Deadfall: Adventures (PC, PS3, Xbox 360)

14.02.2014 15:30 Mats Kyyrö

Tekijä: The Farm 51
Julkaisija: Nordic Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Vähintään Windows XP, Intel Core 2 Duo @ 2GHz / AMD Athlon 64 X2, 2 Gt muistia, ATI Radeon HD 3830 / Nvidia 9600 GT tai parempi.
Pelaajia: 1, 2-12 (internetissä)
Muuta: Ladattava peli, hinta Steamissä 39,99 €
Pelin kotisivu: http://deadfall-game.com
Arvostelija: Mats Kyyrö

2,5/5

Nykyään peliarvostelut tuntuvat olevan polarisoituneempia kuin koskaan: joko peli on uskomaton, liikuttava viis-kautta-viis GOTY-seikkailu tai sitten pelkkää ajanhukkaa. Jos Metacritic-keskiarvo jää alle 80 pisteen, on levyt sama kärrätä suoraan alennuslaariin tai maantäyttöaineeksi paikalliselle kaatopaikalle.

Kun budjetit alati paisuvat ja kilpailu kiihtyy kaiken aikaa, ei yrityksillä yksinkertaisesti ole enää varaa harha-askeliin – varsinkin kun myös kuluttajat ovat vaativampia ja tarkempia ajan- ja rahankäyttönsä suhteen. Tässä valossa sellaisen pelin kuten Deadfall: Adventures arvosteleminen on melkein murheellinen urakka.

Deadfall on kevyellä ongelmanratkonnalla höystetty ensimmäisen persoonan räiskintä, jonka on kehittänyt puolalainen The Farm 51. Samalla porukalla on vyönsä alla jo liuta vähälle huomiolle jääneitä räiskintöjä, kuten Necrovision-pelisarja ja parin vuoden takainen Painkiller: Hell & Damnation.

Deadfall on ollut pienestä budjetistaan huolimatta tekijöiden projekteista tähän asti suurin, ja se sai ennen julkaisuaan myös jonkin verran mediahuomiota. Julkaisun myötä kiinnostus on kuitenkin ollut laimeaa: verkkoon on ilmestynyt vain kourallinen arvosteluja, ja niistäkin suurin osa englantia puhuvan maailman ulkopuolella. Harvalla on ollut mitään hyvää sanottavaa.

Call of Duty kohtaa zombit, kommarit ja muut kliseet Indy Uncharted -hengessä

Deadfall heittää pelaajan legendaarisen seikkailijan Alan Quatermainin pojanpojan saappaisiin. Viinaanmenevä retku elättää itsensä järjestämällä suojelusta arkeologisille löytöretkille. Seikkailu alkaa vuoden 1938 Egyptistä, jossa muinaisten faaraoiden taikareliikkejä metsästäessään Quatermainin seurueen tiet risteävät – kenenkä muidenkaan – kuin natsien kanssa. Siitä tarina vyöryy eteenpäin, ja pian lahdataan jonossa natsien lisäksi muumioita, zombeja, kommareita ja muita seikkailuelokuvien kliseitä. Vaikutteita otetaan armotta niin Indiana Jones -leffoista kuin Uncharted-pelisarjastakin.

Deadfallin perusräiskintä seuraa kyllästymiseen asti nähtyä Call of Duty -kaavaa. Puolipösilöiden vihollisten kanssa leikitään pyssyhippaa areenamaisilla alueilla, kunnes tarina päästää taas vähän eteenpäin. Tilannetta korjaa kuitenkin paras asevalikoima pitkään aikaan. Erilaista kättä pidempää löytyy nimittäin jopa 25 aseen verran. Joukossa on sellaisiakin kaunokaisia kuten Suomi KP, sekä kirjoittajan mielestä kaikkien aikojen viileimmän näköinen pistooli, Roth-Steyr M1907. Suurimmalla osalla aseista voi myös räiskiä akimbo-tyyliin.

Taisteluihin tuovat vaihtelua kohtaamiset epäkuolleiden kanssa. Zombit kun eivät tipu luoteihin ennen kuin niitä on pehmitetty sankarin taskulampulla tai hyödyntämällä jotain ympäristöstä löytyvää valonlähdettä. Pelimekaniikka on ryöstetty surutta kotimaisesta Alan Wakesta, mutta se toimii yllättävän hyvin myös ensimmäisen persoonan räiskinnässä. Erityisen hauskoja ovat suuret taistelukohtaukset, joissa pelaajan kimpussa on yhtä aikaa sekä ihmisvihollisia että zombeja, ainakin niin kauan kun tekoäly ei täysin sekoa kaikkiin ympäristön tarjoamiin virikkeisiin.

Yksi Deadfallin räiskintäosuuksien suurimmista kompastuskivistä ovat nimittäin bugit. Tekoäly kouristelee usein kesken kiivaimman taistelun, huvittavin seuraamuksin. Joskus viholliset jäävät jumiin niinkin hankaliin esteisiin kuten rappusiin, ja animaatiot ja fysiikanmallinnus toimivat parhaimmillaankin kyseenalaisesti. Läpipeluun aikana tuli myös vastaan kerran tilanne, joka esti etenemisen täysin. Onneksi lääkkeeksi riitti muutaman minuutin takaisen checkpointin lataaminen.

Toimintakohtauksien ulkopuolella kentät avartuvat hieman ja pelaajalle annetaan mahdollisuus tutkia ympäristöään. Quatermainin taikakompassilla ja Uncharted-tyylisellä muistikirjalla varustettuna pelaaja koluaa muinaisista raunioista jos jonkinlaista matkamuistoa, ja samalla päästään ratkomaan myös niitä paljon puhuttuja pulmia. Pulmissa käydään läpi kaikki genren kliseet aina auringonsäteiden ohjailusta peileillä muinaisten koodien purkamiseen, mutta puzzlejen ratkaisuja ei pakkosyötetä pelaajalle samalla tavalla kuin monissa moderneissa seikkailuissa. Tämä tekee pulmien ratkomisesta palkitsevaa, mutta jotkin loppupään aivopähkinät ovat jopa raivostuttavan vaikeita. Myös samojen puzzlejen kierrättäminen useaan kertaan pelin loppupuolella ärsyttää.

Graafisella puolella Deadfall: Adventures on pienestä budjetistaan huolimatta vaikuttava. Testiversio pyöri Xbox 360:llä muutamaa suurempaa taistelukohtausta lukuun ottamatta sulavasti, ja enemmän kuin kerran pysähdyin taivastelemaan upeita maisemia. Maanalaiset luolastot ja hylätyt temppelit heräävät yhtä upeasti henkiin kuin lumisateen piiskaamat arktiset jäätiköt ja viidakon peittämät vuoristotkin – pienintäkään yksityiskohtaa säästelemättä.

Deadfall: Adventures on lopulta paljolti kuin kriitikoiden lyttäämä Duke Nukem Forever. Suurin synti ei ole se, että kyseessä olisi huono peli. Se ei vain yksinkertaisesti herätä tarpeeksi tunteita suuntaan tai toiseen. Jokainen pelin ideoista on jo tehty paremmin jossain muualla, eikä pelkkä letkeä Indiana Jones -teema riitä nostamaan sitä keskinkertaisuuden yläpuolelle.

Mutta toisaalta, onko väärin olla keskinkertainen? Natsien, muumioiden ja ilkeiden neuvostosotilaiden ammuskeleminen ei ehkä ole se kaikkien aikojen omaperäisin idea, mutta ei se silti tarkoita etteikö tämä olisi hemmetin hauska tapa viettää iltapäivä.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet