Uusimmat

Ensituntumat Far Cry 6 ei pudota leukaa lattiaan, mutta tänä vuonna sen ei edes tarvitse

31.08.2021 19:00 Joonas Pikkarainen

Far Cry 6 julkaistaan PC:lle (Windows), PlayStation 4:lle ja 5:lle, uusimmille Xboxeille ja Stadialle lokakuun 7. päivä. Muropaketti pääsi tutustumaan peliin etukäteen muutaman tunnin ajan, ja nyt kerromme, mitä tuoreimmasta räiskintäreissusta oikein jäi käteen.

Ubisoft Toronton Far Cry 6 on yksi vuoden 2021 odotetuimpia räiskintäpelejä. Call of Dutyn ja Battlefieldin sotiessa jälleen keskenään pääosin verkkopelirintamien herruudesta, pääsee ranskalaisjulkaisijan uutukainen nautiskelemaan ainoastaan yksinpelaajista.

Far Cry 6 seuraa edeltäjiensä jalanjäljissä tarjoten jälleen avoimen maailman voimafantasian, jossa kuvitteellista mannerta ryhdytään  vapauttamaan pahisten ikeestä. Pelisarja tunnetaan ennen kaikkea herkullisen loistavasti kirjoitetusta pahiskatraastaan, jonka tuoreimmaksi edustajaksi pääsee myös  viimeaikaisissa televisiorooleissaan pimeälle puolelle ajautunut Giancarlo Esposito. Hänen esittämä diktaattori Antón Castillo tuntuukin alun perusteella varsin mehukkaalta vastustajalta.

Far Cry 6

Pelisarja vie tällä kertaa pelaajat Karibialla sijaitsevalle fiktiiviselle Yaran saarelle, jota Castillo hallitsee rautaisan armottomalla otteella. Pelaaja liittyy pelin alussa traagisten sattumusten seurauksena osaksi Castilloa vastaan käyvää vastarintaliikettä, joka tahtoo vapauttaa Yaran diktaattorin ikeestä ja päästää saaren kansan takaisin vapauteen.

Toisin sanoen juoni ei juurikaan poikkea yhdestäkään viimeaikaisesta Far Crysta, joissa on niin ikään syrjäytetty diktaattoreita tai kulttilaisia hyvin samankaltaisissa olosuhteissa.

Noin neljän ensimmäisen tunnin perusteella on myöskään vaikea sanoa mitään lopullista juonesta, mutta ainakin tekijöiden pyrkimys asteen aikuismaisempaan kerrontaan on vahvasti läsnä. Castillo esitelläänkin uhkaavampana ja aidompana kuin esimerkiksi pelisarjan viidennen osan sarjakuvamaisempi kulttijohtaja Joseph Seed opetuslapsineen. Hänen kauttaan tunnutaan myös jossain määrin peilaavan tämän vaikutusta poikansa Diegon luonteeseen, sillä alun perusteella Castillon lapsi ei suinkaan ole isänsä kaltainen häikäilemätön tappaja.

Far Cry 6

Vakavuus jätetään kuitenkin pelkkään kerrontaan, sillä itse pelattavuuden osalta tekijät ovat pistäneet vapaalle. Jo heti ensimmäisen tunnin aikana pelaaja saa seuraansa lemmikkikrokotiili Guapon pureskelemaan vihollisten jänteitä, minkä lisäksi hahmon erikoisaseisiin tunnutaan lainatun Far Cry: New Dawnin entistä reikäpäisempää arsenaalia. Näistä testissä testattavaksi päätyi ainoastaan rakettireppu, joka ei suinkaan antanut pelaajalle siipiä, mutta lähetti sen sijaan puolisen tusinaa vihollista siipien varassa tuonelaan.

Myös omia haavoja nuollaan tuikkaamalla palava sikari käsivarteen tai napsauttamalla katkennut sormi paikoilleen.

Eli siis sitä tyypillistä Far Cryta.

