Uusimmat

Dragon Quest: Hand of the Heavenly Bride (DS)

28.09.2009 15:45 Tero Lehtiniemi

Jos länsimaiden japsiroolipelikansa pitää Final Fantasy -sarjaa jonkinasteisena lajityypin messiaana, niin lajityypin kotimaassa samainen orjantappurakruunu on kyllä asetettava Dragon Quest -sarjan päähän.

Ikävä kyllä pelisarja on erityisesti Euroopassa jäänyt hyvin vähälle huomiolle, mutta kaikkien rotantappajien onneksi Square Enix on viime vuosina kunnostautunut asian tiimoilta. Tällä kertaa vuorossa on sarjan viidennen osan DS-käännös. Kannattiko 17 vuotta vanhaa dinosaurusta edes kääntää, vai onko tarjolla klassikkosarjalle tärkeää ajatonta seikkailua?

Eurooppalaiset ovat olleet Dragon Quest -kelkassa auttamatta jälkijunassa. Ensimmäinen virallisesti täällä julkaistu sarjan osa oli vasta kahdeksas, ja tämän jälkeen olemme päässeet nauttimaan ainoastaan sarjan nelososan DS-käännöksestä ja kehnosta Wiille väsätystä Dragon Quest Swords -raidemiekkailusta.

Alkuperäinen Dragon Quest V julkaistiin tosiaan Japanissa jo armon vuonna 1992, mutta vasta nyt peli on rantautunut saarivaltion ulkopuolelle. Tämä on sinänsä sääli, sillä pelillisten elementtiensä puolesta se on yksi lajityypin edelläkävijöitä, mikä ei sinänsä ole ihme. Huhutaanpa, että pelin hirviönkesytys-ominaisuus toimi aikoinaan inspiraationa jopa Pokemoneille. Eri asia sitten on, onko tämä hyvä vai huono asia.

Dragon Quest V:n tarina ei itsessään ole kovin omaperäinen tai yllättävä, mutta 17 vuoden ikäistä klassikkoa on hiukan turha kritisoida tällaisesta. Hienoa on kuitenkin se tapa, jolla tarina on kerrottu: sarjalle ominaisesti nimettömäksi jätetyn sankarin edesottamuksia seurataan aina tämän varhaisesta lapsuudesta aikuisikään saakka.

Isän kanssa seikkaileminen vaihtuu ajan aikuistumisen myötä yhä vastuullisemmiksi tehtäviksi, ja mennäänpä pelissä jopa naimisiin, kuten voi päätellä jo pelin lisänimestä. Morsiamen valinta vaikuttaa sekä sankariryhmän kokoonpanoon että tietyissä määrin myös itse tarinaan.

Perinteitä vaalien

Dragon Questien pelimekaniikka on säilynyt näihin päiviin asti nostalgiaa huokuvana, eikä tälläkään kertaa tehdä poikkeuksia. Pysyvä tallentaminen onnistuu vain maastossa ja kaupungeissa sijaitsevissa kirkoissa, mutta pelin kannettavan luonteen vuoksi voi väliaikaistallenteen tehdä käytännössä koska ja missä vain.

Itse pelaaminen ei juuri poikkea siitä, mitä lajityyppi on tarjonnut näihin päiviin saakka. Sankariporukkaa ohjataan pitkin kylästä, kaupungista ja luolastosta toiseen laajalla maailmankartalla. Tarina ei muutamia sivutehtäviä lukuun ottamatta juuri tarjoa vaihtoehtoja, vaan vetää pelaajaa mukanaan tiukan lineaarisesti.

Muutenkin mennään varsin perinteisillä linjoilla. Satunnaistaistelut alkavat tyhjästä, ja  vuoropohjainen taistelu on ulkoasultaan varsin askeettinen. Muuten pelin graafinen ulkoasu on varsin viehättävä. Sprite-hahmoja polygonitaustoihin yhdistelevä grafiikka loihtii henkeviä ja mukaansa tempaavia maisemia, joihin on helppo uppoutua tuntikausiksi.

Suurempia vikoja Dragon Quest: Hand of the Heavenly Bridestä on vaikea löytää. Sarjalle ominainen, kömpelö tallennussysteemi on näistä yksi. Mikään ei piristä päivää vähemmän kuin luolaston pohjalla pomohirviölle kärsitty tappio, joka passittaa takaisin viimeisimpään tallennuspisteeseen. Koska sankariryhmä ei varsinaisesti kuitenkaan kuole, ei tämä ole ihan niin maailmaa murentava asia kuin voisi kuvitella. Tätä vikaa helpottaa myös se, että vitonen on sarjan muihin osiin verrattuna suhteellisen helppo.

Kaiken kaikkiaan Dragon Quest: Hand of the Heavenly Bride on mitä mainioin lisä DS:n laadukkaaseen roolipelivalikoimaan. Se ei ole erityisen pitkä, haastava tai omaperäinen, mutta viehättävä pelimaailma, hauskat henkilöhahmot ja persoonallinen tarinankerronta tekevät siitä sekä hyvän seikkailun, että tärkeän ja kokemisen arvoisen osan lajityypin historiaa.

 

Tekijä: ArtePiazza/Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: DS
Saatavilla: DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://na.square-enix.com/dq5/
Tero Lehtiniemi

 

Lisää aiheesta

Champions Online (PC)

Dragonica Online -ennakko (PC)

Pokémon Platinum (DS)

Myst (DS)

Lue myös

Halo 3: ODST (Xbox 360)

NHL 10 (PS3, Xbox 360)

Rhythm Paradise (DS)

WET (PS3, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat