Folklore (PS3)
Sonyn PlayStation 3 -uutuuskonsoli on koko lyhyen ikänsä kärsinyt pahasta puutteesta: vakavasti otettavia seikkailupelejä laitteella ei ole näkynyt. Roolipelien nälkääkin on joutunut tyydyttämään jo useammalle alustalle käännetyllä Oblivionilla.
Game Republicin Folklore on ensimmäinen todellinen yritys nostaa Sonyn uutuuslaite tusinaräiskintöjen ja monialustapelien pohjattomasta suosta: se on ensimmäinen, täysiverinen yksinoikeudella tehty PS3-seikkailupeli. Kilpailijoiden puute johtaa helposti hosumiseen, miten on Folkloren laita?
Folkloren alkuasetelmat ovat nannaa kaikille paranormaaleista mysteereistä kiinnostuneille. Syrjäinen Doolinin pikkukylä Irlannin rannikolla vetää puoleensa kaksi henkilöä, eri syistä. Ellen on äitinsä mystisen kuoleman jälkeen epätoivossa elänyt nuori nainen, Keats taas skuupin perässä saapuva skeptinen toimittaja. Vaikka osapuolten syyt saapumiselle olevat täysin erilaiset, on kaksikon kohtalot nivottu toisiinsa huomattavasti syvemmin, ja Doolinin pimeä historia aukeaa heille vain yhteistyöllä.
Pelillisesti Folklorea voisi luonnehtia roolipelielementeillä kuorrutetuksi toimintaseikkailuksi, jonka kantavia voimia ovat The Longest Journey -henkinen vieraissa maailmoissa vieraileminen ja kansantaruista ammentavat taikaolennot. Hyvin pian Ellenille ja Keatsille selviää, että vastaukset Doolinin mysteereihin löytyvät jo aikoja sitten kuolleilta henkilöiltä. Näiden saamiseksi sankarikaksikon on matkustettava rinnakkaismaailmoihin, joissa kuolleet henget vielä taistelevat olemassaolostaan.
Tonttu-ukot hyppikää
Pilaamatta yllätystä ja juonta sen enempää rinnakkaismaailmat avautuvat sankareille pelin varhaisessa vaiheessa. Tarinan edetessä maailmojen teemat ja vaikeustaso vaihtelevat keijukaisten täyttämistä metsistä sodan riepomiin maailmoihin ja loputtomiin labyrintteihin.
Tarina on jaettu seitsemään kappaleisiin, joista lähes kaikista on erilaiset versiot sekä Ellenille että Keatsille. Kunkin hahmon omat kappaleet kertovat tarinan heidän itsensä näkökulmasta, ja täydellinen kuva pelitapahtumista muodostuu ainoastaan molempia pelaamalla. Seikkailu on jakautunut toiminnantäytteisiin jaksoihin rinnakkaismaailmoissa ja hiljaisempiin suvantovaiheisiin, joissa sankarit kiertävät Doolinia jututtaen sen asukkaita.
Rinnakkaismaailmoja kansoittavat ilkimykset eivät valitettavasti tottele puhetta, ja niinpä Ellen ja Keats joutuvat tuon tuosta puolustautumaan maailmojen vihaista alkuperäisväestöä vastaan. Homma hoituu kaappaamalla näiden folkeiksi kutsuttujen otusten sieluja, jotka voidaan valjastaa apuvoimiksi. Vaikka suurin osa sankareiden käyttöönsä saamista folk-otuksista on samoja, eroaa niiden käyttö kulloisenkin sankarin mukaan.
Hahmojen taistelutyyleissä on siis eroa. Siinä missä Ellen heiveröisempänä suosii kauempana pysymistä ja tuo folkit konkreettisemmin avukseen, luottaa kornilta Johnny Depp -kloonilta näyttävä Keats suoraan ja rehelliseen turpaanlätkimiseen, tyytyen tehostamaan folkeilla omia voimiaan.
Erilaisia folkeja on julmettu määrä, ja niiden kaappaamisessa on usein omat jujunsa. Folkien olemuksen paljastava punainen sielu tulee esiin yleensä vain oikeantyylisillä hyökkäyksillä, ja tämän jälkeen otus on vielä ”kalastettava” heiluttamalla six-axista kuin vapaa konsanaan. Siinä missä aluksi riittää yksinkertainen nosto, vaativat myöhemmät sielukalansaaliit tiukkoja refleksejä ja reaktiokykyä.
Eteeristä ja kaunista
Lupaavan ja mysteerien häivettämän tarinan lisäksi Folkloressa vakuuttaa suorastaan eteerisen kaunis ja tunnelmallinen ulkoasu. Vaimentamatonta tuskaa huokuva Doolin ja teemoittain jatkuvasti synkkenevät maailmat ovat vakuuttavia kokonaisuuksia. Ja sen ohella, että peli näyttää hyvältä, se myös kuulostaa hyvältä. Toiminta itsessään on sulavaa ja pelityypille normaalisti ongelmallinen kamerakin häiritsee poikkeuksellisen vähän.
Nämä kauniit ja houkuttelevat maailmat ovat omalla tavallaan myös pelin suurin heikkous. Peli sisältää sekä tarinan että ylimääräisten tehtävien muodossa varsin paljon edestakaista ramppausta, mikä ei vielä sinänsä kaada maailmaa. Ellen ja Keats käyvät kuitenkin läpi samat maailmat ja pomohirviöt, joten tarinoiden suurimmat erot muodostuvat taistelumekaniikallisista nyansseista ja erilaisesta tarinallisesta näkökulmasta. Kun molempien sankareiden tarinat on vielä pelattava läpi pelin viimeisten osioiden avaamiseksi, voi lopputuloksena olla herkemmille pelaajille hieman liikaa saman toistoa.
Jos ylimääräistä ja toisinaan ehkä hengästyttävää edestakaisin ramppausta ei lasketa, ovat Folkloren huonot puolet vähissä. Sinänsä hyvin toteutettuja välianimaatioita ääninäyttelijöineen katselisi mielellään enemmänkin, mutta valitettavasti leijonanosa tarinankerronnasta hoidetaan hahmojen välisenä äänettömänä dialogina ja sinänsä mielenkiintoisesti toteutettuina sarjakuvatyylisinä pätkinä.
Jos näiden pikkuasioiden ei anna itseään häiritä, on Folklore kiehtova ja valloittava seikkailu. Pikkukylän synkkä mysteeri vetää oitis mukaansa, ja folkien suuri määrä sekä mahdollistaa kekseliäät taistelulliset ratkaisut, että rohkaisee ja omalla tavallaan myös vaatii niiden hallintaa. PlayStation 3:n seikkailupula on huutava ja Folklore on pienistä puutteistaankin huolimatta erinomainen lääke sitä lievittämään. Vaikuttava kokemus, mutta aivan liikoja ei kannata odottaa.
Tekijä: Game Republic
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: www.us.playstation.com/folklore
Lue lisää eDomesta
Atelier Iris 3: Grand Phantasm (PS2)
Dragon’s Lair (HD DVD, Blu-Ray)
Eternal Sonata -ennakko (PS3, 360)
Sonyn ja Microsoftin antia Xbox Livessä ja PlayStation Storessa
The Elder Scrolls: Oblivion (PS3)
Tietorysäys Sonyn tulevista PS3-peleistä
