Game Party Champions (Wii U)
Tekijä: Warner Bros. Interactive Entertainment
Julkaisija: Warner Bros. Interactive Entertainment
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: Game Party Champions
Arvostelija: Juho Anttila
Kun markkinoille työnnetään uusi konsoli, tahtovat pelintekijät hyötyä julkaisuhuumasta. Tapoja on kaksi. Voidaan tehdä yhteistyötä valmistajan kanssa ja viilata huolella kasaan pelikokemus, joka ottaa kaiken irti uuden laitteen vahvuuksista. Sitten on se toinenkin tapa.
Mikä olisikaan helpompi tapa viedä rahat tietämättömien taskuista kuin läjä minipelejä? Tiedättehän, kivaa yhdessä, helposti lähestyttävää hupia, naurua ja hauskanpitoa. Game Party Champions ei sisällä näistä mitään.
Jos odotukset eivät romahda lattiatason alle jo sanan minipelikokoelma kuulemisesta, pitäisi karun kansikuvan toimia varoitussignaalina. Tähän ei olla panostettu. Jos sekään ei riitä, katsaus pelisarjan historiaan kertoo karun totuuden. Kyllä. Kyseessä on pelisarja, jonka kaikki osat ovat tähänkin mennessä olleet surkeata roskaa. Game Party Champions ei tätä trendiä riko.
Teinimonologi
Aloitusvalikko on karu kuin Sahara, paitsi että tarkemmin katsottuna aavikollakin on elämää (toim. huom: jeah, itsekin yllätyin miten paljon elämää kuhisi Jordanian aavikolla. -JOK). Täällä ei. Valittavana on vapaapeli, moninpeli tai tarinapeli. Viimeksi mainittu on oiva paikka aloittaa kokemus, joka raastaa sielua syvältä ja armotta.
Aluksi valitaan pelihahmo persoonattomasti piirrettyjen teinien joukosta. Sitten päästäänkin kuuntelemaan pitkää, huonosti ääninäyteltyä monologia, kun päähenkilön kaveri maanittelee sohvalla makaavaa teiniä lähtemään mukaan ”pitämään hauskaa”. Tiedättehän, koska nyt on viimeinen kesä yhdessä ja niin pois päin.
Mainittu hauskanpito on paikallinen pelihalli, jossa käydään ilmeisesti jonkinlaista turnausta. Pelattavat pelit eivät ole digitaalisia kolikkopelejä, vaan retrohenkisiä tivolipelejä. Palloa heitetään useammallakin tavalla ja lisäksi päästään pelaamaan muun muassa pingistä. Minipelejä löytyy niinkin monta kuin kahdeksan erilaista. Ei kovin hurjaa.
Turnauksessa edetään voittamalla neljässä tarjolla olevassa lajissa viisi vastustajaa kussakin. Vasta sen jälkeen pelattavaksi aukeaa neljä seuraavaa. Lopuksi olisi tarjolla vielä mestaruusturnaus, mutta sinne asti en päässyt ennen kuin pelaaminen oli pakko lopettaa työturvallisuussyistä. Näiden minipelien parissa nimittäin räjähtää pää ja repeää takamus.
Kierrätetään lantaa
Kun tarjolla on vain kahdeksan minipeliä, luulisi setissä riittävän edes vaihtelua. Luulkaa uudestaan. Game Party Champions kierrättää samoja mekaniikkoja pelistä toiseen. Amerikkalaista jalkapalloa heitetään tähtäämällä ohjaimella ja sutimalla kosketusnäyttöä oikeaan suuntaan. Koripallo toimii aivan samalla tavalla. Pingiksessä hinkataan näyttöä vähän minne sattuu ja pöytäkiekon viive saa kokemuksen tuntumaan siltä, kuin pelaaminen olisi nopanheittoa.
Sama meno jatkuu myös neljässä muussa minipelissä. Esimerkiksi minigolfista olisi varmaan voinut saada jotain irti, jos toteutukseen oltaisiin panostettu edes hitusen verran. Muistetaan nyt kuitenkin, että vuosien saatossa on julkaistu täysimittaisia pelejäkin aiheesta. Game Party Championsin näkemys aiheeseen on suorastaan nolo.
Minipelistä riippuen kisaa käydään joko pisterajaa tai tekoälyvastustajaa vastaan. Ensiksi mainitut pelit ovat lähinnä tylsiä, jälkimmäiset suorastaan kivuliaita. Täysin sattumanvaraiselta tuntuva tekoäly ei juuri vastusta tarjoa, mutta tuskanhikeä joutuu silti vuodattamaan kontrollien vuoksi. Esimerkiksi pingiksessä yhteys pelaajan toimien ja pallonlähtösuunnan välillä on parhaimmillaankin etäinen.
Hauskaa yhdessä? Nääääh….
Kehnokin minipelikokoelma saattaa viihdyttää hyvässä seurassa ja sihijuoman avustuksella. Se tosin edellyttää, että yhdessä pelaaminen on mahdollista alun perinkään. Game Party Championsin kaikki minipelit ovat yksinpelattavia. Kaveri voi osallistua typerän grief-mekaniikan avulla, jolloin Wiimoten heiluttelun pitäisi häiritä kulloinkin pelivuorossa olevan suoritusta. Ei toimi ja vaikka toimisikin, koko idea on susi. Jos toisen pelisuoritusta on tarkoitus häiritä, voi saman tien töniä pelaajaa tosielämän puolella.
Jonkinlainen moninpeliyritelmä mukaan on sentään yritetty mahduttaa minipelikokoelmille tyypillisen lautapelin muodossa. Toteutus on tähän saakka näkemistäni karuin. Pelilauta koostuu pelkistä tylsistä ruuduista ja pelaaminen on äärimmäisen yksinkertaista. Heitä noppaa ja yritä sen jälkeen saada kasaan tavoitepisteet kasaan jostain minipelistä. Jos epäonnistut, menetät vuorosi. Tarjolla ei ole yllätyksiä, erikoisruutuja tai oikeastaan mitään kiinnostavaa.
Lisätään soppaa vielä halpa tekninen toteutus. Hahmot ovat persoonattomia ja liikkuvat kankeasti. Ääninäyttely haisee ja pelimekaniikka on kömpelöä, epätarkkaa ja kaikin puolin epätyydyttävää. Lisäksi GamePad-ohjainta hyödynnetään todella laiskasti. Suuren osan aikaa ohjaimen ruutu loistaa tyhjän valkoisena. Minipelien aikaan ruudulla näkyy sentään jotain, mutta sekin vähän näyttää puolessa tunnissa hutaistulta.
Itse asiassa Game Party Championsista on vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa. Se on läpisurkea, suppea yritys rahastaa uuden konsolin julkaisuhuumalla. Rahat pois pelejä uudelle laitteelle etsivältä kasuaalikansalta. Pelaamista enemmän harrastavat vaistoavat onneksi jo kansikuvasta ja konseptista, ettei tähän kannata varojaan upottaa. Toivottavasti varoitushuuto tavoittaa mahdollisimman monta muutakin potentiaalista ostajaa, sillä Game Party Champions on Wii U:n helposti surkein julkaisupeli ja yksi huonoimmista kokeilemistani peleistä ties kuinka pitkään aikaan.
Lue myös
Elder Scrolls V: Skyrim Dragonborn DLC (PC, Xbox 360)
Epic Mickey: Power of Illusion (3DS)
Paper Mario: Sticker Star (3DS)
War of the Roses ja Chivalry: Medieval Warfare (PC)
