Foul Play (PC, Xbox 360)

05.10.2013 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Mediatonic Games
Julkaisija: Devolver Digital
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: PC, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP SP 3, 3 GHz prosessori, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 6200
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella, internetissä)
Muuta: Ladattava peli, hinta noin 14,99 euroa.
Pelin kotisivu: http://mediatonicgames.com/games/foul-play
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Sivuttain vierivät tappelupelit olivat kolikkopelien kulta-aikaan suuri juttu, mutta nykyään hieman kuollut genre. Foul Play yrittää herätellä niitä hauskalla idealla: mitä jos videopelin sijaan pelaaja ikään kuin tekisikin teatteriesitystä?

Idea on mitä mainioin, mutta on niitä mainioita ideoita ennenkin nähty. Miten on toteutuksen ja pelattavuuden laita?

Joku Foul Playn kehitystiimistä on saattanut sanoa parikin rumaa sanaa kun Sonyn Puppeteer julkistettiin, sillä se ratsastaa hyvinkin samanlaisella perusidealla. Videopelin sisään on ikään kuin tehty teatteriesitys, jossa kenttää vaihdettaessa lavasteet vaihtuvat lennosta, yleisö seuraa tapahtumia ja reagoi niihin ja niin edelleen.

Idea on hauska ja Foul Play ottaa siitä paljon irti. Välillä kulisseissa tapahtuu hauskoja pieniä kämmejä, kun spottivalon heilahtaessa seuraavan kohtauksen suuntaan se paljastaa lavasteissa lounastaan syövän talkkarin tai kun turpaansa saaneet viholliset yrittävät huomaamatta ryömiä lavalta pois. Hassuja ideoita, jotka saavat pelin tuntumaan sympaattiselta ja veikeältä.

Mutta hassut ideat eivät toki yksistään riitä, vaan niiden tukena täytyisi olla myös pelattavuutta, joka jaksaa pitää koukussaan. Ja siinä kohtaa Foul Play sitten hieman kompuroikin.

Are you not entertained?

Siitä peli ansaitsee peukkua, että teatteri-idea on kantanut myös pelattavuuteen. Foul Play on simppeli mätkintäpeli, jossa kehitystiimin itsensä mukaan nappien rämpyttely on toissijaista ja pääpaino on fiksulla pelaamisella. Tämä on myös totta: hillitön rämpytys ei ikinä ole tarpeen tai kannattavaa, sillä tempo on hieman hiljaisempi ja on tärkeämpää valita oikeat työkalut oikeaan paikkaan.

Foul Playn selkärankana toimii idea siitä, että pelaajan tehtävänä on viihdyttää yleisöä. Ruudun ylälaidassa on yleisön mielialaa kuvaava mittari, joka nousee kombojen ja erikoisliikkeiden myötä, mutta laskee kuin lehmän häntä, jos pelaaja ei hetkeen tee mitään tai vaikka ottaa osumaa vastaan. Jos yleisö kyllästyy liikaa, näytös loppuu siihen.

Hauska idea kärsii hieman siitä, että ainakaan minun peleissäni pelin loppuminen ei tuntunut koskaan suurelta vaaralta, koska mittaria sai aina tyrkittyä ylöspäin niin helposti. Kombotuksessa on myös se pieni ongelma, että vihollisten tekoäly on välillä ärsyttävän passiivinen. Pelaajan kepittäessä turpaan yhtä vastustajaa muut hengailevat ruudun toisella puolella ja jos ei huomaa jo turpasaunan aikana siirtyä tasaiseti mätkien kohti seuraavia uhreja, kombo katkeaa puhtaasti sen takia, ettei ehdi ajoissa seuraavan vastustajan luo.

Tämä on erityisen turhauttavaa sen takia, että episodeissa on aina pieniä haasteita, joita täytyisi suorittaa. Joskus vaikka minipomo pitäisi säästää viimeiseksi vastukseksi ja kalttailla ensin tämän kätyrit alta pois, tai vaikka pomomatsissa kerätä sadan lyönnin kombo. Arvatkaa, paljonko se syö miestä, kun 95 lyönnin kombo katkeaa siihen, että vastustaja vain pakittaa karkuun nopeammin kuin pelaaja ehtii jahdata?

Muuten Foul Play meneekin sitten luokkaan ”ihan kiva”. Kontrollit toimivat asiallisesti, perustason heikot ja vahvat lyönnit –systeemistä on saatu ihan mukavasti vaihtelua aikaan ja co-op-pelitilakin löytyy. Viholliset jakautuvat niihin tappelupelien peruskategorioihin, eli normaalien jarmojen ohella vastaan lampsii isoja mutta hitaita miekkosia, lentäviä vihollisia ja muuta peruskamaa.

Mutta siihen se sitten minulla jäi. Ihan kivaan. Idea on mainio, grafiikkatyyli hempeä ja tunnelmakin hauska. Teatterivitsien ohella naureskellaan wanhoille Boys’ Own Adventure –kirjoille ja niiden eksoottisille seikkailuille, Cthulhu-mytologialle ja muille meikäläisen sydänjuuria lämmittäville asioille. Tunnelmansa puolesta Foul Play onkin oikein hauska ja jos pelattavuutta olisi hiottu ihan pikkuisen lisää, se voisi olla pelinäkin oikein mainio. Kyllä sitä nytkin ihan ilokseen pelaa ainakin pienissä pätkissä, mutta 15 euron hintalappu tuntuu hieman suurelta. Kannattaa siis odotella Steam-alennusmyyntiä, jolloin ostos onkin helposti suositeltavissa.