Uusimmat

Doom 3 (Xbox)

07.04.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Doom 3 oli valitettava pettymys. Vaikka se oli samalla iD Softwaren taidonnäyte teknologiarintamalla, niin se jäi myös vaillinaiseksi kaavamaisuuden ja putkijuoksun esikuvaksi. Mitä siis voisi odottaa pelin Xbox-versiolta? Sama peli rumemmissa kuorissa?

Vaan ei. Doomin Xboxille kääntänyt Vicarious Visions –studio on tehnyt urakassaan suoraan sanoen hämmästyttävää työtä. Suhteellisesti vertailtuna Xbox-Doom lyö pc-painoksen laudalta.

Marsin tunneleihin sijoittuva scifi-seikkailu tarjoaa pohjimmiltaan saman toimintaläjäytyksen kuin pc-versiokin. Pc-version arvostelu pätee pääosiltaan Xboxiinkin, mutta Xbox-peli eroaa siltikin esikuvastaan monella merkittävällä tavalla.

Kertauksen vuoksi: Doom 3:ssa pääosassa on jälleen kerran avaruusmerijalkaväen sotilas, joka joutuu Marsissa sijaitsevan tutkimuslaboratorion tarkistusreissun yhteydessä sananmukaisesti helvetin voimien jalkoihin. Toisesta ulottuvuudesta tempaistut helvatan pedot valtaavat tutkimuskeskuksen, ja henkiinjääneiden määrä hupenee minuutti minuutilta. Mutta ukkomme on kova luu. Hän jos kuka pystyy selvittämään tiensä pääpirulaisen kimppuun.

Pelin mekaniikka on kuitenkin yhä ikävän vanhakantainen. Se on tunneleissa etenevä yhteen suuntaan puskeva toimintaseikkailu, jonka tapahtumapaikat ovat suurimmaksi osaksi kapeita käytäviä. Pelaaja sinkoilee niitä pitkin etsimässä avaimia tai kytkimiä, jotka avaavat kulkureitin. Reitiltä ei voi eksyä ja on tavallaan kuvaavaa, että tietää eksyneensä jos hirviöitä ei hypi niskaan joka kulman takaa. Kaikki kun on niin purkitettua kuin vain voi olla, hirviöt astuvat ulos kaapista vasta pelaajan laukaistessa skriptin ja tupsahtavat tyhjästä, vaikka äsken tyhjäksi todetusta kaapista.

Mutta myönnetään, tunnelmaltaan peli on silkkaa rautaa. Doom 3 ei tuo 3d-räiskintöihin suuria innovaatioita, mutta peli hyödyntää upean grafiikan ohella pimeää graafisena efektinä. Se pelottaa, mitä ei näe.

Tähän päälle ensiluokkaiset ääniefektit, joissa aseiden ja hirviöiden laulannan ohella luodaan tunnelmaa kaukaisilla äänillä, huudoilla ja paniikkia pursuavalla radioliikenteellä.

Kauhukerroin onkin luotu taidokkaasti ja tehokkaasti. Suuri osa tapahtumista sijoittuu heikosti valaistuihin tiloihin, joissa pelaajan on tutkittava ympäristöään taskulampun avulla. Mutta kädessä voi olla joko lamppu tai ase. Pelaajan on oltava koko ajan varuillaan, mikä luo hurjaa jännitettä. Ja sitten näkökentän täyttää kammottavan elävästi ja yksityiskohtaisesti luotu muukalaishirviö – ja sormet kramppaavat padin ympärille.

Pelaamista voikin hyvin kutsua painajaismaiseksi. Harva peli kykenee yhtä perusteelliseen pelaajan säikyttelyyn, joskin siihenkin turtuu aikanaan. Joka kulman taakse ei riitä uutta, hirveääkin hirveämpää hirviötä.

Onnistunutta ahtamista

Doom 3:n Xbox-painos ei ole suora pc-käännös, vaan ovelasti tehty uusi peli, joka kuitenkin näyttää, kuulostaa ja tuntuu esikuvaltaan. Vicarious on työstänyt kunkin kentän yksilöllisesti ja optimoinut pelin tekniikkaa.

Vicarious on muun muassa rakentanut ja pilkkonut kentät. Suurimmat on leikelty useammaksi osaksi ja muut rakennettu alusta alkaen uusiksi, jotta konsolin teho riittäisi pelin vaatimuksiin. Tempo on myös nopeampaa, mikä sopii hyvin konsoliympäristöön. Kokonaisuutta voikin sanoa esikuvaansa paremmin tahditetuksi ja toimivammaksi.

Sisällön ohella myös pelin grafiikkamoottoria on työstetty raskaalla kädellä. Peli näyttää häikäisevän hyvältä eikä aina uskoisi, että alla on konsoli eikä tehohirmu pc. Peli ei pätki actiontäytteisimmissäkään tilanteissa.

