Europa Universalis IV (Mac, PC)

24.10.2013 15:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Paradox Interactive
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Tulossa: SteamMachine
Laitevaatimukset: PC Windows XP, Pentium IV 2,4 GHz, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 8800
Pelaajia: 1, 2-32 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.europauniversalis4.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Maailma on nykyään niin kovin pieni. Suunnilleen viimeisin nurkkakin on tutkittu ja todelliset yllätykset ovat vähissä. Aina näin ei ollut. Historian hämärissä sivistynyt maailma koostui Euroopasta ja sitä ympäröivästä suuresta tuntemattomasta.

1400-luvulla alkoi suuri ponnistus, jolla suurvallat pyrkivät kartoittamaan ja valloittamaan uutta maailmaa. Tähän huikean kehityksen ja seikkailun aikakauteen sijoittuu Europa Universalis IV.

Europa Universalis IV on Paradoxin vuosia jatkuneen sanan varsinaisessa merkityksessä eeppisen strategiapelisarjan tuorein osa. Vuodesta 1444 vuoteen 1821 kestävässä eepoksessa pelaaja ottaa komentoonsa yhden senaikaisen sivistyneen maailman valtioista, suurista tai pienistä. Crusader Kings II:n tyyliin tähtäimensä ja tavoitteensa voi asettaa niin ylös tai matalalle kuin haluaa. Komentoonsa voi valita vaikka imperiumiksi tähtäävän Englannin tai mullistusten keskellä itsenäisyydessään kiinni roikkuvan Bohemian tai Balin.

Jälleen Crusader Kings II:n tavoin kyse ei ole niin puisevasta strategiasta kuin olisi voinut kuvitella. Peliä väritetään satunnaisilla tapahtumilla, kun vaikka maan aateliset ja papit joutuvat napit vastakkain. Mitä tekee hallitsija? Valinnasta riippuen edessä voi olla joko aatelisten kansannousu tai jäiset välit Paavin kanssa.

Europa Universalis IV tuo muutenkin enemmän kuin vähän mieleen Crusader Kings II:n niin käyttöliittymältään kuin mittakaavaltaan. Esimerkiksi syvällistä taistelumoottoria odottavat tulevat pettymään, sillä Crusader Kingsin tavoin taistelut ratkaistaan pitkälti automaattisesti ja vauhdikkaasti. Kyseessä on suuriin ideoihin ja linjauksiin keskittyvä peli.

Erojakin toki löytyy ja niistä suurin on se, että yksittäisen hallitsijasuvun sijaan Europa Universalis IV keskittyy valtakuntiin. Täten kuviot ja käänteet ovat vähemmän henkilökohtaisia ja samalla mielestäni myös vähemmän kiinnostavia. Ei se nyt vain ole yhtä hauskaa, että Böömissä talonpojat vaativat verohelpotuksia kuin se, että Skotlannin kuningas näkee metsässä menninkäisiä ja tulee hulluksi.

Mahdollisuuksien maailma

Kuten aikakaudesta voi päätellä, Europa Universalis IV:ssä uusi maailma sekä sen tutkiminen ja valloittaminen näyttelevät merkittävää roolia. Toki valtiot sotivat keskenään ihan Euroopassakin, mutta kaikki tähyävät samalla valtamerten taa mahdollisuuksia etsien.

Monen muun asian tavoin myös tutkimusmatkailu vaatii kansallisten ideoiden kehittämistä. Ne vastaavat monen muun pelin teknologiapuita ja tarjolla on ideoita joka lähtöön. Niiden avulla voi paitsi kehittää uusia asioita, myös muokata koko valtakuntansa suuntaa ja kehitystä suuremmillakin tasoilla. Haluaako kuningas parantaa kansalaistensa asemaa, armeijansa hyökkäyskykyä, diplomaattiensa toimintaa vai jotain muista lukuisista vaihtoehdoista? Kaikkea ei voi saada.

Kaiken taustalla vaikuttaa tiukka kolminaisuus, sillä pelissä pätemällä valtakunta kerää mainetta, kunniaa ja vaikutusvaltaa. Kolmeen kategoriaan jaetut monarkiapisteet antavat pelaajan vaikuttaa valtakuntansa aseellisiin, diplomaattisiin ja hallinnollisiin asioihin. Kaikki maksaa, kehittipä sitten uusia teknologioita ja ideoita, värväsi joukkoja tai vaikka vain yritti rauhoitella siirtokunta-alueilla kytevää kapinaa.

