Ensituntumat: Doom Eternal tarjoaa melkoiset adrenaliinikekkerit – Luvassa on myös tervetulleita uudistuksia pelisarjaan

QuakeCon Europe toi marraskuussa julkaistavan Doom Eternalin ensimmäistä kertaa eurooppalaisten pelattavaksi. Päällimmäisenä muistona pelistä jäi hengästyttävä ja adrenaliinipitoinen toiminta.

Id Softwaren räiskintäklassikot Doom ja Wolfenstein ovat molemmat onnistuneet lunastamaan takaisin asemansa genren valioyksilöinä tämän vuosikymmenen puolella tehtyjen uudelleenkäynnistysten myötä. Siinä missä MachineGamesin Wolfenstein: The New Order yllätti räiskinnän ohella tarinallaan, vuoden 2016 Doom palasi onnistuneesti takaisin juurilleen 90-luvun nopeatempoisen räiskinnän merkeissä.

Ja Doom Eternal vie toiminnan entistä kineettisemmäksi.

QuakeCon Europessa (lue reissuraporttimme täältä) pelattavana ollut räiskintäpeli luottaa pohjimmiltaan edellisosan kaavaan. Realismia korostavien sisarusten joukossa Doom on näiden antiteesi, jossa rekyyliä, latausta tai kävelyä ei tunneta. Pelaajan odotetaan syöksyvän suoraan toimintaan, pysyvän jatkuvassa liikkeessä ja lanaavan kaiken liikkuvan hyödyntäen ympäristöä, supertehokkaita aseitaan ja liikkuvuuttaan.

Doom Eternal lisää pelaajan liikevalikoimaan muun muassa pyrähdyksen, seinillä kiipeilyn sekä haulikkoon pultatun heittokoukun, jotka muuttavat räiskeen entistä hektisemmäksi. Nopeilla sykähdyksillä voi yhtälailla väistää vihollisten luoteja kuin syöksyä heikoksi ammutun vihollisen kurkkuun kiinni elintärkeitä hipareita noukkien, kun taas heittokoukulla voi lingota pienen opettelun jälkeen itsensä nätisti vihollisten tai kulmien taakse jakamaan tuomiota.

Nämä kaikki ruokkivat täysin pelin aggressiivista pelattavuutta. Vaikka karttoihin on ripoteltu ammuslaatikoita, lääkintäpakkauksia ja suojia, nopein ja useimmiten paras tapa on käydä vain rehdisti vihollisten kimppuun. Ammukset lopussa? Sahaa vihollinen kahtia. Menetitkö suojasi? Liekitä vastustajat poroiksi. Kaipaatko hipareita? Murskaa demonin pää betoniin. Hyökkäys on toisin sanoen aina paras puolustus.

Pelattavuuden suhteen jatkuva tarve päästä iholle luo miellyttävän ja kiivaan rytmin, joka muistuttaa jossain määrin huippusuosioon nousseita speedruneja.

Etenkin mekaniikat selkäytimeen iskostuneena pelaaja etsii jatkuvasti ympäristöstä optimaalisinta reittiä, jonka varrelta napsia tapot, välttää osumat ja kerätä varusteet, ja tätä myös tuetaan kenttäsuunnittelun osalta. Vaikka omat pyrähdykset päätyivät useimmiten umpikujaan kuin näyttävään akrobaattisen kuolonloikkaan, räiskinnälle annetut erinomaiset puitteet pystyi helposti kuvittelemaan.

Syntisen nautinnollisen räiskinnän rinnalla Doom Eternal luottaa messeviin aseisiin, verisiin kuolemiin ja näyttävään ulkoasuun.

id Software on ollut koko studion historian ajan teknologisen urauurtavuuden kärkinimiä, eikä kehittäjien uutukainen ole ulkoasunsa tai sulavuuden osalta suinkaan poikkeus. Aseissa on niin ikään tuntuvasti potkua, ja viholliset kuolevat mitä groteskein tavoin Doom Slayerin käsissä. Pikkuisena lisäyksityiskohtana vihollisiin kohdistunut vahinko myös näkyy nyt näiden turpavärkeissä, minkä lisäksi osalla vastustajista on erillisiä ammuttavia raajoja, joiden poistaminen vähentää näiden tulivoimaa.

Kaiken kaikkiaan Doom Eternal vaikuttaa jo hyvin lyhyen testin perusteella lunastavan jälleen paikkansa alttarilla ja vain paranevan entisestään uusien mekaniikkojen myötä. Nopeasti päälle liimattujen ominaisuuksien sijaan ne tuntuvat varta vasten vain vahvistavan kaikkia niitä elementtejä, jotka tekivät edellisestä Doomista niin loisteliaan. Ja näin reilu viikko demosession jälkeen adrenaliini taitaa viimein olla poistumassa elimistöstäni.

Doom Eternalin varsinainen arvostelu julkaistaan Muropaketissa pelin julkaisun tienoilla.