Diablo III (PS3, Xbox 360)

09.09.2013 14:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Blizzard
Julkaisija: Activision Blizzard
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 jaetulla ruudulla, internetissä tai näiden yhdistelmänä)
Pelin kotisivu: http://eu.battle.net/d3/en/console/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Kun Diablo III:n konsoliversiosta ensi kertaa puhuttiin, reaktiot olivat ymmärrettävän negatiivisia. Olihan kyseessä kuitenkin todellinen PC-pelaamisen legenda. Siitä sitten konsoliversio? Phyi, sanoi moni!

Nyt vasta monia sitten taitaakin syljettää, sillä Diablo III:n konsoliversio on täällä. Ja se on osittain jopa parempi kuin PC-originaali.

Diablo-pelit ovat aina olleet PC-miesten rakastamia toimintaroolipelejä. Suuri määrä kustomointimahdollisuuksia, synkkä maailma ja ämpäreittäin loottia, jota kuolata ja himoita. Kun mukaan lasketaan vielä Blizzardin legendaarinen maine firmana, joka viimeistelee kaikki teoksensa aivan viimeisen päälle, onhan siinä ollut paljon mistä pitää.

Diablo III sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton, sillä se muutti paljon sarjan perinteitä. Osa – minä mukaanluettuna – piti uudistuksista, toiset taas vihasivat niitä. Konsolimiehiä tämä ei toki kauheasti hetkauta, sillä edellinen konsoleilla pelattu Diablo oli hieman persoonallinen versio alkuperäisestä pelistä, joka julkaistiin niin ikään alkuperäiselle PlayStationille 1998.

Nyt Diablo kuitenkin iskee helvetistä tuhannen auringon vimmalla. Ihmiskunnan rippeet vapisevat ja vain muutama sankari voi pelastaa meidät…

Loottia koko rahalla

Diablo III on siis toimintaroolipeli, jossa kierretään pitkin maita ja mantuja pätkimässä pataan helvetin legioonia, keräämässä kokemustasoja ja haalimassa hirvittäviä määriä loottia. Tarina on korkealentoista ja tasoltaan vaihtelevaa, mutta sujuu kyllä sellaisella vimmalla, että kun se pyörähtää kunnolla käyntiin on ohjainta vaikea laskea käsistään ennen lopputekstien pyörimistä.

Eikä meno tietenkään siihen jää, vaan pelin läpäisseitä sankareita odottaa paitsi new game plus, myös new game plus plus ja niin edelleen. Mitä suuremmat haasteet, sitä kovemmat palkinnot. Ja tälle tielle moni on sitten perinteisesti jäänyt. PC-originaali ilmestyi vuoden 2012 keväällä ja kaverilistallani näkyy yhä paljon sankareita, jotka komppaavat Diablo III:a läpi ties kuinka monetta kertaa parempien loottien toivossa.

Ja kelpaahan sitä kompata, sillä Blizzardin tyylille uskollisesti joka ikinen pikseli, äänisample ja kyky on tuunattu niin kohdalleen, että oksat pois. Perinteisestihän moni on tottunut roolipeleissä siihen, että ne todella maukkaat kyvyt nähdään vasta myöhemmillä kokemustasoilla alkupään sankarien lähinnä huitoessa kepillä vihollisia. Ei Diablossa. Diablossa ensimmäisen tason munkki iskee nyrkit liekehtien luurankoa niin kovaa, että tämä räjähtää kappaleiksi ja lentää ulos ruudulta. Kierrepotkut ja voodoo-loitsut lennättävät hirviöitä kamalissa ryppäissä pitkin seiniä samalla kun loitsuefektit täyttävät ruudun, kultarahoja kilisee kaikkialla ja lattia lainehtii poimimistaan odottavasta lootista.

Tarjolla on parinkymmenen tunnin mittainen tarina, jonka voi kokea joko yksin tai maksimissaan kolmen kaverin kanssa. Kaverien liittyessä tai lähtiessä vaikeustaso skaalautuu lennosta, pelasipa sitten samalla näytöllä tai interwebsin välityksellä. Peli on melko lineaarinen, sillä tie vie kohtauksesta ja paikasta toiseen. Joskus hieman rönsyillään pienten sivutehtävien perässä, mutta ei paljon. Pelimaailmaa ja sen sisältöä kuitenkin randomoidaan pelikerrasta toiseen ja lineaariseen maailmaan on puristettu yllättävän paljon satunnaiskohtaamisia ja –tehtäviä, jotka tarjoavat lisäpiristettä matkalaisille.

