Dreamfall: The Longest Journey (pc)

12.05.2006 00:00 | Tero Lehtiniemi | 239

Vuoden 2000 alkupuolella julkaistu The Longest Journey on valehtelematta pc-historian parhaita seikkailupelejä, ja ehdottomasti tämän vuosituhannen puolella paras julkaistu lajityyppinsä edustaja. Nuoren April Ryan -nimisen tyttösen seikkailu tulevaisuuden teknologisessa Stark-maailmassa ja taianhohtoisessa Arcadian fantasiamaailmassa ihastutti mukaansatempaavalla juonella, näyttävällä grafiikalla ja kekseliäillä ongelmilla.

Pc-seikkailupelien lajityypin matka on The Longest Journeyn jälkeen on ollut suoraa alamäkeä, ja kauan odotetusta Dreamfall-jatkosta onkin odotettu koko lajityypin pelastajaa ja messiasta. Vanhojen seikkailupelien ystävillä onkin varmasti monia kysymyksiä, joihin pyrimme nyt antamaan vastauksen.

Dreamfall: The Longest Journeyn tapahtumat saavat alkunsa kymmenisen vuotta alkuperäisen pelin päättymisen jälkeen, jossa yliopiston kesken jättänyt, rikkaan isänsä hemmottelema Zoe-tyttö elää tylsää elämää. Yhtäkkiä tytön elämään ilmestyvät The Ring-tyyliset televisiokaappaukset. Muidenkin outojen tapahtumien myötä Zoe tempautuu mukaan salaliittojen verkkoon, jossa panoksena on enemmän kuin useamman maailman kohtalo. Päähenkilöitä on nyt useita. Ensimmäisen osan sankari Aprilin ohella pelaaja kohtaa uuden tuttavuuden, salamurhaaja Kianin.

Haaveet kaatuu

Juonellisesti Dreamfall on priimakamaa, ja suurin osa peliajasta meneekin hyvin kirjoitettua dialogia seuratessa. Tämän jälkeen alamäki sitten alkaakin, markkinavoimien ja konsolimaailman piruille on nimittäin tarjottu pikkusormea. Valitettavasti peijoonit ovat vain vieneet prosessissa koko käden suurin piirtein kyynärpäätä myöten. Ensimmäinen varoituksen merkki löytyy jo kontrolliasetuksista: näppäimistöllä liikkuminen, hiipiminen, lyöntinappulat. Mitä ihmettä?

Näiden merkkien maalailemat pelot osoittautuvat valitettavasti lähes täysin todeksi. Kömpelö näppäimistöliikkuminen, isoilla sinisillä merkeillä automaattisesti ympäröidyt toiminnan kohteeksi kelpaavat esineet ja kiikkerä kamera ovat ensimmäiset konkreettiset merkit pelin sisällä piilevästä pahuuden siemenestä. Mielenkiintoisten ratkaisujen taustalla on mitä todennäköisimmin pelin kääntyminen myös Xbox-konsolille, mutta ilmeisesti pelin pc-versiosta päätettiin samalla tehdä vain köyhä kopio.

Huonot kontrollit voisi vielä antaa anteeksi seikkailupelissä, mutta valitettavasti peli laajentaa lajityyppiään myös genren ulkopuolelle. Kekseliäiden puzzlejen selvittämisen sijasta iso osa peliajasta kuluu yhdentekevissä, keskinkertaisissa nyrkkitappeluissa ja turhissa, ylihelpoissa hiiviskelyosuuksissa. Pelintekijöille pieni vinkki toimintaosuuksista: jos sellaisia on pakko tehdä, tehkää ne kunnolla. Tällaisenaan pelin painopisteen siirtyminen keskitasoiseksi toimintaseikkailuksi on katastrofaalista.

Ei näin

Dreamfall: The Longest Journeytä ei haluaisi nähdä erään lajityypin testamenttina, auringon viimeisenä pilkahduksena ennen sen laskeutumista teille tietämättömille. Usko vain alkaa pikkuhiljaa mennä ainakin suurten kaupallisten julkaisujen osalta. Kaikki Dreamfallin hyvät asiat, kuten erinomainen tarina, hyvä dialogi ja pääosin kohtuullisesti toteutettu ääninäyttely, hukkuvat surkeiden pelillisten ratkaisujen alle.

Pelin maalailemista kauniista ja vaihtelevista maisemista on vaikea päästä nauttimaan, kun seikkailuelementtejä on karsittu keskinkertaisten ja ilmeisesti pakon edessä väännettyjen Metal Gear Solid -pelleilyjen tieltä. Dreamfallista haluaisi pitää, koska se tarjoaa pitkästä aikaa erittäin hyvää tarinankuljetusta. Valitettavasti siitä nauttiminen on tehty niin vaivalloiseksi, että ainakaan pc:llä peliä ei voi suositella kuin The Longest Journeyn jatkotarinaa haluaville. Pelinä se ei ole hyvä. Muille voin suositella varauksetta ensimmäistä The Longest Journeytä, jonka läpäisyn jälkeen tämäkin peli varmasti löytyy pelillisten ansioidensa puolesta sopivammasta hintaluokasta, eli alelaarista.

 

Tekijä: Funcom
Julkaisija: KE Media
Testattu: PC
Saatavilla: PC, Xbox
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: dreamfall.com