Dungeon Runners (PC)
NCSoftista, Guild Warsien, Auto Assaultin ja City of Heroesin julkaisija antaa taas kuulua itsestään. Tällä kertaa luvassa on annos jotain uutta ja erikoista. Dungeon Runners näyttääkin paperilla oikein hyvältä. Luvassa on näet ilmainen morppi 3d-grafiikoin, dynaamisilla varusteilla ja alueilla Diablojen malliin.
Totuus kuitenkin vihlaisee hack & slashaajaa sydämestä ja kovaa. Dungeon Runners on harvinaisen ruma, kömpelö ja ennen kaikkea tylsä peli. Eikä edes täysin ilmainen.
Peli alkaa hahmonluonnilla, jossa tarjolla ovat perinteiset hahmoluokat: taistelija eli fighter, eräinkävijä eli ranger ja taikuri, mage. Yksinkertaisen ulkonäön muokkauksen jälkeen rangerini astui palvelimelle World 1. Ensitöikseni, tutoriaalin lukemisen sijaan, vaihdoin resoluution ja muut grafiikka-asetukset kohdalleen. Tästä huolimatta Dungeon Runners näytti viisi vuotta sitten leikatut kyntensä. Yök.
Nappasin vieressäni seisovalta NPC:ltä tarjolla olevat questit ja syöksyin seikkailuun varsijousi tanassa. Luolastot ovat satunnaisesti luotuja putkia, pelaajakohtaisia instansseja, joista yleensä löytyy vaihtoehtoisia reittejä etenemiseen. Muut pelaajat seikkailevat omissa instansseissaan Guild Warsin tavoin, paitsi jos hahmot ovat yhteisessä ryhmässä. Näin ollen Dungeon Runners ei täytä morpin kriteereitä, sillä pelaajat törmäävät toisiinsa vain kaupungissa.
Örmelöt seisovat luolastoissa paikoillaan kolmen, neljän tai viiden otuksen ryhmissä ja hyökkäävät aina kaikki kerrallaan pelaajan kimppuun. Touhu on erityisen hauskaa siksi, että pelaajalle piirtyy toisinaan vain yksi vihollinen, muiden ollessa alhaisen piirtoetäisyyden ulkopuolella. Kyllä ne sieltä sitten ilmestyvät omia aikojaan pelaajan niskaan. Hurmaavaa.
Shift-pohjassa hyökkäys onnistuu paikoiltaan, mutta vain siihen suuntaan, johon kursori osoitti shiftiä painettaessa. Kääntyminen ei siis onnistu kursoria liikuttamalla. Etuviistossa vatsaa kutitteleva goblin on tapettavissa vain päästämällä shiftistä irti ja klikkaamalla kohdetta uudestaan. Usein klikkaus osuu maahan, jolloin hahmo lähtee liikkumaan hyökkäyksen sijasta. Ei näin.
Muutamia kymmeniä vihollisia lahdattuani hahmoni nousi tasolle kaksi. Levelaus toi mukanaan viisi ominaisuuspistettä , jotka voi jakaa neljän ominaisuuden kesken: vahvuus, näppäryys, kestävyys ja magia. Vahvuus nostaa lähitaisteluvahinkoa, näppäryys tekee saman jousille, kestävyys nostaa hahmon elinpojoja ja taikuus taikomiseen käytettävän manan määrää. Tavanomaista.
Looking 4 grp
Kolme luolastoa tyhjennettyäni pääsin pelin ainoaan kaupunkiin. Vasemmassa reunassa sijaitseva pieni chat-ikkuna täyttyi sekunneissa spammauksesta: ”Looking 4 grp to …” Chatissa ei ole eri kanavia, joten keskustelun filteröinti ei onnistu. Yksittäisiä pelaajia pystyy lisäämään ignore-listalle. Kaupungissa questit juoksuttivat minua ympäriinsä esitellen eri kauppiaita ja kouluttajia. Kouluttajan tapaaminen oli pettymyksistä suurin.