Viiden hahmoluokan joukosta löytyy jotain jokaiselle. Munkki lyö ja potkii, barbaari huitoo kirveellä, demon hunter heittelee ansoja ja ammuskelee jouskarilla, maagi tykittää perinteisiä loitsuja ja voodoo-tohtori, oma suosikkini, heittelee räjähtäviä sammakoita ja ties mitä muuta.

Kokemustasojen karttuessa hahmot oppivat uusia kykyjä, joiden joukosta löytyy taas jotain jokaiselle. Ideana on, että kykyä saa paljon enemmän kuin voi yhtä aikaa ottaa käyttöön. Näin hahmoluokkaansa voi kustomoida haluamaansa suuntaan. Mainiona ideana kykyjen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Kaikki avautuu automaattisesti pelin aikana ja aktiivisia kykyjään voi vaihdella helposti miltei lennosta. Tarkoituksena oli alusta saakka, että kaikki voisivat ilman suurempia seuraamuksia kokeilla erilaisia tapoja pelata ja näin löytää sen oman Diablo-kokemuksensa.

Tämä kaikki päti toki myös PC-originaaliinkin. Nyt puhutaan hieman siitä, miten konsoliversio eroaa niistä.

Dynaamista toimintaa

Merkittävin ero PC-originaaliin löytyy kontrolleista. Siinä missä PC:llä sankareita liikutetaan hiirellä nakuttelemalla, konsoli-Diablossa analogitikku liikuttaa näitä suoraan. Eri kykypaikat on sijoiteltu ohjaimen painikkeisiin ja vähät ylimääräiset nappulat tekevät sitten tilanteesta riippuen vähän mitä sattuu. Kontrollit toimivat mainiosti, ehkä jopa PC-versiota paremmin.

Diablo III on nopeatempoinen peli ja se tuntuu vielä välittömämmältä ja nopeatempoisemmalta kun voi suoraan itse väistellä ja tykitellä helvetin legioonia kumoon. Miltei perverssisti toivonkin, että myös PC-versioon päivitettäisiin tuki pad-ohjaimille. Ja tiedän, että tämän sanottuani minut lynkataan.

Hauskasti kehitystiimi on yrittänyt välttää turhaa valikoissa ravaamista. Äskettäin mukaansa poimimiaan lootteja voi esimerkiksi selailla ristiohjaimen kanssa ja nähdä suoraan ruudulta, ovatko ne parempia vai huonompia kuin jo päällä olevat kamppeet. Tämän jälkeen voi sitten joko pistää ne päälle, romuttaa lennosta tai vaikka pudottaa kaverin käytettäväksi.

Mainiona oivalluksena moninpelissä jokainen näkee vain omat loottinsa, joskin hirviöiden pudottelemat parannuspallurat kyllä parantavat koko ryhmää kerralla. Näin kaikki voivat keskittyä täysillä tappamiseen, eikä pelaamisesta tule kilpajuoksua siitä, kuka ehtii ensimmäiseksi loottipinon luo.

Loottisysteemiä on myös tuunattu sitten PC-version. Siinähän pienoisena ongelmana oli, että loottia putoili kyllä aivan hirvittävää tahtia, mutta vain murto-osa siitä oli koskaan hyödyllistä. Pelistä kun löytyi huutokauppa, jossa pelaajat pystyivät myymään varusteitaan muille. Ideana oli, että vaikka maagi ei ehkä voikaan käyttää niitä mukaan raahaamia barbaarivaruste-tonneja, hän voi myydä ne ja ostaa sitten itselleen parempaa kamaa. Kiva idea, mutta käytännössä pelaajat turhautuivat siihen, että suurin osa lootista oli turhaa.

Ongelma on nyt korjattu, sillä Diablo III:n konsoliversio lainaa PC-versioon myöhemmin päivitettävää loot 2.0 –systeemiä. Loottia putoilee vähemmän, mutta suurin osa on käyttökelpoista kamaa. Ja tälle on myös yksi hyvä selitys: konsoliversio ei sisällä huutokauppaa. Ei niin minkäänlaista.

