Uusimmat

Fractal: Make Blooms Not War (iOS, Mac, PC)

19.12.2011 17:30 Janne Mikola

Tekijä: Cipher Prime
Julkaisija: Cipher Prime
Testattu: PC Windows 7 64-bit, Intel Q9550, 4 Gt muistia, Radeon HD6870.
Saatavilla: iPad, Mac, PC
Laitevaatimukset: Minimi: Windows XP/Vista/7, 2 Gt muistia, 1,2 GHz kaksiydinsuoritin, 50 Mt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.cipherprime.com/games/fractal/
Arvostelija: Janne Mikola

Fractal on taas yksi puzzlepeli, joka pureutuu älypelien yleisimpään olettamukseen. Jossain epäilyttävästi pelikenttää muistuttavilla alustoilla makaa suuri määrä värillisiä palikoita. Näistä samanväriset on työnnettävä yhteen ja näin saatava ne katoamaan. Tehtävä on annettu, saa suorittaa.

Fractal toteuttaa vanhaa ideaa raikkaalla otteella. Minimalistinen mutta kaunis ulkoasu ja hieman nähdystä poikkeavat pelimekanismit ovat kiinnostavia, mutta tämän lisäksi Fractal lupaa laajentaa pelaajan tajuntaa 130 iskua sekunnissa soivilla ambient-ääniraidoilla.

Kun sain Fractalin arvosteltavakseni, en ollut aivan tarkkaan tietoinen, että minkälaisen pelin kanssa olen tekemisissä. Tästä syystä kävin etukäteen tutustumassa peliin hieman sen virallisilla verkkosivuilla ennen ensimmäistä pelikertaa. Tarkoitukseni oli saada jonkinlainen mielikuva siitä, millaista peliä kehittäjästudio on Fractalia luodessaan halunnut tavoitella, ja mitä Fractal väittää olevansa. Tämä tieto on oleellista mietittäessä muun muassa sitä, miten hyvin peli lunastaa odotuksensa.

Ei aivan sitä, mitä antaa odottaa

En kuitenkaan palannut pelin sivuilta kovinkaan viisastuneena. Pelin väitettiin olevan musiikkipuzzle. Mietin kuumeisesti, että mitä tämä tarkoittaa. Tarvitaanko pelin pelaamiseen rytmitajua? Onko pelaajan tarkoitus luoda musiikkia pelin sisäisillä toiminnoilla? Vai toimiiko peli päin vastoin, eli pitääkö pelaajan reagoida muutoksiin musiikissa? Vai onko kyseessä jokin Guitar Heron ja muiden soittopelien jälkeläinen, jossa imitoidaan jopa musiikin soittamista? Olin äärimmäisen kiinnostunut pelistä ja halusin heti tutustua siihen lisää. Päätin kääriä hihat ja tarttua haasteeseen.

Nopeasti oli kuitenkin ilmiselvää, että Fractalin puheet musiikkipuzzlerista tarkoittivat karkeasti ottaen vain yksinkertaisesti puzzlepeliä, jossa soi taustamusiikki. Musiikki ei nimittäin millään tasolla liity pelimekaniikkaan, ei yhdessäkään pelin kolmesta pelimuodosta. Vielä yksinkertaisemmin sanottuna, tätä musiikkipuzzle-peliä voi pelata täysin ongelmitta ilman ääniä. Ei aivan sitä mitä odotin.

Toki huonommallakin rytmitajulla varustettu peliarvostelija huomasi välittömästi, että Fractalin taustamusiikki ikään kuin keräilee itsensä pelin edistyessä ja pisteiden karttuessa. Tämän peli toteuttaa lisäämällä soiville musiikkiraidoille soittimen kerrallaan lisää ja nostamalla soivan kappaleen tempoa loppuhuipennuksen lähestyessä. 

Pelaajan tekemisiin ja pelitilanteeseen reagoiva musiikki ei kuitenkaan ole mitään uutta auringon alla. Ensimmäisen kerran muistan kyseistä ominaisuutta hehkutetun jo 1990-luvulla, aikanaan maanmainion Star Wars Jedi Knight: Dark Forces II -pelin julkaisussa. Käytännössä lähes jokainen nykyaikainen peli toteuttaa kyseisen ominaisuuden jollain tavalla, yleensä vieläpä huomattavasti Fractalia hienovaraisemmin. Siinä missä Fractalissa soi sama kappale korkeammalla tempolla lopun lähestyessä ja pelin ollessa kiivaimmillaan samaan raitaan lisätään vain uusia soittimia, monissa isoissa nimikkeissä nähdään aivan samat asiat, mukaan lukien kuoleman lähestyessä soimaan lähtevät kuolonkellot ja -kuorot.

