Diablo III: Reaper of Souls (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

27.03.2014 19:45 Miikka Lehtonen

Tekijä: Blizzard
Julkaisija: Activision-Blizzard
Testattu: Windows 8.1, Intel Core i5-4670K, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280X.
Saatavilla: Mac, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, Pentium D 2,8 GHz / Core 2 Duo 2,4 GHz, 1 Gt muistia, 512 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä, Mac ja PC), 2-4 (jaetulla ruudulla ja internetissä, konsolit)
Pelin kotisivu: http://eu.battle.net/d3/en/reaper-of-souls/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Uskotko siihen, että joskus voit saada toisenkin mahdollisuuden? Minä uskon, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Ei edes Blizzard. Mutta vaikka miten uskoisin, joskus on vaikea tunnustaa, että oli väärässä.

Blizzard on kuitenkin tehnyt näin, sillä äskettäin julkaistu Diablo III:n ensimmäinen lisäosa on monta juttua, mutta ennen kaikkea yksi suuri tunnustus: me olimme väärässä. Tässä on Diablo sellaisena kuin sen piti olla.

Muutaman vuoden takainen Diablo III jakoi tehokkaasti mielipiteitä. Minä ja monet muut pidimme kovasti sen uudistuksista ja tunnelmasta, mutta soraääniäkin netissä kuultiin. Ja rehellisesti sanoen mitä enemmän arvostelun jälkeen pelasin, sitä enemmän meriittejä näin näiden vastarannan kiiskien argumenteissa.

Olen yhä sitä mieltä, että Diablo III:n peruspelattavuus on todella hauskaa ja sopivalla tavalla munakasta. Uusittu kykysysteemi, jossa voi ilman riskiä vaihdella kykyjään ja täten etsiä kokeilemalla sitä hauskinta buildiaan, omistaa kympiltä. Torchlight II antiikkisen ja hitaan hahmokehityksensä kanssa todisti minun mielestäni sen. Eri mieltä saa olla.

Mutta kun lähdetään puhumaan puutteista, Diablo III:n ongelmat paljastuvat aika nopeasti. Jo arvosteluni aikaan harmittelin sitä, miten korkeammat vaikeustasot oli toteutettu: ne piti avata hahmo kerrallaan pelaamalla peruspeliä läpi vaikeustaso vaikeustasolta uudelleen ja uudelleen. Siedettävää ensimmäisen kerran, mutta koitapa levelöidä altteja…

Ja se huutokauppa kaikkine sitä ympäröivine shitteineen. Ideasta voidaan olla monta mieltä, mutta toteutus turhautti: pelaajien haluttiin käyttävän pelin sisäistä – oikealla ja virtuaalirahalla pyörivää – huutokauppaa, joten loottisysteemi oli suunniteltu se mielessä. Kylläpä nauratti kun pitkä ja tuskainen loottireissu päättyi siihen, että Diablo pudotti noitatohtorilleni jonkun kämäisen barbaarimiekan, jonka statit oli vielä todennäköisesti arvottu niin päin persettä, että barbaariakin itketti.

Nämä olivat kaikki sellaisia ongelmia, joita ei alkuperäisen arvostelujakson puitteissa voinut oikein havaita, mutta ongelmia silti. Ja nyt? Nyt ne ovat historiaa. Tervetuloa kuoleman laaksoon.

Manalasta päivää

Reaper of Soulsin teema on kasvojenpesu. Blizzard on ihailtavasti myöntänyt virheensä ja tuunannut Diablo III:a parempaan suuntaan. Tuloksena on pelikokemus, joka puhaltaa uutta henkeä pari vuotta vanhaan peliveteraaniin ja tekee siitä monilla tavoin miellyttävämmän tuttavuuden.

Viime vuonna ilmestyneen StarCraft II –lisärin tavoin myös Reaper of Souls on lisälevy siinä sanan perinteisessä mielessä. Tarinatila saa jatkoa viidennestä luvusta, jossa sankarimme käyvät taistoon kuoleman enkeliä vastaan. Miksikö? Taivaan ja helvetin välisen sodan vaadittua niin paljon uhreja Malthael päättää pistää lopun ikuiseen konfliktiin tuhoamalla kaikki demonit maan päältä. Valitettavasti myös ihmiset sisältävät pikkuisen demoniverta ja niinpä koko Sanctuaryn populaatio on saada viikatteesta.

Viides luku ei suoraan sanoen ole se lisälevyn pääasiallinen pointti. Ei sen takia, että se olisi mitenkään surkea, vaan koska muut jutut ajavat sen edelle. Toki siihen voi kohdistaa samat kritiikit kuin alkuperäiseen Diablo III:n tarinatilaankin, mutta en minä sitä silloinkaan mitenkään katastrofaalisen huonona tavarana pitänyt. Se on toki todettava että kun tarinatilan puski vimmalla läpi julkaisun jälkeisenä aamuna, loppua kohti alkoi jo maistua hieman puulta, vaikka tarinalla ei ole pituutta kuin rapeat neljä tuntia.

Mutta kuten jo totesin, ei se ole se pointti. Reaper of Souls sisältää nimittäin myös uuden hahmoluokan, sekä kokonaan uuden pelitilan. Ja ne ovat ne jutut, joiden parissa tämä viikko hurahtikin.

Taivaallista seikkailua

Lisälevyn uusi hahmo, crusader, on kuin World of Warcraftin Paladin steroideilla pumpattuna. Taivaallinen soturi torjuu vihollisten iskuja kilvellään samalla kun rankaisee näitä aseidensa ohella puhtaalla hyvyyden voimalla. Mitäs siitä jos se hyvyyden voima nyt sattuu konkretisoitumaan vaikka taivaalta putoavina palavina lohkareina, sokaisevana valona tai hyvyyden jumalan ruumiillistumana, joka lakaisee yhdellä iskullaan 30 syntistä suoraan helvettiin?

