Destroy All Humans! (PS2, Xbox)

Amerikkaa uhkaavat kommunismi sekä ulkoavaruuden muukalaiset. Asetelma on tuttu, mutta australialaisen pelistudio Pandemicin Destroy All Humans! lähestyy aihetta totutusta poikkeavalla tavalla.

Yleensähän Telluksen ulkopuoliset uhkatekijät neutralisoidaan parhaiten yli-ihmisen voimin, joko mukana kulkevilla tuliaseilla, voimahaarniskaan verhottuna tai uutuuttaan kiiltävän superhäivehävittäjän ohjaamosta käsin. Tällä kertaa jyrän alle jäämme kuitenkin me, kun Cryptosporidium-niminen furon-sotilas ja tämän kloonit läjäyttävät ja höyrystävät ja hypnotisoivat ihmispuolustajia rotunsa tulevaisuuden turvaamiseksi.

Mahoja avaruuskommareita!

Furonien tätä nykyä surkastuneet sukupuolielimet estävät lisääntymisen, mutta onneksi erään kauan sitten tapahtuneen ja railakkaan Maapallolla vietetyn episodin johdosta jokainen ihminen kantaa geeneissään myös korruptoitumatonta furon-perimää.

Sitä tarvitaan kloonaamiseen, joten Cryptosporidium keräilee ihmisaivoja (jotka ovat kaikesta päätellen parasta mahdollista tavaraa tähän tarkoitukseen) aktiivista vastarintaa harjoittavilta luovuttajilta. DNA:n haalimisen lisäksi Majestic-järjestön – mustiin pukeutuneiden miesten – juonet ovat olennainen osa pelin tarinaa.

Juoni vilisee viittauksia McCarthyn kommunistivainoihin (vuosiin 1948 – 1956 sijoittuva ajanjakso Yhdysvaltojen historiassa, jolloin punainen oli pahin mahdollinen aate), paljon 1950-luvun kuvastoa sekä elokuvamusiikkia, joka muistuttaa Danny Elfmanin Mars hyökkää! -sävellyksiä ja vanhojen scifistelyjen ääniraitoja.

Peli on humoristinen. Osan ajasta se toimii, osan ei. Suurin osa komiikasta liittyy pelihahmoihin: Crypton ja kloonien vihamielisyyteen, ihmisten tyhmyyteen ja hölmöön dialogiin. Mutta koska pelimekaniikka (massahypnoosipohjaisen valeasun ylläpito) niin vaatii, jutut käyvät tutuiksi ja niiden viehätys karisee – irkkukytän väkivaltafantasioiden uudelleen tankkaaminen väsyttää ja kotirouvan valiuminnälkä puuduttavat. Peliin olisi pitänyt kirjoittaa enemmän – ja parempaa – dialogia.

Destroy All Humans! ilottelee joka tapauksessa kivasti aikakauden ilmiöillä, heittää sekaan vähän republikaanien vastaista kamaa ja saksalaisia tiedemiehiä sekä salaliittoilua, johon koko ufotouhu antaa hyvät mahdollisuudet.

Destroy All Humans! on hyvän näköinen peli, olematta kuitenkaan silmiinpistävän sliipattu. Jalkaisin pelattavat osiot ja lautasella lentely sekä tuhotyöt ovat molemmat hienoa jälkeä. Hahmomallien määrä voisi kyllä olla suurempi, ja kuvakulma haittaa lautasella lennettäessä liikaa näkyvyyttä. Tämä johtaa ikäviin yllätyksiin, kun etsii huoltopisteitä ja saa puskasta ohjusta. Rakettirepulla loikkiessa tai harmaan muukalaisen töppöjaloilla köpötellessä tätä haittaa ei kuitenkaan ole.