Kontrollit on sovitettu Xboxin ohjaimelle verrattain onnistuneesti. Napit ja tatit ovat tiukasti käytössä, mutta eräänlaisena ongelmana voisi pitää sitä, että hahmo kyykistyy painamalla liikkumistattia. Ja kun kyseessä on sarjasätkyjä tarjoava kauhuilupeli, niin kädet puristuvat padin ympärille kerran jos toisenkin – ja hahmo kyykkäilee nöyrästi vihollisten edessä. Myös pelin mekaniikkaan tiiviisti kuuluva pimeys tuottaa pienen ongelman, kun taskulamppua ja asetta vaihtava valkoinen nappi ei ole kaikissa ohjaimissa käyttöönsä nähden järin optimaalisesti. Onneksi nappien paikkoja voi myös vaihdella.

Doom 3 onkin yksi niistä erikoisista tapauksista, kun pelin konsoliversio päihittää pc-esikuvansa. Toki tämä on jossain määrin suhteellista, mutta tekniikan huomioiden Xboxia rääkätään tässä toden teolla ja on hämmästyttävämpää, että tämä räiskekavalkadi puskee silmille konsolista kuin pc:n monitorista. Lisäksi peli on yksi niistä harvoista kerroista, kun pc-tyylinen 3d-räiskintä on siirretty toimivassa muodossa konsolille, eikä pidä unohtaa sitäkään, että Xboxilla kauhupelit ovat melko vähissä. Kaiken kaikkiaan Doom 3 onkin positiivinen yllätys, joka päivittää yksinpelinä Halo 2:n, vaikka jälkimmäinen viekin voiton moninpelirintamalla.

Tiivistetty moninpeli

Moninpelipuoli on luotu innovatiivisesti. Parhaimmillaan se on väännettäessä kaksistaan cooppina, jolloin möröt tuntuvat lankeavan pelaajien jalkoihin kuin itsestään. Tarina on minimoitu, action maksimoitu. Yksinpelin kenttiä on seulottu ja editoitu rankasti kahden pelaajan kuulaorgiaa varten, ja kokonaisuus toimiikin erinomaisesti. Myös toiminnan tasapainotus on hyvä, sillä pelaajien on todellakin yritettävä puhaltaa samaan hiileen. Pelaajat eivät tosin voi hävitä lainkaan coopissa, mikä johtaa nopeasti määrättyyn huolettomuuteen.

Muita pelimuotoja ovat team deathmatch, last man standing ja parhaana päällä perinteinen deathmatch, joka sopii tähän peliin prikulleen. Mättö toimii erinomaisesti ja kiihkeästi, eikä kestä kauaa ennen kuin arempi pelaaja oppii vihaamaan kaukaa kaikuvaa moottorisahan pärinää. We’re not in Texas anymore!

Livessä ja system linkillä toimiva moninpeli tuo yksinpeliseikkailuun maukasta lisäarvoa, mutta olisi mukavaa jos Liven kautta tulisi tarjolle uusia kenttiä – tällaisenaan moninpelin tarjonta on pumpattu nopeasti tyhjiin.

Extrat silaavat kokonaisuuden

Xbox-version ja etenkin Collector’s Editionin extrat ovat positiivinen lisä. Jotain tällaista pitäisi olla peleissä enemmänkin. Ohjaajan ääniraitaa ei löydy, kuten Chronicles of Riddickin Director’s Cutissa, mutta runsas satsi grafiikkaa, videoita ja tekijöiden haastatteluja ansaa runsaasti lisävaloa pelin ja etenkin sen tekijöiden olemuksiin. Kuudessa haastattelussa ja neljässä muussa videossa riittää nautittavaa.

Extrojen loistavin idea on kuitenkin kahden ensimmäisen Doomin tarjoaminen kaikkine herkkuineen. Ultimate Doom ja Doom 2 antavat vilauksen pelin historialliseen taustaan. Tavallaan niistä voi myös ihmetellä, että kuinka pelit ovatkaan kehittyneet sitten näiden ilmestymisen. Olivathan nämä aikansa huipputeknologisia tuotoksia, jotka venyttivät pc-koneet äärirajoilleen. Näitä ei enää pelaa niinkään nautinnokseen kuin retrohuuman hetkellisessä vimmassa, mutta toisaalta maailmasta löytyy taatusti niitäkin jotka rempaisevat jommankumman tai molemman Doomin läpi. Nämä sankarit voisivat muuten ilmoittautua myös Pelaajalle ja raportoida miltä se oikein tuntui. Molemmissa on myös moninpeli coop- ja deathmatch-optioilla, mutta vain jaetulla ruudulla enintään neljän pelaajan kera.

Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Vicarious Visions
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox
Saatavilla: Xbox
Pelaajia: 1-4 lähiverkossa ja Xbox Livessä
Pelin kotisivu: doom3.com