Monarkiapisteiden kertyminen taas riippuu hallitsijasta ja hänen hallituksestaan. Voimakkailla hallitsijoilla, kuten pelin lopussa vaikuttavalla Napoleonilla, pisteitä on lähtökohtaisestikin mukavasti ja niitä kilisee plakkariin mukavan tiheään tahtiin. Heikompi ja epävarmempi hallitsija taas ei saa välttämättä ikinä kasaan niin paljon pisteitä, että voisi järjestää maassaan mitään suuria sosiaalisia uudistuksia tai aloitteita. Tällaisen johtajan kohtalon on lähinnä toimia penkinlämmittimenä samalla kun kansa toivoo, että hänen seuraajansa olisi parempaa kaliiperia.

Koska kyseessä on ihan oikeasti vakavasti otettava strategiapeli, kaiken tämän pohjana toimii aivan valtava informaatiomäärä, jonka käsittely tai edes löytäminen ovat perusedellytyksiä sille, että pystyy yleensäkään pelaamaan. Eikä Europa Universalis IV tee sitä varsinaisesti helpoksi. Käyttöliittymä on Paradox-tyyliin niin pelottava ja ahdistava, että veikkaan useimpien pelaajien kauhistuvan sitä ykkösellä ja jättävän pelin sikseen.

Tarjolla on vino pino erilaisia tutorialeja, jotka yrittävät rautalangasta vääntämällä opettaa, miten loputtoman tuntuiset mekanismit ja valikot toimivat. Oman osansa pelin haastavuudesta kertoo myös se, että netti on täynnä pelaajien tekemiä videoita, joiden ainoana tarkoituksena on yrittää selittää muille, miten helvetissä tätä peliä oikein pitäisi pelata.

Dwarf Fortressin tavoin tehtävä tuntuu aluksi haastavammalta kuin se onkaan, sillä kaikessa on oma perverssi logiikkaansa. Mutta ei pelikokemusta silti sujuvaksi voi kuvailla, kun vaikka kysymykseen ”miten saan armeijani nousemaan kuljetuslaivaan” vastaaminen vaatii vartin googlailua ja prujut kädessä käyttöliittymän selailua.

Mutta tiedättekö mitä? Aivan kuten Dwarf Fortressissakin, tämä kallis hiuksissa ja ajassa mitattu hinta kannattaa maksaa, koska kun Europa Universalis IV pääsee vauhtiin, sille ei löydy oikein vertaista. Ja nyt selitän, miksi.

Crusader Kingsin tyyliin

Kaikki tämä on totta ja tapahtui arvostelua varten aloittamassani pelissä. Käänteitä ei ole sen kummemmin dramatisoitu, sillä Crusader Kings II:n tapaan Europa Universalis tarjoilee jo itse aivan riittävän dramaattisia emergenttejä tarinoita.

Aloitin pelaamaan Portugalilla, sillä heidän kansallisena erikoisuutenaan voi jo pelin alusta rakentaa laadukkaita tutkimusmatkailijoita ja näin saada etulyöntiaseman uuden maailman valtauksesta kisattaessa. Rakentaessani voittamatonta armadaani päätin kuitenkin ensin toteuttaa pelin alussa saamani tehtävän ja vallata Portugalin eteläpuolella sijaitsevan Tangerin alueen. Ei voi olla paha nakki, eihän?

Kasasin armeijani, palkkasin tueksi hieman palkkasotureita ja heilahdin rapakon yli Afrikkaan. Tangerista ei kauheasti puolustajia irronnut, vaan vastaan marssineet 5000 marokkolaissotilasta kokivat tappion ja perääntyivät dyyneille.

Sota ei toki loppunut tähän, vaan jouduin painimaan marokkolaisten kanssa luoteis-Afrikan rannikkoalueiden hallinnasta miltei 10 vuoden ajan. Kun heidät oli lyöty, murskattu ja piiritetty niin monta kertaa, että kansallinen sotahalu romahti ja sain vihdoin rauhan, en ehtinyt juuri henkeä vetämään. Kävi ilmi, että alueen sunnimuslimit eivät olleet kovin iloisia siitä, että heidän kotimaidensa uusi virallinen uskonto oli katolilaisuus.

Alkoi sodan toinen vaihe, ”hearts and minds”. Alueelta toisensa jälkeen paukahteli esiin ilmoituksia uhkaavista kapinoista. Koska vaihtoehtoina oli joko päästää alueet itsenäistymään, hyväksyä islam koko valtion viralliseksi uskonnoksi tai lähettää armeija tukahduttamaan kapinoita, väsyneet sotajoukkoni pääsivät harjoittamaan loputonta väestönhallintaoperaatiota.

Samaan aikaan lähetyssaarnaajani ja diplomaattini yrittivät muuttaa alueita kulttuurillisesti yhteensopiviksi Portugalin kanssa. Tuoreimman arvion mukaan Tanger on portugalilainen yhteiskunta vain 1111 kuukauden kuluttua.