Taidot ostetaan kouluttajalta kullalla ja niissä on tasorajoitukset. Neljännen tason hahmolle ei ollut tarjolla yhtään ainutta uutta taitoa. Yhteensä listalta löytyi noin 15 taitoa, joista muutama aktiivisia, loput passiivisia tai self-buffeja. Self-buffit toimivat passiivisten taitojen tavoin sillä erotuksella, että self-buff kestää esimerkiksi minuutin ja latautuu käytön jälkeen neljä minuuttia. Taidoista löytyy myös useita voimakkuuksia, joita voi ostaa myöhemmin kokemuksen karttuessa.
”Skill X, skill level 2/20 – level requirement Y.”
Dungeon Runners on vahva ehdokas maailman tylsimmän taitosysteemin titteliä jaettaessa. Surkea systeemi johtaa siihen, että kaikki hahmot ovat pelin edetessä täysin identtisiä. Taitoja on vain kourallinen ja pelin alussa rangerin kaksi aktiivista taitoa ovat niin turhia, ettei niitä kannata edes käyttää. Valintoja ei ole eikä erikoistumisesta tietoakaan. Aneemista.
Ilmainen kotiinkuljetus, kaksi euroa
Luolastoja raivatessani matkaani kertyi erilaisia varusteita. Fighterin varusteet hidastavat hahmoa, mutta nostavat reilusti hahmon puolustuskykyä, vahvuutta ja kestävyyttä. Rangerin varusteet nostavat lähinnä näppäryyttä ja kestävyyttä, maagin kamppeet puolestaan magiaa ja liikkumisnopeutta. Hahmot voivat käyttää toistensa varusteita, jos tasorajoitukset täyttyvät. Puolustuskyvyn toiminta (defence rating) jäi täydelliseksi mysteeriksi. Osuvatko viholliset harvemmin, miten loitsut? Vähentääkö defence rating hahmoon kohdistuvaa vauriota? Vai vähentääkö se myös loitsuista otettua vauriota? Kenties kaikki yhdessä vai jotain aivan muuta? Vain NCSoft tietää.
Pelistä löytyy kuuden eri harvinaisuus- eli laatutason varusteita. Nämä ovat yleisimmästä alkaen: normal, superior, magic, rare, unique ja mystic, joista kolme viimeisintä on ainoastaan maksavien membership-asiakkaiden käytössä. Lisäksi useista questeista saa ”King’s coineja”, joilla kauppiailta pystyy ostamaan hahmolleen rare-tason esineitä. Siis olettaen, että olet maksava asiakas. Ensimmäisen rareni sain tasolla kaksi, joten kovin harvinaisesta tavarasta ei ole kyse. Silti tasoero magicin ja raren välillä on valtaisa. Kumma kun eivät anna maksaville pelaajille tuplamäärää healthia ja manaa?
Valtaosassa peleistä hahmon varustelu on yksiselitteistä. Näiden pelien alkaessa hahmosi on perinyt isoisän paperivarusteet, joiden avulla aikoinaan pelastettiin maailma. Pelin keskivaiheessa taitojen karttuessa taot itsellesi mithrilmiekan sekä adamantiittipanssarin ja lopulta Teuvo-lohikäärmeen surmattuasi löydät ruholta viimeisen quest-esineen, nukattoman ohutsuolen, jolloin itse Zeus jää sinulle palveluksen velkaa. Zeus luonnollisesti maksaa velkansa takomalla rintakarvoistaan pelin parhaan aseen ja panssarin, joita nettipelin tapauksessa vaaditaan Black Pheonix Chaos Warriorz -killan jokaiselta jäseneltä. Kuulostaako tutulta?
Dungeon Runners on varustelun suhteen positiivinen poikkeus. Aseet ja panssarit luodaan satunnaisesti kuten Diabloissa ja Titan Questissa. Pelimekaniikka arpoo esineille erilaisia ominaisuuksia, jotka varusteen kanssa muodostavat lopullisen esineen. Mitä harvinaisemman tason esine putoaa, sitä parempi ase tai panssari lähes poikkeuksetta on. Raret muodostuvat samalla tavoin, mutta voimakkaampien etu- ja loppuliitteiden kanssa. Sama logiikka jatkunee chatin perusteella mysticeihin asti, joita en koskaan nähnyt.
