Faces of War (PC)
Kaksi vuotta sitten julkaistu Soldiers – Heroes of World War II iski kuin miljoona volttia. Hyvä sotapeli yhdisteli ongelmien ratkontaa ja reaaliaikaista sotanaksuttelua. Nyt tarjolla on odotettu jatko-osa, tosin eri kustantajalta ja aivan eri nimellä.
Faces of War on päällisin puolin kuin edeltäjänsäkin. Pelaaja ohjaa tässäkin sotilasryhmää toisen maailmansodan taistelukentillä ja suorittaa tehtäviä osittain taktisen taistelun, osittain lähes puzzlemaisen säätämisen keinoin.
Pelaajan täytyy tutkia tarkoin taistelukenttiä, etsiä kulkureittejä ja miettiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Haasteet eivät selviä fps-henkisellä rynnäköinnillä, vaan taktiikalla, hahmojen sopivalla käytöllä. Pelaamisessa on selviä yhtymäkohtia Commandos-peleihin.
Raakaa sotaa
Faces of War on raaka peli. Armoa ei juuri anneta. Sitä ei uskoisi ensinäkemältä, sillä peli käynnistyy suorastaan tuskaisen hitaasti. Pelaaja kävelytetään paksulla tarinalla voideltujen tutoriaalien läpi, eikä rintamalle tunnu pääsevän, ei sitten millään. Lopulta vastaan tulee valinta: lähdetkö rintamalle jatkokoulutukseen vai ilmoittaudutko etulinjaan vapaaehtoisena. Suurin osa naksauttaa varmasti jälkimmäistä. Sitten tuleekin äitiä ikävä.
Kasvoille räjähtävä tykitys on häikäisevää. Graafisella rintamalla ei ole tingitty. Kymmenien ruudulla vilistävien soturien ja vyöryvien panssarien tulitaistelut luovat valojuovien ja räjähdysten kudelman, jonka keskellä paatuneempikin bittisoturi on ihmeissään.
Sotureille on tarjolla runsaasti erilaisia komentoja, joista suurin osa kuitenkin hoituu automaattisesti. Ukkoja ei tarvitse käskeä paikkaamaan kavereitaan, vaan nämä jakavat ensiapua pyytämättäkin. Näkökenttään saapuvia vihollisia tulitetaan automaattisesti. Osaavatpa äijät nakata kranaatinkin, jos tilanne sitä vaatii. Yleensä riittää kun katsoo, että sotilaat seisovat, kyykkivät tai makaavat sopivasti, eivätkä esimerkiksi seisoskele keskellä aukeaa vihollistulessa.
Toinen vekkuli ominaisuus on äijien jakaminen ryhmiin. Maalaamalla kaksi tai useamman miestä syntyy näistä automaattisesti ryhmä. Ryhmä liikkuu ja sotii samaan tahtiin. Jos annat yhdelle liikkumiskäskyn, kaikki vipeltävät.
Ryhmien käskytys on toisaalta helpottavaa, toisaalta rassaavaa. Tekoälyn kyvyt kun tulevat pian vastaan. Jos sotilaat käskee suojaan, niin nämä asettuvat sopivien esteiden taa kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Eivätkä aina optimaalisesti. Koetapa käskeä ryhmää jonkin tietyn vihollisen kimppuun. Kuluu hetki ja joku urhoista kipittää reippain askelin vihollista kohden, yleensä surkein seurauksin.
Hyökkäyskäskyt toimivat usein aivan miten sattuu. Niinpä pelitaktiikaksi rajoittuu yleensä muun ryhmän sijoittaminen suojaan tai antamaan suojatulta, kun pelaaja mikromanageroi yhtä ainutta solttua.
Massa-armeijoita
Tekoäly ja pelin rakenne tarjoavat muitakin ikäviä yllätyksiä. Tehtävät ovat joskus valtavia ja luovat ympärille kuvaa suurista taisteluista. Liittolaiset olisivat muutoin mukavia, mutta annas jos pelaaja on miettinyt hyvän suunnitelman ja yrittää toteuttaa sitä varoen – ohi ryntää lauma tekoälykamuja, jotka sotkevat koko kuvion.
