Final Fantasy Tactics A2 – Grimoire of the Rift (DS)

15.08.2008 18:45 Tero Lehtiniemi

Ensimmäisellä PlayStation-konsolilla kulttimaineeseen noussut Final Fantasy Tactics -taktiikkaroolipeli on jatkanut elämäänsä näihin päiviin saakka käsikonsoleilla. PSP:lle julkaistu vanhan pelin uudelleenversiointi ja erityisesti GBA:lle julkaistu Final Fantasy Tactics Advance olivat mainioita pelejä. Niinpä odotukset Advancen jatko-osan suhteen olivat suhteellisen korkealla.

Square Enix on viime aikoina lypsänyt aikaisempien Tactics-pelien näyttämönä toiminutta Ivalicen fantasiamaailmaa oikein olan takaa. Ei liene kovin suuri yllätys, että näin on tehty myös DS-peli Grimoire of the Riftin kanssa. Se on kolmas ja näillä näkymin viimeinen osa Ivalice Alliance -sarjaa, jonka aikaisempia osia olivat Final Fantasy Tacticsin PS-uudelleenlämmittely The War of the Lions ja Final Fantasy XII -spinoff Revenant Wings.

Myös tarinan suhteen ollaan tutuilla linjoilla. Noin kymmenen vuotta Final Fantasy Tactics Advancen tapahtumien jälkeen samaisessa St. Ivalicen kaupungissa. Luso-niminen pojankloppi erehtyy avaamaan kirjan, joka imaisee tämän suoraa päätä sisällään olevaan fantasiamaailmaan.

Toisin kuin ensimmäisen pelin sankariporukka, Luso ei kuitenkaan stressaa kotiin pääsystä liikoja, vaan paluumatkan avaimena toimivan kirjan täyttämisen ohessa tämä päättää tutustua uuteen ja jännittävään maailmaan. Rauhaisaa tutkimusmatkaa ei luonnollisestikaan jatku aivan loppuun saakka, vaan peliin tulee lopulta astetta kovempia panoksia.

Vuoroin vauhdissa

Kuten edeltäjänsäkin, on Grimoire of the Rift niin sanottu taktinen roolipeli. Pelissä vaihtelevat vuoropohjaiset, taktiset taisteluosiot ja suvantovaiheet jolloin kierrellään kaupungeissa, varustellaan sotureita ja harrastetaan muuta puhtoista ja rauhanomaista. Tehtäviä on sekä vapaavalintaisia että pakollisia, joskin pakollisten tehtävien läpäisy vaatii myös muun valikoiman ainakin jonkin asteista läpikäymistä. Kaikki tehtävät eivät ole rähinöintiä, vaan pitävät sisällään esimerkiksi aikaisemmilta reissuilta mukaan tarttuneiden esineiden toimittamista ja ihmisten jututtamista.

Itse taistelu, jonka parissa suurin osa peliajasta vietetään, on sarjalle tuttuun tapaan toteutettu hyvin. Tehtäviä on useampi sata, mutta niiden tavoitteissa on ihastuttavan paljon vaihtelua. Suurin osa tehtävistä käsittää kartan puhdistamisen vihollisista, mutta myös tätä tavoitetta on piristetty useilla tavoilla. Taistelu hoidetaan vuoropohjaisesti, nopeuden määrittäessä sen missä järjestyksessä ja kuinka nopeasti hahmot liikkuvat. Lyöntien tehoon ja muihin ominaisuuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, mistä suunnasta hyökkäys tulee.

Oman lusikkansa soppaan tuovat taistelua valvovat tuomarit, joiden ohjeiden seuraaminen auttaa ja tuo tehtävän jälkeen ylimääräisiä esineitä. Tuomarien sääntöjen noudattaminen ei enää ole aivan yhtä pakollista kuin ennen, ja tämä on hyvä, sillä osa sääntörikkomuksista tulee sattuman kautta. Esimerkiksi vihollisen charmaamien yksiköiden rikkeet lasketaan ja knockback-hyökkäykset kieltävä sääntö rikkoutuu criticaleista. Muuten pelin vaikeustaso on pehmeää nousua lajiin vihkiytymättömille: alkupään tehtävät opettavat pikkuhiljaa pelin ja lajityypin niksit.

