Far Cry 3 (PC, PS3, Xbox 360)

22.11.2012 16:38 Janne Mikola

Tekijä: Ubisoft Montreal, Ubisoft Massive
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC Windows 7 64-bit, Intel Core 2 Quad Q9550, 4 Gt muistia, GeForce 560Ti
Saatavilla: PC, PS3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Intel Core 2 Duo E6700 / AMD Athlon 64 X2 6000+ tai parempi, ATI Radeon HD 2900 / Nvidia GeForce GTX 8800 tai parempi, 4 Gt muistia
Pelaajia: 1, 2-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://far-cry.ubi.com
Arvostelija: Janne Mikola

Muutaman vuoden takainen Far Cry 2 on klassinen esimerkki lievää yliarvostusta nauttivasta pelistä. Afrikan GTA:ksi ristitty moskiitonlätkimissimulaattori oli peli, jossa pelaajan teoilla ei juuri ollut merkitystä. Niitä harvoja omia ideoita ylikäytettiin rankasti (malarian sairastelu etunenässä), eikä esikuvien tai taustalla vaikuttavan markkinatutkimuksen merkitystä voinut olla havaitsematta.

Pitkään näytti siltä, että Far Cry 3 olisi samaa huttua. Peli, joka vastaanotetaan kohtalaisen hyvin, mutta joka ei lopulta herätä kenessäkään suuria tunteita. Peli, josta kaltaiseni syvää pelikokemusta arvostavan pelaajan ei missään nimessä sopisi olla innostunut. Ilman, että uskottavuus olisi jotain, mitä minulla oli vielä eilen. Vaan toisin kävi. Far Cry 3 löi täysin ällikällä.

Erityisesti sellaiset pelit, jotka sijaitsevat siinä historiankirjoihin jäävän mahtavuuden rajamailla, osaavat olla epäintuitiivisesti juuri niitä, jotka aiheuttavat suurimmat turhautumisen tunteet. Yleensä ne ilmenevät muodossa ”miksi, oi miksi?”.

Karvan verran vajaaksi mestariteoksesta

Far Cry 3 ei ole tällä saralla poikkeus. Järkytysten sarja alkoi jo pelin introvideosta. Siinä esitellään päähenkilöiden living the dream -tyyppistä elämää ajalta ennen kaikkea ikävää. Keskeiseksi pelihahmoksi osoittautuu noin 20-vuotias bilettäjäpoika, jonka kampaus on kuin suoraan bed head -geelipurkin kyljestä ja vaatetus kuin isän Visaa vinguttelevan tyylitietoisen skeittaripojan vaatekaapista. Taideteoksen nimi: epäkarismaattisuus, väline: polygonit, tekijä: Ubisoft.

Alkuvideo aiheutti tässä katsojassa lähinnä etääntymisen tunnetta ja vatsanpohjassa kasvavaa pelkoa siitä, että en kai minä vaan joudu pelaamaan ”noilla”. Saatuani ensimmäisen kerran kontrollin pelihahmostani oli päällimmäinen toiveeni, että tämä hahmo ja koko porukka päätyisivät mahdollisimman nopeasti kuuden jalan syvyyteen, ja ”se oikea” peli alkaa alusta.

Lähtökohtani tulevaan seikkailuun oli, että inhosin pelaamaani henkilöä ja olin hiljaa mielessäni jo valmis ottamaan pelattavakseni vaikka Taken-elokuvasarjasta apinoidun kommandoisän kostoretken sen sijaan, mitä peli näistä lähtökohdista pystyisi ikinä eteeni heittämään.

Ja silti onnistuin lopulta rakastumaan peliin. Se on melkoinen suoritus. Ei minulta, vaan peliltä. Paljon auttaa varmasti se, että kyseessä on ensimmäisen persoonan räiskintä, eikä omaa pelihahmoa tarvitse kovin paljoa katsella. Pelihahmo olen ensisijaisesti minä, ja vasta toissijaisesti Jason-poika jenkkilästä.