Nähtäväksi jääkin kuinka lopullinen peli onnistuu tasapainottelemaan asteen vakavamman kerronnan ja pelisarjalle hyvin perinteisen värikkään pelattavuuden välillä ilman, että tunnelma tuntuu rikkonaiselta. Pohjustuksena toimivan saaren kautta tummanpuhuvuus jäi ainoastaan Castillon muutaman minuutin piipahduksiin, kun taas itse vastarintalaisten riveissä kepeys vedetään äärimmilleen aina soundtrackia myöten.

Far Cry 6

Pelillisesti Far Cry 6 ei poikkea liiaksi totutusta.

Tarjolla on jälleen iso liuta aseita kivääreistä haulikoihin, liekinheittimiin ja kaikkeen näiden väliltä. Ajoneuvoistakin löytyy kalustoa ja tulivoimaa tankeista lähtien, mutta eläinten ystävät voivat matkata saarta myös ratsastaen. Aseita pystyy modaamaan erilaisilla kiikareilla, tuilla ja lippailla, minkä lisäksi myös ammukset voi vaihtaa esimerkiksi haarniskaa paremmin läpäiseviksi. Varusteissa on niin ikään ylitarjontaa oman hahmon ja kestävyyden kustomoimiseksi, ja monet kamoista näytti tarjoavan erilaisia bonuksia juuri tietynlaisia pelityylejä ajatellen.

Aseiden kustomoinnilla on taistelun osalta myös hivenen isompi rooli kuin aiemmin, sillä viholliset eivät ole enää ainoastaan eritasoisisa, vaan heiltä löytyy myös tietyt suojaukset. Iskuammukset läpäisevät tosiaan paremmin haarniskoja, kun taas liekki tehoaa erityisen hyvin suojapukuihin varustautuneita myrkyttäjiä vastaan. Tämä vaatiikin pelaajilta entistä enemmän tiedustelua etukäteen, jotta aseista löytyy oikeat kudit jokaista vihollistyyppiä vastaan. Pelimekaniikka näkyy myös lähes joka toiseen nurkkaan sijoitetuissa työpöydissä, joissa aseita modifioidaan.

Far Cry 6

Ja kun viholliset jättää hetkeksi rauhaan, tarjoaa Yara myös muunlaista aktiviteettia. Näitä ei ennättänyt testisession aikana testata käytännössä, mutta lukuisten sivutehtävien ja -aktiviteettien ohella pelimaailmaan on kätketty valikoiden perusteella aarteita ja raunioita tutkittavaksi, resursseja kerättäväksi sekä tietenkin kalastus.

Valtaosa toiminnasta tuntuu silti keskittyvän räiskimiseen.

Mikään ei tunnu siis muuttuneen liiaksi, mutta räiskinnässä on potkua ja Yara vaikuttaa upealta matkakohteelta. Yhdistettynä kauniisiin maisemiin ja Ubisoftille tuttuun tapaan lähes kyllästymiseen saakka löytyvään lisäaktiviteettiin Far Cry 6:ssa riittää varmasti pelattavaa aivan jokaiselle. Se ei ensimmäisten tuntien perusteella tarjoa mitään uutta tai järin ihmeellistä, mutta näin kuivana pelivuotena pelkkä nautinnollinen räiskintäkin kelpaa mieluusti.

Alla on vielä kaksi videota, jotka esittelevät ensiaskeliamme pelin maailmassa.


Joonas Pikkarainen

"Olen lähetellyt outoja raaputuksiani peleihin ja elokuviin liittyen Muropakettiin vuodesta 2018 alkaen. Läpi elämäni jatkunut intohimo on jostain syystä kiinnostanut myös TechRadarin, Pelaajan, IGN:n, KonsoliFIN:in ja muiden medioiden lukijoita, jotka ovat saaneet sietää turinoitani jo toista vuosikymmentä. Kun en kirjoita peleistä, elokuvista ja/tai teknologiasta, käytän kaiken vapaa-aikani näiden parissa. Pääväylien lisäksi meikäläistä voi seurata myös useimmissa sometileissä tunnuksella @Pjorkkis."

Muropaketin uusimmat