Enslaved: Odyssey to the West (PS3, Xbox 360)

12.10.2010 16:14 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ninja Theory
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://enslaved.namcobandaigames.eu/
Miikka Lehtonen

Maailmanloppu on peleissä vänkä asia. Ydinpommit paukkuvat, jättirobotit riehuvat ja Jahve tulee morjenstamaan, mutta silti ihmiskunta vain porskuttaa, tosin yleensä astetta ruskeammissa olosuhteissa kuin ennen.

Ninja Theoryn tuore toimintaseikkailu sijoittuu siihen robotti-mallin maailmanlopun jälkeiseen maailmaan, mutta yksi ero perinteisiin peleihin löytyy: maailma ei ole ruskea, vaan vihreä. Muuten mennäänkin sitten sen verran tutuilla urilla, että copypaste on toimistolla varmasti viuhunut.

Brittiläinen Ninja Theory tuntuu olevan pelialan nousevia tähtiä. Mainio Kung-Fu Chaos sai jatkoa PlayStation 3:n alkutaipaleen parhaisiin peleihin kuuluneella Heavenly Swordilla ja seuraavaksi tiimi tekeekin sitten uuden Devil May Cry –pelin.

Mutta sitä ennen pitäydytään vielä originaalissa maailmassa. Jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on joutunut itse rakentamiensa robottien orjuuttamaksi. Kaupungit ovat raunioina ja tuhosta on niin kauan aikaa, että koko maailma vihertää luonnon vallattua entiset betonihelvetit taas omakseen.

Ihmiskunnan rippeet piileskelevät pienissä yhteiskunnissa orjuuttaja-robottien jahdatessa heitä lentävillä orjalaivoillaan. Tarinamme alkaakin yhdellä niistä, kun uusimman keikan saalista kuljetetaan kohti huonompaa huomista.

Peli ei tämän enempää lähtökohtiaan selittele, sillä peli alkaa orjalaivan sellistä. Kysymyksiä ei tosin ehdi esittääkään, sillä pelaaja tempautuu heti keskelle oudon tyttösen pakomatkaa, jonka sivutuotteena laiva menettää hallintansa ja lähtee syöksymään kohti New Yorkia.

Huikean elokuvamaisen ja näyttävän pakokohtauksen jälkeen on edessä karu totuus: kun menetit tajuntasi pakomatkan aikana, pakokaverisi käytti tilaisuuden hyväkseen ja löi päähäsi orjakypärän. Jos saatat hänet takaisin hänen heimonsa luo vaivaisen 300 kilometrin päähän, kypärä lähtee pois. Muuten aivoistasi tehdään muusia.

Kuten jokainen arvata saattaa, edessä olevan matkan aikana kaksikko oppii luottamaan toisiinsa ja kaikki kasvavat ihmisinä. Kuulostaa kliseiseltä ja kornilta, mutta itse asiassa Enslavedin tarina on mitä mainioin. Se on kerrottu elokuvamaisesti, kirjoitettu iskevästi ja sujuvasti sekä näytelty erinomaisesti. Enkä puhu nyt vain todella hienosta kasvoanimaatiosta, vaan näyttelijöistä, jotka osaavat ääninäyttelyn salat.

Tämä ei yllätä, sillä pääosassa nähdään Andy Serkis, joka on paitsi fyysisen näyttelyn erikoismies, myös lainaa kasvonsa ja äänensä pelin päähenkilölle. Tuloksena on tarinankerrontaa, joka vetää vertoja jopa Uncharted 2:lle.

Kiehtova ja hetkittäin oikeasti koskettava tarina onkin Enslavedin selvästi parasta osa-aluetta yhdessä pelin huisin visuaalisen ilmeen kanssa. Kuten eräs kollegani osuvasti kuitenkin totesi, Enslaved on peli, jota on hauskempi katsoa, kuin pelata.

Palanen täältä, palanen tuolta

Jos tarina on melko omaperäistä settiä, samaa ei voi sanoa pelattavuudesta. Jo alkumetreiltä tulee vahva fiilis siitä, että Ninja Theoryn pojat ovat apinoineet häikäilemättä parhaat palat viime vuoden parhaista peleistä. Vähän Arkham Asylumin taistelua, iso annos Uncharted 2:n kiipeilyä ja pieniä palasia muualta. Näinkö tulee hyvä peli?

No, ainakin kliinisen pätevä. Peli ei toki millään osa-alueella nouse yhtä hyväksi teokseksi kuin sen korkeatasoiset esikuvat, mutta toisaalta apinointi on tehty siinä määrin hyvin, ettei mitään sen osa-aluetta voi nostaa esiin selvänä ongelmana.

