Digital Combat Simulator: A-10C Warthog (PC)

26.09.2011 21:09 Lasse Haverinen

Tekijä: Eagle Dynamics
Julkaisija: The Fighter Collection
Testattu: PC Windows 7 64bit, AMD X4 955, 8 Gt RAM, Radeon 4870, TrackIR 4, Thrustmaster HOTAS Cougar, Saitek Pro Flight Rudder Pedals
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset – vähimmäis: Core 2 Duo 2,0 GHz, DirectX 9.0c yhteensopiva näytönohjain ja 512 Mt muistia, 3 Gt muistia, 7 Gt levytilaa, DirectX 9.0c yhteensopiva äänikortti, Windows XP/Vista/Windows 7 ja internet-yhteys pelin aktivointia varten
Laitevaatimukset – suositus: Intel Core 2 Duo E8400 tai AMD Phenom X3 8750 (tai parempi), 896 Mt NVIDIA GeForce GTX260, 4 Gt muistia, 7 Gt levytilaa, 64-bittinen Windows Vista/7 ja internet-yhteys pelin aktivointia varten
Pelaajia: 1, 2-32 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.digitalcombatsimulator.com/en/series/warthog/
Kirjoittajan nimi: Lasse Haverinen

Vihollisrannikko edessä. Tutkavaroittimen ääni sirahtaa kuulokkeisiin, SA-10 patterin kaukovalvontatutka pyykäisi juuri konetta. Käskytän: “Sikalentue, muotoon” ja käännän samalla aseiden varmistimen pois päältä.

Lentue kuittaa yksi kerrallaan “Sika 2”, “Sika 3” ja “Sika 4”. Työnnän koneen kohti pintoja ja varmistan vielä kerran häirintäohjelman asetukset. Sopiva sekoitus ALQ-131:n musiikkia, silppua ja soihtuja. Aloituspisteelle on kolme minuuttia, kun ylitämme rantaviivan 500 jalan korkeudessa. Olemme hyökkäämässä vihollisen marssilla olevaa panssaripataljoonaa vastaan, jonka tiedustelulento paikallisti aikaisemmin aamulla.

Digital Combat Simulations: A-10C Warthog, eli Pahkasika, on venäläisen simulaattoritalo Eagle Dynamicisin uusin taidonnäyte, jossa Yhdysvaltojen ilmavoimien rynnäkkökone A-10 Thunderbolt II on simuloitu ennennäkemättömän tarkasti.

Son, your ego is writing checks your body can’t cash

Warthogin oppimiskynnys on loiva kuin kivimuuri. Itse lentäminen on helppoa, kuten A-10 lentäjien kertomusten mukaan oikeastikin, mutta haaste piilee koneen huikaisevan monimutkaisten avioniikka- ja asejärjestelmien tuntemisessa ja käyttämisessä. Eagle Dynamicsin edellistä teosta, kopterisimu Black Sharkia, lentäneille tilanne on tuttu.

Ohjaamo- ja järjestelmämallinnus on simulaattorinoviisin kannalta pöyristyttävä ja kaiken nähneelle veteraanille unelmien täyttymys. A-10C:n ohjaajan työpiste on mallinnettu viimeistä ruuvia, säädintä ja nappulaa myöten täysin kolmiulotteisena. Käytännössä kaikkia näkyvissä olevia vipstaakeja voi käyttää suoraan hiirellä klikkailemalla tai näppäinoikoteiden kautta. Mallinnuksen tasosta kertonee jotain se, että jopa ilmastoinnin lämpötilan voi säätää haluamakseen penkin oikealla puolella olevista kytkimistä. Taistelun ja lentämisen kannalta tärkeimmät toiminnot ovat luonnollisesti HOTAS-tyyliin ohjainsauvassa ja kaasukahvassa.

Ohjausasetuksissa on runsaasti säätövaraa ja Warthog haukkaa hetkessä Thrustmasterin, Saitekin ja CH:n kaltaisten valmistajien kalliimpien HOTAS-ohjainten nappipatteriston ja jää vielä vinkumaan lisää.

