Dragon Age: Origins (PC, PS3, Xbox 360)

18.11.2009 17:40 | Tero Lehtiniemi

Kanadalaisella Bioware-firmalla on takanaan suhteellisen virheetön historia yhtenä maailman parhaista roolipelitehtailijoista. Niinpä ei ihme että firman uutta Dragon Age: Origins -eeposta on odotettu ympäri maailmaa kuin kuuta nousevaa.

Tämän mittakaavan julkaisussa kysymys ei yleensä olekaan siitä, onko peli hyvä vai ei, vaan siitä kuinka hyvä se on. Onko Dragon Age Origins firman edellisen julkaisun Mass Effectin tavoin vuoden pelitapaus, vai vajoaako se  häpeätahra Neverwinter Nightsin tasolle?

Biowaren aikaisemmista fantasiaroolipeleistä poiketen DA:O ei sijoitu Advanced Dungeons & Dragons -maailmaan, vaan löyhästi eri maapallon kulttuureihin pohjautuvaan uuteen maailmaan, tarkemmin otettuna sen Ferelden-valtioon.

Darkspawnien uhka

Fereldenissä ei yllättäen mene hyvin. Vuosisatoja hiljaiseloa pitänyt darkspawn-hirviörotu nostaa rumaa päätään ja uhkaa lähteä vyörymään massiivisella voimalla. Ainoa mahdollisuus Fereldenin pelastamiseen on mystisillä grey wardeneilla, jotka ovat kerta toisensa jälkeen tuhonneet darkspawnien muodostaneen uhkan. Lienee turha kertoa, minkä järjestön joukkoihin pelaaja lopulta päätyy.

Tätä ennen touhu alkaa kuitenkin perinteiseen tapaan hahmoluonnilla, joskin prosessi on astetta yksinkertaisempi kuin normaalissa Bioware-tuotoksessa on tottunut. Hahmoluokkia on huimat kolme, maagi, soturi ja varas, eikä tarjolla olevia rotujakaan ole kuin kolme. Hahmojen taustojen ja eri taitojen valintaan toki voi käyttää enemmän aikaa, mutta eniten vaikutusmahdollisuuksia on luonnollisesti hahmon ulkonäköön. Vastoin nykymaailmassa yleisesti vallalla olevaa trendiä naispuolisten hahmon rintojen kokoon ei voi vaikuttaa, mikä saattaa joillekin olla kova pettymys.

Hahmon rotu, luokka ja osittain pelaajan oma valintakin vaikuttavat siihen, minkä kuudesta Origin-tarinasta pelaaja käy läpi ennen pääjuoneen kiinni pääsemistään. Origin-tarinoissa pelaajat kohtaavat useita päätarinassa esiintyviä henkilöitä, ja näiden ja jopa muiden hahmojen reaktiot pelaajaa kohtaan vaihtelevat sen mukaan, minkälaisia päätöksiä näiden suhteen tekee.

Peli tarjoaakin useita erilaisia mahdollisuuksia moraalisesti arveluttaviin tai  sen rajamailla häilyviin päätöksiin ja tekoihin, mutta peli ei käytä mitään varsinaista karman tapaista mekaniikkaa pelaajan tuomitsemiseen. Korkeintaan mukana heiluvat muut ryhmäläiset saattavat vetää herneet tietyistä päätöksistä. Jopa niin pahasti että nämä pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtevät litomaan.

Taitojärjestelmä toimii suhteellisen yksinkertaisesti. Jokaisella hahmoluokalla on parisenkymmentä erilaista taitopuuta, joissa on neljä ominaisuuksiltaan ja tehokkuudeltaan vaikuttavaa ominaisuutta. Osa on aktivoitavia loitsuja tai iskuja, osa päällä pidettäviä ns. sustained-ominaisuuksia ja osa passiivisia taitoja, jotka ovat päällä aina. Näihin puihin panostamalla voi esimerkiksi päättää siitä erikoistuuko soturi tankkaamiseen vai ison lekan heilutteluun, ja siitä taikooko taikuri tulipalloja vai parantaako.

Valinnanvaraa on suhteellisen paljon, ja soppaa sekoitetaan vielä neljällä hahmoluokkakohtaisella erikoistumissuuntauksella. Varkaiden ranger-erikoistuminen esimerkiksi mahdollistaa eri eläinten kutsumisen apuun, kun taas taikureiden shapeshifter antaa World of Warcraftin feral druideille sydämensä menettäneille mahdollisuuden päästä leikkimään karvapalleroa.