PC:n loot 2.0 –systeemiä odottelevat voivat innostua hieman lisää kuullessaan, että jo konsoliversioihin otettu systeemi, kutsuttakoon sitä vaikka loot 1.5:ksi, toimii ihan törkeän hyvin. On todella kiva kun ei tarvitse viiden minuutin välein juosta kaupungissa tyhjentämässä reppuja ja kun vastaantulevista varusteista suurin osa voi olla ihan käyttökelpoista tavaraa!

Diablowns

Itse pidin tosiaan vuosi sitten hyvinkin paljon Diablo III:sta, kuten arvostelun lukeneet vielä ehkä muistavat. Pelasin sen pariin kertaan läpi, mutta sitten muut velvollisuudet veivät. Konsoliversion myötä sitten kävi näin: eräänä kauniina aamuna ajattelin aamuseitsemältä herättyäni hieman kokeilla, miten konsoli-Diablo pyörähtää. Hetken päästä ihmettelin, että oli hieman nälkä ja vessaankin voisi mennä. Eikä ihme, sillä kello lähestyi jo puolta päivää.

Kyseessä on todellakin äärimmäisen viimeistelty, tyylitelty ja toimiva kokemus, josta irtoaa varmasti hupia suunnilleen kaikille peliä kokeileville. Konsoliversiot ovat ilahduttavasti myös paikkansa arvoisia. Ainoa negatiivinen ero PC-versioon verrattuna on se, että konsoliversiot näyttävät hieman karummilta. Hyvältä toki edelleen, mutta antialiasoinnin puuttuminen ja muut pikkujutut näyttävät PC:n maksimidetaileihin tottuneesta vähän karuilta.

Toisaalta kolikon kääntöpuolella tarjolla on paremmin tasapainotettu – kiitos huutokaupan puuttumisen – ja välittömämpi Diablo-kokemus, joka pyörähtää kiltisti 50” näytöllä. Kun kavereita saapuu paikalle, he pääsevät peliin mukaan nappia painamalla, jolloin peli muuttuu hieman haastavammaksi ja hauskemmaksi. PC-versio oli mielestäni erinomainen peli, eikä konsoliversio ole yhtään huonompi. Helvetin Blizzard, taas ne tekivät sen.

 

Toinen mielipide (PS3)

Ensimmäinen Diablo oli aikoinaan todella tuore kokemus. Reaaliajassa pyörivä roolipeli satunnaisesti luoduilla kentillä ja tavaroilla oli jotain aivan uutta. Playstationilla meno oli hieman kömpelömpää, mutta peliä pystyi tahkoamaan kaverin kanssa saman ruudun äärellä. Niinpä sarjan kolmososa oli oikein iloinen yllätys, sillä pääsisin jälleen lahtaamaan demoneja kavereiden kanssa

Diablo 3 imaisikin välittömästi sisäänsä. Toiminta on alusta alkaen veristä, nopeaa ja erittäin hauskaa, eli juuri sellaista mitä loistavalta toimintaroolipeliltä vaaditaan. Omaksi hahmokseni valitsin soturimunkin ja salamannopeilla nyrkeillä varustetusta taistelijasta tuli heti suosikkini. Hymy on väkisinkin herkässä, kun helvetin kätyrit räjähtelevät ympärilläni palasiksi erikoisiskujen voimasta.

Pelin rytmitys tuntuu mainiolta. Kokemustasoja karttuu tasaista tahtia ja jokaisen myötä tulee keskimäärin pari uutta taisteluliikettä tai erikoisominaisuutta. Tämän ansiosta jokaista uutta kokemustasoa odottaa innolla, sillä sieltähän saattaa avautua jokin nykyistä supermegatappoliikettä ehostava päivitys.

Kuten Miikka arvostelussaan mainitsi, hirviöiden tiputtamat tavarat ovat kauttaaltaan käyttökelpoisia välineitä. Toki välillä on kausia, ettei vastaan tule juuri sitä omalle hahmolle sopivaa nyrkkirautaa, mutta silloin reppuun kertyneet esineet voi rahdata kylän sepälle purettavaksi. Saaduista raaka-aineista voi sitten vaikka taottaa sen varustuksesta puuttuvan kilven tai kypärän.

