttavat? Miten säälittävää.

Ekalla kerralla Easyllä läpi 5:34 , mediumilla toisella kertaa 6:26.

Kaveritkin risti pelin Dantes Lava:ksi lähinnä noiden tasohyppely osuuksie äkkikuolemien takia.

Tämä on pelattu jo kahteen kertaa läpi ja en kadu että ostin, tosin se potentiaali mikä on heitetty hukkaan on suorastaan perseestä. Gluttony kestää sen viisi minuuttia kun Cerberos on vainaa ja kahdeksannen kehän kymmenen kehää ovat suorastaan mielikuvituksettomuuden kuolemansynti. Miksei peliä voi tehdä kunnolla jos se pitäisi myyntiinkin pistää?

Muropaketin uusimmat