Ensituntumat: Huhtikuussa ilmestyvä Anno 1800 vaikuttaa lupaavalta peliltä – ainakin kaupunginrakentelun osalta

28.01.2019 20:30 | Joonas Pikkarainen

Muropaketti testasi ennakkoon kolonialismin ilosanomaa levittävän Anno-pelisarjan tuoreimman osan. Tervetuloa Anno 1800 ja orastava uusi imperialismi.

Anno-pelisarja on nimeään hieman mukaillen viihdyttänyt pelaajia jo vuosikymmeniä. Nykyään saksalaiskehittäjien vastuulla oleva kaupunginrakentelupeli on käsitellyt kolonialismin iloja pelillisellä otteella aina 1400-luvusta futuristiseen 2200-lukuun saakka. Nyt ruorit käännetään takaisin menneisyyteen ja teollisen ajan alkuun 1800-luvulle, jolloin miesten lisäksi rautaa olivat lähestulkoon kaikki muukin.

Muropaketti pääsi testaamaan 16.4.2019 ilmestyvän Anno 1800:n esittelyversiota, joka tarjosi pienen maistiaisen tulevasta kampanjasta sekä lähes vapaasti pelattavan hiekkalaatikkotilan, joka rajoittui kuitenkin kehityspuiltaan pariin ensimmäiseen tasoon. Toisin sanoen loppupeli jäi kokematta, eikä seilaamisellakaan ollut juuri virkaa, mutta ensiasetelmat tuntuivat ihan lupaavilta yöttömiä öitä tarjoavaan imperiumin rakentamiseen.

1800-luku on aikakautena mielenkiintoinen käännekohta ihmiskunnan historiassa, ja samaa tavoitellaan myös Blue Byten uutukaisessa. Tuttu konsepti pohjalla on edelleen tallella, mutta esimerkiksi luokkayhteiskunnan omat ihanuudet tuovat rakenteluun lisäsäväyksen resursseilla tasapainotteluun. Peruna- ja lammastiloja hoitavat maanviljelijät, mutta valimoille ja teurastamoilla kelpaavat ainoastaan työläiset. Lopullisessa versiossa tilukset täytyy jakaa vielä käsityöläisten, insinöörien ja sijoittajien kanssa.

Luokkien tasapainottelu tapahtuu yksinkertaisesti kaupunkilaisten asuntoja muuttamalla, joten työläisiä saadakseen maatilat pitää päivittää ensin paremmiksi kodeiksi. Liian hätäinen parantelu johtaa tosin nopeasti maanviljelijöiden puutteeseen, jolloin työläiset eivät saa kaipaamiaan resursseja alemmilta luokiltaan ja kehitys lamaantuu. Uudet teknologiat ja alati paremmat kauppa- ja sotatavarat on lisäksi sidottu yhteiskuntaluokkiin ja kaupungin kokonaisasukaslukuun.

Esittelyversion kahdella eri luokalla tasapainoilu ei vielä tuonut sen kummoisempia päänvaivoja kaupunkisuunnitteluun, joskin liian huolimaton rakentelu kostautui pariin otteeseen reilusti alijäämäisellä tuotannolla ja syöksylaskun tehneellä kasvulla. Viiden eri yhteiskuntaluokan kanssa säätäminen muiden perinteisten resurssien lisäksi tuntuukin potentiaalisesti tarjoavan varsin mielenkiintoisen mikromanagerointikerroksen tuttuun kaupunginrakenteluun, mutta valitettavasti tästä ei saanut vielä kunnolla otetta.

Sama koski myös pelin diplomatiaa, kaupankäyntiä, sodankäyntiä ja siirtomaita. Emopeli lupaa paljon kaikenlaista, mutta lähes järjestään nämä kaikki lukeutuvat ennakkoversion ulkopuolelle jääneeseen loppupeliin. Laivoilla pääsi kyllä seilaamaan, saaria asuttamaan ja vihollislaivojen kanssa taistelemaan, mutta esimerkiksi laivastoa ei päässyt kasvattamaan kuin kauppalaivoilla. Kaikki kahdelle alimmalle luokalle tarvittavat resurssit puolestaan löytyi jo omalta saarelta, joten kaupankäyntiinkään ei ollut tarvetta.

