Uusimmat

Full Spectrum Warrior: Ten Hammers –ennakko (pc, PS2, Xbox)

20.04.2006 00:00 Miika Huttunen

Ensimmäinen Full Spectrum Warrior oli monella tapaa poikkeuksellinen peli. Se perustui jenkkiarmeijalle kehitettyyn ryhmänjohtamissimulaattoriin, josta kehitetty konsolipeli loi kokonaan uuden pelityypin. Jatko-osa Ten Hammers syventää tätä kokemusta entisestään ja tuo parannuksia etenkin moninpeliin.

Jatko-osan tapahtumat sijoittuvat ykkösen tavoin kuvitteellisen Zekistanin sekasortoiselle maaperälle, tällä kertaa strategisesti tärkeän Tien Hamirin alueen sillan ympärille. Amerikkalaisten johtama koalitio yrittää tuoda rauhaa kapinallisten ja separatistien taisteluiden keskellä.

Panssarivaunuja ja sisätiloja

Tekijöiden mukaan Ten Hammersissä on pyritty korjaamaan niitä vikoja, joista ykkösosaa kritisoitiin. Pelaaja komentaa edelleen kahta neljän miehen puoliryhmää, mutta sen lisäksi komennossa voi olla kaksi tukiyksikköä, kuten tarkka-ampuja ryhmä tai panssariajoneuvo. Lisäksi puoliryhmänsä voi vielä jakaa kahden miehen taistelupareihin niin, että komennossa on neljä erillistä kahden miehen ryhmää.

Nimenomaan panssariajoneuvot, kuten Bradley-miehistönkuljetusvaunu, tuntuvat tuovan uutta taktisuutta taisteluihin. Vaunua voi esimerkiksi käyttää liikkuvana suojana, tai sitten tulitukena jalkaväen koukatessa sivulta.

Yksi eniten toivottu uudistus on mahdollisuus mennä sisään taloihin ja rakennuksiin sekä niiden eri kerroksiin. Korkealla olevasta ikkunasta ryhmät kykenevät tulellaan hallitsemaan paljon laajempaa aluetta kuin maanpinnalta. Vastaavasti myös viholliset käyttävät sisätiloja hyväkseen.

Testiversion perusteella tekoälyä on viety aggressiivisempaan suuntaan. Ykkösosassahan vihulaiset lähinnä istuivat asemissaan ja odottivat kiltisti pelaajan ratkaisevan tilanteen. Nyt ne osaavat hakeutua suojaan, lähtevät koukkaamaan ja osaavat paeta kranaatteja. Silti ainakin pari kertaa pelitestin aikana ne osoittivat outoa pelottomuutta jäämällä tulitaisteluun tankin kanssa.

Moninpelissä on nyt mahdollista pelata yhteispelin lisäksi vastakkain. Jopa kahdeksan pelaajaa voi kahdelle puolelle jakautuneena sotia toisiaan vastaan kahdeksassa tehtäväpohjaisessa moninpelikentässä.

Moninpelissä vastakkain sotivat koalition hyvin aseistetut joukot, sekä kapinallisten ja separatistien ryhmät, joilla on yksipuolisemmat aseet mutta määrällinen ylivoima.

Testiversion perusteella ainakin ykkösosan faneille on luvassa entistäkin monipuolisempi taktisten taitojen koitos. Ainoa vähemmän vaikuttava tekijä tuntuu olevan ulkoasu, joka ei varsinaisesti säväytä.  

Tekijä: Pandemic Studios
Julkaisija: THQ
Testattu: pc
Tulossa: pc, PlayStation 2, Xbox
Pelaajia: 1-8
Laitevaatimukset: 1,0 GHz prosessori, 256 Mt muistia, 2 Gt kiintolevytilaa, 32 Mt DirectX 7 -näytönohjain
Pelin kotisivu: fullspectrumwarrior.com/fsw2