Dragon Age II (PC, PS3, Xbox 360)

19.03.2011 14:00 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Bioware
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Intel Core 2 Duo/Athlon 64 X2 1,8 GHz, 1 Gt muistia, ATI Radeon HD 2600 Pro 256 Mt / Nvidia Gefroece 7900 GS256 Mt, 7 Gt kovalevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://dragonage.bioware.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Ehkä yksi epäkiitollisimmista tilanteista, mihin pelintekijä voi joutua, on tekemään erinomaisen pelin jatko-osaa. Pitäisi samalla pystyä parantamaan ja uudistumaan, mutta silti pitää riittävän entisellään, että vanha taika säilyy ja fanit ovat tyytyväisiä.

Bioware on tehtaillut allekirjoittaneelle sekä vuoden 2009 että 2010 vuoden parhaat pelit, joten luotto vuotta 2011 ja molempien jatko-osia kohtaan on ollut kovaakin kovempi. Nyt on koittanut totuuden hetki, kun Dragon Age II saapui kisaamaan vuoden 2011 kovimman pelin tittelistä.

Dragon Age II kertoo Kirkwallin vapaakaupungin sankarin, Hawken tarinan. Pelin tapahtumat saavat alkunsa kutakuinkin samaan aikaan kuin ykkösosassa: Hawke pakenee perheineen tuhon alle jääneestä piskuisesti Lotheringin kylästä ja päätyy pakolaiseksi Kirkwalliin.

Fereldenistä vyöryvän pakolaistulvan kanssa painiskeleva ja rikollisjengien piinaama Kirkwall ei ole uusille tulokkaille se kaikista miellyttävin kohde, mutta pelin aikana Hawke etenee slummien hanttihommista kaupungin tärkeimpien henkilöiden joukkoon.

Vaikka melko suuri osa pelin tarinasta tapahtuukin ikään kuin rinnakkain ykkösosan tapahtumien kanssa, Originsin ja Awakeningin tallennukset voi siirtää kakkososaan jolloin ykkösosassa tehdyt valinnat vaikuttavat kakkososan tapahtumiin. Mass Effect 2:n tapaan Dragon Age II:ssa tallennusten siirtoa ei valitettavasti hyödynnetty ihan niin hyvin kuin olisi toivonut. Ykkösosan päätökset näkyvät pelissä pääosin vain pieninä dialogimuutoksina, ilman varsinaista vaikutusta juoneen.

Koska Hawken tausta ja tarina ovat lähtökohtaisesti aina samat, luo tämä kakkososassa hahmonluonnille tiettyjä rajoituksia. Hawke on aina ihminen, ja pelaajan valittavaksi jäävät ainoastaan hahmoluokka ja sukupuoli. Etuna voi taas nähdä sen, että Hawkella on ääninäyttelijä, mikä tekee keskusteluista huomattavasti eläväisempiä kuin mihin ykkösosassa tottui.

Keskustelu on muutenkin kokenut muutoksia. Sen mekaniikka on siirretty Mass Effect -tyyliseen suuntaan jossa Hawken reaktio voi olla joko aggressiivinen, ystävällinen tai vitsikäs. Toisinaan ryhmässä mukana olevat seuralaiset voi laittaa hoitamaan hankalat tilanteet.

Seuraa johtajaa

Kirkwallia tutkiessa Hawken mukaan lyöttäytyy varsin sekalainen seurakunta seuralaisia, jotka pääsääntöisesti ovat paljon mielenkiintoisempia persoonia kuin ykkösessä, vaikkei Morriganin veroisia partnereita löydykään.

Sen lisäksi että seuralaiset ovat persoonina mielenkiintoisempia, myös hahmoissa itsessään on enemmän vaihtelua. Siinä missä Originsissa hahmoilta puuttuivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta uniikit taidot, Dragon Age II:n NPC:illä on jokaisella hahmokohtaluokkaisten puiden lisäksi oma erikoistaitopuunsa. Lopputulos palkitsee kaikin puolin mielenkiintoisempana ryhmäkokemuksena.

Uusi haarniskajärjestelmä voi sen sijana jakaa mielipiteitä. Pelaaja ei nimittäin voi vaihtaa vapaasti haarniskoja kuin Hawkelle. Kaikilla muilla hahmoilla on omat vaatteensa, ja näitä voi parannella ainoastaan juoneen liittyvissä kohtauksissa, ja kaupoista ostettavilla tai maastosta löydettävillä päivityskappaleilla. NPC-hahmojen kustomoinnin pääpaino on siis taitojen lisäksi helyjen ja aseiden varassa.

