Driver: San Francisco (PC, PS3, Xbox 360)

31.08.2011 17:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ubisoft Reflections
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360, Wii
Tulossa: PC
Pelaajia: 1, 2-10 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.ubi.com/FI/Games/Info.aspx?pId=8976
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Moneen rakoon ehtinyt ja useasti parjattu Driver-sarja on taas palannut. Vuosien varrella sarja on mennyt aina vain halluisempaan suuntaan eksyessään kauemmas juuriltaan, tiukasta autopelailusta.

Driver: San Francisco heittää romukoppaan kaikki jalalla liikkumiset ja räiskimiset, pitäen päähahmonsa tiukasti auton ratin takana. No, ainakin silloin, kun hän ei leijaile kummituksena San Franciscon taivaalla…

Tuorein Driver tekee monessakin mielessä paluun sarjan juurille. Päähahmona toimii taas ensimmäisistä peleistä tuttu Tanner ja kaikki ihmeelliset räiskintäosiot ja jalalla kulkemiset on poistettu. Tarjolla onkin puhdas autopeli, jossa riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita ja myös tavallista erikoisempi ratkaisu.

Pelin jippona kun on se, että Tanner pystyy jättämään tomumajansa taakseen ja leijailemaan pitkin San Franciscon taivaita, singahtaen sieltä sitten halutessaan uuden auton rattiin ja vaihdellen näin vaikka jatkuvalla syötöllä ohjaamaansa rassia.

Idea kuulostaa oudolta ja kieltämättä onkin sitä, mutta samalla se on myös koko pelin selkäranka, joten kannattaa totutella ajatukseen, mikäli meinaa Driveria pelata.

Koomaunia

Driver: San Franscisco alkaa pitkällä pohjustuksella, jossa kerrotaan tarina vankilapaosta, Tannerin urhoollisesta takaa-ajosta ja kovasta kolarista, jonka seurauksena mies päätyy makaamaan koomassa sairaalan vuodeosastolla.

Tämä olisi tietenkin ajopelille vähän heikompi alkuasetelma, joten peli tapahtuu ainakin näennäisesti Tannerin pään sisällä, jossa hän jatkaa yhä kovaa takaa-ajoaan ja jäljittää hänet sairaalaan toimittanutta vankikarkuria.

Tämä toiminee myös selityksenä sille, miksi Tanner pystyy nappia painamalla singahtamaan ruumiistaan San Franciscon taivaalle etsimään uutta ajokkia alleen.

Autosta toiseen hyppiminen, eli shiftaus, on todellakin koko Driverin selkäranka. Se on tärkeä pelimekaniikka, sillä takaa-ajoissa pitäisi osata oikeissa paikoissa vaikka hypätä vastaantulevalle kaistalle ja kurvata sieltä rekka-auton kanssa pakenevan auton eteen.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteestahttps://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Samalla autosta toiseen hyppiminen ja niiden kuskien riivaaminen on myös pelin open world –sisällön jakelumekaniikka. Erilaisten haasteiden ja kisojen ohella kaupungissa tulee vähän väliä vastaan autoja, joiden yläpuolella leijuu tähti. Tällaisen auton riivaamalla voi aloittaa juonellisen sivutehtävän, jossa pitää vaikka paeta pankkirosvoilla poliisia tai pelotella ajokoulun opettaja puolikuoliaaksi tekemällä vaarallisia stuntteja.

Tekemistä riittää reippaasti, sillä sivutehtäviä, kisoja ja stunttihaasteita aukeaa tasaista tahtia. Niitä suorittamalla voi kerätä tahdonvoima-pisteitä, jotka ovat pelin valuuttaa. Niillä ostellaan Tannerin autotalleihin uusia autoja ja parannetaan miehen ominaisuuksia.

Tässä kohtaa pelin unilogiikka sitten jo vähän kärsiikin. Ostellaan ja parannellaan autotalleja? Niistä kerätään vartin välein tahdonvoima-osinkoja? Kopioiko joku vahingossa Assassin’s Creedien bisnesmallin Driveriin? Eihän sillä pelin kannalta ole hirveästi väliä, mutta kun nyt kerran pelin epärealistisen keskusidean tueksi on kehitetty lennokas tarina, joku olisi voinut miettiä pari minuuttia sitä, miten pelin eri osa-alueet sopivat tarinan runkoon. Koska Tannerin bisnes-imperiumi… Se ei oikein sovi.

Kumilankamalli

No, pelin runko on mitä on, mekaniikka ratkaisee. Ja siltä osin Driver: San Francisco on kaksipiippuinen juttu. Moni on parjannut ajomallia, eikä välttämättä suotta, sillä se on aika persoonallinen. Autoissa on selvästi reippaasti voimaa ja niiden kanssa tuntee todella ohjaavansa painavaa metallihirviötä aivan liian kovilla vauhdeilla. Jotkut tykkäävät, toiset eivät.

