Disney Infinity (PC, PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)

14.09.2013 14:00 Juho Anttila

Tekijä: Avalanche Software
Julkaisija: Disney Interactive Studios
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: 3DS, PC, PlayStation 3, Wii, Wii U, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2 (samalla konsolilla), 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: https://infinity.disney.com
Arvostelija: Juho Anttila

Puolentoista miljardin dollarin markkina on jotain, mitä yksikään merkittävä pelijulkaisija ei voi jättää huomiotta. Activisionin Skylanders-sarja avasi lelupelien vallankumouksen ja nyt toisessa aallossa jaolle ryntää useampikin yrittäjä.

Ensimmäisenä jonossa on tekijä, jolla pitäisi riittää muskelia kukkulan kuninkaaksi saakka. Disneyllä ei ole pulaa tutuista hahmoista ja maailmoista, puhumattakaan Disney Infinityyn upotetusta miljoonista.

Lelupeleissähän ideana on hämärtää rajaa fyysisten, oikeiden leluhahmojen ja pelaamisen välillä. Niin Skylandersissa kun Disney Infinityssäkin pelin mukana tulee alusta, jolle toimintafiguurit voi istuttaa. Tällöin hahmo avautuu pelattavaksi myös digitaalisen seikkailun puolella. Samalla saadaan tekosyy työntää käsi syvälle vanhempien kukkaroon. Uudet hahmot kun ovat kaikkea muuta kuin ilmaisia.

Disney Infinity vie tämän kuvion tavallista pidemmälle. Aloituspakkauksen mukana tulee kolme hahmoa ja kolme maailmaa. Tarjolla on Monsterit, Ihmeperhe ja Pirates of the Caribbean. Kaupan hyllyltä saa ostettua paitsi lisähahmoja, myös kokonaisia uusia pelimaailmoja. Tätä kirjoittaessa valikoimasta löytyy Autot ja The Lone Ranger, mutta lisää on luvassa ihan lähitulevaisuudessa.

Eikä rahastus, anteeksi tarjonta, tähän lopu. Melkein joka maailmaan on ostettavissa ylimääräisiä lisähahmoja. Tämän lisäksi pelikokemusta saa muokattua niin kutsutuilla voimalevyillä, joita on saatavilla aluksi 21 erilaista. Nämä myydään taas kahden sattumanvaraisesti valitun levyn paketeissa. Tahdotko kaikki? Edessä on joko tosi monen paketin ostaminen tai ahkera vaihtoleikki kavereiden kanssa.

Hahmot ovat sinällään ihan tyylikkään näköisiä, eivät mitään karikatyyreja, vaan aidosti esikuviensa näköisiä pikkumiehiä. Sellaisia, joita keräilijä voisi hankkia hyllyynsä, vaikka figuureilla ei olisi minkäänlaista pelillistä funktiota. Hintaa yksittäiselle ukkelille kertyy yli kympin, mutta figuureja on kerätty myös kolmen hahmon kokoelmapaketteihin, jolloin pääsee hieman halvemmalla.

Monta maailmaa

Pelikokemus jakaantuu karkeasti kahteen osaan, pelimaailmoihin ja vapaaseen lelulaatikkomoodiin. Jälkimmäiseen palataan tarkemmin hieman myöhemmin, sillä lelulaatikossa leikkiminen vaatii joka tapauksessa tarinapelimuotojen tahkoamista ollakseen aidosti mielekästä.

Jokainen pelimaailma kertoo oman lähdemateriaalille enemmän tai vähemmän uskollisen tarinan. Juttua kuljetetaan eteenpäin avoimen maailman periaatteiden mukaan, tehtäviä suorittaen. Yksin ei tarvitse pelata, sillä seikkaileminen sujuu myös jaetulla ruudulla kaverin kanssa tai verkon kautta jopa nelistään.

Tässä kohden törmätäänkin pelin suurimpaan kakkakepposeen, ainakin lompakonvartijoina toimivien vanhempien näkökulmasta. Tarinapeliin pääsee nimittäin vain, jos käytössä on kyseiseen maailmaan kuuluva hahmo. Jack Sparrown on turha yrittää Ihmeperhe-seikkailuun, vaikka kuinka tahtoisi.