 

Mutta silti toimivaa älypelailua

Itse pelin pihvin, tai älypelin tapauksessa varmaankin pähkinän, toteutus on miellyttävä. Perusidea on kasata pienistä heksan muotoisista pelinappuloista suurempia, seitsemästä palikasta muodostuvia kokonaisuuksia, joiden tulee luonnollisesti koostua vain yhden värisistä palikoista. Tällainen muodostunut isompi heksa tulee räjähtämään pelikentältä pois ja kerryttää pelaajalle pisteitä. Palikoiden siirtely pelikentällä tapahtuu valitsemalla kentältä piste, josta palikkarivejä työnnetään jokaiseen suuntaan yhden askeleen poispäin, samalla kun tyhjäksi jääneet ruudut täytetään tietyllä pelin ilmoittamalla palikalla.

Puzzle-osuus astuu kehiin siinä kohtaa, kun ymmärtää että Fractalia voi pelata käytännössä kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa on suorittaa aina se pienin mahdollinen yksinkertainen toimenpide, josta seuraa yleensä työnnön välein muodostuva iso heksa, josta taas seuraa pelaajalle niitä himoittuja pisteitä. Toinen tapa ajatella peliä on ajatella suurempia kokonaisuuksia kuin yhden ison heksan (joita peli kutsuu muuten kukinnoiksi) luominen parin siirron välein, ja tähdäten suurempiin ja lukuisiin samanaikaisesti muodostuviin kukintoihin ajattelemalla siirtoja pitkälle eteenpäin.

Tämä kahtiajako pelin pelaamistavoissa toi itselleni mieleen Rummikub-nimisen lautapelin, jossa sama ilmiö ilmenee toisten pelaajien tyytyessä suorittamaan yksinkertaisia yhden laatan siirtoja pelivuorollaan, toisten järjestellessä omalla vuorollaan koko kenttää uudelleen muodostamalla epätriviaaleja kombinaatioita pitkin pelikenttää.

Vähän normaalia erikoisempi palikkatesti

Esitellyn perusidean lisäksi Fractal muuntelee pelimekaniikkaansa lukuisilla erilaisilla lisäpalikoilla ja variaatioilla. Pelikenttien muodon muuntelu, joskus jopa pelikentän jakaminen useisiin toisista riippumattomiin karsinoihin, väriä muuntavat, räjähtävät ja ketjureaktion aiheuttavat palikat, ajan hidastaminen ja muut vastaavat takaavat, että Fractalin pelaaminen ei perustu puzzle-peleissä yleiseen ”lisää sitä samaa” -kaavaan, vaan oikeastaan kaikissa pelimuodoissa saa peruskaavan lisäksi uusia työvälineitä käyttöönsä noin kahden tehtävän välein.

Lisäksi pelimuodot eroavat virkistävällä tavalla toisistaan. Kampanjassa pelataan isoilla kentillä ja käytetään hyväksi suurinta osaa pelin ominaisuuksista. Puzzle-tilassa taas ratkaistaan spesiifejä ongelmia pienemmillä pelikentillä ja rajoitetuin resurssein, eikä pelkkä pisteiden kerääminen enää riitä. Arcade-muodossa Fractaliin lisätään merkittäväksi tekijäksi vielä nopeus, kahden aikaisemman pelimuodon keskittyessä pelkästään siirtojen määrään, eli toisin päin ajateltuna siirtojen laatuun ja niiden älykkyyteen.

Vähemmän on enemmän, tälläkin kertaa

Kaikista merkittävin positiivinen huomio Fractalista kohdistuu kuitenkin kauniiseen ulkoasuun. Siinä ei ehkä ihailla mykistäviä fantasiamaisemia uusimpien partikkeliefektien kiillottamana, mutta kauniin värikäs unimaailmasta kotoisin oleva ja jokaisen tehtävän välissä väreiltään täysin muuttuva pelikenttä, yhdistettynä minimalistiseen käyttöliittymään ja hyvällä maulla toteutettuihin pelaajaa suorituksistaan kehuviin ilmoituksiin osuvat tarkkaan maaliinsa. Kokonaisuus miellyttää silmää, ja itseään taustalla keräilevät taustamusiikkiraidat ovat täydellisiä pareja kulloinkin vallitseville värimaailmoille.

Fractalin puzzle-osuus toimii ja tuntuu runsaiden erilaisten variaatioiden ansiosta raikkaalta useiden tuntien ajan. Visuaalinen ulkoasu värimaisemineen on vaikuttava ja taustalla soivat ambientia, drum ’n bassia ja EDM:ää lähellä pyörivät tranceraidat ovat hyviä, joskin eivät aivan sen tasoisia, että niille riittäisi kysyntää vain musiikin itsensä takia albumeina myytäessä.

 

Lue myös

Anno 2070 (PC)

Dance Central 2 (Xbox 360)

Dragon Quest Monsters: Joker 2 (DS)

F1 2011 (PC, PS3, Xbox 360)

Kinectimals: Now with Bears! (Xbox 360)

Mario Kart 7 (3DS)

Rayman Origins (PS3, Wii, Xbox 360)

Saints Row The Third (PC, PlayStation 3, Xbox 360)