Dungeons & Dragons: Neverwinter (PC)

25.06.2013 17:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Cryptic Entertainment
Julkaisija: Perfect World
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows 7, Core 2 Duo E4700, 2 Gt keskusmuistia, GeForce GT 530, aktiivinen nettiyhteys
Pelaajia: tuhansia
Pelin kotisivu: http://nw.perfectworld.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Paperilla Dungeons & Dragons on mitä parhainta MMO-ainesta. Pitkäikäiset fantasiamaailmat, helposti pelihahmoiksi muuttuvat hahmoluokat ja monet muut vuosikausia kestäneet käsitteet ovat kuin MMO:ita varten tehtyjä, varsinkin neljännessä laitoksessa.

Joten mikä hitto siinä sitten oikein on syynä, että niitä hyviä Dungeons & Dragons –pelejä, MMO:ista puhumattakaan, ei vain saada aikaiseksi? Tuorein yrittäjä aloittaa hyvin ja tekee sitten totaalisen mahalaskun.

Kun tutustuimme aikanaan Neverwinteriin, olin sen betaviikonlopun perusteella pelistä aika otettu. Enkä suotta, sillä Neverwinter tekee hyvän ensimmäisen vaikutelman. Toiminnallista menoa, ihan mukavat määrät sisältöä ja piristävän tuoreita ideoita. Joten mikä sitten meni mönkään?

Hyvä alku…

Ensivaikutelmat ovat positiiviset. Tarjolla on viisi Dungeons & Dragonsin neljänteen laitokseen pohjautuvaa hahmoluokkaa, jotka osuvat niihin tärkeimpiin stereotyyppeihin. Kahdesta soturista toinen tankkaa kilven ja miekan avulla, toinen taas huitoo isolla kahden käden miekalla. Maagi lumoaa ja jähmettää, kleeri parantaa ja varas puukottaa selkään kaikkea mikä liikkuu.

Pienenä erikoisuutena useimpiin WoW-klooneihin verrattuna Neverwinterin hahmonluonti on lähellä paperipelin versiota, sillä hahmojen perusominaisuudet – voima, ketteryys, älykkyys ja niin edelleen – heitellään myös nopalla hahmoa luotaessa. Niinpä kaikki eivät ole klooneja keskenään, mutta eivät tosin myös aivan uniikkeja: puhtaan nopanheittelyn sijaan tarjolla on pari pikavalintaa, jotka jakavat pisteet kullekin hahmoluokalle tärkeiden ominaisuuksien kesken.

Fiilikset jatkuvat positiivisina hahmonluonnin jälkeenkin. Neverwinter on selvästi toiminnallisempi kuin useimmat muut MMO:t ja muistuttaa tyyliltään jonkin verran Tera Onlineä. Kykyjä tähdätään suoraan hiiren kanssa, joten miekka huitoo ja loitsu lentää tasan tarkkaan sitä vihollista kohti, jota osoittelee kullakin hetkellä. Siinä sivussa sitten juoksennellaan, väistetään ja torjutaan vihollisten iskuja.

Kykyjä on myös käytössä mukavan vähän. Kullakin hahmoluokalla on toki suuri paletti, josta poimitaan aktiivisia ja passiivisia kykyjä eri kategorioissa. Dungeons & Dragonsin neljännen laitoksen hengen mukaan osaa kyvyistä voi spämmätä niin nopeasti kuin haluaa, osaa käyttää kerran noin 10 sekunnissa ja osaa varten täytyy ladata kullekin hahmoluokalle uniikki voimamittari täyteen. Toki ideana on myös, että mitä suurempi latausaika, sitä tykimpi kyky.