Tässä olisi jo paljon kestettävää yhdelle kuninkaalle, mutta ei selvästikään tarpeeksi. Rauhanturvaoperaationi lähti raiteiltaan, kun Algeria, Marokko ja useat muut paikalliset valtiot perustivat liittouman minua vastaan ja julistivat uudestaan sodan. Tämä oli liikaa kuninkaalleni, joka otti ja kyykkäsi, jättäen vallan kahvaan kiinni nuoren ja kokemattoman poikansa, joka ei nauti lainkaan kansansa luottamusta.

Englanti, tuo ihana liittolaiseni, päätti hyödyntää tilaisuuden ja julisti sodan muun muassa Ranskan ja useiden espanjalaismaiden liittoumalle. Sain samalla ukaasin: lähde mukaan sotaretkelle tai koe niin tiukat arvovaltatappiot, että koko Portugali ajautuu kertalaakista sisällissotaan. Ja niin väsyneet sotilaani jakautuivat entistä leveämmälle rintamalle taistelemaan muiden sotia. Kansallinen tyytymättömyys ja sotauupumus kohosivat vauhdilla valtakunnan epävakauden saavuttaessa 88% rajapyykin, mutta Portugalin murheet eivät päättyneet tähän.

Muun kansan sotiessa Afrikan dyyneillä muutamat urhoolliset tutkimusmatkailijat ja konkistadorit olivat levittäytyneet valtameren länsipuolille ja vallanneet useita saariryhmiä Portugalin nimiin. Vanhan kunnon ”lyödään lyötyä” –periaatteen mukaisesti Jamaikan ja Barbadoksen alkuperäiskansat päättivät valita tämän nimenomaisen hetken hyökkäillä vähälukuisia siirtomaaherrojaan vastaan. Ilmeisesti hyökkääjien kylien polttaminen kostona ei ollut kovin hyvä idea, sillä yllättäen saarivaltioissa vallitsi avoin kapina.

Muutamat tuhannet portugalilaissiirtolaiset odottivat hiki otsallaan sitä, että kotimaa lähettäisi hätiin lisää asejoukkoja, mutta merimatka kestäisi hyvälläkin laivastolla pari, kolme kuukautta. Eikä minulla enää mitään hyvää laivastoa ollut, se upposi loputtomissa taisteluissa eri puolilla maailmaa. Eikä sen paremmin armeijoita apujoukoiksikaan. Tsemppiä matkaan, pojat! Toivottavasti osaatte uida!

Kaikesta huolimatta

Jos en sitä itse tietäisi, en helposti uskoisi, että kaikki yllä kuvatut dramaattiset käänteet ja kuviot ovat peräisin todella raskaasta strategiapelistä, mutta Crusader Kings II:n tavoin Europa Universaliksella on hämmentävä kyky kertoa tarinoita. Maat tuntuvat saavan persoonallisuuksia ja kuin itsestään sitä huomaa imeytyvänsä täysillä mukaan kunnon kansainväliseen saippuaoopperaan.

Selkääpuukotukset, dramaattiset käänteet ja yllätykset seuraavat toisiaan valtakuntien kompuroidessa kriisistä toiseen. Olen useaan otteeseen kironnut sotahulluja englantilaisia, jotka vetävät minut mukaan toivottomiin sotiinsa, kieroja espanjalaisia, jotka puskevat vähän väliä rajan yli ryöstämään ja raiskaamaan sekä toivonut oman kansani vajoavan alimpaan helvettiin, kun muutenkin veitsen terällä tasapainotteleva kuningas joutuu kesken kansainvälisten vaikeuksiensa ratkomaan aatelisten ja pappien välisiä tukkanuottasia.

Pelissä on toki ongelmansa. Kaikki sen mekanismit ja systeemit olisi voinut esittää paljon elegantimminkin ja ylläolevasta rempseydestä huolimatta Crusader Kings II on mielestäni se parempi peli. Mutta ei suurella etumatkalla. Jo nyt näyttää siltä, että Paradox jatkaa edelleen minua ärsyttävää DLC-nitkuttamistaan ja tulee myymään aivan kaiken myytäväksi kelpaavan pelaajilleen mikromaksujen (ja vähän suurempienkin summien) kautta. Oppimiskäyrä on todella jyrkkä ja valitettavasti suurin osa siitä ei koostu niinkään pelin mekanismien ja salojen opettelusta kuin sekavan ja surkean käyttöliittymän kanssa painimisesta. Mutta kun kummun yli pääsee, edessä odottaa pelikokemus, joka yllättää taatusti innokkaimmatkin strategian ystävät.

Jos Paradoxin tuoreet grand strategy –pelit ovat vielä kokeilematta, itse aloittaisin tutustumisen Crusader Kings II:sta, joka tarjoaa ehkä hauskemman ja yllättävämmän pelikokemuksen, mutta kun se väistämättä jättää jälkeensä polttavan halun pelata lisää, Europa Universalis IV on hyvä paikka jatkaa.