Musiikki- ja ääniosastollakin ollaan tukevalla pohjalla. Teatraalinen avaruusulinamusiikki kuulostaa ainoalta oikealta vaihtoehdolta ja ääninäyttelijät ovat osiinsa sopivia. Grand Theft Auto -pelien veroisesta, leffastarojen kyllästämästä näyttelijäkaartista tai käsikirjoituksen tasosta ei ole tietoa, mutta ilman ääntä ei tee mieli pelata.

Anaaliluotausta ja ajatustenlukua lonkalta

Sädeaseet, rektaalianturit, telepaattiset kyvyt ja lentävät lautaset ovat furoneille jokapäiväistä kauraa, samaan tapaan kuin katiska, puulusikka, kuokka ja kivireki suomalaisille. Tämän uskoo, kun pelaa peliä. Kontrollit ovat selkeät, eivätkä sormet mene solmuun Crypton kykyjen kanssa. Kunhan vain muistaa, ettei valeasussa sovi sohia hiukkaspyssyllä, ongelmia ei synny ja Crypto käy ihmisestä siinä missä naapurin Doen perhekin.

Pomo-Poxin antamien tehtävien ja sivubisnesten suorittaminen on kivaa. Eniten harmittaa lautasella lentelyn kuvakulman aiheuttama ajoittainen vaikeustason nousu, muuten edetään ilman yskähtelyä läpi keskilännen, länsirannikon, suurkaupungin ja salaisen armeijatukikohdan.

Destroy All Humans! on onnistunut sekoitus 3d-toimintaa, räiskintää, suhteellisen vapaata pelattavuutta ja salaliittoja sekä scifihölmöilyä. Pelissä ei ole karkeita huonoja puolia tai suuria miinuksia, mutta tehtäväsuunnittelusta ja kokonaisuudesta uupuu magiaa. Kelpo esitys kuitenkin.

Majestic

Operaatio Majestic-12 on Yhdysvaltojen hallituksen vuonna 1947 käynnistämä tiedeohjelma, jonka tarkoitus oli saada kaikki hyöty irti kerätystä muukalaisteknologiasta. Ryhmä toimi Top Secret -luokitustakin tiukemman Majic Eyes Only -turvallisuusluokituksen turvin. Tutkimustuloksista oli vain yksi kopio, joka oli kenraalimajuri Leslie R. Grovesin vastuulla. Sama upseeri vastasi Manhattan-projektista, jonka tulos oli atomipommi. Hänen lisäkseen Majestic-12:n parissa työskenteli sellaisia nimiä kuin Vannevar Bush, Albert Einstein ja Robert Oppenheimer, sekä merkittäviä sotilashenkilöitä.

Erilaisten lähteiden mukaan ufotutkimus vie vieläkin merkittävän osan Yhdysvaltojen ”pimeästä budjetista”, joka oli 35 miljardia dollaria vuonna 1990. Samojen hourailijoiden mukaan myös Kennedyn salamurha on sidoksissa ufo-peiteoperaatioon ja armeijan salaliittoon.

Kaikki edellä mainittu on siis vahvistamatonta tietoa, jota ei ole syytä ottaa liian vakavasti. Lisää törkyä löytyy hakukoneilla internetistä.

Ekstrat

Pelilevyllä on ekstroja, pr-kamaa, joka vaihtelee demoista hilpeään ”making of -dokumenttiin”. Dokumentti alkaa korkea-arvoisen sotilashenkilön puheella ulkoavaruuden uhasta, josta edetään muukalaisten kanssa yhteistyötä tekevän Pandemic-yhtiön työntekijöiden kuulusteluun. Kokonaisuus on hyvää promomateriaalia, paljon hauskempaa seurattavaa kuin kliiniset ”työntekijä istuu monitorin edessä ja kertoo” -pätkät.

Mainostöhkän lisäksi löytyy kivasti kaikkea hölmöä furon-historiikkia ja -faktaa, jonka tuoma lisäarvo ei ole tajunnanräjäyttävää tasoa, mutta yhtä kaikki pelkkää plussaa.