Ohjaamon ykköspaikalla on kaksi monitoiminäyttöä, joiden kautta pääsee käsiksi koneen järjestelmien mitä moninaisimpiin toimintoihin. Lasermaalinosoittimen pulssikoodaustunnuksen asetus? Onnistuu. Lentosuunnitelman muokkaaminen? Check. Aseprofiilien luonti ja muokkaus? Jep. Maalipisteiden määrittäminen? Totta kai. Näytöissä pyörii myös Maverick-ohjusten videokuva sekä erillisen Litening II -maalinhakupodin kameroiden lähettämä kuva. Litening II, eli tutummin TGP (Targeting Pod), mahdollistaa äärimmäisen tarkan pommittamisen yöllä ja päivällä käyttäen laser- tai inertiaohjattuja täsmäaseita. TGP:n ja pommitustietokoneen laskeman pudotushetken avulla, jopa tyhmät perinteiset pommit osuvat maaleihin hyvällä tarkkuudella.

Warthog tukee myös pelaajan päätä seuraavaa TrackIR-laitetta kaikilla kuudella vapausasteella. Tämä tarkoittaa sitä, että virtuaalilentäjän katselusuuntaa voi vapaasti käännellä, kallistella ja liikutella kaikkiin suuntiin koneen ohjaamossa. TrackIR:n käyttö helpottaa taistelutilanteen hahmottamista ja seuraamista huomattavasti.

Järisyttävän oppimiskynnyksen vastapainoksi mukana tulee nippu opetustehtäviä ja videoita, jotka käyvät läpi A-10-koneella ilmailun pääpiirteet. Opetustehtävät ovat parempia kuin edeltäjässä Black Sharkissa, sillä opettaja kertoo nyt toimenpiteet vaiheittain, jokainen käännettävä kytkin on merkitty selvin korostuksin eikä opetustilanne etene ennen kuin oikea kytkin on oikeassa asennossa. Harmillisesti osa opetustehtävistä on rikkoutunut tuoreimmissa päivityksissä niin, että tehtävä jää jumiin, vaikka kääntäisi oikean kytkimen.

Opetustehtävät eivät kuitenkaan kata lähimainkaan kaikkia koneen ja pelin osa-alueita. Manuaalia ja internetin pelaajafoorumeita joutuu kaivelemaan monen monta kertaa päästäkseen kärryille esimerkiksi radioiden käyttölogiikasta, tykin tähtäinsäädöistä, lentosuunnistusjärjestelmän käytöstä ja niin edelleen. Onneksi 670-sivuinen PDF-manuaali on erittäin kattava ja selkeästi kirjoitettu. Muistelen kaiholla vanhoja hyviä aikoja, jolloin manuaalin paperiversio tuli pelin mukana.

Alkuvaiheessa täytyy osata nauttia siitä, että oppii hallitsemaan jonkin järjestelmistä. Esimerkiksi ensimmäinen onnistunut koneen kylmäkäynnistys ilman muistilistaa on hieno tunne. Oppimiskäyrä on jyrkkä, mutta alkuvaikeuksien jälkeen on hienoa tuntea hallitsevansa nykyaikaisen maataistelukoneen kaltaista kuolon enkeliä.

Kevytsimujen ystäviä kosiskellaan game modella, jossa lennetään kevennetyllä mallinnuksella, mutta tämä pelitila on selvästi jäänyt vähemmälle huomiolle, sillä siihen ei tarjota juuri minkäänlaisia apuja pelin aikana tai manuaalissa. Game modea ei myöskään voi käyttää loiventamaan täyden simulaatiotilan aloituskynnystä, sillä toiminnat ovat täysin erilaisia.

You were in a 4g inverted dive with a MiG28?

Lentomallinnus tuntuu erinomaiselta. Koneella on todellakin massan tuomaa inertiaa ja nopeissa suunnanmuutoksissa kuulee ja näkee kuinka kone yrittää taistella aerodynamiikan lakeja vastaan. Sakkaustilanteet tapahtuvat aidon tuntuisesti kaikilla nopeusalueilla, kun kohtauskulma kasvaa liian suureksi ja virtaus pyrkii irtoamaan siivistä. Koneen kantaman asekuorman sijainti ja paino vaikuttavat luonnollisesti lento-ominaisuuksiin. Siiveke- korkeusperäsintrimmien käyttö tulee väistämättä tutuksi, sillä esimerkiksi pudotetut pommit ja taistelussa kärsitty vahinko muuttavat koneen tasapainoa.

Tiivistetysti voi sanoa lentämisen tuntuvan lentämiseltä ja vain takapuolituntuma puuttuu. Hyvä fysiikkamallinnus näkyy myös lentokentällä rullatessa, kun pinnan epätasaisuudet tärisyttävät konetta ja raskaassa kuormassa jarrutettaessa kone nyökkää hieman eteen.

