Duke Nukem Forever (PC, PS3, Xbox 360)

23.06.2011 15:00 Juho Anttila

Tekijä: 3D Realms, Triptych Games, Gearbox Software, Piranha Games
Julkaisija: 2K Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.dukenukem.com/
Arvostelija: Juho Anttila

Duke Nukem 3D on legenda. Jatko-osan piti olla kaiken muuttava jumalpeli, kunnes asiat rupesivat menemään pieleen. Kaikkien aikojen vaporware-farssi ehdittiin kertaalleen jo perumaankin, mutta Dukea ei noin vain nujerreta!

Neljätoista vuotta on Guinnessin ennätysmerkinnän arvoinen odotus, mutta nyt kuningas on vihdoin palannut Gearbox Softwaren avustuksella. Maailma on kuitenkin muuttunut ja haastajat hallitsevat siilitukan reviiriä.

Hurjan määrän rahaa niellyt ikuisuusprojekti ansaitsee jo itsessään kommentin jos toisenkin. Kuuta taivaalta lupaillut 3D Realms teki, aloitti alusta, tuhlasi ja sähläsi kunnes firma kaatui lopulta selvitystilaan. Oikeudessakin käytiin julkaisijana toimivan 2K Gamesin kanssa, eikä oikeastaan kukaan enää uskonut peliin. Sitten kentälle astui erinomaisella Borderlandsilla sykähdyttänyt Gearbox Software, ja usko Dukeen syttyi uudelleen.

Kuningas on palannut, beibi!

Paljon on aikaa vierähtänyt myös pelimaailman puolella. Itse Duke paistattelee valtakunnanjulkkiksen ja supersankarin asemassa, nauttii seksikaksosten palvovista palveluksista ja on muuten vaan niin macho kuin vain Duke voi olla. Hiljaiselo päättyy, kun tutut siankasvoiset muukalaiset palaavat maapallolle.

Vieraat käyttäytyvät aluksi rauhanomaisesti, mutta sankari haistaa palaneen käryä alusta saakka. Muukalaisten hyökkäys Duken kotiluolaan paljastaa luihut aikeet lopullisesti. Porsaat ovat jälleen valloitusretkellä ja kaiken lisäksi vielä kosto mielessä. Olihan nimenomaan Duke se, joka suunnitelmat torppasi edelliselläkin kierroksella.

Maailman pelastaminen Duken tapaan poikkeaa hieman monien muiden pelien ryppyotsaisemmasta meiningistä. Punapaitaisen sankarin maailma on pullollaan tissejä, kaljaa ja väkivaltaa. Huumoriakaan ei olla unohdettu ja myös möreällä äänellä ladellut onelinerit kuuluvat asiaan. Luvassa on siis kaikkea, mitä kasvava ja kehittyvä nuori tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Tässä kohden heräävätkin ensimmäiset epäilykset. Duke Nukem oli osa lapsuuttamme, jotain erilaista ja erikoista. Tuhmaa, räävitöntäkin. Pelin tärkein kohderyhmä on se 90-luvun teinien sukupolvi, keski-ikäistynyt ja keskiluokkaistunut nostalgiannälkäinen pelaajaporukka, jonka mielissä Duke Nukem 3D on noussut legendan asemaan. Ei ole helppoa vastata ajan kultaamien muistojen ruokkimiin odotuksiin, eikä Duke Nukem Forever siinä myöskään onnistu.

Väärällä tavalla vanhanaikaista

Pitkä kehitysaika näkyy räikeimmän kenttäsuunnittelussa. Putki on pääosan aikaa kovin kapea, karukin. Eihän se väärinkään ole, jos taitavalla skriptauksella saadaan maailma ympärillä herätettyä henkiin, mutta nyt tähänkään ei pystytä. Rikkoutuvista ympäristöistä huolimatta ympäristöt tuntuvat staattisilta ja lavastetuilta. Itsensä löytää liian usein juoksemasta pitkin kapeita käytäviä ja suljettuja huoneita.