Ilmaispelaajien sortoa
Ilmaispelaajien sorto ei jää pelkään varusteluun. 4.99$ kuussa maksavat asiakkaat pääsevät palvelimille jonojen ohi, joita ei onneksi testatessa ollut. Maksavat pelaajat voivat myös asettaa parannus- ja manajuomat inventaarioon päällekkäin viiden juoman kasoihin, kun ilmaispelaajilla jokainen juoma vie oman siivunsa jo valmiiksi rajallisesta inventaariotilasta.
Kaiken huipuksi maksavien pelaajien juomat ovat tehokkaampia, mutta silti ne maksavat kaupoissa saman verran kuin ilmaispelaajien vastineet. Numeroa kuluttajansuoja-asiamiehelle en löytänyt. Tällainen pelimekaniikan rajaaminen maksavien asiakkaiden eduksi on ennen kuulumatonta. Mieleeni tulee erään pizzerian mainos ilmaisesta kotiinkuljetuksesta kahdella eurolla.
Entä mitä pelillä on tarjota pitkälle edenneille pelaajille? Ei paljoakaan. Dungeon Runners jatkuu luolasto toisensa jälkeen täysin samanlaisena puurtamisena. Örmelöt puskevat ryhminä päälle, varusteiden taso paranee ja yksinpelaamisen vaikeusaste nousee. Tällä pakotetaan pelaajat ryhmiin, jonka jälkeen touhu jatkuu porukassa. Onneksi varusteet arvotaan ryhmän pelaajille, joten nopeat eivät syö hitaita eikä ninjarefleksejä tarvita.
Kokemuksen kertyessä kultakasat kasvavat yhä nopeammin ja nopeammin, mutta kaikesta kimalluksesta huolimatta pelaamisesta ei tule missään vaiheessa mielekästä. Satojen pelituntien jälkeen pari hassua taitoa lisää ei yksinkertaisesti riitä tekemään Dungeon Runnersista hyvää peliä.
Chatissa esittämieni kysymyksieni perusteella peli ”päättyy siihen”, että korkean tason pelaajat muodostavat ryhmiä joissa samaa luolastoa jankataan uudestaan ja uudestaan, erikoisvahvojen boss-vastustajien ja mystic-varusteiden toivossa. Diablo 2:ssa varustejuoksua jaksoi yllättävän pitkään, sillä pelimekaniikka oli aivan omaa kaliiberia Dungeon Runnersiin nähden.
Pelaajien välisiä PvP-kahinoita tai sen kummempaa juonta Dungeon Runnersissa ei ole. Kaiken lisäksi äänimaailma on lattea, tylsä ja yksinkertainen. Mieleeni jäi vain varsijousen nopea raksutus.
Jos NCSoft kuuntelisi minua ehdottaisin peliin seuraavia muutoksia:
- Otetaan käyttöön Guild Warsin grafiikkamoottori ja muokattava pelinäkymä (UI).
- Oikeasti ilmainen, ei membership –pakkomaksua.
- Hahmojen erikoistuminen -> taitopuu peliin.
Jos Dungeon Runnersia pystyisi pelaamaan nettiselaimen läpi voisi sitä kutsua ”ihan hyväksi” ajanvietteeksi olosuhteet huomioon ottaen. Tällaisenaan Dungeon Runnersia ei kuitenkaan voi suositella yli 15-vuotiaalle tai täysjärkiselle pelaajalle.
Tekijä: NCSoft
Julkaisija: NCSoft
Testattu: PC Windows XP, Nvidia GeForce 8800 GTS 640MB, Athlon A64 San Diego 3700+, 2GB RAM
Saatavilla: PC
Pelaajia: Vain verkkomoninpeli NCSoftin palvelimilla.
Pelin kotisivu: http://www.dungeonrunners.com