Kuten alussa mainittiinkin, aloituspakettiin kuuluu kolme maailmaa ja yksi hahmo kutakin maailmaa kohden. Yhteispeli vaatii siis ostoksilla käymistä. Halvimmalla pääsee ostamalla kolmen hahmon valmiin lisäpaketin, jolloin yhteispeli avautuu kaikkiin kolmeen aloitusmaailmaan. Pelin hintaan voi siis laskea heti kättelyssä kolmisen kymppiä lisää.

Disney perustelee ratkaisua halulla pitää tarinat eheinä. Tottahan eri maailmoissa on sen verran pelillisiä eroja, että hahmojen sotkeminen aiheuttaisi ongelmia. Reilu malli olisi ehkä ollut tarjota toiselle pelaajalle käyttöön jonkinlainen oletusarvoinen rivihahmo, jos valikoimasta ei löydy sopivaa figuuria. Silmissä vilisevät dollarinkuvat lienevät kuitenkin painaneet tuntuvasti kehityspäätöksiä tehdessä.

Tuttua lastenpelimenoa

Avautuminen sikseen, itse pelaaminen on yllättävänkin laadukasta. Jos meiningille on etsittävä vertailukohtaa, voidaan sellaiseksi nostaa mainion Toy Story 3 -pelin hiekkalaatikkopelimuoto. Tämä ei ole yllätys, kun huomaa, että pelien takana on sama studio.

Tarjolla on siis kevyehköä tasoloikkaa, taistelua, paikkojen rikkomista ja salaisuuksien etsimistä. Painotukset vaihtelevat pelimaailman mukaan, mutta mekaniikat pysyvät pääosin samoina. Teknisesti suoritus on kohtuullisen onnistunut, joskin ainakin PlayStation 3:lla pelimoottori yskähteli aika ajoin ikävästi.

Perussettiin kuuluvista maailmoista Monsterit on rauhanomaisin. Tekeminen pyörii säikyttelyn ja hiippailun ympärillä. Ihmeperhe esittelee Infinityn toiminnallisemman puolen. Monipuolisinta ja hauskinta pelattavaa tarjoaa yllättäen Pirates of the Caribbean, jonka parissa pääsee jopa ohjaamaan merirosvolaivaa.

Arvosteltavaksi saatiin myös kaksi lisämaailmaa. Lisäpaketeissahan tulee alun perinkin mukana myös kaksi hahmoa, joten yllä mainittuun yhteispeliongelmaan ei niiden kohdalla törmää. Hintaa näillekin paketeille kertyy kolmisen kymppiä maailmaa kohden, joten ihan ilmaista lisäsisältö ei ole.

Vaikka muissakin maailmoissa pääsee ajamaan erilaisilla ajoneuvoilla, keskittyy Autot-paketti lähes täysin tähän Infinityn puoleen. Virkistävää vaihtelua, mutta ajomalli ja kontrollit eivät yllä tasohyppelyhenkisempien osioiden tasolle. The Lone Ranger puolestaan ylittää jopa Pirates of the Caribbeanin virittämän riman. Toiminnallinen lännenmeininki, ratsastaminen ja ammuskelu toimii paremmin kuin yksikään aloituspaketin maailmoista.

Kohderyhmätestaus osoitti, että Infinity sopii parhaiten ala-asteikäisille lapsille. Kuusivuotias testihenkilö tykkäsi kovasti, mutta pelaaminen ei onnistunut itsenäisesti vaikeiden tehtävien ja englanninkielisyyden vuoksi. Oiva tilaisuus vanhempi-lapsi-laatuajalle siis. Kolmetoistavuotias puolestaan valitti pelin tylsyyttä. Jotain kiehtovaa Infinityssä silti on, sillä teinikin palasi pelin pariin kerta toisensa jälkeen.

Jos Disney Infinityn tarinapohjaiset seikkailut käsiteltäisiin itsenäisinä lastenpeleinä, jokainen saisi arvosanan ”ihan ok, mutta ei mitään päräyttävää”. Samassa paketissa tulee kuitenkin, paitsi kolme maailmaa ja rahaa vastaan ostettavat lisäseikkailut, myös luovuutta korostava lelulaatikkomoodi.

Rakenna oma maailmasi

Lelulaatikon idea on mitä mainioin. Pelaajalle annetaan leikkikentäksi vapaa maailma, johon voi rakentaa mitä ikinä tahtoo. Jos tarinapuolella ei saanut sekoittaa eri maailmoja, lelulaatikossa näitä rajoituksia ei ole, kunhan vain omistaa tarvittavat hahmot ja avaa haluamansa palikat käyttöönsä pelaamalla.