Asiaa ei auta pelin visuaalinen ilme, joka on luvalla sanoen vanhentunut. Pökkelöt hahmot ja rumat ympäristöt eivät ole tätä päivää, kuten eivät myöskään testialustana toimineella Xbox 360:llä kohdatut suorituskykyongelmatkaan. Koko pelimoottori on vanhentunut pahasti. Näyttääkin siltä, ettei Gearboxilla ole ollut tarpeeksi aikaa tai resursseja antaa pelille kunnollista kasvojenkohotusta.

Duke Nukem 3D oli omalla tavallaan pelikentän uudistaja. Jatko-osan eväät tällä alueella ovat vähissä. Väsähtäneen räiskimisen lisäksi vaihtelua yritetään tarjota lähinnä jo moneen kertaan muualla nähdyillä konsteilla. Tykkitornijumppaa annostellaan aivan liian usein, pelin sinällään hetken hauskoja ajo-osuuksia pitkitetään turhaan ja satunnaiset puzzlet tuntuvat väkisin väännetyiltä. ”Vihaan vipupuzzleja” toteaa Dukekin ääneen pelaajan ihmetellessä, miksi peliin piti silti sellaisiakin lisätä.

Ehkä hauskimmat hetket koetaan kutistussäteen parissa. Asetta käytetään niin sankariin itseensä kuin vihollisiinkin. Actionfiguurin kokoisena Dukena melskaaminen on hilpeää. Tasohyppelyosiot, joita koetaan niin lilliputtina kuin täysikokoisenakin eivät sitä sen sijaan ole. Ensimmäisen persoonan räiskintäpeleihin liitetty tasohyppely on epäonnistunut kokeilu, joka olisi saanut jäädä viimeistään viime vuosikymmenelle.

Pitkittäminen on paketin synti muutenkin kuin ajo-osuuksien kohdalla. Etenkin Hoover-padolla käytävä loppukliimaksi venyy kenttä toisensa jälkeen jatkuvaksi tylsyydeksi, jota vanhanaikaiset ja tylsät pomotaistelut eivät juuri piristä. Sisällöstä olisi voinut leikata kylmästi kolmasosan pois ilman, että peli olisi tästä ainakaan heikentynyt. Ajatus ”pelaisinko tätä, jos tämä ei olisi Duke” kävi mielessä aivan liian monta kertaa.

90-luvun lapsi

Duke Nukem 3D:tä pelataan joidenkin retrohenkisten toimesta moninpelinä vieläkin. Foreverin kahdeksan hengen verkkotaisteluille sen sijaan ei uskalla ennustaa paria kuukautta pidempää elinaikaa. Laginen ja yllätyksetön räime ei sillä pelastu, että lipun sijaan ryöstettäviä naikkosia saa läpsiä takamukselle. Moninpeli tuntuukin viime hetkessä päälle liimatulta pakkopullalta, joka ei innosta pelaamaan paria matsia enempää.

Pelin tekniset puutteet ja vanhanaikaisuus eivät lopulta varmasti tule yllätyksenä kovinkaan monelle. Liian pitkään kehitetty ja viime hetkessä kiireessä julkaisukuntoon paikattu peli ei yksinkertaisesti voi edustaa peliteknologian uusinta uutta. Yllätyksenä tuli sen sijaan se, kuinka vanhentuneelta myös itse Duke tuntuu. Tarkastelin itseäni ja tuntemuksiani yrittäen selvittää, olenko vihdoinkin kasvanut liian aikuiseksi. Olisiko kyse ollut huumorintajuttomuudesta ja kuivakkuudesta, kun tissit ja veri ei jaksanut naurattaa?

Vika taitaa kuitenkin olla ennen kaikkea siinä, että muut ovat ottaneet Duken pelikentän haltuunsa. Tahdotko huumoria? Bulletstorm tai aliarvostettu Matt Hazard tekivät tämän jo paremmin. Ääriväkivaltaa löytyy jo joka toisesta pelistä. Tissejä? Nähty vähemmänkin väkinäisesti toteutettuna. Innovaatioita? Niitä Forever ei edes yritä tarjota.