Knights of the New Ferelden

Pelin perusnäkymä tuo pahoja, joskaan ei ikäviä deja vu -fiiliksiä Biowaren Star Wars -klassikko Knights of the Old Republicista. Pelinäkymä on kuvattu hahmojen selän takaa (joskin PC-versiossa on tarjolla myös Baldur’s Gate -tyylinen taktinen näkymä). Taistelu toimii pikanäppäinten, perushyökkäysten ja pelitilanteen pausettavan ympyrämenun varassa. Koska konsoliversioissa pikanäppäimiä on vain kuusi, tulee ympyrävalikon selaaminen enemmän kuin tutuksi. Alkuahdistuksen jälkeen menun käyttö sujuu kuitenkin näppärästi, eikä suurempaa pikanäppäinmäärää edes jää kaipaamaan.

Pelaajan mukana roikkuu pääsääntöisesti kolme muuta seikkailijaa. Retkikunta kannattaa valita tasapainottaen sekä päähenkilön oletettavia moraalisia valintoja että ryhmän ominaisuuksien tasapainoa silmällä pitäen. Sarkastista huumoria viljelevä entinen temppeliritari Alistair ei esimerkiksi juuri perusta epämoraalisista valinnoista, kun taas ilkeämielinen taikuri Morrigan on niistä suorastaan innoissaan.

Koska pelaaja pystyy kontrolloimaan vain yhtä hahmoa kerrallaan, on luonnollisesti tärkeää että muut ryhmän jäsenet toimivat kuta kuinkin järkevästi. Dragon Age: Origins ratkaisee tämän erilaisilla taktiikoilla, ja homman toimivuus on hyvin lähellä Final Fantasy XII:n Gambit-järjestelmää. Hahmoille voi asettaa erilaisia sääntöjä joiden mukaan nämä toimivat, esimerkiksi taikurin voi määrätä taikomaan tietyn loitsun, kun iholla on kolme vihollista, tai käyttämään tiettyjä taitoja ainoastaan tietyssä terveydentilassa tai tietynvahvuisia vihollisia vastaan. Mikromanageroinnista kiksejä saavat pystyvät näin tuunaamaan ryhmän toimintaa hyvin pitkälle, Pentti Peruspelaaja sen sijaan selviää varsin pitkälle valmiilla taktiikka-asetuksilla, joita löytyy niin tankeille, parantajille kuin muillekin perusrooleille.

Pääsääntöisesti homma toimii, joskin välistä esimerkiksi lähitaistelijoiden toimintainnokkuus hipoo epäterveellisiä mittapuita ja tietokoneen ohjaamilla taikureilla on tapana tuhlata manansa alta aikayksikön. Vaikka homman tietysti voi ratkaista ohjeistamalla asianomaisen taikurin kittaamaan manapullon vajeen ollessa liian suuri, johtaa tämä siihen että sinänsä harvalukuisia manapulloja saattaa perustaistelussa kulua yllättäen viisi. Niinpä pelaaja on käytännössä tuomittu seuraamaan taikureiden manatilannetta itse ja juomaan potikan manuaalisesti kun tarve oikeasti näin vaatii.

Paha maa

Ferelden on pääsääntöisesti hyvin julma ja ikävä paikka. Pahat darkspawn-hirviöt uhkaavat, kieroakin kierommat poliitikot pilaavat tilannetta entisestään ja mystisessä Fade-ulottuvuudesta alituisesti väijyvät demonit väijyvät alituisesti mahdollisuutta päästä manipuloimaan ihmisiä ja vaikuttamaan näiden maailmaan.

Noin viiden-kuudenkymmenen tunnin mittaiseksi venyvä seikkailu vie sankariryhmää ympäri Fereldeniä ja vähän sen allekin, mutta etenemisen suunta on pääsääntöisesti melko vapaa. Erilaisia sivutehtäviä on julmettu määrä, joskin monissa palkinnot ovat melko vaatimattomia, näin erityisesti eri voimaryhmittymien tarjoaminen tehtävien osalta. Isommat toki sisältävät suuria päätöksiä ja saattaapa niistä tulla jopa kivoja esinepalkintojakin.