Luokkasota

Valmiita ja myöhemmin avattavia hahmoluokkia on eri roduille melkoinen määrä, mutta niistä on oikeasti käyttökelpoisia vain kourallinen. Näiden kanssa helisemässä ovat jopa sarjan veteraanit, sillä osa Advancedin huippuluokista on saanut nerffimailasta oikein urakalla. Sinänsä hahmokehityksessä on melko vapaat kädet, hahmoluokkia voi vaihdella lennossa ja yksiköille opettaa lähes tulkoon mitä taitoja tahansa. Taikuri ei kuitenkaan muutu taistelijaksi aivan käden käänteessä, muun muassa vanhoilla hahmoluokilla kerätyt osuma- ja taikapisteet seuraavat virtuaalisankaria hamaan loppuun asti.

Maltillinen vaikeustaso ja perusteiltaan hyvä johdatusosio ovat hyvä yhdistelmä siinä mielessä, ettei Grimoire of the Rift ole lajityypin perinteisestä menosta poiketen kovin vaikea peli. Se on usein varsin armollinen eikä maltillisesti etenevä pelaaja kohtaa ylitsepääsemättömiä esteitä ainakaan juonitehtävissä. Taistelut voivat toisinaan venyä väsyttävän pitkiksi, jopa tylsiksi, mutta pelin saa onneksi tallennettua jopa kesken taistelun.

DS-konsolin ominaisuuksia peli hyödyntää vaihtelevasti. Peli on kaunis sekä katsella että kuunnella, mutta jo ties kuinka monetta kertaa kuultavien Ivalicen ikivihreiden kierrätys voisi jo ehkä loppua. Tactics Advancedia pelatessa huomasi, että GBA:n tehot meinasivat tiukoissa mätöissä loppua kesken. A2:ssa tätä ongelmaa ei ole, vaan toiminta pyörii koko ajan sulavasti.

Mutkia matkassa

Kontrollipuolella DS-toteutus ontuu. Vasta jenkki- ja euroversioihin jälkikäteen lisätty stylus-ohjaus on tarkkuudeltaan järkyttävä ja fiilikseltään sekä väkinäinen että käsiä tarpeettomasti rasittava. Peliä on kuitenkin mahdollista kontrolloida myös vanhoilla tutuilla kontrolleilla. Ainakin allekirjoittaneelle tämä oli styluksen hetkellisen kokeilun ja surkeaksi toteamisen jälkeen ainoa vaihtoehto.

Kuten Revenant Wings, on myös Grimoire of the Rift monella tapaa positiivinen lisäys DS:n pelivalikoimaan. Se tarjoaa huiman määrän pelattavaa ja satunnaiset turhautumisen hetket unohtuvat pääosin hyvin soljuvan taktisen sotimisen ja viihdyttävän tarinan alle. Pikkuvikoja löytyy esimerkiksi toisinaan hermoja raastavasta klaanikikkailusta, mutta vahvan yleistoteutuksen rinnalla siitä itkeminen tuntuu saivartelulta.

Pelikesä on taas perinteiseen tapaan ollut niin hiljainen, että Final Fantasy Tactics A2 tarjoaa ainakin vertauskuvallisesti hieman auringonpaistetta loppukesän syyssäähän. Kovan luokan RPG-nimikkeet ovat DS:llä vielä sen verran harvinaista herkkua, että niistä ei kannata jättää väliin yhtäkään.

Lisää kuvia oheisessa kuvagalleriassa.

Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: Nintendo DS
Saatavilla: Nintendo DS
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.ffta2game.co.uk