Jos Duke Nukem Forever olisi julkaistu vuosituhannen alussa, se oltaisiin voitu laskea onnistumiseksi. Nyt aika on ajanut ohi paitsi pelin, myös Duken itsensä. Nyky-Duke on kuin hampaaton eläkevaari, joka kuvittelee elävänsä yhä nuoruuden päiviään. Nuoremmat katsovat hieman kummastellen ja kuuntelevat ehkä kohteliaisuudesta hetken miettien samalla, ymmärtäisikö hassu setä sanomattakin, että pelikenttä kuuluu nykyään vetreämmille. Duke Nukem Forever on pelinä keskinkertainen, jopa huono, ja nostalgiapaukkunakin vain etäisesti kiinnostava.

Eat Lead irvaili myös Dukelle

Luulen, että aika moni meistä ei edes huomannut toissavuonna peliä nimeltään Eat Lead: The Return of Matt Hazard. Vaikka peli oli sinänsä varsin keskinkertainen räiskintäpeli, oli se tehty tieten tahtoen parodiseksi ja mustaa huumoria viljeleväksi. Peli myös kierrätti hienolla ja oivaltavalla tavalla räiskintäpelien kliseitä, irvaillen niille.

Kuten Domen arvostelussa ihmettelin, ”Eat Lead: The Return of Matt Hazard oli pelinä suurin haaste pitkiin, pitkiin aikoihin. Se on näet suoraan sanoen peli, joka on niin helppo ymmärtää väärin. Ei ihme, että se oli myös todella vaikea tapaus arvosteltavaksi. Miten siihen oikein pitäisi suhtautua? Toisaalta se on parhaimmillaankin vain keskiverto räiskintäpeli. Toisaalta, naurua ja kutkattavia tilanteita riitti. Lopulta vain yksi lähestymistapa oli oikea: ajattele että se on kuin riemastuttava B-leffa, joka nauraa niin itselleen kuin koko genrelleen.”

Duke Nukem Forever ei kuitenkaan tunnu onnistuvan samassa.

Lue arvostelu:Eat Lead: The Return of Matt Hazard (PS3, 360)

Toinen mielipide

Loppupeleissä uusimman Duken suurin synti on se, että peli on loppupeleissä malliesimerkki geneerisestä, hajuttomasta ja mauttomasta FPS-pelistä. Se on tylsä monessakin mielessä. Kenttäsuunnittelu nojaa areenoihin, joihin pelaaja lukitaan, kunnes huone on tyhjennetty kaikista alieneista. Tämä toteutetaan yleensä mitä läpinäkyvimmillä tavoilla.

Toisekseen pelin huumori nojaa pitkälti kontekstista irrotettuihin leffa- ja pelilainauksiin. Mukaan mahtuu pari ihan ovelaakin vitsiä, mutta täyspitkässä mukahumoristisessa pelissä se on suhteellisen vähän. Mielenkiintoisinta pelissä on lähinnä pohtia, milloin mikäkin osuus pelistä on suunniteltu.

Näillä kehitysajoilla oli suhteellisen selvää, ettei Duke tule olemaan se kirkkain tähti, mutta yllätyksenä tuli kuinka puiseva peli loppupeleissä on. Se ei ole hyvä eikä se ole niin huono, että siitä saisi minkäänlaista huumoria irti. Se on vain geneerinen ja tylsä.

Eric Hartin

20 vuotta Duke Nukemia

Duke Nukem seikkaili ensimmäisen kerran vuonna 1991 julkaistussa Duke Nukem -pelissä. Apogeen kehittämä ja sharewarena julkaisema teos oli sivusta kuvattu räiskintä-tasoloikka, joka sai jatkoa 1993 julkaistussa Duke Nukem II:ssa. Mutta 1996 ilmestynyt Duke Nukem 3D teki Dukesta sen hahmon, jonka pitkän linjan pelaajat muistavat. Tasaväkisesti iD Softwaren Quakea vastaan kamppaillut FPS-räiskintä viehätti letkautustensa ja hävyttömän huumorinsa ohessa myös oikeasti hyvällä pelisuunnittelulla ja pelattavuudella.