Ja näin ne ensimmäiset 20 tasoa menevätkin mukavissa tunnelmissa. Taisteleminen on hauskaa, jokaisen tason myötä saa aina jotain uutta kivaa ja maisematkin vaihtuvat ripeään tahtiin. Tekemistä riittää ja lisää saa haettua verkosta, johon pelaajat voivat lähetellä itse tekemiään tehtäviä. Niitä riittää laidasta laitaan 15 minuutin exparykäisyistä tunteja kestäviin roolipelieepoksiin saakka. Hauskana ideana peli myös yrittää ohjata yhteisöään tekemään samoja juttuja samaan aikaan, sillä kerran tunnissa yläkulmassa kilahtaa jokin uusi aktiviteetti, johon saa sitten sen tunnin ajan bonusta. Niinpä esimerkiksi tiukimpaan luolastoaikaan löytää yleensä nopeasti kavereita, joiden kanssa lähteä kurittamaan hirviöitä.

Suunnilleen tähän asti pääsinkin aikanaan betaan pohjautuvassa ennakossani. Sen jälkeen pelasin hieman lisää ja aika nopeasti kävi ilmi, että Neverwinterin maassa on paljon ongelmia.

… kehnompi jatko

Neverwinteristä löytyisi valittamista aika moneen lähtöön. Osa ongelmista on välittömästi selviä, osa taas alkaa ärsyttää vasta kun on pelannut enemmän ja jotkut ovat sellaisia, ettei niitä välttämättä edes huomaa, jos ei ole pelannut muita moderneja MMO:ita, joiden puutteet paistavat sitten Neverwinterissä silmään.

Aloitetaan niistä suuremmista ongelmista. Niistä merkittävin on se, että Neverwinter on aivan tautisen tylsä peli. Tehtäväsuunnittelu on suoraan antiikin ajoista peräisin ja koostuu puhtaasti siitä, että juostaan tiheään sijoiteltuja tusinahirviöitä väistellen paikkaan X, tapetaan siellä 15 tai 20 hirviötä, kerätään niiltä 30 korvakorua ja poltetaan siinä sivussa majatkin. Sitten juostaan taas väistellen keräämään kokemuspisteet tehtävistä ja saadaan uusi nippu tekemistä, yleensä prikulleen samalle alueelle, josta äsken palattiin.

Tätähän ne useimmat massiivimoninpelit toki ovat, mutta minkäs teet: sama juttu on nähty jo miljoona kertaa aiemminkin ja kun peli ei edes yritä naamioida grindiään, se tuntuu nopeasti todelliselta raastamiselta. Ongelmaa pahentaa se, että siinä 30. kokemustason kohdalla, mutta jatkuvasti siitä eteenpäin kasvaen, hirviöillä on aivan liikaa kestopisteitä. Taistelut kestävät jatkuvasti kauemmin. Miten paljon kauemmin? Sanotaan näin: törmäsin kleerilläni paikkaan, jossa oli kohtalaisen lähekkäin kaksi vihollisryhmää. Tapoin niistä ensimmäisen ja siirryin toisen porukan kimppuun. En ollut saanut niitä vielä hengiltä kun ensimmäiset jo respawnasivat niskaan.

Sama ongelma toistuu luolastoissa. Niihin on yritetty kehitellä kivoja Dungeons & Dragons –tärppejä lisäämällä luolastoihin vaikkapa kätkettyjä ovia, joita vain varkaat voivat huomata ja avata. Ja luolastot olisivatkin hauskoja, jos niiden sisältö ei koostuisi aivan liian suuresta määrästä tylsiä tusinahirviöitä ja aivan päin persettä suunnitelluista pomoista.

Kaikilla pomoilla on aivan eeppisesti liikaa kestopisteitä ja lisäksi noin 95% pomomatseista noudattaa samaa kaavaa: pienin väliajoin pomo spawnaa kamalan pinon pienempiä hirviöitä, joita sitten tapetaan tai juostaan karkuun samalla kun hiljalleen hivutetaan pomon kamalaa kestopistemäärää alaspäin. Siinä sivussa sitten väistellään pomon megatuhohyökkäyksiä, jotka osuessaan tappavat kerrasta tai kahdesta. Toistetaan 60 kokemustasoa.