Aluksi tämä ominaisuus hieman häiritsi, mutta loppujen lopuksi mikromanageroinnin vähyyttä osasi lähinnä arvostaa.

Myös NPC-hahmojen ja päähenkilön välinen kemiajärjestelmä on pistetty uusiksi. Vanha approval-systeemi on heitetty huitsin Nevadaan, ja tilalla on friendship/rivalry-järjestelmä. Hawken tekemät päätökset siirtävät NPC:den suhtautumista joko kohti kilpailutilannetta tai ystävyyttä, ja kumpikin näistä ääripäistä tuo hahmolle omanlaisensa statusbonuksen. Lähtökohtaisesti friendship-bonukset antavat potkua sekä Hawkelle että NPC:lle, rivalry-bonarit taas pelkästään NPC:lle itselleen.

Kunnon seikkailusta ei puutu myöskään romantiikkaa, ja seksuaalisesti Kirkwall onkin huomattavasti vapautuneempi ympäristö kuin Ferelden. Paljasta pintaa ei tarvitse edelleenkään pelätä, mutta ryhmänjäsenten kiksauttelu on tällä kertaa huomattavasti tärkeämmässä osassa.

Kevyellä vaihteella

Vieläkin näkyvämpi muutos Dragon Age II:ssa on tapahtunut ulkoasussa. Grafiikka on huomattavasti sulavampaa ja erityisesti hahmografiikkaan on kiinnitetty huomiota. Sulavuus näkyy ensisijaisesti taistelussa, joka onkin huomattavasti miellyttävämpää seurattavaa.

Graafisesti huomio kiinnittyy positiivisessa mielessä myös loitsuefekteihin, kahdellakin tapaa. Ne ovat ensinnäkin vaikuttavamman näköisiä, ja toisaalta taas erilaiset taikakilvet sun muut näkyvät hahmojen päällä vain taistelutilassa. Näin hahmot eivät esimerkiksi välianimaatioissa näytä enää irvokkailta joulukuusilta, mikä ykkösosassa ja erityisesti Awakeningissa oli ikävää arkea.

Näyttävyys ei tosin ole ainoa syy, miksi Dragon Age II:n taistelu on miellyttävämpää. Tärkeämpi muutos on tasapainossa. Originsissa kun oli todella paha epäsuhta lähitaistelijoiden ja kaukotaistelijoiden, erityisesti taikurien välillä.

Awakening korjasi tätä jo jossain määrin, mutta Dragon Age II:n taistelu on mielenkiintoisten ja toimivien erikoishyökkäysten sekä yleisen fiiliksensä puolesta priimakamaa. Taktikoinnin peruspilarit ovat tallella, kuten apureiden toimintamallien vapaa muokkaus ja toiminnan pysäyttäminen käskyjen antamista varten, mutta taistelun tuntuma on huomattavasti toiminnallisempi kuin ykkösessä. Tästä iso kiitos sille tosiasialle, että hahmot vastaavat käskyihin tällä kertaa heti eivätkä viiveellä.

Mikromanageroinnin ja kaiken niin sanotusti säätämisen poistaminen on pääsääntöisesti onnistunut hyvin. Esimerkiksi pelaajan ei enää tarvitse raahata mukanaan hirveää määrää raaka-aineita juomien ja vastaavien valmistamista varten, vaan maastosta kerättävät mineraali- ja kukkaesiintymät siirtyvät suoraan Kirkwallin uutterien proletaarien käyttöön, jonka jälkeen Hawke voi tilata suoraan uusia tarvikkeita kohtuullista korvausta vastaan.

Ihan kaikessa ei kuitenkaan olla onnistuttu: vaikka sivutehtävät onkin rakennettu hyvin ja mielenkiintoisesti, kärsii Dragon Age II ihmeellisestä paikkojen kierrättämisestä. Vaihtuvien maisemien sijasta peli kierrättää muutamaa valmista luolasto- tai rakennuspohjaa ja muutamaa maailman kartta-aluetta. Vaikka tekemistä on suurin piirtein saman verran kuin ykkösessä, seikkailun tunnelma on ikävällä tavalla pienimuotoisempi kuin ykkösessä. Oikeasti onnistuneessa jatko-osassa homman olisi pitänyt mennä toistepäin.

Ei mennyt niin kuin Denerimissä

Taattuun Dragon Age -tapaan myös kakkososa tarjoilee pelaajille monia enemmän tai vähemmän ikäviä eettismoraalisia päätöksiä pohdittavaksi ja ratkaistavaksi. Osa näistä on todella mielenkiintoisia, mutta näytöksiin jaettu tarina ei valitettavasti vielä pelin lopussakaan anna osviittaa siitä mitkä näiden vaikutukset ovat.

