Fight Night Round 3 (PS2, Xbox, 360)

02.06.2006 17:15 | Miikka Lehtonen | 141

EA Sportsin urheilupeleistä voidaan olla monta mieltä, mutta yhdestä asiasta pelaajat ovat liikuttavan yksimielisiä. Firman nyrkkeilypelit ovat täyttä rautaa. Fight Night Round 3 jatkaa mainiota, jo PlayStationilla alkunsa saanutta peliputkea ja vääntää turpasaunan lämmöt kattoon.

Jo heti alkuun voi todeta, että kyseessä on laatupeli. Yksittäisten otteluiden joukosta löytyy rakkaudella valittuja, klassisia kohtaamisia, joita säestetään arkistoista kaivetulla filmimateriaalilla. Uratilasta löytyy syvyyttä ja skaalaa sen verran, että keskimääräistä roolipeliäkin hirvittää. Kaiken kruunaa pelattavuus, joka on lyhyen harjoittelun jälkeen paitsi intuitiivista, myös hauskaa. Mitä peliltään voi vielä toivoa?

Nyrkkiä nenään

Fight Night -pelisarjan puhutuin ominaisuus on sen mainio lyöntisysteemi. Vaikka peliä voi pelata perinteiseen nappienpainelutyyliin, ei kyseisellä tyylillä lopulta pötkitä kovin pitkälle. Mestarit ponnistavat kahta analogitikkua käyttävän version kautta huipulle.

Vasen tikku liikuttaa nyrkkeilijää ja yhdistettynä olkapäänappeihin saa aikaan väistöjä ja torjuntoja. Oikealla tikulla lyödään. Esimerkki valaisee asiaa parhaiten. Neljänneskaaren muotoinen liike oikean kautta ylös saa aikaan jabin leukaperiin, puoliympyrä puolestaan voimakkaan suoran.

Yhdistämällä liikkeen alkuun pienen vastakkaissuuntaisen liikkeen saa lyönneistään tehtyä kunnon heijareita, jotka osuessaan voivat pudottaa vastustajan kerrasta. Tasapainotuksen nimissä superlyönnit on helppo lukea ja väistää jo kaukaa, jolloin voimiensa tunnossa puhkuva pugilisti jää avoimeksi kohteeksi vastaiskuille.

Nyrkkeilyä on joskus kutsuttu kehän shakiksi ja Fight Nightia pelatessaan vertauksen ymmärtää. Parin ensimmäisen ottelun hillittömän huitomisen ja heilumisen jälkeen pelaaja oppii arvostamaan vaimeampia, mutta vähemmän väsyttäviä lyöntejä. Vastustajaa härnätään ja hämätään pienillä tökkäisyillä ja valelyönneillä, joilla pyritään joko avaamaan hänen suojauksensa tai ahdistamaan vastustaja köysiin.

Lisäviehätystä touhuun antaa se, että ruudulla ei ole mitään graafista härpäkettä. Ei kestomittareita, ei kelloa. Vain kaksi taistelijaa ottamassa mittaa toisistaan. Omaa ja vastustajansa kuntoa joutuu arvioimaan silmämääräisesti. Onko huohottava lihassäkki vain hetkellisesti poikki, vai alkaako lattia kutsua tosissaan? Kannattaako nyt ottaa riskiä vai pelata aikaa?

Mistään strategiapelistä ei toki ole kyse, mutta harvan aiemman nyrkkeilypelin lyöntijärjestelmä on saanut aikaan näin ajatuspainoitteisia mättöjä.

Olen stara

Pelin suola on mainio uratila, jossa pelaaja nostaa itse luomansa nyrkkeilijän pohjamudista maailman huipulle. Bingohalleista Madison Square Gardeniin vievä uraputki sisältää paljon muutakin kuin pelkkää mättöä.

Pelaaja vastaa suojattinsa sopimuksista, imagosta ja varusteista. Hieman huvittavasti 300 000 taalan shortsit antavat pelaajalle vähän enemmän etua kuin viiden euron tarjousadidakset. En tiennytkään nyrkkeilyn olevan välineurheilua.

Kuten nyrkkeilyn testosteronivetoiseen machomaailmaan sopii, pelaaja saa matkan varrella katkeria vihollisia. Joskus tunteet kiehahtavat yli siihen pisteeseen, että ottelua edeltävä punnitsemistilaisuus muuttuu tappeluksi, joka teoriassa antaa jommallekummalle etulyöntiaseman tulevaan otteluun. Käytännössä vaikutus kuitenkin jää vähäiseksi, eikä systeemi muutenkaan toimi aivan oikein. Pelaaja torjuu molemmat vastustajansa kömpelöt huitaisut, mutta ottelun alussa selostaja hehkuttaa miten häntä nöyryytettiin perinpohjaisesti punnitsemistappelussa.

Tie tähtiin vaatii toki paljon treenausta, mikä tapahtuu luonnollisesti minipelien kautta. Minipelit ovat rytmipainoitteisia ja vaativat jonkin verran harjoittelua, ennen kuin käsipelillä pääsee automaattiharjoitusta parempaan tulokseen.

Kun uran ehtoopuoli on käsillä, loppu tulee turhankin nopeasti. Pelaajan ennen turbokehoinen superottelija muuttuu hetkessä tynnyrivatsaiseksi keskinkertaisuudeksi, joka putoaa kanveesiin jo parin lyönnin jälkeen.

Mikäli Uuno Turhapuron matka maailmanmestariksi ei kiinnosta, uratilassa voi ottaa komentoonsa myös jonkun nyrkkeilyn legendoista ja lähteä luotsaamaan tätä.

Huippuluokkaa

Kuten rivien välistä voi kenties lukea, Fight Night Round 3 iski kovaa. Vaikka en olekaan mikään suunnaton nyrkkeilyn ystävä, pelin laatu vei hetkessä mukanaan. Komea grafiikka toimi mainiona täkynä. Xbox 360 -versio on ehkä tämän hetken näyttävimmän näköinen peli, eikä myöskään PlayStation 2 -versio joudu häpeämään. Nyrkkeilijät näyttävät hetkittäin pelottavan aidoilta ja hien kaltaiset fyysiset efektit ovat todella onnistuneita.


Vertailun vuoksi kuva Xbox 360 –versiosta.

Se todellinen vetovoima löytyi kuitenkin loistavasta pelattavuudesta. Aluksi sekavaa lyöntisysteemiä ei kannata pelätä, sillä jo parin ottelun jälkeen erilaiset lyöntisarjat lähtevät kuin selkäytimestä. Tämän jälkeen vain taivas on rajana. Ottelut kavereita vastaan, klassisten kohtaamisten uusinnat ja mainio uratila pitävät koukussaan viikkoja. Mikäli väkivaltaurheilu ei aiheuta moraalisia ongelmia, Fight Night Round 3 on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli.

Tekijä: EA Sports
Julkaisija: EA Sports
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2, Xbox, Xbox 360, PSP
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: easports.com/fightnightround3