Hahmotasapaino on myös aivan kamala. Ennen väitetyn open betan päättänyttä jeesuspäivitystä pelin ainoa tankkiluokka ei voinut tankata, koska se ei tehnyt edes niin paljon aggroa hirviöihin, etteivät kaikki irtomosat juosseet kleerin perässä. Niinpä instanssien vakiotaktiikka olikin, että kleeri heitti maahan suojakilpensä ja seisoi sen sisällä ”tankkaamassa” hirviöitä naamallaan samalla kun muut hakkasivat näitä kappaleiksi.

Cryptic ratkaisi ongelman perinteiseen tyyliinsä ja laski kleerin megakilven kestoa sen verran, ettei sitä voi enää pitää päällä koko aikaa. Päivityksen jälkeen hirviöistä ”vain” suurin osa juoksee kleerin perässä, joten parantaminen Neverwinterissä toimii niin, että kleeri väistelee hirviönippua karkuun ja heittelee siinä mitä parannusloitsuja suinkin ehtii. Koska Cryptic suuressa viisaudessaan ei halunnut tehdä kleereistä liian kovia PVP-vastustajia, omat parannusloitsut tehoavat tähän vain 40% teholla muihin verrattuna. Niinpä kleeri joutuu parantamaan itseään kiskomalla parannuspulloja kuin metsien mies pontikkaa juhannuksena.

Niin – ja kuten mainitsin, Neverwinterissähän ei tosiaan lukita kohteisiin kuten perinteisissä MMO:issa, vaan loitsut lentävät sinne, mihin hiiri osoittaa. Seisooko tankki hirveässä häröpallossa kahden varkaan ja 20 hirviön kanssa? Onnea sille kleerille, joka tähän yrittää loitsuja tähdätä!

Tarjolla on myös PVP:tä, jonka tasapainotus on yhtä sekaisin kuin muunkin pelin. Oma PVP-kokemukseni koostui lähinnä siitä, että valmiiksi kasatut tiimit pyyhkivät omia satunnaisporukoitani pitkin lattioita. Koita siinä pelata PVP:tä, kun selkään paukahtava rogue tappaa avuttomana paikalleen pökertyneen uhrinsa silmänräpäyksessä.

World of Warcraftissa opittiin jo vuosia sitten, että hahmonsa hallinnan menettäminen ei ole hauskaa ja sitä pitäisi välttää. Neverwinterissä se on koko PVP:n idea. Lisäksi PVP:ssä haisee oikeasti pay to win, sillä nopeammat ratsut antavat pelaajille areenoilla selvän etulyöntiaseman ja niitä voi ostaa vain oikealla rahalla. Jos siis aiot pelata yhtään enempää PVP:tä, edessä on 30 euron panostus. Jotkut ehkä tykkäävät, minä en.

Enemmänkin valitettavaa löytyisi, mutta eiköhän se ongelma tullut jo selväksi: hyvän alun jälkeen Neverwinteriä ei ole hauska pelata. Ja sehän jo yksistään riittäisikin pelin tuomioksi, sillä miksi ihmeessä pelata peliä, joka ei ole hauska? Mutta jatketaan silti.

Arveluttavat puitteet

Neverwinter on mallia ”F2P”, eli ilmaispelattava. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa imuroida Neverwinterin ilmaiseksi ja hypätä seikkailun maailmaan. Jos kuitenkin haluaa yhtään mitään ylimääräistä, saa raottaa kukkaroaan. Siis sitä oikeaa.