Yleisesti A-10 on erittäin helppo ja vakaa lennettävä, eikä aiheuta kuskille ylimääräisiä harmaita hiuksia. Konetta pystyy pyörittämään todella tiukasti hyvin matalalla ilman mitään ongelmia. Vauhdin tuntu on mukavasti läsnä, erityisesti matalalla ilmatorjunnan valojuovia väistellessä ja vuoristolaaksojen pohjilla lennettäessä.

Alkuun tykkirynnäköissä on helppo unohtua tähtäilemään maalia liian kauan vain huomatakseen olevansa jo vaarallisen lähellä maata. Tällöin paniikissa tehty liian kova oikaisuveto sauvasta ajaa koneen sakkaukseen ja A-10 pyrkii kallistumaan kyljelleen. Pahkasian nahka on vahva, mutta sekään ei kestä Äiti Maan kovakouraista syleilyä.

I’ll hit the brakes and he’ll fly right by

Vihollisen hävittäjät ovat maataistelukoneen pahin uhka. A-10 kurvaa tiukasti, mutta hävittäjiä vastaan sillä ei ole mitään jakoa hitaan lentonopeuden, tehottomien moottoreiden ja heikon ilmasta-ilmaan aseistuksen takia. Kahdella helposti soihtuihin menevällä AIM-9 Sidewinderilla ei pitkälle pötkitä jos vastassa on Mikoyanin tai Sukhoin viimeistä rautaa.

Maakohteiden kurmottamiseen on tarjolla laaja arsenaali raketteja, Maverick-ohjusten koko kirjo, rypäleaseita sekä erilaisia täsmä- ja peruspommeja. Kaikki on mallinnettu kiitettävällä tarkkuudella ja pelkästään pommeille erilaisia pudotusmenetelmiä on useampi. Esimerkiksi laserohjatut pommit putoavat ensin ballistisesti ja muuttuvat ohjautuviksi vasta, kun ohjauslaser aktivoidaan. Täsmäaseita voi pudottaa myös muiden valaisemana ja tehtävät, joissa maassa olevat erikoisjoukot valaisevat kohteita kaukana linjojen takana ovat jännittäviä.

Warthog on tietääkseni ensimmäinen kuluttajatason lentosimulaattori, jossa on toteutettu tulenjohtajan kanssa operointi. Jenkkiarmeijan Joint Terminal Attack Controller (JTAC) on maassa oleva tulenjohtaja, joka on radiolla ja datalinkillä yhteydessä ilmatukea tarjoaviin koneisiin. Pahkasian saapuessa kohdealueelle otetaan yhteys JTACiin radioitse ja kerrotaan millaista aseistusta on tarjolla ja kuinka kauan. Tämän jälkeen seuraa hyvin tarkkoja tulikomentoja perustuen erilaisiin maalinosoitusmenetelmiin karttakoordinaateista merkkisavuihin ja lasereihin. Prosessi on sunnuntailentäjän kannalta monimutkainen, mutta ilmeisesti melkoisen lähellä tositilanteessa käytettäviä toimenpiteitä. Kovan linjan simulaattorilentäjä kiittää ja kumartaa.

Tykin käyttö on ehkä Warthogin yksi hauskimpia puuhia. Kiinteästi runkoon asennettu 30-millinen kuusipiippuinen tykki sylkee puolen kilon ammuksia lähes 4000 laukauksen minuuttivauhtia. Säiliöissä on ampumatarviketta viidentoista sekunnin verran ja se on enemmän kuin riittävästi, sillä jo muutama osuma on riittävästi useimpiin kohteisiin. Ampuminen on helppoa pitkiltä matkoilta, sillä liipaisimen painalluksen yhteydessä aktivoituva PAC-vakautinjärjestelmä kompensoi rekyylin vaikutuksen ja pitää tähtäinpisteen vakaana. Olen yleensä surkea ampuja, mutta Warthogissa vihollisten napsiminen oli lastenleikkiä.

Innokas tykinkäyttäjä oppii nopeasti oikean ammuntatekniikan, jossa kohteen yli ei lennetä, vaan kaarto poispäin aloitetaan viimeistään kilometrin päässä. Ylilennolla saa vain nenänsä verille ja koneen täyteen reikiä. Erityisesti konetykeillä varustetuista miehistönkuljetusajoneuvoista kannattaa pysyä loitolla.