Dragon Age II on nimittäin selkeästi rakennettu jatkuvaksi peliksi. Sen loppu luo selkeän pohjan ylimääräisille, netistä ladattaville laajennusosille, sillä peli loppuu ikään kuin kesken. Loppuhuipennus ei millään tasolla pärjää ykkösen päätökselle, ja homma jää selkeästi puolitiehen. Onneksi edes kutkuttavalla tavalla.

Onkin helppo ymmärtää miksei Dragon Age II ole saanut osakseen aivan yhtä varauksetonta ihailua kuin ykkösosa. Se on sulava ja mielenkiintoinen rooliseikkailu, mutta sen muutamat pelisuunnittelulliset ratkaisut jakavat helposti mielipiteitä.

Itseäni pänni lähinnä vanhojen alueiden kierrättäminen, varsinkin kun selitykseksi aikoinaan tarjottiin sitä, että näin voidaan tarjota tarpeeksi sisältöä. Selitys ontuu todella pahasti, sillä pelattavaa ei nyt kuitenkaan ole vallan mahdottomasti.

Oma veikkaukseni on se, että iso osa pelilevyn tilasta on valmiina uusia jatkolukuja varten.

Kaikesta huolimatta Dragon Age II naulasi todella tehokkaasti ääreensä ja odotan jatkoa suurella mielenkiinnolla. Kierrättämisen vannoutuneelta vastustajalta peukkua ei tällä kertaa silti heru.

Toinen mielipide

Muutos on vedenjakaja, riski. Kun lähdetään muuttamaan julkaisuvuotensa parasta peliä, on kyse joko rohkeudesta tai tyhmyydestä. Muutos voi olla huonompaan päin, mutta aivan yhtä suuri riski on se, että muutos ymmärretään väärin.

Dragon Age 2 ei ole tyhmennetty ja yksinkertaistettu versio edellisestä, vaikka sulavampi pelattavuus ja helpompi lähestyttävyys hämääkin ajattelemaan niin. Tempo on kasvanut, mutta pinnan alta löytyy yhä monipuolinen järjestelmä, joka palkitsee eri hahmojen yhteistyöstä. Helposti lähestyttävä on helposti ohitettava, liian kevyellä vaikeustasolla pelaten hienouksia ei tarvitse, eikä niitä myöskään huomaa.

Peli on parhaimmillaan painajaismaisella nightmare-vaikeustasolla. Kuolema korjaa, jos tarkkaavaisuus herpaantuu hetkeksikin. Liike ja sijoittuminen on elintärkeää, jotain, mikä jäi edellisessä osassa vähemmälle huomiolle. Myös parjatut kesken taistelun ilmestyvät lisävastustajat palvelevat omaa funktiotaan. Nyt ei enää riitä, että alkusekuntien kaaoksen jälkeen rähinä hoidetaan kotiin tankilla ja piiskalla. Hereillä on oltava loppuun saakka.

Haastavimmalla tasolla meininki lipsahtaa loppua kohden jo mauttomaksi. Vihollisia joutuu välillä kurittamaan liiankin pitkään. Friendly fire -toiminnon soisi löytyvän valinnaisena myös helpommilta vaikeustasoilta. Sen mukanaan tuomasta taktisesta elementistä olisi nauttinut mieluusti hieman kepeämpiäkin vihollisia vastaan.

Paljon on syydetty huomiota myös ryhmän jäsenten varusteiden rajoituksiin. Vastoin ennakkoluuloja tehty kompromissi on hyvä. Korut, aseet, riimut ja vyöt antavat tarpeeksi mahdollisuuksia hienosäätöön. Syvällisempää muokattavuutta ei alkujärkytyksen jälkeen osaa edes kaivata. Jotkin asiat vain näyttävät paperilla pahemmilta kuin ne oikeasti ovatkaan.

Kierrätys on pelin suurin synti. Perusteltiin samojen alueiden käyttöä sitten millä tavalla tahansa, viimeistään kolmannen näytöksen aikana paikat ovat käyneet jo liian tutuiksi. Uuden etsiminen ja löytäminen kuuluu tietokoneroolipeleihin. Nyt siitä pääsee nauttimaan liian vähän. Asiaa olisi voinut korjata edes osittain pienillä viilauksilla. Pelkkä alueen rajaaminen ovia lukitsemalla ei riitä, kun minikartta huutaa liian selvästi, että kyse on yhä samasta karttapohjasta.