Alun putkimaisten esittelyvaiheiden jälkeen pelaajan eteen avautuvat valinnanmahdollisuudet tuntuvatkin suorastaan hämmentäviltä hieman Mass Effectin universumin tapaan. Pikkuhiljaa maailman runsaudenpula kuitenkin helpottaa, sillä se koostuu loppujen lopuksi lähinnä isoista kokonaisuuksista.

Koska suurin osa pääjuonen suuntauksista on Mass Effectin tapaan jo alkuvaiheessa tarjolla, on vaikeustason tietynlainen tasapainottaminen pelin edetessä paikallaan. Pääosin homma toimiikin niin ettei pelaamisesta missään välissä tule liian helppoa, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä etteikö ainakin osittainen ylileveloiminen ole mahdollista. Varovainen joutuu silti olemaan, ja perinteisissä Bioware-peleissä varsin tarpeettomiksi jääneet Crowd Control -ominaisuudet osoittautuvat yllättävän tarpeelliseksi, kun kimppuun höökii parhaimmillaan toista kymmentä vihollista.

Muutenkin pelinvaikeustaso on varsin kohtuullinen mutta armoton. Pomotaistelut vaativat yleensä hiukan suurempaa yrittämistä, mutta myös ihan tuiki tavallisissakin tappeluissa joutuu välistä oikeasti hyödyntämään hahmojen ominaisuuksia. Latausruutu tulee toisinaan varsin tutuksi, mutta toisaalta kun pelin voi tallentaa aina halutessaan taisteluiden ulkopuolella ja pelillä on tapana tallentaa automaattisesti ennen isoja ja vaikeaksi katsomiaan tappeluita, ei latauspiste koskaan ole kovin kaukana takanapäin.

Taisteluiden lisäksi huomattava osa peliajasta kuluu keskustellessa, joko ryhmäläisten kanssa leirissä tai sitten Fereldenin satojen mielenkiintoisten asukkaiden kanssa. Ääninäyttely on pääsääntöisesti loistavaa, ja dialogi hyvin kirjoitettua. Pientä miinusta tosin voisi antaa siitä, ettei keskustelua voi mitenkään vauhdittaa, vaan ääninäyttely täytyy kuunnella loppuun saakka (toim. huom. PC-versiossa on taikanäppäin nimeltään ESC) Pelaajan mukaan liittyvä, maksimissaan noin kymmenenhenkinen seurue on suhteellisen sekalainen seurakunta eri tavalla ajattelevia ja toimivia hahmoja. Näiden taustatarinoiden setvimiseen ja mahdollisten romanssien virittämiseen saa käytettyä hyvin paljon aikaa. Hyvät välit ryhmäläisiin poikivat sekä  uusia ominaisuuksia, osien kohdalla myös mahdollisuuden vaakamamboon. Näin seksuaalisesti vapautuneella aikakaudella myös samaa sukupuolta olevien väliset suhteet ovat mahdollisia.

Tarjolla olevien apureiden valikoimassa on yksi isompi ongelma: taikureiden vähyys. Magian tehokkuuden ja pelin hieman armottoman lähitaistelumekaniikan vuoksi ryhmässä olisi hyvä olla kaksi taikuria. Valitettavasti Kaksi ainoaa tarjolla olevaa npc-taikuria ovat kuin yö ja päivä, ja molempien tyytyväisenä pitäminen aiheuttaa ongelmia tärkeissä valinnoissa. Kun esimerkiksi sotureita on tarjolla neljä, jonkinlainen kompromissiratkaisu olisi voinut olla paikallaan. Nyt parhaimpaan tulokseen pääsee tekemällä itse taikurin.

Veri lentää ja kellot soi

Teknisesti peli on priimakamaa, kuten Biowarelta on perinteisesti on voinut odottaa. Uusi pelimoottori ei juuri kärsi esimerkiksi Mass Effectin hitaista tekstuurilatauksista, ja toiminta pysyy isoissakin taisteluissa sulavana vaikka ilmassa olisi useampi aoe-loitsu. Ääninäytely, kuten jo tuli todettua, on loistavaa, samoin musiikki.

Ääninäyttelyn suhteen rasittaviakin tapauksia löytyy, mutta näiden puheet ärsyttävät yleensä myös pelihahmoja niin paljon, että sönköttöjät voi halutessaan ottaa hengiltä. Myös veriefektejä piisaa, ja tapa jolla hahmot keräävät veriroiskeita päälleen on ylivedetty suorastaan huvittavalle tasolle.