Taistelu – jota riittää paljon – on perustason kombottelua ja väistelyä. Monkeylla on käytössään heikko ja voimakas lyönti, sekä pari väistöä ja torjuntaa, joita yhdistelemällä viholliset muuttuvat metalliromuksi. Kuviota yritetään piristää heittämällä sekaan suojakilvin ja erikoishyökkäyksin varustettuja vihollisia, mutta lopulta kaikki on samaa settiä, eikä edes mitenkään haastavaa. Torju hidas ja ennakoitava lyönti, iske vastaan. Toista.

Kehitystiimikin tuntuu huomanneen tämän, sillä puolivälin jälkeen vihollisia heitetään parin sijaan pelaajan niskaan ämpäreittäin, mikä tekee taistelusta vain sekavampaa ja turhauttavampaa.

Pelin pomotaistelutkin tuntuvat nojaavan samaan kaavaan: väistä syöksy ja lyö heikkoon kohtaan. Ei silti, että pomomatseja nyt muutenkaan olisi hirveästi, mutta se kuuluisa kumileimasin on selvästi laulanut urakalla Ninja Theoryn toimistolla pelin taistelua suunniteltaessa.

Kiipeily on todella näyttävää, kiitos Andy Serkisin mainion kiermurtelun, mutta haaste puuttuu jälleen. Pudota ei voi ja kiipeily tapahtuu osoittamalla suuntaa ja naputtelemalla A-nappia. Reititkin ovat yleensä täysin kiveen hakattuja, eikä mitään ovelia oikoreittejä tai kätkettyjä herkkuja tunnu paria kohtaa lukuun ottamatta löytyvän.

Välillä kiipeilyssä pitää kuljettaa mukana Tripiä, joka heiveröisenä tekniikkatyttösenä ei pysty ihan samanlaisiin akrobatian erikoistemppuihin kuin Monkey. Yllättäen homma toimii ja peli onnistuu myymään idean yhteistyönä ja toimivana parisuhteena, eikä ainoastaan 10 tunnin mittaisena saattotehtävänä. Tämä on tosin ehkä enemmän sen onnistuneen tarinankerronnan ja uskottavien hahmojen ansiota.

Oikeastaan ainoa edes hieman inspiroitu suunnitteluratkaisu on Monkeyn lentolauta, pilvi. Tietyissä kohdissa taustan sähkösäteily on niin voimakasta, että Monkey voi hypätä energiakilvelleen ja suhata kauheaa vauhtia yli saastuneiden vesialueiden ja muiden esteiden. Näitä osioita on kuitenkin sangen vähän ja ne jäävät lähinnä kuriositeetiksi.

Ei yllätyksiä

Siinä sitä Enslavedia sitten. Hyvä peli? Huono peli? Se on paha sanoa. Odottelin pitkään ja hartaasti, että peli paljastaisi sen The Juttunsa, jolla se nappaisi minua niskasta kiinni ja osoittaisi, että tässä on se idea, jonka takia Enslavedia pitää pelata. Ja odottelinkin sitten lopputeksteihin saakka, turhaan.

En silti sanoisi Enslavedia huonoksi peliksi, sillä kuten jo totesin, mikään sen osa-alue ei ole rikki tai muutenkaan syvästi ongelmallinen. Tarina on hyvää tasoa ja jaksoin itse pelata noin 10-tuntisen pelin läpi lähinnä sen takia, että halusin nähdä, mihin Tripin ja Monkeyn tarina heidät lopulta veisi. Matkaan mahtuukin kivoja yllätyksiä, hienoja hetkiä ja hauskoja vastaantulijoita, kaikki elokuvamaisen tyylikkäästi kerrottuna.

Valitettavasti tekniikka ei selviä pelistä ihan yhtä kunniakkaasti. Xbox 360 –pelaajat pääsevät nauttimaan töksähdellen latautuvista tekstuureista, puuttuvista ääniefekteistä ja muista kukkasista, jotka kertovat, että pelin viimeistelyvaihe kesti parin kuukauden sijaan pari viikkoa, kenties koska tiimin piti lähteä jo tekemään Devil May Cry –peliä. PlayStation 3 –pelaajat saavat näiden riemujen lisäksi nautinnokseen ruudunpäivitysnopeuden, joka putoaa välillä niin matalaksi, että se suorastaan haittaa pelaamista.

Rosoinen paketti, siis. Ei liene sattumaa, että Enslaved julkaistiin jo nyt, ennen niitä syksyn todella suuria pelinimiä. Sellaisena se toimiikin ihan hyvin, ikään kuin alkupalana myöhemmin tarjoiltavalle pääaterialle. Onnistunut tarina ja oikeasti hyvät hahmot pitivät ainakin minut otteessaan koko pelin ajan, eikä pelattavuudessakaan löydy mitään todellisia ongelmia.

Niinpä voinkin todeta, että Enslaved on virkamiesmäisen pätevä peli, joka ei yllätä tai tuo pöytään mitään todella omaperäistä, mutta tarjoilee ainakin ne muilta lainaamansa elementit maistuvassa ja toimivassa paketissa.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.