Mutta siitä tuskin tykkää kukaan, miten hankalaa autoilla on tehdä tarkkoja ohjausliikkeitä, varsinkaan kun niitä tarvitaan ja usein. San Franciscon pikkukadut ovat täynnä ahtaita paikkoja ja kapeita kurveja, joista tekoälyn rassit puhaltavat läpi kuin kiskoilla – tästä lisää hetken päästä – pelaajan taistellessa joka välissä ajomallin kanssa.

Kun homma toimii, se toimii. Kumi palaa, savu lentää ja 70-luvun pornofunk soi sen verran tunteella, että omalle naamallekin uhkaa kasvaa kunnon Günther-viikset. Mutta kun homma ei toimi, V-käyrä kohoaa potensseissa. Jaha, taas meni tehtävä reisille kun ajomalli ei päästä minua kurveista läpi yhtä nopeasti kuin tekoälyn. Jaha, tuosta kohtaa olisikin pitänyt pujahtaa noiden kahden roskiksen välistä täydellä vauhdilla. Jahas, nyt autoni sitten päättikin spinnata ja tekoäly kaasuttaa kohti horisonttia. Onneksi lataustauot eivät sentään ole pitkiä.

Tekoäly on muutenkin Driverin suurin ongelma, sillä se on huono ja lisäksi huijaa. Tekoälykuskit ajavat kaupungin katuja kuin raiteilla, eivätkä piittaa siitä, että takana on sireenit päällä ajeleva poliisisaattue. Tai väistä vastaan tulevaa rekka-autoa.

Ja kun se nokkakolari vihdoin tulee, mitä tekoälykuskit tekevät? Yrittävät ajaa suoraan eteenpäin kaasu pohjassa, kuin romurallissa konsanaan. Näin yksikin nokkakolari yleensä pilaa takaa-ajon. Ei sen takia, että pelaajan auto hajoaisi, sillä Driverin autot kestävät vaikka viisi 150 kilometrin tuntinopeudella tapahtuvaa rekkaniittiä. Ei, vaan sen takia, että siinä vaiheessa, kun pelaaja saa autonsa peruutettua irti vieruskaverin konepellistä, kohde on jo kilometrin päässä.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteestahttps://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Ja se huijaus… Aloin epäilemään, että jotain oli vialla, kun sain alleni yhden pelin nopeimmista autoista, jolla ajoin kilpaa paljon hitaampaa autoa vastaan. Tämän näkee selvästi, sillä peli ilmoittaa kohteliaasti kaikkien autojen ominaisuudet. Kun olin kaukana takana, vaikka ajettuani nokkakolarin, kaverit nitkuttivat eteenpäin etanan vauhdilla. Mutta kun pääsin perään kiinni, kaverin vauhti kasvoi tasaista vauhtia niin, että pysyin juuri ja juuri iskuetäisyydellä. Ja sitten välillä hidastettiin sen verran, että pääsin juuri ohi, jotta kisa voi jatkua ”jännittävänä”. Uskomattoman turhauttavaa.

Moninpeli ja muuta mukavaa

Yllä kuvatut ongelmat ovat ajopelissä sen verran perusteellisia, että ne vesittivät omaa nautintoani välillä aika urakalla. Eivät kuitenkaan täysin, sillä Driverissa on paljon sellaista sisältöä, joissa ongelmat eivät paina niinkään paljoa. Kaikki tehtävät kun eivät ole takaa-ajoja.

Lisäksi on todettava, että kehitystiimi on selvästi antanut mielikuvituksensa lentää kehittäessään sivutehtäviä ja lisäsisältöä. Vähän väliä vastaan tulee jotain uutta ja hauskaa, mikä pitää Driverin koko ajan tuoreen tuntuisena ja kiinnostavana.

Niinpä minulle kävikin niin, että peli eteni aalloissa. Minulla oli pitkään ihan kivaa, sitten olosuhteet heittivät vastaan ison kasan ongelmia kerralla ja homma tyssäsi niin sanottuun ragequitiin. Hetken jäähdyttelyn jälkeen kuitenkin palasin jatkamaan. Kai tämäkin kertoo siitä, että paljon on tehty oikein.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteestahttps://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Moninpeli voisi olla potentiaalisesti yksi näistä oikein tehdyistä jutuista. Pelitiloista löytyy niin takaa-ajoa, lipunryöstöä, erilaista kisailua kuin puhdasta romuralliakin. Shift-mekaniikka on myös tärkeässä roolissa ja luo todella erikoista tunnelmaa. Et voi ikinä olla varma siitä, oletko oikeasti karistanut perään jääneen tyypin kannoiltasi, sillä tämä voi koska tahansa ilmestyä vastaan tulevan auton rattiin ja pamauttaa pystyyn kunnon nokkakolarin.

Sen, mitä nyt pääsin peliä testaamaan, se olikin oikein hauskaa. Mutta testi jäi kovin lyhyeksi, sillä ennakkoversiolle löytyi netistä kovin vähän peliseuraa. Jälleen on kuitenkin todettava, että moninpeli jätti jälkeensä halun pelata lisää.