Warthogin vauriomallinnus on kerrassaan hieno. Järjestelmiä täynnä oleva kone voi rikkoutua ja vaurioitua uskomattoman monella eri tavalla. Ulkonäkymästä katsottaessa A-10 voi kuoriutua vihollistulessa kuin sipuli kerros kerrokselta, sillä erilaisia irtoavia paneeleita, luukkuja ja rungon kappaleita on valtavasti. Hieman merkillisesti en nähnyt ohjaamossa sisällä koskaan minkäänlaista graafista vauriomallinnusta, kuten hajonneita mittareita tai muuta vastaavaa. Sen sijaan ilmatorjunnan rei’ittämän koneen ohjaamossa varoitusäänet ulvovat ja vikavalot vilkkuvat joulukuusen tavoin ohjaajan yrittäessä saada selkoa koneen tilasta.

Vauriot eivät vain näy, vaan myös tuntuvat ja kuulostavat realistisilta. Esimerkiksi hajonneen tai hajoamassa olevan moottorin tunnistaa sen käyntiäänestä välittömästi. Onneksi A-10 kestää osumia hyvin ja lentää monesti kotiin, vaikka valtaosa hienoista sähköjärjestelmistä olisikin ammuttu rikki. Realismioptioista löytyy myös satunnaiset laitevauriot lisäjännitystä kaipaavalle.

Tower, this is Ghost Rider requesting a flyby

Warthogin taistelukenttä sijaitsee Mustanmeren pohjoisrannikolla, kuten kaikissa muissakin Eagle Dynamicsin peleissä viime vuosina. Aiemmissa Black Sharkeissa ja Flaming Cliffseissä pääosissa olivat venäläisten lentolaitteet, joille Venäjän eteläisten etupiirivaltioiden kahinat olivat paljon luonnollisempi ympäristö kuin nyt mallinnetulle jenkkiraudalle. Warthogin tehtävät ja kampanjat pyörivät erilaisten Georgian sodan variaatioiden ympärillä, joissa amerikkalaisjoukot ovat milloin minkäkin syyn varjolla ampumakisoissa venäläisten kanssa.

Kampanjoita tulee mukana kolme erilaista, jotka ovat erilaisia Georgian sotaskenaarion muunnoksia. Harmillisesti paljon kaivattu dynaaminen kampanja jäi taas haaveksi. Nyt kampanjat koostuvat erillisistä yhteen linkitetyistä yksittäistehtävistä, joiden tapahtumat ja tuhotut kohteet eivät siirry seuraavaan tehtävään. Kampanjat eivät kuitenkaan etene täysin suoraviivaisesti, vaan niissä on haarautumia perustuen edellisten tehtävien tuloksiin.

Kampanjoissa ei ole mitään henkilökohtaista tarinaa, vaan tapahtumien etenemisestä kerrotaan yleisellä tasolla ennen lentoa tehtävänannoissa. Kampanjoiden tehtävissä on hyvin vaihtelua, kun välillä suojataan alas ammutun lentäjän pelastusoperaatiota, toisinaan suoritetaan väkivaltaista tiedustelua ja seuraavaksi suoritetaan rynnäkkölentoja tiedustelun tulosten perusteella. Vaihtelevia tehtäviä kyllä, mutta se pelillinen koukku, joka aiheuttaa ‘yksi vielä, sitten ei enää’ -efektin puuttuu. Tehtävät ovat skriptattuja, mutta niihin on saatu mukaan myös hieman satunnaisuutta, niin etteivät tapahtumat etene joka kerta täysin samalla tavalla. Tavoitteet pysyvät kuitenkin aina samoina.

Mustanmeren tanhujen sijaan olisin mieluusti nähnyt A-10:n siinä tehtävässä ja maisemassa mihin se oli suunniteltu, eli 80-luvun Keski-Euroopan taivaalla taistelemassa punaisen vaaran panssarikärkiä vastaan. Tähän vielä päälle kunnon dynaaminen kampanja, jossa sotatilanne elää ja tuhotut kohteet pysyvät tuhottuina, niin käsissä olisi lähes täydellisyyttä hipova teos.

Kampanjoiden lisäksi myyntipeliin sisältyy muutamia yksittäistehtäviä, mutta niiden laatu ei ole kummoinen. Ongelmana tuntuu olevan taistelukentän fokuksen puute, kun ei oikein tiedetä tarjoillaanko täysimittaista kolmatta maailmansotaa vai rajoitetumpaa Afganistanin tyylistä vastasissitoimintaa.