Toisaalta eipä ole pelin tarinakaan siitä tavallisimmasta päästä. Yleensä roolipeleissä on kyse matkasta paikasta toiseen, kunnes tien päässä voitetaan ikiaikainen pahuus. Matkastahan Dragon Age 2:ssakin on kyse, ainoastaan henkilökohtaisemmasta sellaisesta. Näkökulma ja toteutustapa on rohkea ja raikas. Samalla sekin on omiaan jakamaan yleisönsä. Eeppisyyttä ei kasvateta tutuin keinoin, eikä lopetuskaan ole perinteinen.

Toisin kuin moni on tulkinnut, Dragon Age 2 ei jää kesken. Peli kertoo juuri sen tarinan, jonka se on alusta saakka luvannut kertoa: Hawken nousun pakolaisesta Kirkwallin sankariksi. Lopputekstien pyörähtäessä ruudulla tämä kaari on saatettu loogiseen ja tyydyttävään päätepisteeseensä. Se, mikä aivan lopussa pohjustetaan on jatko-osa, seuraava luku, mutta samalla myös jo uusi tarina. Käsikirjoittajat ovat osanneet tehdä avoimen lopun juuri oikein, tavalla, joka kiehtoo, mutta varmasti myös turhauttaa niitä, jotka vierastavat vapaaksi jääviä langanpäitä.

Käsikirjoittajat loistavat myös matkan aikana. Ryhmän jäsenet ovat mielenkiintoisia ja sankarin suhdetta heihin päästään kehittämään entistä monipuolisemmin. On myös hienoa, että päätarina ei ole pelkkä eteenpäin kiitävä juna, jonka raiteilta poikkeaminen sivutehtävien pariin tuntuu väkinäiseltä ja irralliselta. Hawke elää tapahtumien keskellä, usein keskipisteessäkin, mutta välillä eeppiset tapahtumat lepäävät perustellusti taustalla samalla, kun pelaaja pääsee ratkomaan ystäviensä arkisempia ongelmia. Aivan yhtä hienoa on myös se, kuinka nämä usein näennäisesti merkityksettömät haarat kietoutuvat päätarinan kudokseen. Käsikirjoitus ei ole täydellinen, mutta rohkeudessaan se nousee Biowaren tuotannon kärkipäähän.

Puhuin alussa väärin ymmärretyistä muutoksista. Dragon Age 2:n jokainen suunnittelupäätös, harmittavaa kierrätystä lukuun ottamatta, on perusteltu. Aivan kuten Mass Effect 2:n kohdalla, myös nyt rikotaan rohkeasti lajityypin konventioita. Lopputulos on helppo tuomita, mutta siihen on myös mahdollista rakastua. Dragon Age 2 on Biowaren ehkä ristiriitaisin ja mielipiteitä jakavin teos aikoihin, mutta samalla se on myös, puutteineenkin, alkuvuoden hienoin pelikokemus.

Juho Anttila

Kolmas mielipide

Tero kertoi jo kaiken oleellisen. Dragon Age 2 on virtaviivaistettu, ja kenties massojen suosiota kosiskeleva rpg jolla ei ole enää paljoakaan tekemistä ensimmäisen osan kanssa. Biowaren suunnittelufilosofia on selkeä, pelin linjauksissa on menty samoja reittejä kuin Mass Effect 2:n kanssa, joka karsi turhat löysät pois ensimmäisestä osasta.

Arvostin kuitenkin edellistä osaa. Takanani on satoja ja satoja tunteja niin kutsuttua vanhan liiton ropeltamista tietokoneella. Baldurs Gate, jota pidän merkkipaaluna modernin roolipelaamisen taistelussa ja tarinankerronnassa, on vieläkin tuoreessa muistissa. Itse asiassa rakastin peliä siinä määrin että pelasin niin ensimmäisen kuin toisen osan fanien tuottamine modeineen läpi lukuisia kertoja. Eikä tiukoin vaikeusaste tehnyt edes pahaa.

Siksi leuka loksahti syvälle maahan kun Bioware alkoi herätellä perinteisempää roolipelaamista henkiin. Dragon Age Origins oli merkkipaalu ja munakas veto vanhan liiton roolipelin kehittäjältä. Mutta vaikka kuinka aika kultaa muistoja, en osaa liittyä kuoroon jonka mielestä Dragon Age 2 olisi pyhäinhäväistys. En ainakaan enää. Kyseessä kun ei ole oikeastaan jatko-osa.

Se minkä Dragon Age menettää taktisuudessa, se voittaa tarinassa. Hawken matka on ehjempi kokonaisuutena, kuin minkä Origins esitti. Vaikka massiivinen maailmanpelastusjuoni uupuu, on Hawken tekojen ja seurausten katselemisessa erilaista tenhoa. Pienempi on tässä tapauksessa vähintään yhtä hyvä, ellei parempi. Bioware on selkeästi halunnut siirtää fokuksen kerrontaan, tästä johtuen jotain muuta on jouduttu jättämään pois.