Biowaren tuotelistalta ei Neverwinter Nightsin lisäksi juuri epäonnistumisia löydy, eikä Dragon Age: Origins tee poikkeusta. Se on ajatuksella tehty ja kunnianhimoinen peli, joka pitää otteessaan paremmin kuin mikään tänä vuonna ilmestynyt peli. Kun hesarin kolahtaessa voi todeta onnellisena, että onneksi kello on vasta neljä, vielä voi jatkaa pelaamista niin jotain on tehty oikein. Hienoimmissa timanteissa toki pienimmätkin virheet ärsyttävät suunnattomasti, mutta näille ei kuitenkaan haluaisi antaa kovin paljoa painoarvoa.

Hitaat keskustelut, tietokoneen ohjaamien hahmojen satunnaiset toilailut ja taitojen respeccaamisen puute ovat suurimpia ärsyttäviä asioita. Lisäksi diplomatian toteutus on valitettavan minimaalinen. Vaikka sanan säilällä toisinaan selviääkin, diplomatiataitojen mekaniikka on hyvin yksinkertainen. Pääsääntöisesti Fereldenissä pelataan väkivalloin. Pienemmäksi mokaksi voi ehkä mainita sen, ettei pelin tarina alkuasetelman jälkeen juuri tarjoa isompia yllätyksiä.

Se että määränpää on tiedossa, ei kuitenkaan estä nauttimasta matkasta. Ja se onkin melkoinen matka. Valitettavasti sekin tietenkin päättyy aikanaan, mutta monet tarjolla olevat päätökset antavat pelille uudelleenpeluuarvoa. Bioware on myös sitoutunut laajentamaan pelin sisältöä seuraavan kahden vuoden ajan, joten ehkä aikanaan myös Fereldenin ulkopuoliset maat ja mannut avautuvat tutkimiselle.

Moni peliä odottanut on sen varmasti jo hankkinut, mutta mikäli näin ei vielä ole tehnyt, en suosittele enää aikailemaan. Dragon Age: Origins on pienistä virheistään huolimatta vuoden ehdoton roolipelitapaus, allekirjoittaneen kirjoissa myös pelitapaus.

 

Tekijä: Bioware
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Core 2 Due 1,4 GHz / Athlon X2 1,8 GHz, Geforce 6600 GT/Radeon X850 128 megatavun näyttömuistilla, 1 Gt muistia
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://dragonage.bioware.com
Tero Lehtiniemi

 

Toinen mielipide (Xbox 360)

Ehdin kokeilla Dragon Agea vain lyhyehkösti, muutaman illan ajan. Vaikutelma oli kuitenkin laadukas ja mielenkiintoinen. Mikä viehättävintä, pelistä huokuu selvää vanhan polven roolipelielämystä, jota ammennetaan 80- ja 90-luvun parhaimmista RPG-aineksista. Ainekset välittyvät ja toimivat täysin myös konsolipuolella, positiivisella tavalla. Xbox 360:llä kokeiltuna Dragon Age ei niinkään tuntunut uudistavan roolipelaamisen genreä, kuin hiovan sen erittäin sulavaksi ja toimivaksi paketiksi nykypelaajille.

Konsolipelinkin käyttöliittymä toimi padilla mainiosti. Esimerkiksi taistelujärjestelmässä useiden eri hyökkäysten ja taikojen käyttäminen sujuu ongelmitta. Teos vakuutti myös seikkailullisesti heti alkumetreiltään, rakentaen pelaajan ympärille kuvan ristiriitaisesta maailmasta, jossa eri vaihtoehdot eivät suinkaan elä rinnakkain rauhanomaisesti. Kenen lippua kumarrat, kenelle olet lojaali? Kun tietää, että alun ratkaisut vaikuttavat pitkälle loppuseikkailuun, niin siinäpä on syytä roolipelata oikein huolella ja loogisesti.

Vetoava, tyylikäs ja ajatuksella rakennettu rooliseikkailu. Tätä kehtaa suositella.