Niille, joita tarinapeli ei kiinnosta, tämä on paha paikka. Ilman ahkeraa pelaamista työkalupakki on surkean rajallinen, eikä tuntikausien grindaaminen välttämättä kiinnosta. Toisaalta penskat tykkäävät, kun pelaamalla saa auki jatkuvasti uusia palkintoja ja rakennuspalikoita. Kaksipiippuinen juttu siis tämäkin, toisille maistuu, toisille taas ei.

Editori itsessään on suhteellisen helppokäyttöinen. Rakentaminen ei myöskään rajoitu pelkkään palikkaleikkiin, vaan käytössä on dynaamisempiakin työkaluja. Painonappeja ja erilaisia muita työkaluja yhdistelemällä voi väsätä monimutkaisiakin maailmoja, jopa pienimuotoisia pelejä.

Omat luomukset voi jakaa kavereilleen, mutta kaiken maailman nähtäväksi niitä ei saa. Disney tahtoo ilmeisesti välttää tyypillisen ”time to dick”-ilmiön, joten maailmojen vapaa jakaminen on estetty. Sen sijaan firma on luvannut nostaa kaikkien ladattavaksi valittuja pelaajien luomuksia, kunhan näiden sisältö on ensin todettu lapsiystävälliseksi. On varmasti ihan hienoa, etteivät piltit lataa netistä nähtäväkseen vaikkapa Ihmeperheen roboteista kasattuja sukupuolielimiä. Tällainen rajoitus on silti omiaan estämään Disney Infinityä nousemasta Little Big Planetien kaltaiseksi luovien ihmisten sosiaaliseksi leikkikentäksi.

Tässä vaiheessa, kun pelin pääpiirteet on käsitelty, onkin aika esittää kysymys: voiko Disney Infinity haastaa Skylandersin? Vastaus ei ole yksiselitteinen, sillä molemmat pelit tekevät asioita oikein. Vertailu pelkistyy lopulta makuasioihin.

Skylandersin hahmot kehittyvät ja muuttuvat vahvemmiksi, Disney Infinityn tasonnousu ei vaikuta kuin sankarikokoelmaa esittelevän Hall of Heroesin patsaiden väriin. Skylanders antaa enemmän vapauksia tarinapelissä käytettävien hahmojen suhteen, Disney Infinity puolestaan tarjoaa lelulaatikkomoodin ja monta erilaista maailmaa.

Molemmat ovat hyviä lastenpelejä, jotka käyvät vanhemmille helposti todella kalliiksi. Jonkun tahon laskelmien mukaan kaiken Disney Infinityn julkaisuhetkellä saatavilla olevan sisällön hankkiminen kustantaa lähes 500 euroa. Tosin kaikkeahan ei ole pakko ostaa, vaikka piltti kuinka katsoisi suurilla surusilmillään.

Disney Infinityn kohdalla harmittamaan jää lähinnä se, että pelissä olisi potentiaalia vielä selvästi parempaankin. Monta asiaa on tehty oikein, mutta lelulaatikkomoodin rajoitusten kaltaiset kiusalliset virheet estävät peliä nousemasta ihan lupaustensa tasolle. Toimintafiguurien ja digitaalisen maailman yhteentörmäyksessä on joka tapauksessa samaa tenhoa, mistä puhuin jo Skylanders-arvostelussani.

Jos etsii hyvää pelattavaa sopivan ikäiselle lapselle ja lompakko kestää väistämättömät lisäinvestoinnit, mikä ettei. Ennemmin tästä maksaa kuin suurimmasta osasta muita lasten lisenssipelejä.

Lisää aiheesta

Skylanders Spyro’s Adventure tekee Activisionista leluvalmistajan

Skylanders Spyro’s Adventure esittelee kavalkadin erilaisia Spyro: The Dragonin maailmaan kuuluvia hahmoja, jotka keskustelevat kesneään niin oikeassa elämässä kuin pelinkin välityksellä.

Skylanders: Giants (PS3, Wii, Xbox 360)

Muistammehan kaikki lapsuuden ja actionfiguurit. He-Man oli kova juttu. Muoviukoilla käytiin leikkimässä naapurissa, kun itsellä ei moisia ollut. Sankarit ja viholliset heräsivät henkiin mielikuvituksessa.