Kaupan päälle monet tehtävät on rakennettu niin, että tapahtumat looppaavat saumattomasti jos pelaaja ei löydä jotain kentän avainkohtaa. Vihollisvaunu hallitsee aluetta ja teilaa aalto aallolta lähestyviä kavereita. Sinulla ei ole pst-aseita. Et pääse eteenpäin. Tilanne toistuu vaikka ikuisesti, ellet onnistu livahtamaan vaunun ohi tuhoamaan takana olevan pesäkkeen. Silloin paikalle saapuu omia täydennysjoukkoja ja hyökkäys jatkuu.
Looppauksesta on iloakin. Välillä pelin tilanteet etenevät niin höyryjyrämäisesti, että taktiikan suunnittelu jää vaillinaiseksi. Tapahtumien hyytyessä karttaa ehtii lopulta tiirailla, muutenkin kuin taukotilassa, ja sotilaiden varusteita voi täydentää. Yksi pelin kantavista ominaisuuksista on näet se, etteivät kuolleet katoa mihinkään. Jokaisella on ase ja tarvikkeita, ehkä ammuksia ja kranaattejakin. Nämä voi kahmia mukaansa ja täydentää omia varastojaan.
Aseiden ja varusteiden ohella pelaaja voi käyttää myös tykkejä ja panssarivaunuja. Osassa tehtäviä pelaaja onkin aito panssarisoturi. Tällaiset tehtävät tuovat hyvää vaihtelua, mutta Soldiersiin verrattuna panssarien kestävyyttä on kohennettu liikaakin. Tämä johtaa turhan usein goljattien välisiin taisteluihin, kun panssariammuksen vain kimmahtelevat teräsjättien pinnasta. Samalla pst-tykkien käyttäminen rassaa, sillä niiden eliminointiin riittää yksi lähitienoolle osuva ammus.
Osa koneistoa
Faces of Warista jää ristiriitaisia tuntemuksia. Sen kuvaus suuremmista taisteluista, joissa pelaaja on vain osa koneistoa, toimii hyvin. Kentät ovat monimutkaisia ja taloihin pääsee joskus sisällekin, ne eivät ole pelkkiä kulisseja. Sisätiloissa voi taistellakin, mutta se on pelin turhauttavin osio.
Pelimekaniikka on hyvää. Osastoja on periaatteessa helppo komentaa. Osastojen käskyjärjestelmän kautta annetut komennot menevät aika hyvin perille, mutta suorat käskyt tulkitaan harakirihengessä. Osastojen komentamisen hankaluudet pilaavat niiden käyttökelpoisuutta. Sen sijaan yksittäisten sotilaiden tai panssarien käskytys, jopa tulittaminen omin käsin hiirellä, sujuu hienosti.
Taistelujen laajuus ja kaoottisuus kääntyy joskus itseään vastaan. Tekoälyn viat ja sotilaiden vääränlainen oma-aloitteisuus herkistävät, kuten myös hetkittäinen hermoja rassaava mikromanagerointi. Kuka pässi oikein keksi, että panssarivaunun tankkaaminen olisi hauskaa?
Kaikeksi onneksi tilanteen tallentamista ei ole rajoitettu. Load/save-komentoja oppii lopulta käyttämään erittäin tiuhaan. Niiden ansiosta peli ei polta hermosyitä ennen aikojaan ja puuhailusta oppii nauttimaan omalla erikoisella tavallaan. En silti suosittele lyhytpinnaisille.
Tekijä: Best Way
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC, Windows XP, Athlon 64 X2 3800+, 2 Gt muistia, GeForce 7900GT
Saatavilla: PC
Pelaajia: 2-16 pelaajaa lähiverkko/internet
Laitevaatimukset: Windows 2000/XP, Pentium 4 2.0 GHz, 64 Mt näytönohjain, 2,5 Gt kiintolevytilaa
Pelin kotisivu: http://facesofwargame.us.ubi.com/
Lue myös: Soldiers: Heroes of the World War 2 (pc)
