Uusimmat

Dragon Quest: Journey of the Cursed King (PS2)

06.06.2006 11:27 Tero Lehtiniemi

Japanissa käsittämätöntä suosiota nauttiva, jo kahdeksanteen osaan edennyt Dragon Quest -roolipelisarja on valitettavan pitkään ollut täysin pimennossa eurooppalaisilta pelaajilta. Nyt asiaan on onneksi tullut muutos, sillä sarjan tuorein osa on saatu myös eurooppalaisille markkinoille.

Dragon Quest -sarjan pelit ovat perinteisesti olleet varsin karua katseltavaa, mutta sarjan kahdeksannessa osassa ulkonäköön on panostettu toden teolla. Kehitystyöstä vastaa näyttävillä Dark Cloud -peleillään tunnetuksi tullut japanilainen Level 5, ja hahmosuunnittelun puoleltakin löytyy varsin kovan luokan nimi: Dragon Ball -animesarjan luonut Akira Toriyama.

Tuloksena on sekä rytmityksensä, hahmojensa että ulkonäkönsä puolesta animen näköinen peli, joka on myös erinomainen roolipelikokemus.

Pahaa hovinarria etsimässä

Peli kertoo tarinan Trodainin kuningas Trodesta, jonka paha hovinarri Dhoulmagus muuttaa sammakkomaiseksi hirviöksi. Kuningas ei luonnollisestikaan ole järin tyytyväinen uuteen olomuotoonsa, ja lähtee jahtaamaan Dhoulmagusta hevoseksi muutetun tyttärensä Medean ja pelaajan johtaman sekalaisen sankariporukan kanssa.

Tuppisuisen, pelaajan itsensä nimeämän, sankarin mukaan lyöttäytyy matkan varrella pieni mutta tiivis joukko hauskoja karikatyyrihahmoja. Seurueesta löytyy niin entinen ryöväri, tuittupäinen aatelistyttö kuin viinaanmenevä temppeliritarikin. Länsiversiosta löytyvä ääninäyttely on poikkeuksellisen hyvin toteutettu, ja jutustelua kuuntelee enemmän kuin mielellään.

Korean ulkokuoren alla Dragon Quest tarjoaa erittäin perinteisen rooliseikkailukokemuksen. Sankariporukka matkustaa halki laajan maailmankartan kaupungista ja luolastosta toiseen, ratkoen matkan varrella vastaan tulevia ongelmia.

Perinteet kunniaan

Tiukan, mutkikkaita käänteitä ja suuria ajatuksia sisältävän juonen sijasta pelin tarina seuraa enimmäkseen sankariporukan kommelluksia ja koostuu paikallisten ihmisten pulmien ratkomisesta. Laaja maailmankartta ja letkeä tunnelma tuovat myös mukavaa vapauden tunnetta. Tyhjästä alkavat satunnaistaistelut hoituvat varsin perinteisellä, vuoropohjaisella taistelusysteemillä.

Dragon Quest: Journey of the Cursed King on kokonaisuutena parasta, mitä roolipelirintamalla on hetkeen tapahtunut. On kuitenkin puhtaasti makuasia, antaako perinteikkyyden mukanaan tuomien satunnaistaisteluiden, rajoitetun tallentamisen ja korkeahkon vaikeustason kaltaisten asioiden häiritä itseään.

Näyttävää, hyvähenkistä ja laajaa rooliseikkailua kaipaaville se on kuitenkin tämän hetken ykkösvaihtoehto, ja vuoden ehdottomia merkkitapauksia.

 

  • Julkaisu: myynnissä
  • Järjestelmä: PS2
  • Pelaajia: 1
  • Ikäsuositus: S-11
  • Verkkopeli: ei

 

Lyhyesti: Huippusuositun roolipelisarjan Euroopan-valloitus alkaa rytinällä. Jos arvostaa perinteisiä konsoliroolipelejä, Dragon Quest on parasta pitkään aikaan.