Dust: An Elysian Tail (Xbox 360)
Tekijä: Humble Hearts
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.noogy.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi
Pelien tekeminen on tätä nykyä sen verran suurta bisnestä, että yhden henkilön tai pikkutiimien tuhkimotarinat ovat harvinaista herkkua. Minecraftin ja erityisesti Notchin tarina kuitenkin on mainio esimerkki siitä, että poikkeukset ovat enemmän kuin mahdollisia. Nyt on aika päästää irti uusi yrittäjä.
Humble Hearts on käytännössä yhden miehen, Dean Dondrillin firma. Miehen monta vuotta työstämän Dust: An Elysian Tail -toimintaroolipelin piti alun perin ilmestyä Xbox 360:n Indie-kanavalla. Peli kuitenkin nappasi vuonna 2009 Microsoft Dream.Build.Play Challenge -kisan voiton, ja ansaitsi tällä tavoin itselleen ihan aidon Live Arcade -julkaisun. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, peli on viimein valmis ja on tuomion aika.
Dust: An Elysian Tail on lämminhenkisellä, pirteällä graafisella tyylillä esitetty fantasiaseikkailu, joka erottuu heti ensimmäiseksi kuvakulmallaan. Kaksiulotteisia maailmoja ei juuri enää käytetä, ja seikkailupeleissäkin vastaavien kulta-aika taisi olla joskus NES-aikakaudella. Lähin hengenheimolainen pelille onkin varmaan viime vuonna ilmestynyt kotimainen Outland.
Pelille nimensäkin antanut Dust on muistinsa menettänyt, päänsä paksuun huppuun ja samuraihenkiseen hattuun verhoava soturi, joka herää syrjäisestä metsästä. Metsässä tämä törmää puhuvaan miekkaan ja tätä vartioivaan Fidgettiin, jonkinlaiseen lepakon ja ketun risteytykseen. Tämä sekalainen seurakunta päättää yhdistää voimansa enemmän tai vähemmän kohtalon määräämänä, ja näin alkaa matka kohti Dustin muistoja ja niiden takana piilevää epämiellyttävää totuutta.
Hassusta kuvauksestaan huolimatta sankarin mukana seuraava Fidget ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen ilmestys, vaan Dustin maailma on kauttaaltaan eläinhahmojen kansoittama. Itse nimikkosankarikin on vissiin pesukarhu tai joku vastaava.
Furry-yliannostuksen ei kuitenkaan kannata antaa häiritä. Koskettava, joskaan ei erityisen omaperäinen tarina, ääninäyttelijäkatraan koon huomioon ottaen varsin toimivan äänityöskentelyn ja tekemisen huiman määrän ansiosta ainakin allekirjoittanutta ei haittaa vaikka hahmot olisivat sieniä. Tosin jotain sen suuntaisiakin pelistä löytyy, mutta ainakin varoitin etukäteen.
Korkeammalle tasolle
Dust: An Elysian Tailin tapauksessa roolipelaaminen tarkoittaa sitä, että Dust kerää kokemusta jolla saa uusia ja parempia ominaisuuksia. Sivutehtäviä suoritetaan, varusteita kerätään ja voipa joissain tehtävissä tehdä jopa moraalisia valintojakin.
Pääsääntöisesti homma kuitenkin toimii kuin tasoloikka: hypitään, pompitaan, tapellaan vihollisia vastaan ja välillä palataan vanhoille alueille kun myöhemmin löytyneillä apuvälineillä se aiemmin saavuttamaton aarre on viimein ulottuvilla.
Taistelusysteemiä voisi luonnehtia sanalla toimiva: grafiikka on sulavaa, kontrollit vastaavat tarkasti ja Fidgetin eri ominaisuuksilla uusia ulottuvuuksia saavat Dustin erikoishyökkäykset keräävät parhaimmillaan tuhansien osumien komboja. Tällainen yliampuvuus tavallaan sopii pelin linjaan, mutta vastapainona peli marssittaakin Dustin eteen melko suuria vihollislaumoja.
Tähän ehkä liittyykin pelin suurin ongelma: hyvin animoidut, isot hahmot ovat toki näyttäviä, mutta toisaalta ne vievät ruudulta aivan liikaa tilaa ja välillä taistelun tuoksinassa ei meinaa des nähdä missä sankari milloinkin viilettää. Tämä on harmillista, koska yksikin osuma rikkoo isoista komboista saatavan kokemuspistepalkinnon.
Jos Dustia arvioisi puhtaasti sen perusteella, kuinka pitkä, kuinka rakkaudella tehty ja millaisilla resursseilla tehty peli on kyseessä, olisi kyseessä ehdottomasti peukun arvoinen tuotos. Mutta koska me emme ole filosofisivusto, on Dust: An Elysian Tailia arvioitava pelinä. Sen on toimiva, viihdyttävä ja hinta-laatusuhteeltaan loistava tuotos, joka tarjoaa hyvää platform-viihdettä kevyillä roolipelimausteilla.
Valitettavasti lajityyppinsä edustajana siinä ei pienen kehitystiimin ja poikkeuksellisen kuvakulman lisäksi ole mitään erityisen mullistavaa ja merkittävää. Hyvin tehty peli, jonka tekijä luonnollisesti ansaitsee työlleen kaiken mahdollisen tuen. Humble Heartsin kotisivu on tätä kirjoitettaessa kaatunut kaistarajoitteiden täyttymisen takia, joten vissiin ihan hyvin menee.
Toinen mielipide
Oli Dust mitä tahansa muuta, se on hatun noston arvoinen suoritus jo puhtaasti sen takia, että se on todellakin yhden miehen työtä. Okei, musiikin teki toinen kaveri ja Microsoftin tyypit avustivat markkinoinnissa, mutta kaikki pelattavuudesta grafiikkaan ja tarinaan on yhden miehen kätösten työtä.
Tämä näkyy niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Positiivista on se, että Dust on todella persoonallinen peli. Ei voi väittää, että komiteasuunnittelu tai muut modernin pelikehityksen heikkoudet olisivat haitanneet pelin syntyä, koska kaikki on yhden miehen laimentamattoman vision tuloksena tehtyä, eikä tällainen peli olisi välttämättä voinut syntyäkään minkään suuremman tiimin kehittämänä.
Mutta toisaalta Dust on myös esimerkki siitä, miten joskus kannattaisi pyytää muiltakin apua. Peli itsessään toimii ihan hyvin: toimiva yhdistelmä tasohyppelyä, mätkintää ja todella kevyttä roolipeliä? Miksipä ei! Mutta vähän kaikki puitteet sitten hieman repsottavatkin. Käyttöliittymä on kankea, grafiikka vaihtelee pätevästä amatöörimäiseen ja ääninäyttelyssä olisi kaivattu vähän muutakin osaamista kuin kaveriporukkaa ja läheistä amatööriteatteriryhmää.
Nämä puutteet eivät toki pilaa peliä, sillä Dust on pelaamisen arvoinen kokemus. Mutta kyllä ne rehellisesti sanoen kokemusta hieman latistavat, sillä useaan otteeseen huomasin miettiväni, miten Dust olisi voinut olla vielä parempi peli, jos tämä tai tuo juttu olisi tehty hieman paremmin.
Miikka Lehtonen
Lue myös
Decisive Campaigns: Case Blue (PC)
Forza Motorsport 4: July Car Pack DLC (Xbox 360)
Max Payne 3: Local Justice Pack DLC (PC, PS3, Xbox 360)