Jukka O. Kauppinen

 

Kolmas mielipide (PC)

En muista, milloin olen viimeksi odottanut jotain peliä niin paljon kuin Dragon Age: Originsia. Baldur’s Gatet ja muut legendaariset wanhan koulukunnan roolipelit kuuluvat yhä suosikkipeleihini, joten miten olisin voinut olla muuta kuin onnesta sekaisin? Ilahduttavasti Dragon Age ei petä, vaan on juuri niin hyvä kuin toivoinkin, ehkä parempikin.

Kuten Teron arvostelu jo tekee harvinaisen selväksi, peli on aivan hillittömän hyvä. Yritän siis itse pitää hehkutuksen minimissä ja puhua lähinnä PC-versiosta, joka on mielestäni – PlayStation 3:lla ja PC:llä testauksen jälkeen – se paras tapa pelata Dragon Agea.

Näkyvin ero konsoliversioihin tulee taktisesta kamerakulmasta, sillä hiiren rullaa heilauttamalla voi sen standardin 3rd person –näkymän sijaan tähystellä peliä korkeuksista, kuin Baldur’s Gatessa konsanaan. Tiukoissa taisteluissa tämä on korvaamaton apu, sillä erilaisten area of effect –loitsujen sijoittelu on näin lasten leikkiä.

Pelattavuuden kannalta merkittävämpää on kuitenkin se, että halutessaan koko näytön alalaidan saa täyteen kykypalkkia, johon voi pudotella halutessaan kaikki mahdolliset pikaesineet ja kyvyt. Näin taistelun aikana ei tarvitse sahata ympyrävalikoissa, vaan käskyjen jakelu onnistuu nopeasti ja tehokkaasti. Toki muutenkin käyttöliittymä on omaa luokkaansa, kiitos runsaiden ja toimivien näppäinoikopolkujen. PC-versiossa voi myös skippailla puheita ja välianimaatioita Escape-näppäimellä, mikä olisi varmasti ilahduttanut myös Teroakin.

Oheiset kuvat PC-versiosta maestro Lehtosen ruudulta.

Mukavasti PC-versio pyörii myös sangen hyvin. Vaikka omassa näytönohjaimessani on onnettoman vähän muistia 1080p-resoluutioista näyttöäni silmälläpitäen ja prosessorini on kotoisin suoraan kivikaudelta, detailit pystyi vääntämään korkealle ilman, että peli pätkisi häiritsevästi. Näin Dragon Agen saa näyttämään sangen muikealta, konsoliversioihin verrattuna jopa ilmiömäiseltä.

PC-version hienouden kruunaavat modit. Bioware julkaisi PC-miesten käyttöön omat kehitystyökalunsa, jolla pelin sisältö on alunperin tehty. Jo nyt peliin on modattu erilaisia mukavia lisukkeita, kuten vaikka mahdollisuus sijoitella hahmojensa kykypisteet uusiksi tai vaikka säilyttää leirinsä jättimäisessä yhteisarkussa ylimääräisiä varusteitaan. Jo nyt työn alla on useita lisäseikkailupaketteja, joten PC-miehiltä pelattava ei lopu aivan kesken.

Dragon Age: Origins on vahva ehdokas meikäläisen vuoden peliksi ja kun kerran valita saa, pelaan sen mielelläni PC:llä. Peli ei ole huono konsoliversionakaan, mutta kaikesta näkee, että Dragon Age on yksi niitä harvoja pelejä, jotka on oikeasti suunniteltu ensin PC mielessä.

Miikka Lehtonen

 

Neljäs mielipide(PS3)

Bioware on tarjoillut konsolipelaajille itämäisempiä kung fu -tappeluita Jade Empiressä ja räiskintää Mass Effectissä, mutta vasta nyt konsoliseikkailijatkin pääsevät eeppisten fantasiaroolipelien makuun.

Dragon Age on lähtökohdiltaan ja pinnallisin puolin varsin kliseinen fantasiatarina. Maailma on elänyt rauhan aikaa satoja vuosia ja kansat ovat jo melkein unohtaneet pahuuden uhan. Pahuuden voimat ovat kuitenkin nostamassa päätään juuri kun kaikki osapuolet kamppailevat omien ongelmiensa kanssa. Pelaajan tehtäväksi jää alkukahakoiden jälkeen ratkaista ongelmat ja yhdistää eri kansat taisteluun pahan voimia vastaan.