Olen vuosien varrella pelannut yhtä jos toistakin Diablo III:n hahmoluokkaa, mutta crusader on mielestäni hauskin koko porukasta. Eikä toki sattumalta, onhan se suunniteltu kahden vuoden kokemuksen ja palautteen avulla. Kykyvalikoimasta löytyy kamaa joka lähtöön ja crusaderinsa voi hyvin specata lähitaistelukoneeksi, joka tankkaa kamalaa hirviölaumaa kilpensä takaa, tuhoaa AOE:llä helvetin legioonia hirveinä laumoina tai vaikka buffailee ja tukee kavereitaan tiukoissa tilanteissa.

Kun sitä alttia sitten on aika levelöidä, se onnistuu parhaiten uuden pelitilan avulla. Adventure-tila kun on suunnilleen hauskinta, mitä Diablossa voi tehdä. Tarina lentää roskakoppaan adventuren avatessa koko maailman sankarien temmellyskentäksi. Kokemus tiivistyy siihen tiukkaan perusluuppiin: hakkaa helvetin legioonat paskaksi ja kerää reppu täyteen loottia.

Siinä sivussa sitten suoritetaan dynaamisesti luotuja minitehtäviä, joiden suorittamisesta jaellaan hillittömästi kokemuspisteitä ja loottia. Millaisia tehtäviä? Jokaisessa pelin näytöksessä on aina viisi tehtävää kerrallaan. Joskus täytyy tappaa pomoja, toisinaan vaikka käydä suorittamassa joku pelin eventeistä.

Adventure-tilasta löytyy myös lennosta luotuja miniluolastoja, joissa tarkoituksena on vain tuhota ja tuhota demoneita, kunnes paikan eeppinen loppuhirviö herää unestaan ja lähtee nitistämään hyvyyden esitaistelijoita. Tämä tarkoittaa tietenkin hirvittäviä määriä loottia ja muuta mukavaa.

Kun tämä kuitenkin oli se tapa, miten Diablo III:staa oikeasti pelattiin, niin siihen keskittyvä pelitila on mitä mainioin oivallus. Se nopeuttaa, virtaviivaistaa ja antaa keskittyä siihen oleelliseen: kaverit kasaan, demonia pataan ja lootteja ihastelemaan. Ja kiitos erittäin avokätisten palkintojen se on myös selvästi nopein tapa levelöidä altteja.

Kannattaako ostos?

Reaper of Souls on täyttä rautaa ja palautti intoni Diablo III:een pitkän tauon jälkeen. Mutta taivaalla on myös kysymysmerkkejä. Näistä ensimmäinen on se, kannattaako lisälevyä ostaa. Monet uusista jutuista tulivat kuitenkin peliin ilmaispäivityksenä.

Lootit kokonaan uusiksi pistävä loot 2.0 huolehtii siitä, että hahmot saavat nyt parempaa ja heille sopivaa loottia, mikä antoi Blizzardille tekosyyn sulkea huutokaupat. Samaten uusitut vaikeustasot ovat kaikille ilmaisia. Korkeammat vaikeustasot avataan nyt tilikohtaisesti pelaamalla, ja sen jälkeen voi aloittaa vaikka ykköstason hahmon vaikeimmalla vaikeustasolla. Bonukset kokemuspisteisiin ja loottiin kannustavat, jos pää ja varusteet kestävät haasteet. Mutta onhan se pahuksen kiva edes aloittaa uudella hahmolla suoraan vanhalla nightmare-vaikeustasolla!

Tästä huolimatta vastaus on helppo: kannattaa. Jo crusader-hahmo ja adventure-tila pitäisivät huolen siitä. Ostamalla saa muutakin mukavaa, kuten varusteiden kustomoinnin avaavan NPC:n, 10 uutta kokemustasoa ja niin edelleen.

Toinen kysymys onkin hankalampi. Ja siihen vastaaminen vaatisi meedion kykyjä tai kristallipalloa. Viimeksi kävi myös niin, että Diablo III:n ongelmat paljastuivat vasta viikkojen pelaamisen jälkeen. Kun lisäosa on ollut ulkona vasta muutamia päiviä, on mahdoton sanoa, miten tulevaisuudessa käy. Löytyykö pelistä lisää ongelmia? Korjaako Blizzard niitä? Onko koko roska sittenkin oikeasti huonosti tasapainotettu paske? Sen kun tietäisi.

Koska moiseen en voi realistisesti ottaa kantaa – eikä voi muuten kukaan muukaan, vaikka olisi millainen foorumiguru – jätetään koko kysymys sikseen. Keskitytään sen sijaan tärkeimpään: onko Reaper of Souls ostamisen arvoinen. Ja siihen kysymykseen onkin taas helppo vastata: on.

Jos Diablo III maistuu, lisälevy on pakko-ostos. Ja jos jotkut pelin ongelmat aikanaan ärsyttivät, tutustuminen voi silti kannattaa, sillä moni niistä korjattiin justiinsa.

Menihän tähän pari vuotta, mutta Blizzardin 40 euron hintalapulla varustettu anteeksipyyntö on pahuksen hyvä. Jään odottamaan mielenkiinnolla sitä, mihin suuntaan Diablo III tästä kulkeekaan. Sitä ennen väännän vaikeustasoa vähän ylemmäs ja lähden taas kerran jakamaan taivaallista totuutta syntisille…