Uusimmat

Ensituntumat Soulslike-genreä edustava Dolmen vie pelaajat taistelemaan avaruusötököitä ja muita scifi-kauhistuksia vastaan

19.12.2021 20:00 Ilari Hauhia

Ensi vuonna ilmestyvä, Soulslike-genreä edustava Dolmen päästää pelaajat haastamaan avaruusötököitä ja muita korkean vaikeustason kauhistuksia avaruuteen. 

Dolmen sijoittuu kauas tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on jo miehittänyt kaukaisia planeettoja ja kaivaa niiltä esiin arvokkaita mineraaleja. Eräs tärkeimmistä resursseista on Revion Prime -nimisen planeetan syvyyksiin ulottuvista kaivoksista löytyvä Dolmen-niminen krystalli, jonka on havaittu mahdollistavan ulottuvuuksien välisen matkustamisen.

Mikäli ihmiskunta onnistuisi hyödyntämään Dolmenin voimaa, voisi se ratkaista monia avaruusmatkustamiseen liittyviä ongelmia. Ikävä kyllä myös epätoivotut vieraat toisista ulottuvuuksista ovat löytäneet Dolmen-kristallien voiman.

Oudot hyönteisiä ja muita ötököitä muistuttavat oliot sekä muut avaruuden kummajaiset ovat nimittäin vallanneet Revion Primen kaivokset, eikä Dolmenin louhinta ole enää mahdollista. Pelaajan onkin lähdettävä torjumaan tunkeilijoiden invaasiota Revion Primen syvyyksiin.

Pelimekaniikoiltaan Dolmen muistuttaa Dark Soulseja sekä erityisesti Soulslike-genreä scifi-twistillä tarjonneita The Surgea ja Hellpointia. Pelaajalle on tarjolla sekä miekkojen että kirveiden kaltaisia yksi- tai kaksikätisiä melee-aseita, kuin myös etäältä vihollisia kurittavia futuristisia tuliaseita sekä jousia.

LUE MYÖS: Arvostelu: The Surge 2 tarjoaa piinaavan vaikeaa pelattavaa soulslike-genren ystäville

Soulslike-pelien konkarit ovat Dolmenissa kuin kotonaan. Pelaaja voi torjua, hyökätä joko nopeilla ja vähän vahinkoa tekevilla tai paljon vahinkoa tekevillä mutta hitailla hyökkäyksillä sekä tietysti juosta ympäri taistelukenttää vihollisen hyökkäyksiä väistellen.

Erikoisena yksityiskohtana tuliaseet ja jouset käyttävät samaa energiaa kuin mitä oman pelihahmon parantaminen vaatii. Näin pelaaja joutuu valitsemaan, haluaako hän mielummin parantaa omia elämäpisteitään, vai tulittaa vihollista etäältä.

Myös erilaiset elementit, kuten jää, tuli ja myrkky, ovat tärkeä osa Dolmenin kamppailua. Eri viholliset voivat olla joko alttiita tai kestäviä eri elementtejä vastaan, jolloin pelaajan tulee valita jokaiseen kamppailuun sopivaa elementtiä hyödyntävä hyökkäys.

Dolmenin kontrollit tuntuvat onnistuneilta. Hyökkäyksien combottaminen on sujuvaa ja pelihahmo tuntuu tottelevan sille annettuja komentoja kohtuullisen tarkasti. Vaikka peli on Soulslike-genrelle tyypilliseen tapaan varsin haastava, tuntuu vaikeustaso silti reilulta. Kuolema tuntuu yleensä omasta virheestä johtuvalta epäonnistumiselta, eikä siltä, että peli olisi laittanut pelaajan täysin epäreiluun tai mahdottomaan tilanteeseen.

Vastustajien kaatamisesta palkitaan nanite-nimisellä valuutalla. Kamppailujen välillä pelaaja kävelee Dark Soulsien rovioita muistuttavien tallennuspisteiden lävitse. Niiden kautta pelaaja voi teleportata itsensä takaisin avaruusalukselleen, jolloin hahmoa voi kehittää haluamaansa suuntaan nanite-valuuttaa käyttämällä.

Dolmen-kristallien löydettyjä osia voi puolestaan hyödyntää aiemmin kaadettujen pomovastusten herättämiseen henkiin, jolloin pelaaja voi kaataa samat vastustajat uudelleen, ja hankkia itselleen lisää resursseja.

Kokonaisuudessaan graafisesti vaikuttava Dolmen vaikuttaa ensituntumien perusteella lupaavalta Soulslike-peliltä, joskin Dolmenia vaivaa pieni geneerisyys. Pelaaminen on kyllä ihan hauskaa, mutta ainakaan ensituntumien aikana Dolmen ei esittänyt keksineensä mitään kovin uutta, mikä koukuttaisi kokemukseen toden teolla.

Jää nähtäväksi, onnistuuko Massive Works lisäämään Dolmeniin uusia koukkuja vielä pelin ensi vuonna tapahtuvaan julkaisuun mennessä. Dolmenia kehitetään PC:n lisäksi myös PlayStationille sekä Xboxille.

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat