Fantasia: Music Evolved (Xbox One)

09.12.2014 16:27 Miikka Lehtonen

Tekijä: Harmonix
Julkaisija: Disney Interactive
Testattu: Xbox One
Saatavilla: Xbox One
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella)
Muuta: vaatii Kinectin
Pelin kotisivu: http://games.disney.com/fantasia-video-game
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Harmonixin ja Disneyn yhteistuotoksena syntynyt Fantasia on peli, joka hämmentää. Paperilla voi toki nähdä yhtäläisyydet musiikin ja Fantasia-nimen välillä, sillä olihan musiikki merkittävässä roolissa alkuperäisessä elokuvassakin. Sen ikimuistoisimmassa kohtauksessa Mikki-Hiiri johtaa orkesteria tuhoisin seurauksin.

Myös Harmonixin Fantasia-pelissä johdetaan tavallaan orkesteria, mutta jos joku kuvitteli saavansa koko rahan edestä Mikkiä tai klassisia piirrettyjä leffoja, edessä on pettymys. Fantasiaa pelataan pääasiassa tilassa, jossa tähtitaivasta vasten näkyy erilaisia symboleita, joita täytyy sitten huitoa. Mutta miten tämä muka on lähelläkään sitä alkuperäistä leffaa, joku kysyy.

Ei se olekaan. Eikä ole tarkoituskaan, ainakaan Harmonixin mukaan. He kun kertoivat pelitoimittajille, että Fantasia luotiin alun perin eläväksi konseptiksi. Yhden elokuvan sijaan tarkoituksena oli tehtailla vuosien varrella useita samannimisiä teoksia, jotka ottaisivat hyödyn irti oman aikansa musiikista ja teknologiasta.

Ja tätä taustaa vasten homma toimiikin, sillä Fantasia on peli, jossa koetaan modernia (ja semimodernia, sekä muutamia klassisen musiikin parhaita paloja) musiikkia nykyteknologian keinoin, eli videopelinä.

Samalla Fantasia-peli kunnioittaa upeasti alkuperäisen Fantasia-elokuvan visiota teoksesta, joka muuttuu ja elää vuosien mittaan. Elokuva kun oli kokoelma musiikillisia, hyvin erilaisia lyhytelokuvia, joita oli tarkoitus tehdä ajan mittaan lisää ja laittaa vanhojen lyhäreiden tilalle. Näin elokuva muuttuisi ja uusiutuisi vuodesta toiseen. Toisin kävi, elokuva floppasi pahasti, kiitos muun muassa toisen maailmansodan. Vuonna 1940 julkaistu elokuva päivittyi vasta 60 vuotta myöhemmin Fantasia 2000 –elokuvan muodossa.

Kädet heilumaan

Fantasia on kaikessa yksinkertaisuudessaan rytmipeli siinä missä vaikka Rock Band tai Guitar Hero – jotka muuten sattumoisin ovat myös Harmonixin luomia pelejä. Nyt soittimina ei tosin käytetä muovinpaloja, vaan pelaajan omia käsiä.

Ideana on selvästi ollut tehdä peli, jossa ikään kuin johdetaan kuvitteellista orkesteria. Musiikin soidessa ruudulle paukahtelee erilaisia symboleita, joiden aktivoituessa pitäisi sitten tehdä jommalla kädellä – tai joskus molemmilla – erilaisia eleitä. Joskus pyyhkäistään ylös- tai alaspäin, toisinaan tehdään hieman kaartuvia eleitä tai vaikka ikään kuin tuupataan molemmat nyrkit kohti ruutua. Ja siinä se sitten pääasiassa onkin.

Väliin on heitetty mahdollisuuksia tehdä kappaleista remixejä. Jos pärjää biisin alkuosassa tarpeeksi hyvin, jossain vaiheessa ruudulle paukahtaa kolme erilaisen soittimen kuvaa, joita kohti heilauttamalla voi remixata kappaleen kuulostamaan erilaiselta. Näin vaikka Lorden Royalsista tulee yllättäen vähän barokkihenkinen.

Mukana on muitakin pieniä soitinleluja, joilla kappaleita voi hieman muokata tai käsitellä. Ei mitään ihmeellistä, mutta ihan kivaa pientä hauskaa, joka sopii hyvin pelin ”koetaan musiikkia kivan videomenon kera” –teemaan.

Hidasta menoa

Fantasiassa on pari ongelmaa. Näistä ensimmäinen on se, että vaikka Kinect 2 toimiikin aika paljon paremmin kuin edeltäjänsä, ei se vieläkään ole mitenkään täysin ongelmaton peliväline. Joskus liikkeitä ei vain tunnisteta hirvittävän tarkasti tai hyvin, mikä johtaa ongelmiin. Toisaalta Fantasiassa epäonnistuminen tuntuu vaativan aktiivista yrittämistä, mikäli nyt edes on mahdollista.

Meininki onkin ehkä lähempänä jonkinlaista softalelua kuin peliä. Pisteitä toki lasketaan, joten tavoitteena on selvästi saada mahdollisimman hyvä tulos, mutta ”jes, pääsin vihdoin läpi sen tosi vaikean kohdan!” –fiiliksiä ei pelistä irtoa. Osittain jo sen takia, että niitä kauhean vaikeita kohtia ei testijakson aikana juuri tullut vastaan.

Toinen ongelma on se, että Fantasialta kestää pieni ikuisuus päästä vauhtiin. Tarinatilassa pelataan läpi biisi toisensa perään yksinkertaisilla ”tee 15 heilautusta” –tavoitteilla. Okei, käsien liikuttelu ei ehkä ole ihan yhtä intuitiivista kuin muovikitaran näpyttely, mutta siinä toisen tunnin kohdalla V-käyrä oikeasti kohoaa jo aika urakalla kun meininki on kuin apupyörillä ajelisi. Ja apupyörillähän on pakko ajella, koska biisit noin yleisesti avataan tarinatilaa läpi istumalla.

Mitä sitten lopulta jää käteen? Ihan kiva musiikkipeli. Ei sellainen, mitä pelailisin samalla tavalla tai innolla kuin Rock Bandia tai Guitar Heroa, koska progressio on erilainen samoin kuin pelin yleinen tunnelmakin. Nyt ideana on selvästi fiilistellä kivan musiikin tahtiin vähän kuin jotain interaktiivista musiikki-installaatiota kokisi.

Ja mikäs siinä, se toimii. En usko, että Fantasiasta mitään varsinaista klassikkopeliä tulee, eikä sitä välttämättä tulla muistelemaan samassa hengenvedossa koko genren luoneiden teosten kanssa, mutta se ansaitsee paikkansa. Osittain tämä johtuu siitä, että biisivalikoima … no, ehkä en ole ihan sen kohdeyleisössä, koska Avicii, Kimbra, Nicki Minaj ja Lady Gaga eivät ole meikäläisen kämpässä ihan jatkuvassa soitossa.

Voisin kuvitella, että jossain kasuaalimmassa illanviettotilaisuudessa voisi ihan hyvin heittää Fantasian päälle ja antaa koneen rullata nurkassa, jolloin pelaajat voisivat pysähtyä hetkeksi fiilistelemään ja sitten siirtyä tekemään jotain muuta. Niin minäkin Fantasiani pelasin ja tulen kyllä pelaamaan jatkossakin.