Hahmopaikkoja on kaksi, yhteensä kaikilla servereillä. Haluatko enemmän? Vitonen tiskiin, kiitos. Pankkiin mahtuu 20 esinettä. Haluatko lisää pankkipaikkoja? Visa vinkumaan. Eräs pelin keskeisistä ideoista on, että mukana seuraa tekoälyavustaja, joka valinnasta riippuen parantaa, tankkaa tai tekee vahinkoa. Pelin sisäisellä valuutalla ostettavat avustajat toki jäävät turhan pieneksi jo siinä 30. tason kohdalla, mutta hätä ei ole suuri, sillä rahallahan niitä parempia saa. Homma on niin idioottimaista, että jopa hahmon kykypisteiden uudelleensijoittelu maksaa oikeaa rahaa: hinnanleikkauksen jälkeen enää vaivaiset kolme euroa per kerta!

Ja kun vihdoin saavuttaa 60. kokemustason, edessä on taas lisää kukkaron nyörien venyttelyä, sillä World of Warcraftin tyyliin Neverwinterin kovemmissa varusteissa on tyhjiä paikkoja, joihin lätkitään bonuksia antavia härpäkkeitä. Niitä voi toki yrittää tehdä ilmaiseksi, mutta mukana on aina riski: onnistumisen todennäköisyys laskee kokemustaso kokemustasolta ja 60. tasolla ilmaiseksi yrittävä onnistuu enää muutaman prosentin todennäköisyydellä. Jos epäonnistut, sinne menivät materiaalit. Mutta ei hätää: heität vitosen pöytään ja craftaus onnistuu varmasti!

Touhussa haisee selvästi Crypticin kiinalaisomistajien ote, sillä rahastus on häikäisevän selkeää ja suorastaan härskiä. Crypticin ja Perfect Worldin kunniaksi on todettava, että pelin ensimmäinen sisältöpäivitys oli toki ilmainen, mutta miinuspuolella sen piti kuulua jo peruspelin valikoimiin. Crypticin viimeiset kuukaudet vain sattuivat menemään hirvenmentävien tietoturva-aukkojen ja pelaajia karkoittavien ongelmien paikkailuun, joten sisällön kehittäminen vähän viivästyi.

Teoriassa kaiken ylläolevan voi myös ostaa pelin sisäisellä valuutalla, sillä tekemällä päivittäisiä questeja ja osallistumalla tapahtumiin saa hieman astraalitimantteja, jotka ovat hyödyttömän kullan sijaan se oikeasti kaikkeen arvokkaaseen käytettävä valuutta. Sitä voi sitten vaihdella zeneihin, joka on se oikealla rahalla ostettava valuutta. Sekavaa? No ei käytännössä kovinkaan. Vaihtosuhde vain on sen verran heikko, että pelkästään respecin ansaitsemiseen menee useampi viikko peliaikaa, ratsujen ostamiseen taas useita kuukausia. Ongelmaa pahentaa se, että avoimen betan aikana huijarit keksivät keinon takoa astraalitimantteja tyhjästä, eikä Cryptic bännännyt heistä kuin murto-osan. Niinpä pelin talous on ainakin omalla serverilläni aivan vinksallaan ja kaikki maksaa aivan kosmisia summia.

Niinpä Neverwinter onkin kolossaalinen pettymys. Lupaavan alun jälkeen paketista paljastuu kömpelö, kankea ja kaikin puolin keskinkertainen MMO, jossa riittää bugeja ja ongelmia. Siis parhaimmillaankin, usein pelikokemus on vielä huonompi. Mutta älkää toki uskoko vain minun sanaani, sillä peliähän voi kokeilla ilmaiseksi. Imuttakaa itse ja kokeilkaa, mutta älkää yllättykö, jos ensimmäisen peliviikonlopun jälkeen olette valmiit painamaan deleteä. Ette ole ainoita.

Dungeons & Dragons: Neverwinter -ennakko (PC)

Aivan lähiaikoina käyntiin pyörähtävä Crypticin Dungeons & Dragons –MMO Neverwinter osui testiimme vasta nyt, aivan pelin julkaisun kynnyksellä. Tosin sehän on toki myös se paras aika testata peliä, sillä ainakin teoriassa kaikki suuremmat ongelmat ja rosoisuudet on hiottu pois pilaamasta pelikokemusta.