Pitkällä tähtäimellä pelastava enkeli on mukana tuleva kattava tehtäväeditori, joka antaa laajat mahdollisuudet luoda omia tehtäviä, joita voi jakaa internetissä muille pelaajille. Omien kampanjoiden luonti onnistuu myös ketjuttamalla tehtävät toisiinsa. Editorin käyttö on selkää ja mikä tärkeintä, se toimii vakaasti.

Kokeilemissani internetistä ladatuissa muiden pelaajien tekemissä tehtävissä oli suuri laatuvaihtelu, mutta parhaat ylittivät pelin vakiotehtävät kirkkaasti. Erityisen mieleenpainuvia olivat ne, joissa oli otettu lähtökohdaksi julkisia tehtäväraportteja Irakin tai Afganistanin sodista. Ääninäytellyt radiokeskustelut toivat ihmeesti lisää tunnelmaa. Tapahtumat olivat tietysti pitkälle skriptattuja, jotka toimivat hienosti jos pelaaja näytteli osaansa oikein. Tehtävästä poikkeaminen taas voi rikkoa skriptauksen helposti.

Täysimittaisen tehtäväeditorin lisäksi Warthogissa voi luoda yksittäisiä pikatehtäviä nopeasti kätevällä tehtävägeneraattorilla. Muutamalla hiiren klikkauksella saa luotua erikokoisia maataisteluita, joiden sekaan syöksyä. Pikatehtävät toimivat samalla erinomaisena harjoitusmaastona asejärjestelmien opettelua varten.

I feel the need for speed!

Äänimaailma on uskomattoman hieno ja tekee merkittävän lisän taistelukoneella lentämisen immersioon. Erityisesti konetta käynnistettäessä huomaa kuinka paljon ääniin on satsattu. Apugeneraattori, invertteri, turbiinin käynnistyminen ja jopa kuskin penkin sähkösäätö kuulostavat kaikki omanlaiseltaan. Loistavana yksityiskohtana äänet vaimenevat uskottavasti suljettaessa ohjaamon kabiini. Pelin yleinen äänimaailma erityisesti aktiivisella lentokentällä on niin hieno, ettei kabiinia edes tee mieli sulkea ennen lentoonlähtöä. Äänen etenemisnopeus on myös mallinnettu, jonka huomaa esimerkiksi siitä, että räjähdykset näkyvät ensin ja ääni tulee vasta hetken päästä.

Lentäminen onnistuu verkon yli myös ihmispelaajien kanssa. Koska lennettäviä konemalleja on tasan yksi, niin yhteispeli tekoälyn ohjaamia joukkoja vastaan on luonnollinen vaihtoehto. Warthogissa ei ole sisäänrakennettua ääniyhteyttä pelaajien välillä, joten puhetta varten joutuu virittelemään Team Speakin tai vastaavan. Kehittäjä on lupaillut verkkopelin yhteensopivuutta myös Black Sharkin kanssa, mutta saa nähdä toteutuuko tämä koskaan.

Äärimmäinen realismi vaatii tietokoneen konehuoneesta runsaasti potkua. Alempaan keskiluokkaan kuuluva koneeni jaksoi pyörittää Warthogia kohtuullisesti, kunhan grafiikkaoptioita karsi hieman. Takaraivoon jäi silti kytemään ajatus näytönohjaimen päivittämisestä, jotta pääsisi nauttimaan täydestä grafiikkaloistosta.

DCS: A-10C Warthog on lentosimulaattoreiden virstanpylväs, johon tulevia simulaattoreita tullaan vertaamaan vielä pitkään. Se on selkeästi tehty pienelle, mutta vaativalle ja uskolliselle kohderyhmälle. Pelaajalta vaaditaan paljon paneutumista, mutta vastineeksi saa ennennäkemättömän kokemuksen nykyaikaisesta sotilaslentämisestä. Moninpeli, tehtäväeditori ja omien kampanjoiden luontimahdollisuus antavat Warthogille mahdollisuuden pysyä hardcore-simulaattoripelaajien sydämessä pitkään. Jos mukana olisi vielä jatkuvuutta tarjoava dynaaminen kampanja, niin käsissä olisi loistavan simulaattorin lisäksi myös loistava peli.