Immersion riemujuhla

Ja voi pojat, miten hienosti se FPS-kokemus onkin tehty. Kuvakulma pysyy läpi pelin pelaajan silmissä, tapahtui mitä tahansa. Ja tässä pelissä näkökenttä todella liikkuu kuten pitää. Kun hyppy turvaan jää lyhyeksi ja päähenkilö kolisee alas pitkin lahoja rakennustelineitä, saa kamera kyytiä tavalla, joka pistää ihmettelemään että eikö näiden kallo ikinä halkea. Toisaalta, kun painelen kylän tunkkaisimpaan pokeripöytään tienaamaan (häviämään) rahaa, niin minun ei tarvitse pelätä että ruudulle lävähtäisi joku nettipokerin näköinen minipeli. Minut on sijoitettu pelihahmoni sisään tavalla, johon ei oikein ennen ole pystytty. Kun haluan katsoa korttini, katson alaspäin ja nostan kädelläni pöydässä olevia korttejani. Kun on vuoroni jakaa kortteja, kerään kortit pöydältä ja alan sekoittaa niitä. Huh huh.

Teknisesti ottaen kyseessä on todellinen superlatiivien peli. Valveutuneilta pelaajilta saa aika-ajoin kuunnella saarnoja siitä, kuinka esimerkiksi ArmA II:lle pitää antaa anteeksi yhtä sun toista siksi, että sen maailma on niin suuri ja piirtoetäisyydet valtavia. Totta on, että Far Cry 3:ssa ei ehkä lasketa ihan joka ikisen luodin lentorataa samalla tavalla kuin sotilassimulaattoreissa, eikä pelin enginestä löydy tukea hävittäjälentokoneiden fysiikkalaskennalle. Mutta pakko se on sanoa: Far Cry 3 pyyhkii ison maailman kilpakumppaneillaan lattiaa. Far Cry 3:n ei tarvitse selitellä. Ei konditionaaleja, ei kompromisseja. Kaikki on täydellistä, eikä sen sulava pelaaminen edes vaadi iäkästä neliydinsuoritinta ja peruspätevää näytönohjainta ihmeellisempää rautaa.

Eikä kyse ole pelkästään näteistä maisemista, vaan erityisesti siitä, että suuriin ulkotiloihin viritetyllä pelimoottorilla myös sisätilat toimivat täydellisesti. Voiko samaa sanoa vaikka aiemmin mainitusta ArmA II:sta? Ei. Toisaalta myös aseiden käsittely, ohjaustuntuma ja muu hahmon liikutteluun liittyvä pelattavuus ovat fantastisia. Ubisoft on päätynyt lellimään vaativia PC-pelaajia myös asetusten saralla: mm. hiiren kiihdytyksen säätämiseen löytyy suoraan pelin sisäisistä asetuksista omat laatikot. Peli on äärimmäisen viimeistellyssä tilassa jo paria viikkoa ennen julkaisuaan.

Yllättävän moniulotteisia mekanismeja

Vaikka Far Cry 3 on sielultaan puhdas ja hiton sujuva räiskintä, lähestyy se monella tapaa perinteisempää roolipeliä. Pelaajalla on tutkittavanaan valtava avoin maailma, jossa pelaajan menoa ohjaa ainoastaan tuolin ja näppäimistön välissä istuva henkilö. Pelin edetessä päähenkilölle kehitetään taitoja ja ominaisuuksia hyvin roolipelimäisestä kykypuusta klikkailemalla. Pelaajan tulee myös huolehtia kaatamiensa ruumiiden tutkimisesta ja sotasaaliin kantamisesta kylissä sijaitseviin kauppoihin. Rahaa taas käytetään parempiin aseisiin ja niiden lisävarusteisiin. Päällepuettava varustus taas tulee kerätä luonnosta: villieläimiä nylkemällä pelaaja kerää erilaisia nahkoja, joista kasaan kudotaan isompia selkäreppuja ja asevöitä. Kasveja taas keräillään, jotta saadaan uutettua niitä ampulleihin ja kiskottua niitä suoraan suoneen tarkentuvan hajuaistin tai parantuvan terveyden toivossa.