Hintaa kerronnasta maksetaan monessakin mielessä. Ensimmäinen karsinta tapahtuu jo hahmonvalinnassa, joka käsittää enää maagin, taistelijan tai varkaan, sekä pelkän ihmisrodun. Kolme fantasiaroolipelin perusluokkaa ovat kuitenkin tarpeeksi tyydyttämään pelaajat pitkäksi aikaa, ja tarjoilevat tarpeeksi erilaisen pelikokemuksen uusille läpipeluukerroille. Kuvakulman siirtäminen pysyvästi sankarin selän taakse oli myös kenties pakkorako, sillä DA 2on suunniteltu konsolien ehdoilla. Kuka tahansa ensimmäistä osaa konsolilla pelannut muistaa miten typerältä olan takaa kuvattu pelaaminen tuntui, kun peli oli selkeästi suunniteltu katseltavaksi yläviistosta.

Kontrollin puute ryhmän yli on kuitenkin omituinen ratkaisu. Roolipelaamisen a ja o ovat varusteet, ja niiden erilainen vaihtelu ja modifikaatio. Tarina perustelee päätöstä sillä että yksinpeli koskee ainoastaan Hawkea, mutta selitys ontuu. Tarinan kokonaisuus olisi tuskin muuksi muuttunut vaikka varusteisiin olisi päässyt käsiksikin. Tämä myös rampauttaa kovempia vaikeustasoja, sillä toisin kuin edeltäjänsä, toisen osan normaali vaikeustaso on aivan liian helppo. Toisaalta, kun haasteen kääntää kaakkoon, tulee nopeasti ikävä hahmojen kustomointia ja taktiikoiden suunnittelua.

Täysin typerä ratkaisu on myös kierrättää eri luolastojen karttoja, eikä ratkaisuun ole olemassa mitään järkevää perustelua. Tarinavetoisen roolipelin suunnitteluun pitäisi nähdä ainakin sen verran vaivaa ettei peli koskaan toista itseään, nyt ”juurihan minä olin täällä” tunne rikkoo ikävästi pelin rytmiä.

Mutta se mitä en kaipaa on oikeastaan kaikki muu mikromanagerointi. Kuulun tätä nykyä niihin pelaajiin, jotka eivät jaksa sekoitella tuntikausia pottuja luolan hämärässä, saati etsiä sitä puuttuvaa elfroottia elinvoimaputeleiden vääntämiseen.

On turha enää toistaa muita pelin moitteita tai onnistumisia, Tero teki sen jo perustellusti. Ja vaikka myrsky jonka peli nostatti fanien keskuudessa on varmasti perusteltu, olen itse täysin tyytyväinen jatko-osaan. Toivottavasti pelin kolmas inkarnaatio saattaa yhteen niin ensimmäisen kuin toisenkin osan hyvät puolet.

Heikki Takala

Lisää aiheesta

Dragon Age: Origins (PC, PS3, Xbox 360)

Biowaren aikaisemmista fantasiaroolipeleistä poiketen DA:O ei sijoitu Advanced Dungeons & Dragons -maailmaan, vaan löyhästi eri maapallon kulttuureihin pohjautuvaan uuteen maailmaan, tarkemmin otettuna sen Ferelden-valtioon.

Dragon Age Origins: Awakening (PC, PS3, Xbox 360)

Ihan loppuvuodesta vuoden roolipeliksi keulinut Dragon Age Origins oli pikkuvioista huolimatta juuri sitä mitä Biowarelta on totuttu odottamaan. Vaikka peliin sittemmin tarjottu maksettu lisäsisältö ei ole aina ollut ihan hintansa väärtiä, on pelin ensimmäinen oikea lisälevy paperilla melko messevä paketti.

Dragon Age 2 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Niinpä jatko-osalta odottaa luonnollisesti paljon. Etukäteen kuului huhuja pelin yksinkertaistamisesta, mutta jokainen Mass Effect 2:sta pelannut tietää, että BioWaren suhteen tämä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia.

Me kysyimme Dragon Age II:sta, Bioware vastasi

Äskettäin ilmestynyt Dragon Age II ei ole muutamien pelisuunnittelullisten ratkaisujen vuoksi herättänyt maailmalla yhtä varauksetonta ihailua kuin edeltäjänsä. Domen pelitoimituksen Biowaren uusin seikkailu on kuitenkin koukuttanut tehokkaasti.