Kokonaisuutena Driver: San Francisco olikin positiivinen yllätys. Alku oli aika jäätävä, kun suurin osa Shiftin ominaisuuksista oli lukittuna ja tehtävät olivat melko puhtaita kisoja tai takaa-ajoja. Ensimmäisen tunnin perusteella olin jo valmis toivottamaan pelille hyvää matkaa alimpaan helvettiin, mutta kun maailma avautuu ja kykyvalikoima kasvaa, hauskuus tekee samoin. Ongelmat ovat todellisia ja estävät Driveria olemasta todellinen huippupeli, mutta pornofunkin ja rempseän automeiningin ystävät voisivat valita paljon huonomminkin.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toinen mielipide

Miltä kuulostaisi 70-lukuun sijoittuva peli, jossa kaahaat jenkkiraudalla renkaat ulisten kohti horisonttia? Entä peli, jossa olet ruumiiton haamu, joka pääsee hyppimään autosta toiseen? Hämärältä, eikö väin? No, uusin Driver sisältää kumpaakin näistä. Mikä kummallisinta, soppa vielä oikeasti toimii.

Driverista on jo kauan ollut hyvin vaikea löytää hyvää sanottavaa. Ensimmäinen peli oli hyvä, mutta sen jälkeen ollaan oltu niin lujassa alamäessä, mutaa lensi naamalle oikein ämpärikaupalla. Siksi uusin Driver yllättää: se on oikeasti hyvä.

Peli palaa Tannerin tarinaan, jossa miehellä ei mene hyvin. Juuri kiinni saatu mafiapomo Jericho onnistui pakenemaan vankilasta ja luvassa on tietenkin ajojahti ympäri San Franciscoa. Homma menee totaalisen reisille ja sankarimme kolaroi; suuri osa pelistä vietetäänkin Tannerin koomahoureissa.

Ai, tässä ei ollutkaan mitään järkeä? No onneksi pelikin sen ymmärtää. Pelin juoni pysyy ihailtavan paljon poissa pelaajan ja silkan ajamisen hurman välistä. Se on hyvä, sillä lopulta juoni heittää sen vähäisenkin logiikan ikkunasta ulos. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja ostelee tavaraa tahdonvoimallaan, käy meno sangen mielenkiintoiseksi.

Vaan entä se ajaminen? Ajomalli on yllättävän veikeä. Autot tuntuvat sopivan raskailta ottaen huomioon, millaisia metallimörssäreillä pelissä ajetaan. Se vaatii kyllä hieman totuttelua, mutta pian pelaaja singahtelee kurveista läpi kuin aikakauden toimintatähti konsanaan. Kunpa vain tekoäly olisi samalla tasolla…

Tekoäly muistuttaa nimittäin huonosti toteutettuja kuminauhatekoälyjä vähintään vuosikymmenen takaa. Silloin, kun tarkoituksena on katujen ykkönen, on suhteellisen rasittavaa huomata tietokoneen olevan koko ajan takaloosterissa kiinni. Silloinkin, kun pelaajalla pitäisi olla monta kertaa parempi auto alla. Onneksi tämä toimii myös toiseen suuntaan: vaikka pelaaja olisi täysin pallo hukassa reittien ja ajamisen suhteen, on tekoäly vielä saavutettavissa. Loppua kohden tekoälyn huijaaminen käy sen silti verran läpinäkyväksi, että se syö jo peli-iloa.

Loppupeleissä Driver: San Francisco onnistuu kuitenkin tavoilla, johon sarja ei ole aikoihin kyennyt. Jo alkupäässä ennen Tannerin täysien kykyjen avautumista peli toimii jees, mutta taitojen karttuessa peli saa ihan uusia ulottuvuuksia.

Kyseessä ei ole täydellinen peli: sen ajomalli on omalaatuinen, mikä on sinällään pelkkä totuttelukysymys. Suurempi ongelma on tekoälyn silkka huijaaminen tehtävissä, mikä aiheuttaa, ettei sitä voi aivan varauksetta suositella. Mikäli moinen ei haittaa ja hinku 70-luvun pornofunkin maailmaan on kova, ei nykymarkkinoilla Driverille oikein ole vaihtoehtoja.

Eric Hartin

Lisää aiheesta

Driver palaa kaduille – Driver 2

Ensimmäistä Driveria myytiin maailmalla yhteensä yli 3,5 miljoonaa kappaletta ja se oli yksi vuoden 1999 eniten myydyistä Playstation-peleistä. Driver 2 – Back on the Streets julkaistaan näillä näkymin vain Playstationille lokakuun 15. päivänä.

Driv3r (Xbox)

Nyt se on täällä, kauan odotettu Driver-pelisarjan kolmas osa. Tämä uutuus tullaan muistamaan kovista ennakko-odotuksista ja elokuvamaisesta toteutuksesta, mutta monien kardinaalimokien takia Driv3r jättää miettimään, että tätäkö me olemme tosiaan odottaneet?

Driver: Parallel Lines (Xbox)

Pelisarjan neljäs, Parallel Linesiksi nimetty osa voikin helposti olla sekä Reflectionsin että Atarin uusi aamunkoitto. Tai vaihtoehtoisesti molempien joutsenlaulu.