Valtavassa maailmassa ei ole pelkkiä tyhjiä hehtaareita, vaan pelattavan sisällön määrä on ällistyttävä. Ihan kunnioitettavan pitkä päätarina saa lihaa luidensa päälle loputtoman tuntuisesta määrästä pikkutehtäviä ja erilaisia haasteita, joilla on kyllä pikkuisen paha tapa toistaa itseään. Tavallaan kaiken sen tekemisen määrään suhtautuu alitajuisesti kuitenkin niin, ettei tämä ole niitä pelejä, joissa on edes tarkoitus koluta kaikki tekeminen mitä maailmasta löytyy ja katsoa sitten lopputekstit. Pelin pituus riippuu pelityylistä, mutta uskon, että kaiken kaikkiaan seikkailuun voi hyvinkin upottaa sen 100 pelituntia, jos joka ikisen puukonheittokisan voittaminen on inspiroiva juttu. Normaalimpi suoritus voi olla jossain 40 ja 70 pelitunnin välissä, josta pääjuonen osuus on vajaa puolet.

Vaikka räiskinnän sujuvuus on mielestäni ihan samalla tasolla kuin vaikkapa Half-Life 2 -enginen peleissä, on peliin ujutettu mukaan myös, jos nyt ei aivan täysverinen, niin ainakin riittävän täydellinen paketti stealth-mekanismeja. Käytössä on tukku äänettömiä voimakeinoja, näkyvyysmittari, sen täyttymisestä seuraavan havaitsemisen uhka, josta seuraavan hälytyksen uhka, ja sopivilla kykypuun valinnoilla mm. mahdollisuus ruumiiden piiloon raahaamiseen.

Huomaamattomien operaatioiden suoritukseen ei pelkästään anneta mahdollisuutta, vaan siihen myös kannustetaan. Onnistunut kylän valtaaminen ilman hälytyksiä antaa pelaajalle runsaammin kokemuspisteitä, kuin pieleen mennyt räiskintälähestyminen singon ja liekinheittimen kera. Esimerkiksi pikkutukikohtien valtaaminen muuttuu myös moninverroin tuskallisemmaksi ja päättömämmäksi, mikäli vartijat onnistuvat iskemään hälytyksen päälle. Se on yksi puhelu, ja paikalla on kolme autolastillista väkeä valmiina tappelemaan, näin pikkukylän puhetyylillä ilmaistuna.

Kenet ottaisit mukaan ei-niin autiolle saarelle?

Monumentaalisen yksinpelin lisäksi peliin on vasaroitu mukaan ihan näppärä moninpelipuoli. Toisin kuin olettaa ehkä voisi, yksinpelin luonteen huomioiden, moninpelin keskeisimmät pelimuodot Transmission ja Firestorm ovat varsin intensiivisiä ja pienelle alueelle keskittyviä räiskintöjä ilman ajoneuvokaahailua tai kilometristä sniputtelua. Virkistävintä niissä on se, että ne toimivat jo kohtuullisen pienellä pelaajamäärällä: kuuden pelaajan Firestorm on jo täysin ehjä pelimuoto.

Näin massiivisten sotapelien aikakaudella tuo on ihan miellyttävä poikkeus sääntöön, ja voisin kuvitella Far Cry 3:n sopivan esimerkiksi joihinkin sellaisiin LAN-pelin tarpeisiin, joihin Battlefieldit eivät sovi, ja joissa Call of Duty -sarja on jo läpi kulutettu.

Mutta aitoa LAN-tukea ei sitten tietysti löydykään, joten internet-yhteys on välttämättömyys. Pelissä on myös oma co-op-kampanja, joka toimii melko irtonaisena prologina tapahtumille, ja sopii pelattavaksi sekä ennen että jälkeen yksinpelikampanjan läpäisyn. Tyylillisesti cooppi eroaa yksinpelistä runsaasti: siinä mennään eikä meinata ja tapahtumat etenevät skriptatusta toimintakohtauksesta toiseen kuin juna raiteillaan. Pelimuoto toimii, ja se on tehty riittävän kunnianhimoisesti. Se ei lopu kesken, eikä siinä kierrätetä yksinpelin sisältöä enempää kuin on välttämätöntä.

Valitettavaa on vähän, mutta yli siitä ei pääse

Kun päähenkilönä toimii poika, jonka CV:n suurin saavutus on vuoden parhaiden kotibileiden järjestäminen, rajoittuvat potentiaaliset tarinamahdollisuudet väkisinkin. Pitkään odotin ja odotin sitä jotain kieroa käännettä tarinassa. Omalla mittapuullani sitä ei valitettavasti koskaan tullut.