Jäin tosin kaipaamaan jonkinlaista kauppareittien ja lastausten automatisointia – tai en moista ainakaan löytänyt pelin valikoista – sillä saarten välillä vaihdettavien resurssien raahaaminen edestakaisin manuaalisesti laiva kerrallaan on sen verta työlästä puurtamista, että sen jättäisi mieluusti tekoälyn hoidettavaksi.

Oman imperiumin kasvattaminen itsessään noudattaa kuitenkin genren perusoppeja ja miellyttää varmasti lajityypin ystäviä. Kaupunkilaiset tarvitsevat tiettyjä viihdykkeitä raadannan vastapalkaksi, joten kansalaisten hyvinvointiin täytyy panostaa eri tavoin. Teollinen aika tuo sivutuotteena tullessaan myös muun muassa lakot, saasteet ja sanomalehdet, jotka kaikki vaikuttavat niin tyytyväisyyteen kuin oman kaupungin kehitykseen. Kansaa hyvin hallitseva pelaaja saa lehdiltä suitsutuksia ja bonuksia, kun taas negatiiviset asiat vähentävät esimerkiksi tuottavuutta tai onnellisuutta.

Onneksi propagandalla voi korvata kaikkein karmeimmat uutiset pientä maksua vastaan.

Anno 1800:n lopullisessa versiossa tuntuisi olevan lisäksi tarjolla lukematon määrä erilaisia resursseja pyöriteltäväksi, mihin vaikuttavat myös hyvin suunniteltu infrastruktuuri, joten tekemistä varmasti riittää oman valtakunnan luomiseen. Ja kaupunkiarkkitehtuurista erityisen säväyksen saavat voivat puolestaan kartoittaa etukäteen tulevan suurkaupunkinsa valmiiksi pohjapiirrosten avulla, ja muuttaa ne kätevästi toimiviksi rakennuksiksi nappia painamalla, kun oikea aika koittaa.

Juuri toimiva infrastruktuuri tuntui jo ennakon perusteella olevan kriittisessä asemassa kaupunkia rakentaessa. Tehokas tehdaskortteli, jossa yhden tuotteen koko tuotantoketju mahdutettiin pieneen tilaan, saattoi kaatua jo ennen käynnistymistään unohtamalla sijoittaa elintärkeä varasto ylijäämätavaralle. Vastaavasti tislaamossa tapahtuva räjähdys voi nopeasti polttaa koko korttelin maan tasalle, jos palolaitos on sijoitettu huonoon paikkaan tai vielä pahempaa – sitä ei ole edes ajateltu.

Yksinpelistä on sen sijaan vaikea sanoa ensimmäisen kappaleen perusteella yhtään mitään. Pelattavaa siitä irtosi vain reiluksi puoleksi tunniksi, joten ainoa kommentoitava on juonen alkuasetelma. Päähenkilön menestynyt suku on ajautunut ikävämmän enon haltuun, joten tämä päättää palata takaisin kotikonnuilleen ja aloittaa uuden kauppaimperiumin luonnin. Luonnollisesti välit kiristyvät ja luultavasti myöhemmin myös tulehtuvat sukujen väliseksi sodaksi, mutta esittelyversiossa koettiin lähinnä alkupelin harjoitteluosioksi tarkoitettu siivu.

Anno 1800:sta on lopulta vaikea sanoa mitään lopullista näin rajoitetun esittelyn perusteella, mutta ainakin perusytimessä oleva kaupunginrakentelu toimii varsin hyvin. Luokkien tuominen osaksi resurssinhallintaa tuntuu alustavasti hyvältä tuulahdukselta genreen, ja jos loppupeli tarjoaa riittävästi tasapainoista viihdettä ja haastetta, voi lopulliselta peliltä odottaa hyvää huhtikuussa.

Muropaketin uusimmat