Vaikka Dragon Age Origins ottaa isossa mittakaavassa mallia fantasiakliseiden ABC-kirjasta, Bioware lisää kaikkeen omanlaisensa kierteen. Yksinkertaiselta vaikuttavan selkkauksen taustalta saattaa löytyä yllättäviä syitä, jotka tekevät valinnoista hankalia. Dragon Age liikkuu usein harmaalla maaperällä eivätkä valinnat ole läheskään aina niin mustavalkoisia kuin Biowaren aikaisemmissa peleissä.

Dragon Age taistelut ovat lähempänä Baldur’s Gate -pelien tyylistä pientä säätämistä kuin suoraviivaista hack ’n slashia. Tämän huomioon ottaen Bioware on siirtänyt kyseisen pelityylin suhteellisen hyvin konsoleiden ohjaimilla pelattavaksi. Pelaaja voi edelleen käskyttää kaikkia hahmoja erikseen, mutta eri toimintoja voi myös säätää tekoälyn hoitamaksi, jolloin pelaajan ei tarvitse olla koko ajan pitelemässä jokaista hahmoa käsistä.

Kaikki erikoisliikkeet, parannusesineet ja loitsut löytyvät napinpainalluksesta avautuvan komentopyörän alta, mutta muutamat niistä voi laittaa kätevästi yhden napinpainalluksen päähän. Biowaren konsoleille kehittämä ohjausmalli ei voita hiirtä ja näppäimistöä, mutta pienet apukeinot ja oivallinen komentorinkula tekevät pelaamisen kuitenkin mahdolliseksi ja nautittavaksi myös konsoleilla.

Taistelusysteemi toimii siis hyvin, mutta Bioware olisi voinut kehitellä enemmän erilaisia vihollistyyppejä ja tehdä nykyisistäkin vaihtelevampia vastuksina.. Nykyisellään on aivan sama taisteleeko ihmistä, kääpiötä vai örkkiä vastaan ja muistakin olennoista löytyy liikaa vain näennäisesti erilaisia vastuksia. Loppupuolella peliä alkaa jo kyllästyttää taistella tuhannetta pimeän kätyriä vastaan, joka ei ole muuttunut tippaakaan ensimmäisestä.

Dragon Age ei vaikuta tuotantoarvoiltaan aivan niin suurelta kuin sen tyyliseltä eeppiseltä fantasialta odottaisi. Grafiikat tekevät tehtävänsä, mutta eivät yllä tasoltaan edes Biowaren oman Mass Effectin tasolle. Monet kohtaukset vaikuttavat laimeilta, koska  ruudulle ei olla saatu loihdittua tarpeeksi kaaosta ja toteutus on muutenkin lattea. Niiden aikana tulee liian läheisesti mieleen monet B-luokan fantasiaelokuvat, eivät Taru Sormusten Herrasta -elokuvien kaltaisten filmatisointien eeppiset tunnelmat.

Vaikka visuaalinen puoli jättääkin toivomisen varaa, musiikit ovat huomattavasti parempaa laatua. Soundtrack ei ole suinkaan täynnä Marilyn Mansonia, kuten trailerit antoivat olettaa, vaan tunnelmaan paremmin sopivia orkesterisävellyksiä. Ääninäyttely on kauttaaltaan tasaisen laadukasta, vaikka muutamia heikompiakin yksilöitä on päässyt mukaan.

Dragon Age: Origins onnistuu toisaalta kääntämään tuttuja asioita hyvin päälaelleen, mutta se on  pelattavuudeltaan ehkä liiankin tuttua ja turvallista fantasiaropeilua. Tapahtuipa juonessa mitä tahansa, pelaaminen äityy liian usein ahtaiden luolastojen ja metsäpolkujen koluamiseksi. Se myös lupaa alussa eeppisempää seikkailua kuin mitä se lopulta tarjoaa. Dragon Age: Origins ei ole missään nimessä huono peli, mutta Biowarelta odotti hieman enemmän Mass Effectin jälkeen.

Petteri Kaakinen

Lue myös

Assassin’s Creed II (PS3, Xbox 360)

Borderlands (PC, PS3, Xbox 360)

Call of Duty: Modern Warfare 2 (PS3, Xbox 360)

Fallout 3 Game of the Year Edition (PC, PS3, Xbox 360)

NHL 2K10 (PS2, PS3, Xbox 360, Wii)

Risen (PC, Xbox 360)

Tales of Monkey Island Episode 4: The Trial and Execution of Guybrush Threepwood (PC, Wii)