Seikkailu jää kavereiden pelastusretkeksi karismaattisten (siis sen oman kaveripiirisi ulkopuolella) ja hyvin näyteltyjen pahisten asuttamalla saarella. Välillä naukkaillaan sieniä ja käydään tripillä, kun toisinaan ihmetellään että mitäs magiaa tämä Rihannaa muistuttava kapinallisten kuningatar harrastaa, kun hänen tatuointiliikkeensä musteet ilmestyvät käteeni tärkeiden tapahtumien aattona kuin teleportattuna. Siinäpä se.

Toisaalta tarina on ehkä juuri oikeanlainen avoimen maailman pelille. On vaikea arvioida, miten eri tavalla maailman antamiin mahdollisuuksiin, kuten satunnaiseen radiomastossa kiipeilyyn, suhtautuisi, jos päälle puskisi intensiivisempi, eeppisempi ja innostavampi tarina. Onhan se rottien tappaminen viemärissä vähän kummaa touhua Skyrimissä, kun valtakunnassa on valtaistuinpeli päällä ja taivas täynnä lohikäärmeitä. Luulisi sillä pohjolan tärkeimmällä kaverilla olevan silloin parempaakin tekemistä.

Far Cry 3:n suuntaan itseltäni taas lähtee sellaisia terveisiä, että mikäli toimitus meiltä avustajilta sellaiset tänäkin vuonna tilaa, niin vuoden top 10 –listalla tavataan!

Peli julkaistaan 29.11.2012.

Osallistu keskusteluun: Far Cry 3

Toinen mielipide

Arvelin viime vuoden parhaita pelejä pohtiessani, että Far Cry 3 päätyisi epäilemättä listalle, jos vain olisin ehtinyt kokeilemaan peliä ajoissa. Pelattuani pelin vihdoin läpi jokaista sivutehtävää ja haastetta myöten voin todeta olleeni oikeassa. Far Cry 3 on erinomainen, jopa huikea pelikokemus.

Immersiosta puhutaan jo varsinaisessa arvostelussa, minä mainitsen myös tasapainon. Far Cry 3 välttää monen avoimen maailman pelin helmasynnin tarjoamalla tekemistä juuri sopivasti. Tokihan sivutehtävät toistavat itseään, mutta silti viholliset ja ympäristöt vaihtelevat sen verran, ettei ähky iske. Tekemistä on huimasti, mutta ei niin paljoa, etteikö kaikkea jaksaisi tahkota läpi.

Sanasen voisi sanoa myös pääjuonesta, joka tekee monta asiaa oikein, vaikka kornin rajamailla välillä liikutaankin. Mystiikka ja happoilu tuo soppaan juuri sen verran omaa makua, että tarina erottuu tusinaseikkailuista. Värikkäät henkilöhahmot pitävät mielenkiintoa yllä ja mahtuupa matkaan myös muutama yllätyskäänne. Pelikokemusta tukevalla tavalla erinomaista jälkeä, vaikkei klassikkokastiin nousekaan.

Far Cry 3 loistaa nimenomaan kokonaisuutena. Pieniä lommoja löytää halutessaan niin tarinasta, ammuskelumekaniikasta kuin ärsyttävistä kiipeilyhaasteistakin. Kaikki osa-alueet jäävät kuitenkin vähintään plussan puolelle, pelikokemuksen kannalta merkittävien piirteiden osalta vielä merkittävästi. Lopputuloksena on peli, joka kuuluu oikeastaan jokaisen räiskintäpeleistä ja avoimista pelimaailmoista pitävien yleissivistykseen.

Juho Anttila

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Far Cry (pc)

Far Cry 2 (PC, PS3, 360)

Far Cry 3 – haastattelussa tuottaja Petter Sydow – monta pelikokkia saman padan ääressä

Far Cry 3 – ohjaaja kertoo hulluudesta ja kauneudesta

Far Cry 3 – piinapenkissä pelisuunnittelija Daniel Berlin

Far Cry 3 -ensikosketus osa 1 – terveisiä täältä paratiisisaarelta, painajaissaarelta

Far Cry 3 -ensikosketus osa 2: Massive tykkää liekeistä ja räjähdyksistä

Far Cry Instincts: Predator (Xbox 360) ja Evolution (Xbox)