Pelikokemus on parhaimmillaan tietenkin kavereiden kanssa. Diablo 3 hoitaa tämän puolen loistavasti, sillä samaa seikkailua voi tahkota samaan aikaan sekä kotisohvalla että verkossa. Vaikeusaste muuttuu pelaajien lukumäärän mukaan, minkä ansiosta peli pysyy koko ajan riittävän haastavana.

Diablo 3 on vuoden positiivisimpia peliyllätyksiä. Sujuvasti pyörivä toimintaroolipeli tarjoaa jatkuvasti uutta löydettävää uusien kykyjen ja esineiden muodossa. Ensimmäinen läpipeluuni alkaa lähestyä loppuaan, enkä malta odottaa seuraavaa kierrosta. Näin hiottua mätkintää jaksaa nimittäin jauhaa tunnista toiseen.

Leevi Rantala

 

Kolmas mielipide

Olen aina pitänyt Diablo-pelisarjasta. Ensimmäistä ja toista osaa tuli aikoinaan tahkottua valtavasti, mutta sittemmin tykästyin konsolipelaamiseen ja hylkäsin tyystin tietokonenaksuttelut. Tämän takia Diablo III jäikin pitkäksi aikaa väliin – kunnes Blizzard suuressa armossaan päätti ilahduttaa meitä  kerrassaan mahtavan konsolikäännöksen muodossa.

Diablo III on kirjaimellisesti pirun hyvä peli konsolimuodossaan, eikä sen parissa edes vaivaudu miettimään tapauksen alkuperäisiä tietokonejuuria. On kuin DIII olisi luotu alkujaankin suoraan konsoleille, niin toimivaa ja mutkatonta toimintaa se tarjoaa. Hiirtä ja näppistä ei jää kaipaamaan ollenkaan, uskokaa vaikka huviksenne.

Blizzardille tuttuun tyyliin paketti on silkaa timanttia jokaisella osa-alueellaan, aina pelattavuudesta ulkoasuun. Varmasti grafiikka kalpenee tietokoneversiolle, mutta toisaalta tämän pelin tarkoitus ei olekaan mässäillä pelkästään ulkoisilla avuilla. Pointtina on antaa pimeyden kätyreille isän kädestä yksin tai kavereiden kanssa, kehittää sankaristaan entistä kovempaa tappokonetta ja kerätä siinä sivussa röykkiöittäin loottia.

Etenkin moninpelinä vihtahousun alamaisten kurmottaminen on niin viihdyttävää, että kolmos-Diabloon saa helposti uppoamaan tuntikaupalla aikaa, päivittäin, aivan kuten kävi allekirjoittaneelle. Ystävien kanssa voi seikkailla verkon kautta, mutta myös samalta sohvalta käsin – ja se onkin ehdotonta hupia. Jopa vaimoni on hurahtanut Diablo III:n pauloihin!

Uudelleenpeluuarvo on käsittämättömän valtava. Vaikka maat ja mannut sekä ohuet NPC-hahmot tulevat nopeasti tutuiksi, touhun pitää mielenkiintoisena eri hahmoluokkien yksilöllisyys, sopivassa suhteessa kasvava haaste ja aina vain paremman lootin metsästys. Kyseessä on ehdottomasti eräs vuoden parhaista konsolipeleistä, joka tarjoaa vastinetta rahoille jopa satojen tuntien edestä.

Miika J.K. Halmela

 

 

Diablo III (Mac, PC) 

Odotus päättyi vihdoin jyrähdyksellä, kun Diablo julkaistiin miljoonien pelaajien iloksi. Ja sitten alkoi poru. Itku pitkästä ilosta, nillitystä turhista asioista vai todiste sananlaskumme paikkansapitävyydestä? Minulla on oma mielipiteeni, jonka nyt esitän.

 

Lue myös

Killzone: Mercenary (PSV)

Lost Planet 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Sid Meier’s Ace Patrol (iOS, PC)

Splinter Cell Blacklist (PC, PS3, Xbox 360)

Storm (PC, PS3, Xbox 360)

The Bureau: XCOM Declassified (PC, PS3, Xbox 360)

Total War: Rome II (PC)