Echoshift (PS3, PSP)

28.09.2010 14:53 Petteri Kaakinen

Tekijä: Artoon / Japan Studios
Julkaisija: Sony
Testattu: PSP
Saatavilla: PlayStation 3, PSP
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Echoshift
Petteri Kaakinen

Sonyn Japanin studiot tuntuvat varmasti monien mielestä viettäneen hiljaiseloa PS2:n jälkeen ahkeriin SCEE:n ja SCEA:n tiimeihin verrattuna. Gran Turismo 5:n ja Last Guardianin kaltaiset jättiläiset ovat antaneet odottaa itseään.

Tarkemmin katsottuna japanilaiset ovat kuitenkin olleet hyvinkin ahkeria, mutta lopputuloksena on ollut enemmän pienemmän piirin japanioutouksia PSP:lle kuin suuren luokan kotikonsolijulkaisuja. Näihin kuuluu myös Echoshift, joka on eräänlaista jatkoa pari vuotta sitten julkaistulle Echochromelle.

Ajalla kikkailua

Siinä missä vuonna 2008 julkaistu Echochrome oli perspektiivillä kikkailua, alkuvuodesta puolihuomaamatta ilmestyneessä Echoshiftissä leikitään enemmänkin ajalla. Echochromesta tutut mannekiinit tekevät paluun, mutta Escherin mahdottomien portaiden kaltaiset visuaaliset harhat on jätetty pois. Vaikka Echoshift ei ole idealtaan aivan niin omaperäinen kuin Echochrome, se on kuitenkin parempi pelinä, koska Echochromea haitanneet pikkulapsukset puuttuvat.

Yksinkertaisesti sanottuna Echoshiftissä ratkaistaan alati vaikeutuvia puzzleja ja tavoitteena on päästä kentän lopussa odottavan oven luo. Kentissä pyritään pääsemään erilaisten esteiden ohi, minkä lomassa yritetään vältellä vihollisia ja ansoja. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se ei ole sitä, sillä kentän läpäiseminen yhdellä mannekiinilla on mahdotonta. Sen sijaan pelaajan pitää ohjata mannekiinin kaikuja, jotka jatkavat siitä mihin edellinen jäi. Yksinkertaisimmillaan yksi mannekiini joutuu esimerkiksi jäämään napin päälle pitääkseen jonkin esteen pois tieltä, jotta muut mannekiinit pääsevät sen ohi. Tästä yksinkertaisesta lähtökohdasta kasvatetaan tietysti paljon monimutkaisempia variaatioita ja kerroksellisuutta, mikä pistää aivot solmuun.

Jotta pelaaja ei pääsisi vieläkään liian helpolla, peli tarjoaa vielä muutaman asian pelaajan ajattelua kiusatakseen. Ensinnäkin kentissä on suhteellisen tiukat aikarajat. Kun yhden kaiun liikuttamisen aloittaa, ei voi jäädä epäröimään tai aika voi loppua kesken. Tämän lisäksi peli tarjoaa tähtiä siitä, että suorittaa kentät niin vähillä kaiuilla kuin mahdollista. Kun kentän on mennyt kertaalleen läpi, saa vielä lisää ajateltavaa kenttiin avautuvien lisämoodien muodossa. Toisessa niistä täytyy esimerkiksi päästä oven luo jostain päin kenttää löytyvä avain mukanaan.

Echoshift on muuten erittäin hyvin kehitetty, mutta jähmeät kontrollit aiheuttavat joskus ärtymystä. Yleensä pelaaja voi syyttää vain omia älynlahjojaan, jos kentän läpäiseminen ei onnistu. Peli on kuitenkin niin hidastempoinen, ettei pieni kömpelyys riko sitä. Joskus ne kuitenkin häiritsevät puzzlen suorittamista, mikä aiheuttaa otsasuonien pullistumista, etenkin jos on kyseessä jonkin pidemmän puzzlen pieleen meneminen.

Väriä pintaan

Echoshift jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä ja on audiovisuaalisesti varsin yksinkertainen. Grafiikat miellyttävät kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tällä kertaa kenttiin on lisätty vähän väriäkin. Se ei pistä PSP:tä koville, muttei sen tarvitsekaan. Musiikki on rauhallista, kaunista sekä sopivan vaihtelevaa, mikä siivittää hyvin pitkiä ajatteluhetkiä.

Echoshift ei sovellu aivan kaikille. Siinä on paljon yritys & erehdys -tyyppistä kenttien uudelleen pelaamista, eteneminen on hidasta eivätkä pelin kaikki hienoudet avaudu heti. Tämä ei johdu mistään vioista, vaan yksinkertaisesti Echoshiftin luonteesta. Teoksen mielekkyys ei varmastikaan avaudu kaikille, sen enempää kuin vaikkapa sudokujen tai sanaristikoidenkaan ratkominen. Vaikeita puzzleja etsiville se on kuitenkin erinomainen Japanin lahja pelaajille.

(Toim. huom. Echoshift julkaistiin helmikuussa 2010, mutta peli jäi tuolloin arvostelematta alkuvuoden peliruuhkan vuoksi.)