Duke 3D:n huikean menestyksen jälkeen hahmoa onkin kierrätetty rapaisesta herutuspelistä toiseen. Duke on säheltänyt jopa Game Boy Colorilla, GBA:lla, N64:llä, kännyköillä ja Zodiacilla. Ei epäilystäkään kuka oli Matt Hazardin irvailujen ykköskohde. Kaiken kaikkiaan Duke Nukemista on tehty ainakin 18 eri peliä, joista vain kolmella on oikeasti merkitystä. Duke Nukem, Duke Nukem 3D ja Duke Nukem Forever.

Ehkä nyt olisi hyvä aika päästää Duke eläkkeelle.

Kolmas mielipide

Vuonna 1997 3D Realms ilmoitti julkaisevansa jatko-osan suositulle Duke Nukem -pelisarjalleen. Pelimessuilla tapahtuneessa julkaisutilaisuudessa lupailtiin suuria ja pelikansan odotukset olivat kerrasta todella korkealla. Tätä odotusta onkin sitten kestänyt melkoisen tovin ja toivo pelin julkaisusta on heitetty lukuisia kertoja. Peli pääsi jopa 11 kertaa Wired-lehden Vaporware-listalle, usein listan kärkeen. Mutta nyt, hyvät naiset ja herrat, kaikkien aikojen vaporware-tuote on vihdoinkin julkaistu ja on aika 14 vuoden odotuksen jälkeen katsoa, jäikö käteen Musta-Pekka vai vuoden pelijulkaisu.

Tarina on kaikille tuttu jo entuudestaan: alienit palaavat, pistävät paikat remonttiin ja vievät Dukelta naiset ja oluet! Eihän tämä nyt käy päinsä ollenkaan. Ja kun Duke näyttää missä kaapin paikka on, on kyyti kylmää ja aseet kuumia. Tai näin etukäteen annettiin ymmärtää…

Do you feel lucky, punk?

Illuusio Duke Nukem 3D:n arvoisesta jatko-osasta särkyy lähes välittömästi pelin alettua. Missä on se kaikki jännitys, hyvin suunnitellut kentät, piilotettujen juttujen löytämisen ilo ja monet muut hienoudet, jotka tekivät Duke Nukem -pelisarjasta klassikon? Forever lähinnä tuntuu puuduttavalta putkijuoksulta, jonka ainoa jännitys on sitä, kun pelaaja odottaa jotain hienoa tapahtuvaksi. Ensimmäinen puolituntinen sujahtaa lähinnä vanhan sankarin palvonnassa, sillä tekijätiimi muistaa selvästi kaikki pienetkin yksityiskohdat, jotka tekivät aikoinaan Dukesta niin suositun. Sääli vain, ettei näitä juttuja ole käytetty pelissä kuin yksitoikkoisille kentille siroteltujen muistomerkkien muodossa.

Duken pitäisi olla kaikkien aikojen äijä, mutta silti hän pystyy kantamaan vain kahta asetta? Terveyttä mitataan hypellä, jota saa lisää muun muassa piilossa kykkimällä. Ei todellakaan ihan sitä, mihin Duke Nukem -fanit ovat tottuneet. Lisäksi pelin viljelemät vitsit ovat ajoittain erittäin rasittavia ja jopa loukkaavia. Vai onko paskan käyttäminen ammuksena muka hauskaa?

PC-pelaajia ei myöskään ilahduta se tieto, että peli on suunniteltu täysin konsolien ehdoilla, lataustaukoineen päivineen. Toisaalta, edes vähempi konsolipainotteisuus ei olisi tätä pelastanut.

Paljon melua tyhjästä

Foreveriä pelatessaan tajuaa vähitellen, että teoksen suurin myyntiargumentti on sen ympärille kasvanut hype ja ikuisuuden kestänyt kehitysaika. Harmillista vain, että peli jättää tyhjän ja turhautuneen tunteen. Ehkä Foreverin julkaisun olisi voinut suosiolla unohtaa ja tehdä siitä kaikkien aikojen unohtumattomin peli, jota ei koskaan julkaistu.

Ostamista vielä harkitseville: säästäkää rahanne johonkin parempaan. Minä en voi suositella Dukea hyvällä tahdollakaan. Haluan rahani takaisin.

Tommi Raulahti